Voisiko joku, joka tietää, kertoa miten tämä helvetti skenaario menee kristittyjen mielestä?
En tiedä, ja väittäisin, ettei kukaan kristitty tiedä kuka menee kadotukseen/helvettiin jne. vaan käsittääkseni päätösvalta ko. asiassa on jätetty Jumalalle. Sanotaan, että Hän olisi armollinen, joten varmaan mahiksia on vielä sullakin päästä sinne Helvettiin tai sinne "paratiisiin".
calvin kirjoitti:
Tuskin Raamattua kannattaa muutenkaan ihan pienenä ruveta tavailemaan, sen verran vaikeatajuinen sekin teos on. Mutta tuskin se nyt olisi ihan sitä kaikkein suositeltavinta lukemista lapsille jotka kasvatetaan normaalissa perheessä. Toki se viimeistään koulussa tulee vastaan, mutta toivottavasti vasta siinä iässä, että lapsi/nuori ymmärtää sijoittaa sen muiden kansantarujen joukkoon.
En tiedä, minusta Raamatun ja Kalevalan kirjoitukset ovat vähän erilaisia, mutta en ehkä muista kumpaakaan tarpeeksi tarkasti. Minusta Kalevalassa on vain kertomus muinaisista tapahtumista, kun taas Raamatussa on selvästi väittämiä, joiden perusteella ihmisten tulisi toimia/tuntea/käyttäytyä jne. tietyillä tavoilla. Mutta kuten sanoin, ehkä vain unohdin Kalevalan kymmenen käskyä tuleville sukupolville jne.
olkikuukkeli kirjoitti:
Se, että uskonto saa järkevän ihmisen ajattelemaan tällä tavalla ja toimimaan sen perusteella, on pääsyy sille, että tuskin koskaan pystyn suhtautumaan uskontoon täysin neutraalilla tavalla.
Ehkä ongelmasi on siinä, että käsittelet uskoa pelkästään ja yksinomaan rationaalisesta, järjellisestä ja loogisesta näkökulmasta? Et anna mahdollisuutta millekään, jota ei voida tieteen metodein selvästi todistaa.Tuollaisesta näkökulmasta katsoenhan tuskin voi muuhun päätyäkään, kuin korkeintaan agnostikoksi. Jotenkin minusta tuntuu, että entisaikojen ihmisillä oli tämä "sielunelämä" ja sitten jokapäiväisen elämän logiikka, mutta nykyään tuo "sielunelämä" on sisällytetty rationaalisuuteen ("kaikki on selitettävissä viime kädessä vaikka kvanttivärähtelyinä") eikä täten uskolle, ja millekään muulle todellisuudelle enää jää tilaa, kun sitä ei kerran siis pysty logiikan rationaalisen kylmien sääntöjen mukaan todistamaan tai toteen näyttämään. Minusta on harmi, että elämä on tuohon mennyt, sillä uskonnolla olisi paljon annettavaa "tunteellisesti" ja "henkisesti" riippumatta siitä onko se totta vai ei, ja sitä järjellistä elämää voi mielestäni elää myös samalla. Mutta ehkä tällainen kannattamani elämäntyyli on sitten sitä sulaa hulluutta (jota toki myös uskonnon sisällä näennäisesti tapahtuu, "fools for Christ" jne.) tai sitten sitä itsensä pettämistä vai mitä se nyt oli. Ei kai se sovi kaikille.