Mainos

Uskotko Jumalaan?

  • 1 388 429
  • 14 396

Salt

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Taistelevat Irlantilaiset & Golden Boys
Onko sitä Jeesuksen ruumista löydetty koskaan vai ei?

Raamattuun ja Jeesukseen uskovilta, no miksei muiltakin, haluaisin kysyä seuraavaa: Eikös sitä puhuta, että kuollessa sielu lähtee ruumiista ja ajautuu joko paratiisiin tai helvettiin? Sitä ennen kenties "välimuoto tilaan". Ruumis jää mihin jää ja mätänee. Luut jäävät. Eikö Jeesukselle sitten käynyt noin? Miksi ruumiskin lähti mukana? Miten kristinuskossa on tuo perusteltu? Vai onko tuossakin taas yksi "bugi" lisää uskoa vastaan? Vai kertooko Jeesus jo että hän lähtee kroppansa kanssa, mutta muut tulevat sielun mukana?

Ei kyllä ole löydetty, mutta sehän ei ole ongelma. Jeesus selvisi ristiltä hengissä ja lähti lipettiin. Minne hän häipyi on vain teorioita.
 
demitra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vastailen,
Wikipedian mukaan tuli uskoon jo vuonna 1982, kun taas kirja on julkaistu alunperin 1998. Kyllä tuossa ajassa ehtii hyvin unohtua kaikki kriittisyys sitä uskoa kohtaan, mikä on jo olennainen osa omaa itseään. Eikä kriittisyyttä varmaan vähennä sekään, että toimi näköjään melkein koko ajan myös jonkinlaisena pastorina.
Kiitos tästä. Olen itse ollut siinä käsityksessä ja niin taitaa olla myös tuon murskakritiikin kirjoittaja, että Strobel teki uskonratkaisun em. haastattelujen perusteella, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Kirjan lopussa on Strobelin haastattelu, jossa hän kertoo, että hänen vaimonsa tuli uskoon 1979 ja tämän jälkeen Strobel tutki itse kristinuskoa kriittisesti 1 v 9 kk ja päätyi siihen, että vaimo on oikeassa ja teki uskonratkaisun. Hänellä ei ollut tuolloin aikeita kirjoittaa kirjaa. Haastattelut hän teki vasta 90-luvulla, kun hän päätti kirjoittaa kirjan ja oli myös kadottanut aiemmat muistiinpanonsa.
Ihmettelinkin kirjaa lukiessani, että Strobel oli perehtynyt Jeesukseen vähän turhankin hyvin ateistiksi, mutta syy tällekin selvisi. Olin tosiaan jättänyt tämän haastatteluosion kokonaan lukematta,sillä se ei tosiaankaan ole kirjan ydin.

Sekaannuksesta huolimatta vahva suositus kirjalle ja myös kestosuosikille eli Raamatulle.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Uskonnot ovat parhaimmillaan kuitenkin jopa toimivaa filosofiaa, jos nyt ei kaikkialla yleisessä kulutuksessa, niin jossain yksityisemmissä piireissä, mutta monet tuhlaavat ymmärtämisen sijaan aikaa vastustamiseen. Samalla valitetaan niistä satuolennoista, mikä on vain ajanhukkaa. Ymmärtäminen tai joidenkin tunnekäsitteistöjen hiffaaminen ei ole yksioikoista hyväksymistä, eli sitä on mielestäni kuitenkin tärkeä teroittaa. Kaikessa ei ole kysymys kirjaimellisesti jumaluuksista tai jeesuksista, vaan mahdollisesti siitä mitä kaikkia puhdistavia ja jopa positiivisia mielenterveydellisiä prosesseja ne edustavat.

Yleistys: Uskoon kääntymistä edeltää aina erittäin suuri kriisi, johon ei ole ollut muuta ratkaisua.
Ansiokasta pohdintaa ja ymmärrän pointtisi yksilöistä puhuttaessa. Valitettavasti kristillisyys ei tahdo jäädä vain näihin mieltäpuhdistaviin prosesseihin, vaan pyrkii usein vaikuttamaan ja ohjailemaan myös muiden ihmisten käytöstä ja toimintaa. Erityisen vaarallista se on, kun mukaan aivopestään lapset. Toki iso osa järjestäytyneestä kristillisyydestä on varsin laimeaa tapakristillisyyttä, mutta mukana on niin paljon myös suoranaista väkivaltaa heikommassa asemassa olevia kohtaan, että minä vastustan (kristian)uskoa kategorisesti. Eikä tuo luterilainen kirkkokaan varsinaisesti raja-aitojen purkajana ole kunnostautunut, erinäisistä pienemmistä puulaakeista puhumattakaan.
 
demitra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jep. Kaikki väärässä olijat palavat helvetissä. T: @demitra

En ole mielestäni koskaan tällaista väittänyt. Jeesus tietysti mainitsee useasti UT:ssa, että synnin palkka on kuolema ja ikuinen kadotus / helvetti, tässä tuskin on kenellekään mitään uutta. Ja pelastua voi vain, jos ottaa Jeesuksen vastaan pelastajakseen. Tämä koskee kaikkia ja erityisesti myös ns. "hyviä ihmisiä" eli omilla teoilla ei voi pelastua.

Perimmäinen syy sille, että ihmiset joutuvat helvettiin on se, että Jumala rakastaa ihmisiä niin paljon. Jumalaa voi verrata mieheen, joka on mielettömän rakastunut johonkin naiseen ja tekee kaikkensa saadakseen hänet itselleen. Jos nainen kaikista vokotteluyrityksistä huolimatta haluaa olla vain ystävä, niin sitten miehellä on melkoinen ongelma, koska hänen pitäisi keksiä keino, jolla voisi pakottaa naisen rakastumaan itseensä. No tällaista keinoa ei tietenkään ole olemassa, sillä ketään ei voi pakottaa rakastamaan toista. Koska mies kuitenkin rakastaa tätä naista, niin ainoa oikea teko, mitä hän voi tehdä, on jättää nainen rauhaan. Jumala toimii samalla tavalla ihmisten kanssa koko heidän elämänsä ajan ja jos ihmiset eivät anna vastarakkautta, niin Jumala toimii kuoleman jälkeen aivan kuten ihmiset ovat halunneetkin eli ei vietä heidän kanssaan lainkaan aikaa. Ja koska Jumala on rakkaus, niin silloin ne ihmiset, jotka ovat sanoneet Jumalalle ei viettävät aikansa paikassa, jossa ei ole lainkaan rakkautta.
 
Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio

Eihän jumala jätä rauhaan niitä, jotka eivät hänen itsekkääseen tahtoonsa ja ehdolliseen ehdottomaan rakkauteensa taivu, vaan näille on luotu helvetti, jossa saa ikuisuuden kärsiä mikäli ei usko jumalaan ja/tai pyydä syntejään anteeksi. Eli toisin sanoen, jos stalkkerinomaisen jumalan tahtoon ei taivu, niin sitten sinun tulee kärsiä. Eli ole mitään passiivista rauhaan jättämistä. Jumalahan loi helvetin, eikö näin?

Vertauksesi on erittäinen creepy-tason läppää ja vaikea kuvitella, että vielä herran vuonna 2021 tällaisia saa lukea.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat

Jaajaa. Että semmoista.

No on kyllä tämä sinun jumalasi sitten sellainen tapaus, jotta olen ihan hyvilläni, että ei olla tekemisissä.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Joo, erikoinen rakastaja tuo Jahve. Ei tee itseään millään tavalla tiettäväksi, mutta vaatii ehdotonta omistautumista vain hänelle. Ok.
 
Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Jumalan perustelu jollain "historiallisilla ja tieteellisillä faktoilla" on kyllä kaikista epätoivoisinta ja naurettavinta paskaa mikä uppoaa korkeintaan näihin kuuluisiin elämänkoululaisiin. Tai sitten niihin, joihin usko on jo tullut muuta kautta ja tätä pseudotieteellistä roskaa käytetään joko oman näkemyksen pönkittämiseen tai sitten se kuulostaa omien jeesus-lasien läpi katsottuna täysin vakuuttavalta ja järkeenkäyvältä perustelulta jonka pitäisi vakuuttaa kaikki muutkin rationaalisesti ajattelevat ihmiset. Fun fact: se ei todellakaan tee sitä.

Uskoontuleminen on hengellinen asia, ei mikään tieteellisen tutkimustyön tulos.
 
4

444

Jaajaa. Että semmoista.

No on kyllä tämä sinun jumalasi sitten sellainen tapaus, jotta olen ihan hyvilläni, että ei olla tekemisissä.
Kieltämättä aika absurdia, että tyypin pitäisi olla kaikkivaltias, mutta pelikirja on jämähtänyt 5-vuotiaan tasolle. Koomisena yksityiskohtana vielä se, että tämän tyypin kulttia markkinoidaan rakkauden ja anteeksiannon kautta, mutta sitten kultin edustajat ölisevät jotain tuollaista. Ei tosiaan harmita tippaakaan, että tein aikanaan hyvin selkeän pesäeron tällaiseen. Ei se tyyppi minulle koskaan näyttäytynyt eikä tehnyt olemassaoloaan yhtään sen selvemmäksi kuin joku Vishnu tai vastaava, mutta silti olisi pitänyt sokkona julistaa ilosanomaa.
 
Nuo @demitra jutut oli semmoista potaskaa, että näistä pitääkin älähtää.

Nerokas logiikka tuo sinänsä on, ja varmasti toimi joskus keskiajalla, mutta kyllähän jokainen sivistyskasvatuksen alkeet saanut ihminen ymmärtää tänäpäivänä jättää tuollaiset horinat omaan arvoonsa.

Kirkolla ei ole tänä päivänä sellaista valtaa enää kansalaisiin, kuin joskus vielä 200 vuotta sittenkin oli. Tuommoisia juttuja lukiessa ei voi muuta kuin todeta, että onneksi näin.
 
Viimeksi muokattu:

msg

Jäsen
Aina jaksaa hämmästyttää se varmuus, jolla tässäkin ketjussa ja uskovaisten keskuudessa yleensäkin tiedetään mitä se jumala missäkin vaiheessa haluaa, tahtoo ja vaatii.
 
No mutta sehän lukee raamatussa hyvin selvästi. Niin selvästi, että vaaditaan tosiuskovainen tulkitsemaan sisältö kaikille maan matosille ymmärrettävään muotoon. Sinä ja minä saatamme lukea sieltä ihan väärin lähimmäisenrakkauden sanomaa, kun taas tosiuskovainen näkee siinä oikeutuksen väärämielisten tuomitsemiseen, jonka väärämieliset kuvittelisivat kuuluvan vain jumalalle itselleen. Mutta tosiuskovaiset tietävät paremmin. Heillä, ja vain heillä, on oikeus tulkita opusta oikein ja puhua jumalan suulla ja tuomita väärämieliset ikuiseen kadotukseen.

Ei tää oo niin vaikeeta hei.
 
Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Jeesus tietysti mainitsee useasti UT:ssa, että synnin palkka on kuolema ja ikuinen kadotus / helvetti, tässä tuskin on kenellekään mitään uutta. Ja pelastua voi vain, jos ottaa Jeesuksen vastaan pelastajakseen. Tämä koskee kaikkia ja erityisesti myös ns. "hyviä ihmisiä" eli omilla teoilla ei voi pelastua.

Kuulutko sinä muuten niiden 144 000 pelastettavan miehen joukkoon jotka uudessa testamentissa mainitaan? (naisiahan pelastus ei ilmeisesti koske)
 
Viimeksi muokattu:

Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En ole mielestäni koskaan tällaista väittänyt. Jeesus tietysti mainitsee useasti UT:ssa, että synnin palkka on kuolema ja ikuinen kadotus / helvetti, tässä tuskin on kenellekään mitään uutta. Ja pelastua voi vain, jos ottaa Jeesuksen vastaan pelastajakseen. Tämä koskee kaikkia ja erityisesti myös ns. "hyviä ihmisiä" eli omilla teoilla ei voi pelastua.
Vanha testamentti ei mainitse helvettiä sanallakaan. Helvetti on "rakastavan" Jeesuksen lahja maailmalle. Mainio kaveri, kiitti Jeesus.
 
DTremens

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings, PattU, Wolves, Patriots
Eihän jumala jätä rauhaan niitä, jotka eivät hänen itsekkääseen tahtoonsa ja ehdolliseen ehdottomaan rakkauteensa taivu, vaan näille on luotu helvetti, jossa saa ikuisuuden kärsiä mikäli ei usko jumalaan ja/tai pyydä syntejään anteeksi. Eli toisin sanoen, jos stalkkerinomaisen jumalan tahtoon ei taivu, niin sitten sinun tulee kärsiä. Eli ole mitään passiivista rauhaan jättämistä. Jumalahan loi helvetin, eikö näin?

Vertauksesi on erittäinen creepy-tason läppää ja vaikea kuvitella, että vielä herran vuonna 2021 tällaisia saa lukea.

Käytännössä kaiketi @demitra yrittää tässä tuoda esille sitä tulkintaa että helvetti = olla ikuisuus erossa jumalasta, siinä missä taivas = olla ikuisuus jumalan valtakunnassa. Noita tulkintoja helvetin olemuksesta on todella monia eikä kaikki niistä sisällä aktiivista rankaisua ja piinaajia vaan ovat enemmänkin sitä suuntaa että sielu joutuu "kadotukseen" eli jonkinlaiseen ikuiseen tyhjyyteen sielä jossain jumalan valtakunnan ulkopuolella. Joissain tulkinnoissa myös kadotus tarkoittaa sielun tuhoutumista eli käytännössä lopputulos olisi se mitä ateisti uskoo muutenkin, että olemassaolo lakkaa kuolemaan.

edit. lisätään tähän vielä että oman käsitykseni mukaan tuo aktiivinsen piinan helvetti on yleisemmin tulkintana niissä suuntauksissa joihin liittyy uskonnollista vallankäyttöä ja ihmisten elämän tarkkaa sääntelyä (pelon voimalla?)
 
Viimeksi muokattu:

xkouhiax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panthers
Aina jaksaa hämmästyttää se varmuus, jolla tässäkin ketjussa ja uskovaisten keskuudessa yleensäkin tiedetään mitä se jumala missäkin vaiheessa haluaa, tahtoo ja vaatii.

Toisaalta: Aina jaksaa hämmästyttää se varmuus, jolla tässäkin ketjussa ja ateistien keskuudessa yleensäkin tiedetään, että nämä jutut on ihan huru-ukon satuilua. En ole koskaan ymmärtänyt, että vaikka ei itse usko, niin miksei voi antaa muiden uskoa? Ja kunnioittaa sitä toisen valintaa ja uskoa.
 
mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC

Miksi mun pitäisi kunnioittaa ketään, joka uskoo että minä ja mun kuusivuotias poikani palamme ikuisuuden helvetin tulessa?
 
msg

Jäsen
En ole koskaan ymmärtänyt, että vaikka ei itse usko, niin miksei voi antaa muiden uskoa? Ja kunnioittaa sitä toisen valintaa ja uskoa.

Niin voi kun se usko olisikin sen jokaisen ihmisen henkilökohtainen asia.
Myös uskonsa löytänyt voisi kunnioittaa toisen valintaa olla uskomatta ja elää omaa elämäänsä niin kuin haluaa. Valitettavan usein se uskossaan vahva tuntee pakottavaa tarvetta tuomita muiden valintoja ja kertoa miten muiden pitää elää. Äärimmäisessä tapauksessa halutaan lakimuutoksia perustuen niihin omiin henkilökohtaisiin uskomuksiin ja siinä mennään kyllä todella väärään suuntaan.
 
Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Toisaalta: Aina jaksaa hämmästyttää se varmuus, jolla tässäkin ketjussa ja ateistien keskuudessa yleensäkin tiedetään, että nämä jutut on ihan huru-ukon satuilua. En ole koskaan ymmärtänyt, että vaikka ei itse usko, niin miksei voi antaa muiden uskoa? Ja kunnioittaa sitä toisen valintaa ja uskoa.

Sata varmaks ei voi tietää, mutta todennäköisyydet on kyllä ateistin puolella, että mitään jumalaa ei ole olemassa. Heti, kun uskovaiset pystyy todistamaan jumalan olemassa olon, niin sittenhän se on asia uskottava. Mahdotontahan se on todistaa joten en näe syytä uskoa jumalan olemassa oloon. Sitten toisekseen, kun on niin monenlaista tulkintaa, että millainen se jumala on, niin tätkään en ymmärrä. Ei kukaan uskovainenkaan voi tietää millainen se on, jos sellainen siis jostain käsittämättömästä syystä nyt olisi muka olemassa. En ole kyllä itse tosin kieltämässä ketään uskomasta ja enkä edes voisi, vaikka sitä hyvin ihmeellisenä ajatuksena pidänkin.

Itselläni on lähisuvussa aika uskovaista porukkaa, mutta olen kyllä kiitollinen vanhemmille etteivät oo tuputtaneet uskontoa mitenkään koskaan, niin en ole siihen hurahtanut. Tosin vanhemmat nyt ei siinä mielessä ole niin uskovaisia, että vaahtoaisivat siitä tai mitään muutakaan.
 
Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Toisaalta: Aina jaksaa hämmästyttää se varmuus, jolla tässäkin ketjussa ja ateistien keskuudessa yleensäkin tiedetään, että nämä jutut on ihan huru-ukon satuilua. En ole koskaan ymmärtänyt, että vaikka ei itse usko, niin miksei voi antaa muiden uskoa? Ja kunnioittaa sitä toisen valintaa ja uskoa.

Ja sama toisinpäin.

Ja eihän uskovalla sinänsä pitäisi olla tässä ongelmaa, koska omissa ajatuksissaan kuitenkin tulkitsee olevansa oikeassa. En kyllä itse uskovana jaksaisi edes tähän ketjuun kirjoitella, koska homma olisi omalta osalta kai sitten täysin selkeä. En mä lätkästäkään jaksa keskustella ihmisten kanssa, jotka eivät siitä ole kinnostuneita.

Mutta arvostan kyllä kaikkia tähän ketjuun kirjoittavia yhtäläisellä ihmisarvolla.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Toisaalta: Aina jaksaa hämmästyttää se varmuus, jolla tässäkin ketjussa ja ateistien keskuudessa yleensäkin tiedetään, että nämä jutut on ihan huru-ukon satuilua. En ole koskaan ymmärtänyt, että vaikka ei itse usko, niin miksei voi antaa muiden uskoa? Ja kunnioittaa sitä toisen valintaa ja uskoa.
Nuo demitran esittämät väitteet ovat sen sortin paskaa, ja juuri sitä vaarallista, kusipäistä uskonnollisuutta, jota maailmanhistoria on pullollaan, että noista kuuluukin älähtää vastaan. Ei minullakaan mitään kaikkia uskovaisia vastaan kategorisesti ole. Ovat monesti kovin ystävällisiä ja muut huomioon ottavia ihmisiä, ja näistä kokemuksista ei ole mitään pahaa sanottavaa.

Enkä edes sitä paitsi koe mitään tarvetta määritellä itseäni ateistiksi, vaikka tätä mieltä olenkin noista tuonkaltaisista höpinöistä.
 
laalki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Philadelphia Flyers
Enkä edes sitä paitsi koe mitään tarvetta määritellä itseäni ateistiksi, vaikka tätä mieltä olenkin noista tuonkaltaisista höpinöistä.

Näinhän sen pitäisi mennä. Ei sille pitäisi olla edes sanaa. Mutta sitten joku keksi nähneensä kiven takana näkymättömyyksiä ja here we fucking are.

Se matka, mikä pitää selittää vain sanoakseen että: "Juu en tiiä tosta kyllä."
 
Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio
Käytännössä kaiketi @demitra yrittää tässä tuoda esille sitä tulkintaa että helvetti = olla ikuisuus erossa jumalasta, siinä missä taivas = olla ikuisuus jumalan valtakunnassa. Noita tulkintoja helvetin olemuksesta on todella monia eikä kaikki niistä sisällä aktiivista rankaisua ja piinaajia vaan ovat enemmänkin sitä suuntaa että sielu joutuu "kadotukseen" eli jonkinlaiseen ikuiseen tyhjyyteen sielä jossain jumalan valtakunnan ulkopuolella. Joissain tulkinnoissa myös kadotus tarkoittaa sielun tuhoutumista eli käytännössä lopputulos olisi se mitä ateisti uskoo muutenkin, että olemassaolo lakkaa kuolemaan.

edit. lisätään tähän vielä että oman käsitykseni mukaan tuo aktiivinsen piinan helvetti on yleisemmin tulkintana niissä suuntauksissa joihin liittyy uskonnollista vallankäyttöä ja ihmisten elämän tarkkaa sääntelyä (pelon voimalla?)

Tuossa sielun katoamisessa kuin pieru saharaan on kyllä venytetty tulkintoja aika railakkaasti, kun UT:ssa on useita mainintoja, jotka tuon käytännössä kumoavat. Itse Jeesuskin puhuu Matteuksen evankeliumissa ikuisesta tulesta ja kärsimyksestä, joten siinä pitää silmiä taas sulkea osan teksteistä kohdalla ja poimia rusinoita pullasta, mikä kyllä uskontulkinnoille on yleistä.

Tämäkin nykytulkinta sielun häviämisestä kuulostaa vain siltä, että omat opit on hylätty, jotta saadaan ateistitkin niputettua saman katon alle ja voidaan todeta kyseessä olevan valinta samassa kristillisessä narratiivissa. Toki jotenkin se yhteiskunnallisesti merkittävä asema ja valta on pidettävä, ja hupenevat jäsenmäärät jänskättää, niin sitten pitää muovata tulkintoja taas yhteiskunnalle sopivaksi. Toki ongelmaa kaiketi kirkon historiassakaan ei ole ollut niin raamatun sisältöjen kuin niiden tulkintojenkaan muuttamisessa kirkolle kulloinkin edulliseen suuntaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös