Mielenkiintoinen ilmiö on ollut lisäksi se, että muut Pohjoismaat ovat olleet puolalaisille suosittuja muuttokohteita, mutta Suomi ei. Ruotsissa puolalaistaustaisia on yli 100 000, mutta Suomessa alle 10 000. Vaikka Etelä-Ruotsi onkin vain lauttamatkan päässä, on ero silti hätkähdyttävä.
Tälle on syynsä historiassa. Sama ero pätee moniin muihinkin eurooppalaisiin Suomen ja Ruotsin välillä. Vaikkapa ex-jugoslaaveihin. Suomi on ollut eri tavoin suljettu ja ammattiyhdistysliike sekä vasemmisto on ehkä pisimpään länsimaista vastustanut työperäistä maahanmuuttoa. Muualla näistä näkökannoista päästiin eroon jo viimeistään 70- tai 80-luvulla, jolloin muistaakseni Britanniassa ay-liike vähitellen lopetti siirtolaisten mustamaalauksen.
Me emme hyötyneet siirtolaisista Ruotsin tapaan. Päinvastoin, tuotimme itsekin siirtolaisia Ruotsiin ja liukuhihnalle. Koska meillä ei ole ollut ennen viime vuosia merkittäviä siirtolaisyhteisöjä, luonnollinen kiinnostus Suomeen on vähäistä. Ay-liike hankaa edelleen mm. työperäistä vastaan eikä meillä hallitukset ole luoneet riittävää konkretiaa yhdessä virkamiesten kanssa.
Järkeä kannattaa kuitenkin käyttää ja ymmärtää se, että niin kauan kun Suomi on yksi maailman suurimpia tukitalouksia, emme kykene luomaan työperäisten tulijoiden ja opiskelijoiden ulkopuolelta riittävästi tulijoille polkuja työelämään. Seuraava hallitus toivottavasti näkee asian samalla tavalla. Panostukset työperäiseen maahanmuuttoon ja sen osalta on luotava lisävalvontaa työntekijöiden hyväksikäytön estämiselle.
Viimeksi muokattu: