Se täytyy myös rakentajan kannalta katsoa, että areena tulee myös muiden käyttöön kuin liigaSaiPan, vaikka olisikin ns pääkäyttäjä, Seuroilla menee kaikkialla heikosti tällä hetkellä, Sama tilannehan se on Jyväskylässä JYP käynyt jo yt ja Hippo2020 hankkeesta putosi monitoimiareena pois ja ilmeisemmin vanhaa hallia ehostetaan, joka kokee sisältäpäin melkoisen kasvojenpesun. onhan yt neuvettolut aina vakava asia, mutta ein näitä urheiluseurojen neuvotteluja voi iha yksi suhde yksi verrata perinteismpien yritysten neuvotteluihin, kun tulorekenne on täsyin erinlainen.Päinvastaista Saipa väittää, sen vuokrat nousevat Kisapuistossa. Jopa niin korkeiksi, ettei sen toiminta kannata enää siellä. Mutta tällä hetkellä täysin kriisissä koko joukkue, kotiotteluissa käy 600 katsojaa, sarjassa hännillä, Yt-neuvottelut päällä. Huhhuh! Ei oo helppoo. Väärä aika hallipäätöksille.
Näin olen antanut itselleni ymmärtää että Lappeenrannan halli on aika lailla tiensä päässä, eikä jääkiekko tai jääurheilu tule loppumaan paikkakunnalta ja niinsanottua pääareenaa tullaan tarvitsemaan tulevaisuudessakin, kulkee se millä nimellä tahansa niin kyllä siinä suunnittelussa katsotaan muutakin käyttöä kuin pelkkä jääkiekko ottelu. mutta se tosiasia on että tappiota se tulee tuottamaan omistajalleen.
Vaikka areena olisi kuinka upea tahansa, ei se tuo autuutta joukkuelle, helppo on lyödä lukuja pöytään kun meillä on niin iso ja hieno ydinpaikalla lähellä kaikkia. niin joukkue sen kiinnostavuuden tekee, jos se olisi halleista kiinni, niin jokainen seura rakentaisi oman palatsinsa ja käärisi voitot liiveihin. mutta aika huonosti nuo joukkueet on kumminkin lähdössä rakentamaan niitä. tai edes merkittävällä osalla osakkaaksi.
Jaffala ei ilmalassa tehnyt yhtään kannattavaa vuotta kun oli Harkimon omistuksessa, ja sai pääsääntöisesti liitolta kaikki merkittävät ottelut sun muut,
Espoon areenalta on taidettu katkaista sähköt useamman kerran kun Salonoja ei pumpannut kokoajan omiaan ylläpitoon. molemmat on kumminkin aika keskeisillä paikoilla lähellä asiakkaitaan mutta ei vaan kannata, miten näiden hallien ylläpito ylipäätään olisi mahdollista maakunnissa, ei riitä muutama konsertti ja messu kattamaan näitä, ei keskustakaan voi pidä puoluekokusta joka kerta samassa kaupungissa, Eikä "popedan" konsertiakaan kannata jäähalliin viedä, noita jäähallikiertueita ei oikein suomeen mahdu, ja sen ison artistin saaminen taas pitää viedä stadioneille että järjestäjälle jää jotain käteen.
Toivottavasti asiat nytkähtää eteenpäin Lappenrannassa ja rakennustyöt alkavat, kyllä se ensipettymys kääntyy positiiviseksi kun uusiin tiloihin pääsee