Viestin lähetti Jussi77
Vaikeaa sanoa - oikeastaan ainoa vastaus joka on helposti todettavissa tällaisesta kysymyksestä on että toivottavasti en joudu koskaan ottamaan tällaista vastuuta. Jumalan "oikeustaju" ei välttämättä ole yksi yhteen länsimaisen oikeusajattelun kanssa. Olen varma, että Jumala arvostaa ihmistä juurikin hiekanjyviä korkeammalle, mutta lienee tulkittavissa vallitsevasta tilasta että kuitenkin pitää "ihmisyyttä" sen eri osa-alueineen (kuten vapaa tahto) sen verran korkeammassa arvossa että antaa vaihdossa miljoonien "syyttömien" kuolla. Lopulta, mehän olemme Jumalalle vain savea - vaikka ruumiimme kuolee, ei meidän henkemme tarvitse kuolla. Tietysti ihminen, jolla ei tietoa tai uskoa tuonpuoleisesta ole, pitää kuolemaa jotakuinkin radikaalimpana muutoksena ihmisen elämälle kuin henkilö joka luottaa siihen että rajan ylittäminen on vain tämän maailman tomujen karistamista pois kannettavistamme, eikä kuolema enää välttämättä tunnukaan yhtä lopulliselle. Perustaako Jumala sitten juuri tähän nimenomaan tämän arvostuksen? Ehkäpä. Voi hyvin toki myös olla, että vapaa tahto on sen verran merkittävä tekijä inhimillisyyden määritelmässä, sekä henkilökohtaisessa uskossa ettei sellaisesta luopuminen tai sen rajoittaminen tule kysymykseen. Lisäksi täytyy ottaa myöskin huomioon sellainenkin seikka, että haluaako Jumala varjella sellaista ihmiselämää yli kaiken, joka luomisensa jälkeen on vain pyrkinyt eri muodoissa perustelemaan itseään Jumalaa korkeammaksi, kieltämään Jumalan ja jopa pilkkaamaan tätä? Inhimillinen vastaus tähän tietenkin olisi ettei tuollaista epäuskoisuutta jaksaisi vuosituhansien ajan kukaan kuunnella, eikä tämä välttämättä näinollen kaivelisi juuri mitään, jos parituhatta parjaajaa jossain maailman kolkalla menettäisikin mitättömät elämänsä. No, uskon silti että Jumalallinen lähestymis- ja ajattelutapa tästä asiasta eroaa jonkin verran tästä omasta inhimillisenä kuvailemastani suhtautumismallista.
Hmm. Credo, quia absurdum? Eipä tässä juuri muuta voisi sanoa: suhteellisen mahdotonta pohtia kaikkivaltiaan olennon aivoituksia, mutta nämä jäljet mitkä niistä väitetään jääneen ovat kiintoisia. On vaikea ottaa kristinuskoa kirjaimellisesti, jos Jumala tosiaan on rakastava ja kaikkivaltias niinkuin se uskoo. Silloin lähinnä voisi todeta, että lähtötaso annettiin historiallinen konteksti huomioonottaen (jostain Mooseksen lain "ei sinun pidä lampaaseen sekaantuman kuun ollessa sirppi itäisellä taivaalla" eettisestä 'tasosta' lähtien). Ongelma on sitten siinä, että opin ytimen radikalismi olisi vapaa sen tulkinnan radikaalille kehitykselle, mutta vapaa tahtomme ja toivoton rajallisuutemme on johtanut siihen, että olemme tällä hetkellä joko primitiivisen helluntailaisuuden tai läpi maallistuneen sos.dem. luterilaisuuden tasolla. Silloin voisi sanoa, että juuri kristityt ovat pettäneet Jumalan ja kristinuskon viestin. Mutta voi tietysti olla, että koko hypoteesi on liian absurdi, että sen voisi ottaa millään tasolla vakavasti. Tietysti mukava jos fiktio auttaa henkilökohtaisessa elämässä - ja on tunnettua että monesti se auttaa.