Kyllä varmasti: usko paratiisimaiseen kuolemanjälkeiseen taivaaseen tuo lohtua ja turvaa sekä hillitsee surua väistämättömistä menetyksistä tässä maailmassa. Se antaa siis kipulääkitystä ja vähentää tämänpuoleisen elämän merkitystä - tuska täällä on silmänräpäys verrattuna ikuiseen autuuteen taivaassa. Äärimmäisillään tämä näkyy esim. itsemurhaiskujen tekijöissä, jotka ajattelevat että kappaleiksi lentämisensä jälkeen he lentävät paratiisiin nauttimaan 72 neitsyestä vai montako niitä nyt oli.
Olen kyllä oman usko-kokemukseni tavoittanut hyvin erilaisista viitekehyksistä kuin tuskan lievittämisestä ja lohdun etsimisestä. Ihan hyvä tavoittelu kuitenkin yhteen sen ulottuvuuksista, mutta itselle "usko" itsessään on enemmän tietynlainen jatkuva elämänkatsomuksellinen kokemus joka ulottuu myöskin ei-kielteisiin asioihin, eikä siis ole käytännössä vain jokin psykologinen primitiivireaktio paeta pettymyksiä ja vastoinkäymisiä mielikuvitusmaailmaan. Se olisi aivan liian yksioikoista ja -ulotteista, vaikkakin tietysti on todettava että tällainenkin näkökulma voi olla osa totuutta, joillain jopa isompikin osa. Kaikilla tietysti uskonto ei edes edusta tuota pakopaikkaa, mutta oma usko-kokemus on merkittävästi konkreettisempi, laajempi, moniulotteisempi ja syvällisempi.
Olen kyllä eri mieltä siitä että usko vähentäisi "maallisen elämän" merkitystä, päinvastoin ajattelen mielumminkin että usko korostaa tuota merkitystä ja Jumala -käsitteen hyväksyntä laajentaa tuon merkityksen painottamista myöskin niinä hetkinä kun kuvittelet ettet koskaan joutuisi vastaamaan teoistasi.
Ääripään esimerkit ovat mielestäni aina, noh, ääripään esimerkkejä. En usko että itsemurhapommittajilla on todellisuudessa uskonnon kanssa juuri mitään tekemistä, vaan uskon että heidän osaltaan uskonto on nimenomaan vain vallankäytön väline jolla alttiit ihmiset valjastetaan fanaattisuudella epäinhimillisiin tekoihin. Jälleen kerran, uskonto on tässä vain vallankäytön väline; ei itsessään aikaansaava voima. Näitä vallankäytön välineitä on tietenkin hyvin moninaisia, joskin on todettava että fanaattisen uskonnollisuuden valjastaminen käyttöön on varmasti yksi voimallisimpia keinoja alistaa ihminen auktoriteetin tahtoon. Oman näkemykseni ja usko-käsitykseni mukaisesti tässä ei kuitenkaan ole itsessään uskonnosta tai uskosta kyse, vaan puhtaasti vallankäytöstä jota sovelletaan uskontoa hyödyntämällä. Vastaavalla tavallahan ihmisiä toki hallitaan monin muinkin tavoin, kuten poliittiset doktriinit, erilaiset rotuopit, massiivinen propaganda, taloudellinen valta - täydellinen ylivalta yksilöstä ja tämän toiminnasta on aina epäterve asetelma, olipa tuo vallankäytön vipuvarsi mikä hyvänsä. Ei se vasara sitä naulaa hakkaa, vaan käsi joka vasaraa heiluttaa; mieli joka kättä käskee.
