Meillä on selvästi eri kriteerit, kuinka heppoisilla perusteilla ilmeisiin mahdottomuuksiin uskominen on rationaalista. Uskotko muidenkin uskontojen "lähdetodisteisiin" yliluonnollisista, eli tieteellisesti tarkastellen mahdottomista asioista? Ihmiset eivät herää kolmen päivän jälkeen enää kuolleista, eikä jumalia ole kukaan todistanut olevan, vaikka koettu kovasti on. Moni on kyllä Jessen tapaan väittänyt olevansa jumala, nykyään tuppaavat olemaan joko pehmustetussa huoneessa, tai pienen kultin johtajia. Tosin siitähän se Jeesuskin ponnisti, kultista tulee uskonto kun se tarpeeksi kasvaa.
Pitäisi jenkkien ex-presidentin nousua seuranneille olla itsestään selvää kuinka helppoa ihmisten vedättäminen on. Kuinka helppoa ihmiset on saada uskomaan ihan järjettömiä asioita vailla mitään todisteita. Tuskin rautakautiset tavan tallaajat ovat olleet yhtään sen analyyttisempiä todisteiden puntaroinnissa tai vastustuskykyisempiä karismaattisille johtajille.
Rationalisoinnista sitten: koko tekstiseinäsi on malliesimerkki sitä itseään, lillukanvarsien luettelua, kun oikeita todisteita ei löydy. Retoriikkaa ja olosuhteiden kertausta, joilla ei ole minkäänlaista voimaa yliluonnollisten asioiden todistelussa. Tässä on myös turha verrata yliluonnollisia väittämiä oikeaan historiaan, koska yliluonnolliset väitteet ovat kirjaimellisesti jo ns. out of this world, että tarvittava evidenssi olisi myös ihan jotain muuta. Myös yliluonnollisten väitteiden hyväksymisen implikaatiot olisivat aika kauaskantoisia. Koko kuvattu case on niin säälittävän heikko, että minun on vaikeaa uskoa, että tämän varassa kukaan sitä uskoo.
Tässä tullaan siihen, että syyt uskomiselle ovat yleensä muualla. Apologetiikka hyvin harvoin vakuuttaa ketään joka ei asiaan jo usko. En muista kuulleeni kenenkään kääntyneen uskoon tuollaisten todistelujen seurauksena, vaan kyse on uskomusten itselleen (ja omalle yleisöllleen) pönkittämisestä ja pyrkimys tehdä niistä esim. juuri historiaan suhteessa salonkikelpoista tavaraa. Yliluonnolliset väitteet vähän kuin sisään salakuljettaen. Tuskin tieteellisessä historiankirjoituksessa koskaan nojataan yliluonnollisiin selityksiin? "Kristillinen" historiankirjoitus käsitteenä taas on yhtä järkevää kuin islamilainen kemia ja skientologinen maantiede.
Minun argumenttini on hyvin simppeli. Mitään yliluonnollista ei koskaan ole vahvistetusti tapahtunut ja joka kerta kuin sellainen selitys on esitetty, korvaava naturalistinen selitys on vienyt voiton. Toisekseen yliluonnolliset tapahtumat pitäisi ensin osoittaa edes mahdollisiksi, kun reaalimaailmassa ne eivät sitä näytä olevan. Tällöin ei ole mitään syytä tai järkeä hyväksyä selityksiä, jotka rikkovat tunnettuja luonnonlakeja. Näin ihan jo todennäköisyyksillä mikä tahansa luonnollinen selitys on rationaalisempi kuin yliluonnollinen; ainakin se on periaatteessa mahdollinen.
Sinä torjut kategorisesti uskontoon liittyvät ihmeet, mutta samanaikaisesti hyväksyt itse asiassa paljon suuremmat ihmeet, jos niitä tarkastellaan objektiivisesti. Olet varmaan sitä mieltä, että koko aineellinen todellisuus on syntynyt sattumalta, itsestään eikä sitä edellä eikä seuraa minkäänlainen luominen. Minusta se, että Jeesus nousee kuolleista on ihmeenä vähäpätöisempää kuin se, että maailmankaikkeuden, elämän ja tietoisuuden oletetaan syntyneen vain aineellisten tekijöiden vaikutuksesta.
Miten selittää maailmankaikkeudessa oleva järjestys ja hienosäätö, joka yltää sellaiseen tarkkuuteen ja joka ilmeisesti on välttämätöntä että ylipäätään mitään olisi syntynyt? Se, että sanotaan tieteen selittävän tällaiset asiat joskus tulevaisuudessa edellyttää hyvin vahvaa uskoa etenkin, jos tutustunut näihin selityksiin. Et voi myöskään etukäteen päätellä siitä, että tiede on selittänyt joitakin asioita siihen, että se myös tulevaisuudessa tulee vastaamaan empiirisin tai niitä vastaavin todistein ns. todella suuriin kysymyksiin.
Sinun positiosi vaatii uskoa, lujaa luottamusta ihmisen kykyyn selittää suuria kysymyksiä. Asiaa erityisesti hankaloittaa se, että naturalisti ei pohjimmiltaan voi olla varma minkään selityksen luotettavuudesta. Naturalistin täytyy olettaa järki sellaiseksi kyvyksi, teisti hyväksyy tämän, koska ihminen on saanut järjen ja kyvyn ymmärtää todellisuutta Jumalalta. Ilman Jumalaa, et voi olla myöskään varma siitä, että järkesi antaa oikeanlaisen kuvauksen maailmasta. Evoluutioteoria toisaalta kertoo vain, että eliöt sopeutuvat vallitseviin oloihin. Sopeutumiseen riittää se, että kykenee tunnistamaan ystävät ja viholliset ja löytää parittelukumppanin. Sellainen hienous kuin kyky ymmärtää maailmankaikkeuden rakennetta on evoluution kannalta täysin hyödytön ja käsittämättömän epätodennäköinen kyky. Darwinismi sulkee täysin tarkoituksen pois, joten ei voida edes väittää, että maailmankaikkeus olisi halunnut sitä tai tätä ihmisestä tai olisi halunnut peräti tulla ymmärretyksi, kuten jotkut tiedemiehet vakavissaan uskovat.
Tässä sitä ollaan perimmäisissä kysymyksissä, ensin kaikkeus puhkahtaa tyhjiön kvanttifluktuaatioista, sitten lyhyen hypernopean laajenemisvaiheen kautta kaikkeus tuottaa itse sitä ohjaavat luonnonlait ja hienosäätää itsensä, vielä kuin kiusaksi se synnyttää täydellisesti mahdottoman elämän, jonka syntyä mikään luonnossa havaittava ei aikaansaa, sen jälkeen syntyvät monisoluiset, viimein päästään apinaan, joka synnyttää itsessään tietoisuuden, joka puolestaan selittää itsensä myös sattuman tuotokseksi. Tämä tarina on kokonaisuudessaan se, mitä nk. tieteellisen ateistin on uskottava.
En kuitenkaan väitä, että kaikki ateistit haluaisivat sitä tai tätä. Monet ovat tyytyväisiä henkilökohtaisiin syihin tai joihinkin filosofisiin argumentteihinsa ateismin puolesta ja hyvä niin. Ongelmia syntyykin vasta, kun ateistit ryntäävät tieteen kentälle omine ennakko-oletuksineen. Hoyle ymmärsi tämän erittäin hyvin aikanaan pyrkiessään puolustamaan ns. pysyvän tilan teoriaa Big Bangia vastaan. Valitettavasti todisteet näyttivät muuta. Maailmankaikkeus tarjoaa tutkijoille yllätyksiä ja ihmeitä, eivätkä nämä yllätykset kohtele kovinkaan hyvin ns. tieteellistä ateismia.
Mitä ylipäätään on ns. tieteellinen ateismi? Minusta se näyttää edelleen juurtuneen Newtonin mekaniikkaan ja Darwinismiin: Mekanistinen selitys oli kätevä silloin kun maailmankaikkeus oli ikuinen. Voitiin periaatteessa olettaa kausaaliketju äärettömyyksiin asti, jotkut torjuivat tältä pohjalta teismin. Tiede on kuitenkin rynninyt melkoista vauhtia eteenpäin ja siinä sivussa tulevat hankalat filosofiset kysymykset: maailmassa perustavalla tasolla oleva tyhjästä syntynyt järjestys on tällainen hankaluus. Jos nyt sitten pyritään puolustamaan järjestystä kertomalla, että jos sitä ei olisi, ei olisi havaitsijaakaan tehdään melkoisen suuri uskon hyppy tieteellisestä selittämisestä spekulaatioihin. Päädytään esimerkiksi uskomaan multiversumiin tai peräti simuloituun maailmankaikkeuteen (joka tosin edellyttää simuloijaa).
On myös huomautettava, että tässä vaiheessa ateisti yleensä hyppää tutkijan asuun ja pujahtaa tieteen kentälle toteamaan, että me tieteessä ollaan rationaalisia ja että tieteen menetelmien jotenkin itsestään pitäisi tuottaa sekulaaria tietoa. Näin ei kuitenkaan ole: tiede on vain tapa tuottaa määrätyin metodein määrättyjen tutkimusongelmien kautta verrattain todennäköistä tietoa. Ihmisen havaintokyvyn rajat määrittävät myös tieteellisten ongelmien asettamista. Vaikka tieteessä suljetaan ihmeet selityksenä pois, tämä hokuspokus ei kuitenkaan poista selittämättömiä ilmiöitä yhtään sen paremmin. Metodologinen ateismi ei ole kannanotto ateismin puolesta, vaan kyse on halusta yhtenäistää tutkimustuloksia ja vertaisarvioinnin mahdollisuutta.
Siksi myös kysymys ihmeistä on tieteessä avoin kysymys. Niitä ei ole syytä sulkea ennakolta pois. Voi olla, että newtonilaisessa maailmassa, jossa myös aineen ja energian välinen yhtäläisyys ei ollut selvillä, ihmeet voitiin nähdä jyrkästi ns. luonnonlakien vastaisina. Mutta jos luonnonlait nähdäänkin tietynlaisina säännönmukaisuuksina, se ei estä Jumalan toisinaan puuttuvan asioihin tavalla, joita joku pitää ihmeenä, toinen taas hyvin epätodennäköisenä tapahtumana. Jumala voi puuttua asioihin helpommin, koska hän ei riko kausaaliketjua. Tietenkin on niin, että ihmeellisiä tapahtumia tulee arvioida järjen avulla. Jos esimerkiksi ihmeisiin liittyy vahvaa taloudellisen voiton pyyntiä, niin silloin niitä on syytä epäillä. Järjen avulla arviointi onnistuu teistiltä paremmin kuin ateistilla, koska jälleen kerran, hän ei suhtaudu ihmeisiin ennakolta torjuvasti. Itse en ole kiinnostunut ihmeistä, enkä pääsääntöisesti usko niihin, mutta en halua etukäteen torjua kategorisesti, jos joku ihminen kertoo kokeneensa ihmeen. Joka tapauksessa, ihmeet tuntuvan olevan spontaaneja, etukäteen ennustamattomia tapahtumia.
Tieteestä voidaan siirtyä subjektiin ja tässä taas näyttää sinulla olevan tiedon puutetta skeptisismin mahdollisuuksista. Skeptisismi, sen myönnän, on ateistille ainoa rationaalinen asenne maailmantapahtumiin. Et voi luottaa havaintoihisi, et järkeesi, et myöskään tieteeseen, jos ollaan hyvin tarkkoja. Näin ollen, se mitä nyt kerroit maailmasta ja naturalismista voi olla ihan hyvin toisinkin. Et voi tietää sitä. Et voi tietää, mikä tieteellinen teoria kuvaa maailmaa tarkasti, mikä taas on selvästi väärä. Tästä skeptisismistä näyttää kuitenkin seuraavan mitä vahvin halu julistaa kategorisesti totuutta. Tässä tapauksessa tunnut tietävän tarkasti, että ylösnousemusta ei tapahtunut. Mistä tämä tieto on peräisin, paitsi todistamattomasta ennakko-oletuksesta, jonka mukaan ihmeitä ei tapahdu.
Jos mietit vielä kertomusta, sinunkin pitäisi hämmästyä siitä, että kertomus on loogisesti tosi. Ylösnousemuskertomus vastaa niihin kysymyksiin, joita ihmiset perustellusti voivat historian tapahtumalle asettaa. Kuka Jeesus oli, mitä hän teki, miksi hänet tuomittiin, miten voitiin varmistaa tyhjä hauta, miksi opetuslapset olivat ensin järkyttyneitä, mutta pian julistivat pelotta sanomaansa. Miten voit varmasti todeta, että vaikka Jeesus näytti ilmestyvän monelle, hän ei kuitenkaan tosiasiassa ilmestynyt. Tämä on kiintoisaa, skeptikon olettaisi tässä yhteydessä sanovan, että asiaa ei voi tietää varmasti. Ja koska sitä ei voi tietää varmasti, skeptikko haluaa sanoa, että ei usko siihen. Mutta sinä ateistina julistat ja tiedät asian varmasti: minua hämmästyttää, että ainutlaatuisesta tapahtumasta voi jollakulla olla etukäteen niin varma tieto. Ellei tämä tieto puolestaan pohjaa todistamattomiin ennakko-oletuksiin.
On tottakai tunnustettava subjektiivinen osuus kaikissa ihmisten uskomuksissa. Ihminen muodostaa uskomuksiaan omien kokemuksiensa pohjalta ja omat perusvakaumukset määrittävät sen, millaisiin asioihin ihminen voi uskoa. Perusvakaumukset antaa tietenkin turvaa ihmisille, varmaan monet haluavat säilyttää itsensä ja ympäristönsä turvattuna vierailta asioilta ja uskomuksilta. On myös totta, että yleensä evankeliumeihin uskominen johtuu siitä, että ihminen on tullut uskoon. Tässä ei ole mitään kummallista, ainoastaan syvä usko tieteen pandoran lippaan aukenemiseen joskus voi selittää, miksi teistinen katsomus maailman olemassaolosta ei aukene joillekin. Ehkäpä tässä on se pelko, että ihminen menettää itsenäisyytensä ikäänkuin järjen toimintaa suuresti rajoittaisi se, että myöntää Jumalan olevan olemassa.
Se puolustus, joka kuuluu rituaaleihin, on tietysti ateistilla vetoaminen tieteen tarjoamaan selitysvoimaan, joka turvaa subjektin katsomuksien säilymisen. Tähän sisältyy taas se ongelma, että ikäänkuin ulkoistaa kaikkein tärkeimmät kysymykset taholle, jonka vastauksista ei voi koskaan olla varma. Voitko tietää, onko 10,50 tai 100 vuoden päästä päästy yhtään lähemmäksi eksistentiaalisten kysymysten ratkaisua? Teistille tämä ei tuota ongelmaa, todellisuuden perimmäinen luonne on selvä, mutta todellisuus on silti vapaa tutkimukselle ja asioiden oppimiselle. Newtonia tai Leibniziä ei millään tavoin rajoittanut työssään heidän teistinen vakaumuksensa. Se päinvastoin antoi hyvin suuren luottamuksen paitsi kaiken takana olevaan järkeen, myös ihmisjärjen mahdollisuuksiin selvittää tieteellisiä ongelmia.
(Huomautan tässä yhteydessä, että edellä sanottu koskee vain tieteellisiä ateisteja. On paljon niitä sekularisteja, joita eivät suuret kysymykset kiinnosta ja jotka ovat täysin tyytyväisiä elämäänsä ilman näitä pohdiskeluja. Luultavasti teoreettisten fyysikoidenkin enemmistö kuuluu tähän, ainakin jos on Daviesia uskominen. )
Subjektin osuus tulee myös siinä, että loppujen lopuksi harva ihminen ihan kybällä kuuntelee tiedemiehiä oman vakaumuksensa muodostamisessa. Harva muodostaa ensin katsomuksensa luettuaan tieteen pyhiä kirjoituksia. Mutta kun vakaumus on syntynyt, silloin sitä pyritään oikeuttamaan ja puolustamaan arvovaltaisten kirjoitusten avulla. Joillekin tämä kirjoitus voi olla Lajien Synty, joillekin Koraani, joillekin Raamattu.
