Uusi jäähalli!

Czescku

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tingitäänköhän tässä nyt jo selvitystyön laadusta? Tuolla sadalla tonnilla voisi palkata minut (konsultti, mutta toki eri alan) 3 kuukaudeksi. Jos jokaisesta kolmesta mainitusta osapuolesta on 1 tekemässä niin tolla rahalla saadaan aikaa kuukausi. Mutta vaikea kuvitella, että 1 ihminen per lafka riittäisi.

No toki pidän todennäköisempänä, että SRV on suostunut tekemään polkuhinnalla selvityksen, jos saa urakan itselleen sen toteutuessa.
 

Salt

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Taistelevat Irlantilaiset & Golden Boys
No toki pidän todennäköisempänä, että SRV on suostunut tekemään polkuhinnalla selvityksen, jos saa urakan itselleen sen toteutuessa.
Ehkä hinta on juuri tuon vuoksi "matala", mutta sen takia en myöskään pidä tuollaisista tutkimuksista, joissa rakennusfirma on mukana kertomassa omakohtaisia näkemyksiä hinnoista. Mielenkiintoista nähdä tuleeko tarjouskilpailua ja millainen jos tulee.
 

anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Tässä taitaa nyt taas mennä hiukan puuro ja velli sekaisin. Hankkeeseen on tehty hankesuunnitelma, jossa on kartoitettu mitä tarvitaan ja rajattu sijainti näiden mukaan pariin eri paikkaan. Sen pohjalta tehtiin kustannusarvio jolle etsitään nyt maksajaa. Tässä ei siis tehdä suunnitelmia rakentamisesta, eikä kaupata urakoita.

Toteutukselle ja maksajalle on monia erilaisia mahdollisuuksia. Ihan samalla tavalla SRV tai vaikkapa YIT voisi tulla apajille omalla hankkeellaan, josta myytäisi käyttäjille palveluita kun tila on valmis, nyt vain kysytään neuvoa kokemusta omaavilta tahoilta. Selvityksen tekijöillä on luultavasti aika paljon laajempi näkemys rahan hankkimisesta tällaiseen projektiin, kuin kansanradion äänitorvilla.

Tietysti perinteiseen konsulttityyliin kaikki rahat juodaan ja viimeisenä iltana kirjoitetaan A4 lappu täyttä paskaa. Eikö?
 

Tupaukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa ja Saimaan Kurra.
Tuossa pihaa kolaillessa lumesta kävi mielessä, että onkohan tullut kuinka kalliiksi nykyisen hallin katolta lumien poisto tänä talvena? Eikä ainakaan sääennuste lupaa yhtään helpotusta asiaan:) :)
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, sympatiat: Mikke, KooKoo, Titaanit
Kevytrakenteisen kaarihallin katto sortui Lappeenrannassa – Pelastuslaitos kehottaa hallien omistajia tarkistamaan kattojen lumitilanteen

Toki kyseessä on "vain" kevytrakenteinen kaarihalli, mutta kovasti varoitellaan, että lunta on tiedossa.

"Pelastuslaitokselle ei ollut tehtävää kohteessa, mutta pelastuslaitos kehottaa kaikkia kevytrakenteisten hallien ja kaarihallien omistajia ja haltijoita tarkistamaan katon lumikuorman ja keventämään sitä tarvittaessa. Loppuviikolle luvatut lumisateet ja raskas nuoskalumi voivat lisätä lumikuorman painoa merkittävästi." - lappeenrannanuutiset
 

Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Kauppalehden mukaan Lappeenrannan kaupunki on jättänyt hakemuksen joukkovelkakirjalainasta (40 M€). Liittyyköhän hallihankkeeseen vai sattuuko muuten vain olemaan kivasti samaa luokkaa summa?
 

anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Kauppalehden mukaan Lappeenrannan kaupunki on jättänyt hakemuksen joukkovelkakirjalainasta (40 M€). Liittyyköhän hallihankkeeseen vai sattuuko muuten vain olemaan kivasti samaa luokkaa summa?
En ole ihan perillä joukkovelkakirjalainan käyttötarkoituksista. Mihinköhän sitä käytettäisiin tässä kyseisessä prosessissa? Joku takuu hankkeen puuhamiehille vai mikä? Mitään uutisiahan hankkeesta ei ole nyt tippunut, eikä sen enempää ole tarkempaa suunnittelua luultavasti tehty.

Itse olen tsuumaillut hallia sillä silmällä, että olisiko nykyisen ladon päälle mahdollista tehdä vaiheissa osaksi toista hallia päälle. Tämä mahdollistaisi vanhan purkamisen ja työn vaiheistamisen paremmin. Laajennus tulisi nykyisen asfalttiparkkipaikan tilalle. Tähän saataisiin tukitoiminnot ja päätykatsomo aitioineen ja ravintoloineen. Nykyiset aitiot vapauttaisivat osaksi tilaa käytäville. Ainut tiukka paikka saattaa olla Kaukaan suuntainen peränurkka.

Kysymys kuuluu, onko tämä halvempaa kuin uuden tekeminen? Luultavasti ainakin hiukan. Ihan toimiva iso parkkialue ja muut toiminnot voidaan säästää tässä vaihtoehdossa. Pääsisäänkäynti siirtyisi kaupungin päätyyn, sinne suuntaan josta massa tulee sisään.

Vanhan katon korottamiseen perinteisin menoin kesän aikana en usko vieläkään. Tämä visio voi kuulostaa villille, mutta maailmalla puuhaillaan aika erikoisia projekteja, miksi ei täälläkin voisi?
 

Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
En ole ihan perillä joukkovelkakirjalainan käyttötarkoituksista. Mihinköhän sitä käytettäisiin tässä kyseisessä prosessissa? Joku takuu hankkeen puuhamiehille vai mikä? Mitään uutisiahan hankkeesta ei ole nyt tippunut, eikä sen enempää ole tarkempaa suunnittelua luultavasti tehty.
Käytännössä tuo on siis ihan "perus laina", mutta siihen voi sijoittaa (tässä tapauksessa Nordean kautta) kuka tahansa. Eli lainaajana ovat pankin sijasta sijoittajat.
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille

trubaduuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Edmonton Oilers, Imatran Ketterä
Luin paperiversion mutta voin jotain kirjoitella mitä muistan. Kisapuiston korjausvaihtoehtoa siis alettiin tutkiimaan taas kerran ja muutamaan ongelmaan törmättiin.

Hallissa vaikuttaisi olevan pahoja sisäilmaongelmia. Lisäksi kaikkialla hallin pohjassa ei ole routasuojausta. Tämä tarkoittaa että hallin alla on ikiroutaa, joka sulaessaan aiheuttaisi perustusten uppoamisen. Rempatessa pitäisi siis keksiä jotain kekseliästä tai saadaan Lappeenrannan kalteva kisapuisto.
 

anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Nyt korjausvaihtoehdon yhteydessä puhutaan sentään kahden kesän operaatiosta. Aikaisemmin on vain mainittu, että kyllä homman kerkeää tekemään kesän aikana. Nyt tuo on muuttunut vähin äänin vaihtoehtoon, jossa joudutaan tekemään kauden ajaksi väliaikainen talotekniikka, joka mahdollistaa tiettyjä asioita purun ja katon muutoksen osalta.

Tuota roudan syvyyttä on tutkittu ja kuinka laajalle se on levinnyt ympäristössä. Eli tosiaan sitä on rakennuksen alla merkittävä määrä.

Monia ongelmakohtia on olemassa nykyisen korjaamisessa. Halvemmaksi se silti luultavasti tulee kuin uuden tekeminen.
 

Tuen Vety

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Nykyisessä liiterissä on siis ESaimaan jutun perusteella hieman haasteita, joita ei ihan pienellä pintaremonteilla saada kuntoon. Kattorakenteet ei kestä yhtää ylimääräistä painoa. Sisäilma hallissa on tasolla, ettei kaikki hallihenkilökunta voi siellä työskennellä. Jäähdytyslaitteisto elinkaarensa päässä ja hallin pohjan eristykset täysin päin vittua. Näin amatöörinä sanoisin, että uudet käytävätelkkarit ja ensi kaudeksi asennettavat ledivalot ei taida tehdä ihan riittää hallin saamiseksi kuntoon. Ehdottaisin korjaustoimenpiteiksi hakalilaista partavettä aka napalmia, helvetin paljon kuumaa napalmia.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jyväskylän Hippos2020 -hallihanke on vastatuulessa, kun rahoittaja Fennia on vetäytynyt hankkeesta, ja urakoitsija Lehto Groupilla menee huonosti. Tähän kun lisätään normaalit suomalaiskansalliset valituskierrokset, niin aika optimistisilta kuulostavat vakuuttelut rakennustöiden aloittamisesta Jyväskylässä ensi keväänä. Tällaisessa taloustilanteessa Kisapuiston remontti taitaa se realistisin vaihtoehto Lappeenrannassa. Varmasti joskus rakennetaan uusi ja hienompi jäähalli myös Lappeenrantaan, mutta sitä odotellessa monta kautta pitää vielä pystyä pelaamaan Kisapuistossa.

Jatkiksen JYPin "Uusi jäähalli" -ketjusta kannattaa käydä katsomassa tunnelmia:

Jyväskylään uusi halli, mutta miten?
 

Rautanaamio

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, New Jersey Devils
Vanha paska, joka ei täytä minkään valtakunnan kriteerejä. Huono tilanne kun kaupunki on suhteellisen persaukinen eikä yksityistä rahaa ei tule ovista ja ikkunoista tähän projektiin.

Kuitenkaan tarvetta uudelle hallille ei persaukisuus tai muut asiat poista. Oispa rahhoo.
 

Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Pelottavinta on se, että ei tajuta sitä, että uusi halli ei valmistu kuukaudessa. Eikä vanha remontoidu kuukaudessa. Ei se voi niin mennä, että ajellaan vanhalla kunnes katto romahtaa ja tehdään sitten uusi. Mutta kun ei löydy uskallusta tehdä päätöstä, niin teetetään sitten selvityksiä siitä ja tuosta.
 

Tuen Vety

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jyväskylän Hippos2020 -hallihanke on vastatuulessa, kun rahoittaja Fennia on vetäytynyt hankkeesta, ja urakoitsija Lehto Groupilla menee huonosti.
Ei taida tämän meidänkään hallikuvion kanssa mennä paljoa sen paremmin. Projektin asiantuntijakumppaniksi valittiin SRV Rakennus oy, joka otti juuri 12 miljoonalla kuokkaan Kalasataman Redi-prokkiksessa. Katsotaas vielä miten homma hoituu toisen ison SRV-hankkeen kanssa Tampereeen ratakiskojen yläpuolella ennen kuin käydään jesarilla korjaamaan vanhaa navettaa edustuskuntoon.
 

PePo_17

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, KooKoo
HTT ilmoittaa roudan paksuudeksi parikymmentä metriä.
 

Logan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Shannon Szabados
Niin no viime kaudella meinas yksi kotipeli jäädä kesken tuon katon takia. Hirveesti en yleistä mielipidettä ole seurannu, mutta vastarintaa taitaa olla ja paljo.

Tässä pitäs nyt ihmisten pohtia sitä että joku ratkasu on saatava tai sitte hyväksyä että pelit ei voi loputtomiin tuollakaa jatkua. Oli kyllä itsellekki yllätys et noin rajoilla on menty.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, LA Kings, Raiders

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Sarjassamme viesteja joihin ei kannata odottaa vastausta. Tosin vain siksi ettei @BlackWolf ole koskaan vaarassa
Kiitos, en tosiaan pyri olemaan vaarassa, kun keskimäärin se on aika surkea tilanne. Fiksu ennemmin ennakoi ja ei aseta itseään moiselle alttiiksi.

Mitä tulee jäähalliasiaan, niin kyseessä on jälleen Etelä-Saimaan omaa höpöhöpöä. Siellä on jollain toimittajalla melkoinen ajojahti päällä ja näitä kohuotsikoita vedetään kaninhatusta aina kun tuntuu muuten olevan tylsää. Mikään muu taho kun ei ole jäähallin suoranaisesta romahdusvaarasta jaksanut uutisoida. Lisäksi täytyy ihmetellä sitä ammattitaitoa, jolla nämä kaikki ihmiset on olleet vuosikymmeniä hommissa, rakennusalalla ja kiinteistöjen ylläpidossa, kun näitä "yllätyksiä" muka aina jostain pulpahtelee pintaan. Siellä olisi aika monilla potkujen paikka jos nämä jutut menisi kuten eräässä lehdessä kirjoitellaan.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, sympatiat: Mikke, KooKoo, Titaanit
Tuon E-Saimaan jutun perusteella selvitys hallin kunnosta ja mahdollisten korjaustoimenpiteiden hinta-arvio valmistuu siis kesäkuussa ja sitä ei siis tee Kaakkois-Suomen Viestintä, vaan Raksystems. Sitä ennen kaikki on spekulointia toki. Sisäilmaongelmistakin maalaillaan uhkakuvaa kyseisessä jutussa, mutta ehkä siinä on agendan edellyttämää värikynää mukana. En kyllä toisaalta ymmärrä, että mikä se agenda edes olisi. Onko E-Saimaa kovin ottanut kantaa uuden hallihankkeen puolesta, vai toiminut kuten median pitää, tuoden asioita keskiöön ja keskusteluun? Ja jos ammattimiehet hallia kaivelee ja syynää, niin ei kai se, että jotain löytyy tee sitä löydöstä mitenkään merkityksettömäksi? Rakennusalan ammattitaito Suomessa taitaa olla yleisen keskustelun aihe ja nämä "yllärijutskat", tai se, että niitä löytyy eivät tule kenellekään yllätyksenä. Siltikään, jos paikassa X (siis JOS) on esim. paska sisäilma, niin ei kai se ole mikään mielipideasia? Noh, en ole sen alan(kaan) asiantuntija, mutta kannattaisi varmaan odottaa selvitystä ja sitten toimia faktojen (tm) mukaan, eikä ampua viestintuojaa höpöhöpö-kanuunalla, vaikka uuden mahdollisen hallin mahdollinen rakentaminen kuinka vituttaisi veronmaksajaa.
 
Viimeksi muokattu:

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Tuon E-Saimaan jutun perusteella selvitys hallin kunnosta ja mahdollisten korjaustoimenpiteiden hinta-arvio valmistuu siis kesäkuussa ja sitä ei siis tee Kaakkois-Suomen Viestintä, vaan Raksystems. Sitä ennen kaikki on spekulointia toki. Sisäilmaongelmistakin maalaillaan uhkakuvaa kyseisessä jutussa, mutta ehkä siinä on agendan edellyttämää värikynää mukana. En kyllä toisaalta ymmärrä, että mikä se agenda edes olisi. Onko E-Saimaa kovin ottanut kantaa uuden hallihankkeen puolesta, vai toiminut kuten median pitää, tuoden asioita keskiöön ja keskusteluun? Ja jos ammattimiehet hallia kaivelee ja syynää, niin ei kai se, että jotain löytyy tee sitä löydöstä mitenkään merkityksettömäksi? Rakennusalan ammattitaito Suomessa taitaa olla yleisen keskustelun aihe ja nämä "yllärijutskat", tai se, että niitä löytyy eivät tule kenellekään yllätyksenä. Siltikään, jos paikassa X (siis JOS) on esim. paska sisäilma, niin ei kai se ole mikään mielipideasia? Noh, en ole sen alan(kaan) asiantuntija, mutta kannattaisi varmaan odottaa selvitystä ja sitten toimia faktojen (tm) mukaan, eikä ampua viestintuojaa höpöhöpö-kanuunalla, vaikka uuden mahdollisen hallin mahdollinen rakentaminen kuinka vituttaisi veronmaksajaa.
Ei ole agendaa... https://esaimaa.fi/uutiset/lahella/758c1ce7-4116-45ad-8c0c-d2757a2cc18c (linkki etelä-saimaan sivuille)
Kovin on ollut tämä pieni paikallislehti nimen omaan haukkumassa nykyistä ja ajamassa uutta hallia pystyyn vaikka väkisin. On järjestänyt yleisötilaisuutta ja aina löytänyt vikaa hallista jo ennen kuin on selvitykset edes valmistuneet.

Siihen en osaa ottaa kantaa, että miksi näin toimivat, mutta melkoista rummutusta on asian ympäriltä ollut E-saimaan toimesta, samalla kun esim. varsin vahva paikallinen YLE ei ole ottanut puoliakaan samaa märää asioihin kantaa.

Ja mitä tulee viestinviejän alasampumisiin niin ihan itse tuli tänne aukomaan päätään laittamalla maksumuurin taakana olevan jutun, tägäämällä ja ei edes viitsinyt referoida ko. uutista. Kunnes asiat on tutkittu niin E-Saimaan jutut on täysin spekulaatiota ja lööppien hakemista. Tai sitten siellä on toimittajat otdellisia asiantuntijoita, kun ne tekee sisäilmatutkimuksetkin paremmin ja nopeammin kuin ammattilaiset. Lisäksi naurattaa esim. väite kylmäkoneiston olemisesta elinkaarensa päässä, kun eikö se 2016 siirretty brand newnä sinne pihalle konttiin?
https://yle.fi/uutiset/3-8733496 (linkki ylen uutiseen aiheesta)

Se routakin kestänyt siellä vasta melkein 50 vuotta, niin just nyt se sulaa, varmaan ilmastonmuutos syypää tähänkin.
 
Viimeksi muokattu:

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, sympatiat: Mikke, KooKoo, Titaanit
Niin, kuten sanoin itsekin, että ennen kuin tutkimus valmistuu, niin homma on spekulaatiota. Sinä kuitenkin sanoit jo vuonna 2017, että hallin huono kunto on kattoa lukuunottamatta ihan paskapuhetta. Tiedä sitten mihin se perustuu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös