Uskotko Jumalaan?

[MustatKortit]

Koska mistään jumalasta ei ole minkäänlaista todistetta saatavilla atm, jonkun on oltava ihan kuutamolla tai in the the denial.

In denial ovat ne henkilöt, jotka rinnastavat tieteen ja uskon toisensa poissulkeviksi asioiksi.

Tunnetko montakin suomalaista ev.lut kirkon tapakristittyä (=joulukirkko, häät ja hautajaiset), joka ei uskoisi vaikkapa evoluutioteoriaan?

Hyvä, en minäkään. Suomessa meillä on se onnellinen tilanne, että uskonnollinen fundamentalismi on täällä aika marginaalista.

Toinen itseäni naurattava juttu on tämä Raamatun nostaminen esiin keskusteluissa, ikään kuin todisteena siitä, että "uskovaisten kirja on puppua". Eiköhän suurin osa tämän maan kristityistä näe ja ymmärrä Raamatun sellaisena kuin se on, eli symbolisena teoksena, joka sisältää elämänohjeita.

 

[Mapo]

In denial ovat ne henkilöt, jotka rinnastavat tieteen ja uskon toisensa poissulkeviksi asioiksi.

Tunnetko montakin suomalaista ev.lut kirkon tapakristittyä (=joulukirkko, häät ja hautajaiset), joka ei uskoisi vaikkapa evoluutioteoriaan?

Hyvä, en minäkään. Suomessa meillä on se onnellinen tilanne, että uskonnollinen fundamentalismi on täällä aika marginaalista.

Toinen itseäni naurattava juttu on tämä Raamatun nostaminen esiin keskusteluissa, ikään kuin todisteena siitä, että "uskovaisten kirja on puppua". Eiköhän suurin osa tämän maan kristityistä näe ja ymmärrä Raamatun sellaisena kuin se on, eli symbolisena teoksena, joka sisältää elämänohjeita.

Noen tunne, vittuilisin tauottta. Valtiokirkko. Rusinatpullasta.

 

[Yläpesä]

Elämän tarkoitusta etsivälle tieteellä ei juuri ole annettavaa.

Nyt menee metsään ja metsän läpi lettosuolle asti. Tieteellä on paljonkin annettavaa elämän tarkoitusta etsivälle. Sitä löytyy psykologiasta, filosofiasta, fysiikasta, biologiasta, kirjallisuustieteestä, jos on kiinnostusta kurkottaa yli helppojen uskonnollisten imperatiivien.

 

[Rod Weary]

Nyt menee metsään ja metsän läpi lettosuolle asti. Tieteellä on paljonkin annettavaa elämän tarkoitusta etsivälle. Sitä löytyy psykologiasta, filosofiasta, fysiikasta, biologiasta, kirjallisuustieteestä, jos on kiinnostusta kurkottaa yli helppojen uskonnollisten imperatiivien.

Minä olen kyllä asiasta eri mieltä. Minusta elämällä ei ole tarkoitusta, se on vain seurausta jostain. Ihan kuin uskonnot, elämän tarkoituksen mytologia on ihmisen itsensä keksimä asia.

 

[Alamummo]

Tieteellä on paljonkin annettavaa elämän tarkoitusta etsivälle.

Ei elämällä ole sen kummempaa tarkoitusta. Elämä on vaan sattunut syntymään maapallolle ja lajimme on kehittynyt evoluution myötä nykyihmiseksi.

Mikä on mielestäsi elämän tarkoitus (paitsi lajin lisääntyminen ja sekin muuttuu ajan kuluessa, evoluution myötä)?

 

[MustatKortit]

...
Mikä on mielestäsi elämän tarkoitus (paitsi lajin lisääntyminen ja sekin muuttuu ajan kuluessa, evoluution myötä)?

Helppoja kysymyksiä näin iltapäivän ratoksi :)

 

[Alamummo]

Helppoja kysymyksiä näin iltapäivän ratoksi :)

Niin, mikä on elämän tarkoitus?

Minusta sellaista ei ole ja kuulisin mielelläni elämän tarkoitukseen uskovan kirjoittajan perustelun, miksi uskoo niin ja mikä se tarkoitus loppujen lopuksi on. Kyseisessä pohdinnassahan selvästi uskotaan, että ihmisen läsnäololla maapallolla ja maailmankaikkeudessa on joku spesifi, ehkä yleväkin merkitys.

 

[mjr]

Niin, mikä on elämän tarkoitus?

Minusta sellaista ei ole ja kuulisin mielelläni elämän tarkoitukseen uskovan kirjoittajan perustelun, miksi uskoo niin ja mikä se tarkoitus loppujen lopuksi on. Kyseisessä pohdinnassahan selvästi uskotaan, että ihmisen läsnäololla maapallolla ja maailmankaikkeudessa on joku spesifi, ehkä yleväkin merkitys.

Eiköhän tuossa Yläpesä ajatellut jotain henkilökohtaista merkityksellisyyden etsintää - tuskinpa juuri kukaan väittää, että elämällä olisi jokin objektiivinen, ulkoa päin syntyvä merkitys, mutta sen sijaan me voimme antaa itse elämällemme merkitystä ja tarkoitusta, kuka sitten milläkin tavalla.

 

[Morgoth]

tuskinpa juuri kukaan väittää, että elämällä olisi jokin objektiivinen, ulkoa päin syntyvä merkitys,

Paitsi kaikki ne jotka uskovat Jumalaan tai ainakin itse olen aina mieltänyt, että tuossa tapauksessa elämällä pitää olla jokin "suurempi universaali" merkitys?

 

[Juicey]

Paitsi kaikki ne jotka uskovat Jumalaan tai ainakin itse olen aina mieltänyt, että tuossa tapauksessa elämällä pitää olla jokin "suurempi universaali" merkitys?

Niin, kaipa se on kristinuskon osalta aika perustavanlaajuinen uskomus että "maallisella elämällä" olisi suurempi merkitys kuolemanjälkeisessä elämässä. Voin suhteellisen hyvin kuvitella, että tuosta syntyy pieni merkityksellinen ero kahden ihmisen välille joista toinen uskoo tähän ja toinen ei usko. Voisi jopa kuvitella, että koko asennoituminen elämään ylipäänsä saattaa olla jonkin verran toisistaan poikkeava.

Itse toki siis uskon kristinuskon kuvailemaan kuolemanjälkeiseen elämään, mutta ei se toki ole ainoa asia elämän merkityksellisyydessä. Hyvä ihmisyys, lähimmäisenrakkaus, rakkaus, tunnekokemukset, jonkin kestävän saavuttaminen - monet asiat luovat elämälle merkitystä, mutta ovat toisaalta sisäsyntyistä tarkoituksellisuutta elämälle.

Sivuuttaen kaikki uskontoon liittyvät näkökulmat, voisi esittää helposti väittämän että elämän tarkoitus on ylläpitää elämää; jatkaa siis sukua, olla osana kehitystä joka edesauttaa elämän säilymistä, edesauttaa ympäröivän elämän säilymistä. Kuitenkin tilanne jo tänä päivänä on se, että meitä on täällä kivi-vesi -pallolla aivan liikaa joten biologian osalta ei näemmä mitään kovin kummoista turvamekanismia ole meihin rakentunut, kuten taas moniin muihin luontokappaleisiin. Meitä ei suitsi juuri mikään muu kuin oma itsemme ja ihmisluonnetta jonkin verran tuntevana voi tämän totuuden äärelle masentua tietäen että luonteemme peruspiirteisiin kuuluu se, että me rikomme kaikki rajat. Aivan kaikki. Jopa vaikka tietäisimme sen itsellemme yksilötasolla tai kollektiivisella tasolla vahingolliseksi.

 

[ms.qvist]

Uskallan vastata kaikkien tieteen nimiin vannovien puolesta: Aivan kaikki teoriat ja faktat korjataan välittömasti kun korjaavaa dataa on saatavilla.

Niin tieteen hieno puoli on siinä, että se on itseään korjaavaa eli kuten kirjoitit - teoriat ja "faktat" (laitoin sanan tarkoituksellisesti lainausmerkkeihin) korjataan välittömästi kun sitä korjaavaa dataa on saatavilla. Mitä taas uskonto ei tee kuin korkeintaan ympäröivän yhteiskunnan tuoman paineen myötä, jolloin uskonto voi tavallaan muuttua ja muokkautua vallitsevaa käsitystä vastaavaksi kuitenkin säilyttäen osan omalaatuisuudestaan.

Toisaalta ymmärrän ihmisiä, jotka uskovat, koska uskonto ja usko tarjoaa heille merkityksellisiä asioita elämäänsä - minulle näin ei käy, joten siksi en koe uskoa merkitykselliseksi omassa elämässäni. Mutta koska olen utelias ihminen, haluan käydä keskustelua uskosta ja ihmisen suhteesta uskoon, sekä tietty uskon ja tieteen välisistä ristiriidoista ja niin eespäin.

vlad.

 

[mjr]

Paitsi kaikki ne jotka uskovat Jumalaan tai ainakin itse olen aina mieltänyt, että tuossa tapauksessa elämällä pitää olla jokin "suurempi universaali" merkitys?

Mutta en näe, että olisi mitenkään ympäröivästä todellisuudesta objektiivisesti syntyvä merkitys: siitä kai kertoo se, että niin moni hylkää kaikki uskonnolliset tulkinnat ja puolestaan ne, jotka eivät näin tee omaksuvat suuren määrän erilaisia keskenään ristiriitaisia jumalaolentoja. Jumala tai jumalia voi toki olla olemassa, mutta toistaiseksi tätä ei ole voitu millään tavoin objektiivisesti todentaa, subjektiivisesti toki myriadein erilaisin ja keskenään ristiriitaisin tavoin toki.

 

[mjr]

Niin, kaipa se on kristinuskon osalta aika perustavanlaajuinen uskomus että "maallisella elämällä" olisi suurempi merkitys kuolemanjälkeisessä elämässä. Voin suhteellisen hyvin kuvitella, että tuosta syntyy pieni merkityksellinen ero kahden ihmisen välille joista toinen uskoo tähän ja toinen ei usko. Voisi jopa kuvitella, että koko asennoituminen elämään ylipäänsä saattaa olla jonkin verran toisistaan poikkeava.

Kyllä varmasti: usko paratiisimaiseen kuolemanjälkeiseen taivaaseen tuo lohtua ja turvaa sekä hillitsee surua väistämättömistä menetyksistä tässä maailmassa. Se antaa siis kipulääkitystä ja vähentää tämänpuoleisen elämän merkitystä - tuska täällä on silmänräpäys verrattuna ikuiseen autuuteen taivaassa. Äärimmäisillään tämä näkyy esim. itsemurhaiskujen tekijöissä, jotka ajattelevat että kappaleiksi lentämisensä jälkeen he lentävät paratiisiin nauttimaan 72 neitsyestä vai montako niitä nyt oli.

 

[ms.qvist]

Äärimmäisillään tämä näkyy esim. itsemurhaiskujen tekijöissä, jotka ajattelevat että kappaleiksi lentämisensä jälkeen he lentävät paratiisiin nauttimaan 72 neitsyestä vai montako niitä nyt oli.

Vai olivatko ne edes loppujen lopuksi neitsyitä vai viikunoita tms. - muistelen, että tähänkin kysymykseen liittyy kielellinen kömmähdys josta on seurannut suuren luokan väärinkäsitys neitsyiden muodossa.

Jolleivat ne neitsytet sitten ole tällaisia...

vlad.

 

[mjr]

Vai olivatko ne edes loppujen lopuksi neitsyitä vai viikunoita tms. - muistelen, että tähänkin kysymykseen liittyy kielellinen kömmähdys josta on seurannut suuren luokan väärinkäsitys neitsyiden muodossa

Enpä ole asiaan perehtynyt - tosin siinä jo olisi vähän kohtalon ironiaa, jos nämä liihahtaisivat paikalle tuoreeltaan jostakin verilöylystä ja paikalla olisi katettuna 72 viikunaa. Voisi siinä vähän ottaa päähän, jos olivat neitsyeitä odottaneet... Taitaisi reklamaatiota pukata.

 

[lihaani]

Ymmärrän ja jopa joskus hieman kadehdinkin ihmisiä, joilla on tunnetasolla uskoa lohduttavaan ja anteeksiantavaan korkeampaan voimaan.

Meillä uskonnottomilla ei ole mitään mahdollisuutta vierittää vastuuta pois itseltä. Mikään korkeampi voima ei anna anteeksi tai lohduta. Toki omaiset ja ystävät tiettyyn rajaan asti antavat tukea ja päinvastoin. Mutta uskonnottoman vastuu omista vääristä valinnoista on jakamaton.

Toisaalta voi täysin rinnoin nauttia ilman huonoa omaatuntoa maallisista iloista tietenkin niin, ettei tee pahaa toisille ihmisille. (vrt. yllä jakamaton vastuu).

Itse en näe uskonnollisten ja uskonnottomien dialogia mitenkään kartettavana asiana. Päinvastoin. Itselleni on ollut hienoa kuulla kun vanha ortodoksimummo selitti uskonnon mysteeriluonnetta. Vaikka suhteeni jumaliin siitä muuttunutkaan.

 

[TosiFani]

Nyt menee metsään ja metsän läpi lettosuolle asti. Tieteellä on paljonkin annettavaa elämän tarkoitusta etsivälle. Sitä löytyy psykologiasta, filosofiasta, fysiikasta, biologiasta, kirjallisuustieteestä, jos on kiinnostusta kurkottaa yli helppojen uskonnollisten imperatiivien.

Mikäli puhutaan tieteestä, elämällä ei ole tarkoitusta.

 

[Aces High]

Mikäli puhutaan tieteestä, elämällä ei ole tarkoitusta.

Nus... siis lisääntyminen taidettiin mainita 80-luvulla bilsan tunnilla.

 

[TosiFani]

Nus... siis lisääntyminen taidettiin mainita 80-luvulla bilsan tunnilla.

Jos tieteen kannalta katsotaan, lajien lisääntymisellä ei ole mitään merkitystä, tiedehän tutkii tapahtumia.

 

[Yläpesä]

Mikäli puhutaan tieteestä, elämällä ei ole tarkoitusta.

Jos elämällä tarkoitetaan solujen aineenvaihduntaa niin kyllä sillä on tarkoituksensa, tavoitteensa. Mm. biologia kuvaa tuota tarkoitusta melko tarkkaan. Lisääntyä ja täyttää maa.

 

[Amerikanihme]

Mikä on mielestäsi elämän tarkoitus (paitsi lajin lisääntyminen ja sekin muuttuu ajan kuluessa, evoluution myötä)?

Ortodoksikristittyjen mukaan elämän tarkoitus on pääseminen Jumalan yhteyteen, lähelle häntä, ikäänkuin ihmisen "jumallistuminen". Asiasta voi lukea englannin kielellä vaikka täältä (linkki vie ortodoksiwikin artikkeliin theosiksesta). Siihen johtavat askeleet ovat puhdistautuminen ja sitten valaistuminen. Näistä voi haeskella lisää tietoa netistä jos jotakuta kiinnostaa (kreikankieliset hakusanat olisivat "katharsis" (puhdistautuminen) ja "theoria" (valaistuminen), englanninkieliset "purification" ja "illumination" .

 

[Rod Weary]

Ortodoksikristittyjen mukaan elämän tarkoitus on pääseminen Jumalan yhteyteen, lähelle häntä, ikäänkuin ihmisen "jumallistuminen". Asiasta voi lukea englannin kielellä vaikka täältä (linkki vie ortodoksiwikin artikkeliin theosiksesta). Siihen johtavat askeleet ovat puhdistautuminen ja sitten valaistuminen. Näistä voi haeskella lisää tietoa netistä jos jotakuta kiinnostaa (kreikankieliset hakusanat olisivat "katharsis" (puhdistautuminen) ja "theoria" (valaistuminen), englanninkieliset "purification" ja "illumination" .

Ainakin Robert Plant pääsi hyvin lähelle tätä tavoitetta. Koska sinulta sujuu tuo englanti, niin pistänpä tähän lainauksen tuosta jumalallistumisen hetkestä:

I am a golden God!

Tarinaa tuosta hetkestä löytyy mm. tältä sivulta.

Linkki vie valokuvausaiheiselle sivulle.

 

[Morgoth]

Voin suhteellisen hyvin kuvitella, että tuosta syntyy pieni merkityksellinen ero kahden ihmisen välille joista toinen uskoo tähän ja toinen ei usko.

Itselläni on mielikuva, että uskova esim. ihastellessaan luontoa ihailee samalla myös Jumalan luomistyön tuloksia. "Mitään näin ainutlaatuista, monimutkaista ja hienoa kuin ihminen ei voi syntyä sattumalta" jne.

Sivuuttaen kaikki uskontoon liittyvät näkökulmat, voisi esittää helposti väittämän että elämän tarkoitus on ylläpitää elämää; jatkaa siis sukua, olla osana kehitystä joka edesauttaa elämän säilymistä, edesauttaa ympäröivän elämän säilymistä.

Näinhän se varmaan on, mutta ainahan sitä lopulta päätyy ihmettelemään miksi koko maailmankaikkeus vaivautuu edes olemaan olemassa.

 

[Juicey]

Kyllä varmasti: usko paratiisimaiseen kuolemanjälkeiseen taivaaseen tuo lohtua ja turvaa sekä hillitsee surua väistämättömistä menetyksistä tässä maailmassa. Se antaa siis kipulääkitystä ja vähentää tämänpuoleisen elämän merkitystä - tuska täällä on silmänräpäys verrattuna ikuiseen autuuteen taivaassa. Äärimmäisillään tämä näkyy esim. itsemurhaiskujen tekijöissä, jotka ajattelevat että kappaleiksi lentämisensä jälkeen he lentävät paratiisiin nauttimaan 72 neitsyestä vai montako niitä nyt oli.

Olen kyllä oman usko-kokemukseni tavoittanut hyvin erilaisista viitekehyksistä kuin tuskan lievittämisestä ja lohdun etsimisestä. Ihan hyvä tavoittelu kuitenkin yhteen sen ulottuvuuksista, mutta itselle "usko" itsessään on enemmän tietynlainen jatkuva elämänkatsomuksellinen kokemus joka ulottuu myöskin ei-kielteisiin asioihin, eikä siis ole käytännössä vain jokin psykologinen primitiivireaktio paeta pettymyksiä ja vastoinkäymisiä mielikuvitusmaailmaan. Se olisi aivan liian yksioikoista ja -ulotteista, vaikkakin tietysti on todettava että tällainenkin näkökulma voi olla osa totuutta, joillain jopa isompikin osa. Kaikilla tietysti uskonto ei edes edusta tuota pakopaikkaa, mutta oma usko-kokemus on merkittävästi konkreettisempi, laajempi, moniulotteisempi ja syvällisempi.

Olen kyllä eri mieltä siitä että usko vähentäisi "maallisen elämän" merkitystä, päinvastoin ajattelen mielumminkin että usko korostaa tuota merkitystä ja Jumala -käsitteen hyväksyntä laajentaa tuon merkityksen painottamista myöskin niinä hetkinä kun kuvittelet ettet koskaan joutuisi vastaamaan teoistasi.

Ääripään esimerkit ovat mielestäni aina, noh, ääripään esimerkkejä. En usko että itsemurhapommittajilla on todellisuudessa uskonnon kanssa juuri mitään tekemistä, vaan uskon että heidän osaltaan uskonto on nimenomaan vain vallankäytön väline jolla alttiit ihmiset valjastetaan fanaattisuudella epäinhimillisiin tekoihin. Jälleen kerran, uskonto on tässä vain vallankäytön väline; ei itsessään aikaansaava voima. Näitä vallankäytön välineitä on tietenkin hyvin moninaisia, joskin on todettava että fanaattisen uskonnollisuuden valjastaminen käyttöön on varmasti yksi voimallisimpia keinoja alistaa ihminen auktoriteetin tahtoon. Oman näkemykseni ja usko-käsitykseni mukaisesti tässä ei kuitenkaan ole itsessään uskonnosta tai uskosta kyse, vaan puhtaasti vallankäytöstä jota sovelletaan uskontoa hyödyntämällä. Vastaavalla tavallahan ihmisiä toki hallitaan monin muinkin tavoin, kuten poliittiset doktriinit, erilaiset rotuopit, massiivinen propaganda, taloudellinen valta - täydellinen ylivalta yksilöstä ja tämän toiminnasta on aina epäterve asetelma, olipa tuo vallankäytön vipuvarsi mikä hyvänsä. Ei se vasara sitä naulaa hakkaa, vaan käsi joka vasaraa heiluttaa; mieli joka kättä käskee.

 

[olkikuukkeli]

Niin, kaipa se on kristinuskon osalta aika perustavanlaajuinen uskomus että "maallisella elämällä" olisi suurempi merkitys kuolemanjälkeisessä elämässä. Voin suhteellisen hyvin kuvitella, että tuosta syntyy pieni merkityksellinen ero kahden ihmisen välille joista toinen uskoo tähän ja toinen ei usko. Voisi jopa kuvitella, että koko asennoituminen elämään ylipäänsä saattaa olla jonkin verran toisistaan poikkeava.

Mikä se ero tarkalleen ottaen on? Mielestäni vaivihkaa väität jumaluskon puutteen aiheuttavan myös jonkinlaisen moraalisen vajavaisuuden/välinpitämättömyyden ihmisessä. Käsitinkö ihan väärin?