Mutta usko eroaakin rationaalisuudesta siinä, ettei mennä sillä logiikalla joka reiästä läpi vaan osa asioista pitää jättää mysteereiksi ja uskon asioiksi. Tuon takia rationaalisuuden ja logiikan avulla uskoa ei voi millään koskaan ymmärtää, luulisin. Usko sisältää sen olettamuksen, että on olemassa enemmän kuin tämä pelkkä viiden aistin vaistoama kokonaisuus, ja kaikki ei ole niin mustaa ja valkoista kuin luulisi. Mutta jos menee pelkästään logiikalla, niin eihän tuota voi koskaan hyväksyä tai ymmärtää.
Osa asioista jää ikuisiksi mysteereiksi joka tapauksessa, ja tämän voi todeta lähinnä inhimillisen logiikan kautta - selitämme vain sen mitä kenties ymmärrämme, emmekä oikeastaan ymmärrä paljoa mitään muuta kuin fysiikan lait eläimellisyyden ulkopuolelta. Tarkoitan siis sitä että eläimiä tutkimalla olemme ymmärtäneet tai ymmärrämme omasta lajistammekin jotain. Emme ole täällä yksin vaikka humanistit muuta väittäisivät. Kaiken muun onkin sitten ihminen rakentanut sekä henkisesti että fyysisesti ajatustoimintaansa vahvistaakseen ja norsunluutorniaan tukeakseen.
Yhtä hyvin inhimillisen logiikan kautta voidaan kysyä, että miksi uskovaisen pitää väkisin pakottaa uskomukset totuudeksi, sillä sitähän sinäkin teet julistamalla jumaluuksia, eikä jatkaa teorioiden kehittämistä. En vain ymmärrä sitä, että henkilökohtainen uskomus laajennetaan kaikkia koskevaksi totuudeksi, mihin aika moni uskovainen tuntuu pidemmän päälle sortuvan kun kyky selittää asioita loppuu. Hyläävätkö he välillä jopa muiden uskomukset raivatakseen tilaa omilleen? Se vasta itsekeskeistä onkin.
Henkevien piirteideni vuoksi olen toki miettinyt joskus, että sellainen elämänmuoto voi olla olemassa, jota emme kenties havaitse puutteellisten tai kehittymättömien aistiemme takia, vaan kyse on jostain metafyysisestä ajatuksia hallitsevasta oliosta, joka vaikuttaa meihin tavalla joka pitää kokea. Luulen, että moni kokee tämän kenties euforisen tunteen jumaluuden läsnäolona, joskin heille on vain opetettu ulkoapäin, että se olisi Jumala, vaikka se voisi teoriassa olla ihan mitä tahansa mitä ihminen aistii kuten luonto kaikkivoipaisuudessaan. Todellisuudessa ajattelen, että aivojen välittäjäaineet vain vittuilevat meille ympäristöämme tutkaillessamme, kanssaeläimistä nauttiessamme ja hyvänolon tunnetta tuodessaan, vaikka elämä on tappelemista ja ristiriitoja täynnä siitäkin huolimatta että ihminen on järjestänyt helpot olot itselleen. Onko uskovaisella niin sanotusti munaa myöntää, että se mitä esimerkiksi kutsumme moraaliksi, on vain muihin eläinlajeihin nähden poikkeuksellisen älyn mukanaan tuoma painolasti. Luonnossa elämä ja kuolema ovat kuitenkin tasapainossa, eivätkä kumpikaan toista ylempänä.
Ja miksi ihmisen on pakko ajatella kaiken itsensä kautta? Kristinuskossa ainakin uskotaan, että Jumala ohjaa näitä päätöksiä ja ajatuksia, jos on valmis päästämään irti tuosta itsekeskeisestä ajattelustaan ja esim. rukoilla apua. Ja voihan sitä ajatella muidenkin avulla, eli uskoa muita ihmisiä enemmän kuin itseään. Ja ehkä on muitakin keinoja, niin ettei kaikki tapahdu aina sen oman logiikan ja päätöksenteon avulla.
Jos ei osaa ajatella itsensä kautta, ei tunne itseluottamusta tai sen paremmin itsetuntemuskaan ei ole kovinkaan hyvä, silloin kai on aika helposti uskovaisuuteen taipuva. Moni tunnettu filosofikin on sitä mieltä, että ihminen ajattelee tavalla tai toisella itsensä kautta. Jokaisella meillä on periaatteessa omaperäiset, mutta muutamia erityislahjakkuuksia lukuun ottamatta aika samalla tavalla toimivat aivot, joiden kautta havainnoimme maailmaa. Havainnoimme jopa varsin samankaltaisesti riippumatta kasvatuksesta, elinympäristöstämme tai älykkyysosamäärästämme. Ei kukaan muu meidän puolestamme ajattele, saati tee ratkaisuja.
Pidän tässä mielessä hieman Jumalan orjuuttavuudelta tuntuvaa uskonnollisuutta jonkinlaisena henkisenä heikkoutena ja kyvyttömyytenä hyväksyä oikeastaan edes omia ajatuksiaan. Eli taustalla toiminee sellainen ajatustapa, jonka perusteella kaikki ajatuksemme ulkoistetaan jollekin toiselle, tai sille. Joko uskotaan Johtajaan tai Jumalaan kulttuurista riippuen, mutta vastuuta ei ajatuksista voida ottaa, vaikka sille annettaisiin mahdollisuus. Miksi ihmeessä antaa valta jollekin muulle entiteetille kuin itsellemme? Todellisuudessa olemme itsestämme riippuvaisia ja pakotettuja tarkastelemaan ajatuksiamme ja toimintaamme sisäsyntyisesti. En voi sanoa muiden ihmisten puolesta kuka on lopulta itsekeskeinen ja kuka ei, kuka moraalisesti ylevä ja hienotunteinen, mutta kaikissa meissä, eläimissä laajemminkin, on se itsekeskeisyyden ominaisuus. Emme voi nähdä muiden kautta asioita. Se ottaako tämä ristiriita kuinka vahvan otteen kustakin, on sitten monien koettujen asioiden summa, eikä se pahaksi päästessään ainakaan auta tässä kaiken egoismin pauloissa.
Siitä olemme samaa mieltä, että muihin ihmisiin voi ja kannattaa uskoa ainakin jonkin verran ihan senkin vuoksi, että elämä on huomattavasti mielekkäämpää yhteistyön ja luottamuksen kautta, vaikka toisinaan kyseenalaistankin tämän luottamuksen ihmisen itsekeskeisyyden vuoksi - en ole itsekään mikään pulmunen. Eikä mikään todellakaan tapahdu oman logiikan kautta, paitsi taiteissa, sillä me voimme havainnoida ja pyrkiä tutkimaan eri ilmiöitä vain parhaamme mukaan. Jos kykenee katsomaan asioita kylmän viileän objektiivisen logiikan kautta, voi ehkä löytää rippeitä totuudesta, mutta kaikki ideologioiden luomat sumuverhot estävät meitä näkemästä asioista koskaan sellaisina kuin ne ovat. Mielikuvitus toki kehittää ihmisen moraalia ja voi luoda identiteetilleen hyvät perustat, mutta liian syvään uskovien (= hörhöjen) takia kulttuureissamme esiintyy täysin järjetöntä tappamista ja vallanhalua, jonka usein perustelee kunkin uskonnollisen kulttuurin jäsen omalla sekoilullaan.
Uskonnoista on, on ollut ja voi olla tulevaisuudessakin hyötyä, jos ne ovat lähtökohtaisesti perustuneet henkilökohtaiselle rauhalle. Tässä mielessä ajattelisin, että jos uskoisin, niin olisin todennäköisesti todella zen ja lähimpänä buddhismia. Pyrin olemaan zen muutenkin vaikken aina onnistu, mutta mielenrauha on minun uskontoni ja sitä ei mikään Jumala ala sotkemaan. Siitäkin huolimatta, että saattaisin olla oivallinen kohde valaistumiselle.