Olisihan se ihan kiva, että tuo ruma monttu pikkuhiljaa poistuisi keskustasta ja areena tulisi tuohon. Ilmeisesti tontin omistajakin olisi tähän myötämielinen. Kauppatorin päälle areena tuskin tulee.No mikään noista nyt ei ole mikään paska paikka, toivon silti että paikka on joko tuo Weeran kortteli tai sitten tori.
Tuo olisi keskustaan todella iso ja merkittävä kehityshanke. Weeran kortteliin mahtuisi sekä liike ja asuinrakentamista, kauppatori ja kauppahallikin niihin uusiin tiloihin.Areena kauppatorille ja kauppatori sekä -halli Weeran kortteliin. Siinä on edelleen miusta se optimiratkaisu kokonaisuuden kannalta. Siihen torin alle sitten vielä mahdolliset areenan ja kauppahallin tarvitsemat parkkihallitilat.
Myöskin olennainen lainaus:Areenalle neljä sijoitusvaihtoehtoa Lappeenrannan keskustan alueella – Weeran kortteli nostettiin uutena mukaan
Kaupungin selvityksessä jäivät jäljelle Weeran korttelin lisäksi Armilan alue, kauppatori ja torikortteli sekä Kivenkatu. Kisapuiston vaihtoehdon edistäminen on keskeytetty uusien selvitysten ajaksi.www.esaimaa.fi
"Torikorttelin vaihtoehdossa kovimman väännön kohteena aiemmin ollut kauppatori säilyisi ennallaan ja areena olisi nykyisen asuin- ja liikekorttelin sisällä. Ratkaisussa olisi mukana myös entinen Säästöpankin talo, joka sekä kaupungin omassa että Kisakenttä oy:n aiemmassa suunnitelmassa oli jätetty ulkopuolelle."
Tässä annetaan myös demareille ja vihreille + plus Lindalle mahdollisuus todeta että ''tämä vaikuttaa niin vaikealta ja kompleksiselta että eiköhän vaan laiteta se tönö Kisapuistoon ja lähdetä torille juomaan kahvit, avot kyllä myö ollaa hyvii !''Tavallaan tässä vaihtoehdossa ratkaistaisiin sekä se kauppatorin ja monitoimiareenan sijainti ja uudistaminen ja siksi mielestäni tuota kannattaisi nyt pohtia ja samalla keskusta kehittyisi merkittävästi.
Linda Brandt-Ahdetta ohjaa kaupungin, äänestäjien ja oman puolueen edun sijaan vain tavoite päästä eduskuntaan seuraavissa vaaleissa. Jos hän ymmärtää, että hallin kannattaminen onkin asukkaiden enemmistön tahdon mukaista, saattaa kahina kuulua, kun hänen jakkupukunsa takki kääntyy ympäri nopeasti.Tässä annetaan myös demareille ja vihreille + plus Lindalle mahdollisuus todeta että ''tämä vaikuttaa niin vaikealta ja kompleksiselta että eiköhän vaan laiteta se tönö Kisapuistoon ja lähdetä torille juomaan kahvit, avot kyllä myö ollaa hyvii !''
Pelkonen on lähettänyt sen toimitukseen jo ennen kuin oli tiedossa, mitkä nuo ehdotettavat paikat ovat.Itseäni jännittää se, että ehtiikö Klaus Pelkosen mielipidekirjoitus ”kaikki paikat ovat vääriä” jo lauantain lehteen, vai meneekö sunnuntaille. Jokatapauksessa sellainen tulee.
Voi kunpa täällä alettaisiin vihdoin tajuta, että tänne täytyy saada lisää porukkaa. Mielellään vielä hedelmällisessä iässä olevia ja lapsiperheitä. Myös opiskelijat on pidettävä paremmalla prosentilla. Ja jottei ymmärrettäisi väärin, sellaisia tulijoita, joilla on joko työpaikka valmiina tai ainakin hyvät valmiudet työllistyä täällä.Vihreiden Kimmo Klemola saattaa olla Lappeenrannan vaarallisin mies. Vaarallinen siis kaupungin tulevaisuuden kannalta. Nyt hänen uusin ehdotuksensa olisi se, että luovutaan koko areenasta ja käytetään raha mielummin siihen, että rahoitetaan lakkautettaviksi mietittyjä kouluja.
Missä todellisuudessa nuo sankarit elävät? Perhekoot pienenevät, oppilasmäärä vähenee ja on ihan loogista, että myös kouluja lakkautetaan ja yhdistellään vastaamaan muuttuvaa tilannetta. Se on järkevää ja kustannustehokasta. Nyt Klemola olisi sitä mieltä, että verovaroin täytyy yrittää pitää kiinni vanhasta ja kaupungin kehittämisen sijaan epätoivoisesti takertua kiinni menneeseen.
Linda Brandt-Ahdetta ohjaa kaupungin, äänestäjien ja oman puolueen edun sijaan vain tavoite päästä eduskuntaan seuraavissa vaaleissa. Jos hän ymmärtää, että hallin kannattaminen onkin asukkaiden enemmistön tahdon mukaista, saattaa kahina kuulua, kun hänen jakkupukunsa takki kääntyy ympäri nopeasti.
Voi kunpa täällä alettaisiin vihdoin tajuta, että tänne täytyy saada lisää porukkaa. Mielellään vielä hedelmällisessä iässä olevia ja lapsiperheitä. Myös opiskelijat on pidettävä paremmalla prosentilla. Ja jottei ymmärrettäisi väärin, sellaisia tulijoita, joilla on joko työpaikka valmiina tai ainakin hyvät valmiudet työllistyä täällä.
Kaikki keinot on käytettävä, jotta seutukunta imisi uutta asukkia Ja houkuttelisi muuttamaan. Areena toimii yhtenä hunajana houkuttelemassa tulijoita. Se on oltava helposti saavutettavissa, siksi keskustan alue. Samalla se tuo asiakkaita keskustan muille palveluille.
En näe syytä miksei voitaisi nöhdä. Ei siihen välttämättä tarvita yli 10k areenaa.Tuskin siellä mitään UMK-finaaleja nähdään
Nuorena aikuisena kyllä kommentoisin, että työpaikkojen olemassaolo vetää enemmän puoleensa kuin puolityhjät koulut. Uusi areena luo tai ainakin säilyttää niitä paikkoja ylimääräisiä kouluja enemmän. Tämä vaikuttaa myös perheiden perustamiseen, koska harva työtön hankkii lapsia.Lapsiperheellisenä kyllä kommentoisin, että koulujen olemassaolo vetää enemmän puoleensa kuin jäähalli/monitoimiareena. Nykyiset palveluverkkouudistukset on tehty sen perusteella että 2030-luvulla lapsimäärät edelleen laskevat. Laskevathan ne, jos ei ole palveluita esim kouluja kuin keskustassa pari.
Itse areenaan, se kyllä on myös saatava. Tuskin siellä mitään UMK-finaaleja nähdään, mutta sellainen Karjala-areena jolla täytetään seutukunnan tarpeet kulttuuritapahtumille. Keskustaan ja kävelymatkan päähän rautatieasemasta, kiitos. Toriareena tai Weeran kortteli.
Mistäs tämä on luettavissa? Digiversiossa ei osunut silmään.Aho ehti julkaista ensin, Pelkosen peesailua odotellaan.
Aukaise siitä esaimaa.fi etusivulta se valikko ja sieltä valitset pääkirjoitus ja mielipide. Otsikosta voi arvata oikean kirjoituksen.Mistäs tämä on luettavissa? Digiversiossa ei osunut silmään.
Kiitos. Löytyihän se kun kaiveli. Ollut näköjään sen verran huono kirjoitus ettei ole päässyt edes etusivun klikkeihin.Aukaise siitä esaimaa.fi etusivulta se valikko ja sieltä valitset pääkirjoitus ja mielipide. Otsikosta voi arvata oikean kirjoituksen.