No niin, vastaanpa nyt tähänkin. Piti hieman selvitellä noita lähteitäni, etten puhuisi täysin omiani (=höpöjä).
Syntymäkertomusten osalta toki törmätään ongelmiin (sinänsä melko luonnollista, koska edes epäsuora kontakti silminnäkijöihin on ollut kirjoittamisaikana vaikeampaa, poislukien Marian mahdollinen osuus varhaisseurakunnan elämässä). Jeesuksen ristinkuolemaa sinänsä pidetään aikansa historian varmimpiin tosiasioihin lukeutuvana, juurikaan riippumatta siitä, että keneltä tutkijalta kysytään. Toki pointtisi lienee nyt enemmän kertomuksen sekundaarisissa detaljeissa kuoleman ympärillä. Tämä nostaa esiin mielenkiintoisia kysymyksiä siitä, että milloin on mielekästä sanoa kertomuksen olevan "historiallisesti paikkansapitävä".
Jeesuksen elämästä ennen kolmen vuoden "saarnausperiodia" ei oikeasti tiedetä (historioitsijan silmin) yhtään mitään. Olemassaoleva kertomustraditio on lähinnä todiste siitä, että aatteen puolesta ja sen tueksi tehtiin ihan yleisesti "sopivia" selityksiä.
Jeesus erittäin todennäköisesti koki kuoleman ristillä, mutta en ihan saa kiinni tuosta ajatuksesta, että kyseessä olisi "aikansa varmimpiin historiallisiin tosiasioihin" lukeutuva tapahtuma.
Mikäli olet perillä nykypäivän kriittisestä Ut:n tutkimuksesta, niin tiedät esim. että Jeesuksen ylösnousemusta koskevaa vakiintuneen muotoista traditiota voidaan jäljittää aivan ensimmäisiin vuosiin tai jopa kuukausiin Jeesuksen kuoleman ja väitetyn ylösnousemuksen jälkeen, arameankieliseen varhaisseurakuntaan Jerusalemissa.
-- Tästä on tietenkin vielä matkaa siihen, että voidaan todeta ylösnousemuksen tapahtuneen (puhumattakaan siitä, että voimme todeta Jeesuksen olleen Jumala inkarnoituneena), mutta jo pelkästään tämä johtaa meidät hiukan erilaiseen tilanteeseen kuin kommentistasi voisi päätellä.
Olen jonkun verran perillä, mutten väitä olevani asiantuntija. Esimerkiksi suomalaisten teologien Jeesus-tutkimus on tullut jollain lailla tutuksi. Pidän muuten HJW-ryhmää varsin asiantuntevana omalla alallaan, joskin metodiopillisesti - lähinnä laadullisen tutkimuksen suhteen - olen heihin verrattuna tiukemmalla linjalla.
Jeesuksen ylösnousemus tosiaan oli merkittävälle osalle alkukristittyjä tärkeä asia, mutta kuten varmasti tiedät, Jeesuksen seuraajien rivit eivät olleet kovinkaan yhtenäisiä alunperinkään [1]. Juuri tästä syystä seurasi myöhemmin polemiikkia esimerkiksi Jeesuksen jumalallisesta/inhimillisestä luonteesta. Alkukristittyjähän oli kahta erilaista suuntausta, Jeesusta jumalallisena olentona pitäneitä ja toisaalta Jeesuksen opetuksesta kiinnostuneita, mutta häntä silti ihmisenä pitäviä seuraajia [2].
OK, ollaanpa nyt tarkkoja. Onko väitteesi että:
a. Jeesuksen sanoista Ut:ssa ei löydy väitettä "olen Jumala" tai "olen ihmiseksi tullut jumaluus".
vai
b. Jeesuksen sanoista Ut:ssa ei voida päätellä, että niistä näkyy ainakin epäsuorasti ajatus jumalallisesta statuksesta.
Ja toiseksi, tarkoittaako väitteesi Ut:n tekstejä sellaisenaan, vai jotain tiettyä historiallista rekonstruktiota joka erottaa osan sanoista epähistoriallisiksi?
--
Teepä se. Tai vihjaa ainakin.
Eli viittaukseni Jeesuksen omakohtaiseen näkemykseen "jumalallisuudessaan tarkoitin seuraavaa:
Jeesus käyttää itsestään lukemattomia kertoja nimitystä Ihmisen Poika. Tiedän, että tuon nimityksen merkitys on edelleen kiistanalainen, mutta pidän itse todennäköisimpänä sitä, että alkuperäinen arameankielinen ilmaus
bar nasa viittaa ihmisen heikkouteen ja kuolevaisuuteen[3.]. Tämä tietenkin tarkoittaisi sitä, että Jeesuksen kuva itsestään oli hieman toisenlainen kuin myöhempi näkemys synnittömästä ihmisjumalasta.
Myös ilmaisu "Jumalan Poika" on syytä laittaa kontekstiinsa, sillä tällaisella nimityksellä viitattiin yleisesti Jumalalle rakkaaseen/läheiseen ihmiseen, esimerkkejähän löytyy VT:stakin.
Lasketko tässä "aikalaisiin" mukaan:
- Paavalin?
- Johanneksen evankeliumin kirjoittajan?
Ilmaisin itseäni todella heikosti, korjaan itseäni. Ilmeisesti Jeesuksen elinaikana ja heti hänen kuoltuaan oli olemassa ryhmä - myöhemmin tietysti ydinryhmä - joka piti Jeesusta jumalaista alkuperää olevana. Kristinuskon kasvaessa ulos juutalaisen lahkon asemastaan historian lehdille, juuri Jeesuksen jumalaisuus/ihmisyys oli todella merkittävä kiistakapula. Tämä kertoo, ettei näkemys Jeesuksesta Jumalana vakiintunut oikeaoppiseksi (sikäli kun tällaista nimitystä on edes relevanttia käyttää ns. alkuseurakunnasta) itsestäänselvästi.
Osittain tässä on kehäpäättelyn vaara, mikäli tekstien takana olevia lähteitä yritetään tunnistaa ja ajoittaa juuri niissä nähtyjen polyteististyyppisten piirteitten perusteella. En ole tässä keskustelussa edes millään tavalla kiistänyt, ettei mitään tällaista kehitystä olisi tapahtunut, mutta minun ajatusmaailmassani ne ovat enemmän sarjassa "mielenkiintoinen teoria" kuin "historiallinen fakta".
Ajoittaminen
ei tietenkään perustu asioiden nättiin yhteensovittamiseen. Mitä mieltä ylipäätään olet VT:ssä esiintyvästä polyteismistä? Onko se pelkkä "mielenkiintoinen teoria"?
Jos transsendenteista tosiolevista ei voi todistaa mitään, niin voidaanko silloin todistaa, että transsendenteista tosiolevista ei voi saada tietoa?
Ylimääräisiä? Mikä tässä on ylimääräistä? Pointtihan oli, että persoonallisen selityksen kategoria on tunnustettu ja yleisessä käytössä ihan siinä missä materiaalisen selityksen kategoriakin. Eli tässä ei postuloida jotain totaalisesti uutta. Kysymys on siitä, että millaiseen suhteeseen nämä kaksi asettuvat. Vaihtoehtojahan on kolme:
1. Nähdään materiaalinen primäärisenä ja persoonallinen siitä johtuvana.
2. Nähdään persoonallinen primäärisenä ja materiaalinen siitä johtuvana.
3. Jätetään persoonallinen ja materiaalinen rinnakkain, ilman että yhtä selitetään toisella.
--
Mielestäni sekoitat tässä yleisen ominaisuuden ja välttämättömän ominaisuuden. Ihmiset hankkivat ainakin huomattavan osan tiedostaan epäsuorasti (tosin esim. introspektio onkin jo huomattavasti suorempi tietämisen muoto). Mutta jos tieto on välittömästi läsnä tietävän subjektin tietoisuudessa, niin tokihan tämä on yksinkertaisempi malli kuin sellainen, jossa tieto välittyy jotain kanavaa pitkin ja tulee käsitellyksi.
Ihan ensimmäiseksi minun täytyy sanoa, että metafysiikan tuntemukseni on niin heikko, että jäävään itseni ulos tästä keskustelusta. Oman "arkijärjellisen" mielipiteeni kuitenkin skriivailen:
Maailma sellaisena kuin me sen tunnemme ei sisällä objektiivisesti havaittavissa olevia jumaluuksia. Olemme lajina kuitenkin ilmeisen taipuvaisia uskomaan sellaisiin ja toisaalta kykymme hyväksyä "se, josta ei ole tietoa" on huono (=Aukkojen Jumalan olemassaolo).
Oman maailmankatsomukseni perusasioihin lukeutuu se, että on asioita, joita ei voi
tietää. Tästä syystä koen turhaksi sellaisten uskomusrakennelmien muodostamisen, joita ei luonteensa vuoksi voi todistaa todeksi tai epätodeksi. Uskonnot, luojaoletukset ja yliluonnolliset vaikuttajat ovat kaikenlaisen empiirisen tutkimuskentän ulkopuolella - "uskon asioita". Kun tällaisiin asioihin ei voi saada konkreettista otetta, eikä niitä voi havaita,
eivätkä esim. perinteiset uskonnot näyttäydy millään muotoa jonkinlaisena kosmisena totuutena, olen päätynyt jättämään jumalayhteyden Hänen itsensä harteille, koska itselläni ei ole keinoa Häntä tavoittaa.
Tuohon tietoon sen verran, että eikö ole meidän pähkäilymme tulosta, että voisi olla viiveetöntä, absoluuttista tietoa? Se, että jokin asia vaati taakseen mielikuvituksellisen, havaitsemattoman oletuksen, tekee siitä minun silmissäni monimutkaisemman kuin todennettavissa olevan määritelmän. Mutta kuten sanottua, metafysiikassa tipun kärryiltä aikalailla kättelyssä.
Se, että maailmankaikkeus on kohtuullisessa määrin meidän ymmärrettävissämme ja säännönmukaisesti toimiva, on melko välttämätön edellytys paitsi olemassaolollemme, niin myös kyvyllemme toimia maailmassa millään kovin mielenkiintoisella tavalla.
Tarkoituksenani olikin sanoa, että hypoteettinen Jumala tavallaan sulkee itsensä maailmankaikkeuden ulkopuolelle, mikäli Hänen aktiivista vaikutustaan ei voi todentaa edes tarkimmilla tuntemillani tiedonhakumenetelmillä. Ja kun Jumala on kaikkivaltias ja kaikkitietävä, Hän tietänee mihin se ihmisen kohdalla johtaa... Mistä päästäänkin mielenkiintoiseen kysymykseen (jossa olennaista osaa näyttelee mm. kaikkivaltiuden paradoksaalisuus varsinkin jos siihen liitetään myös hyvyys): Luoko Jumala ihmisiä suoraan helvettiin? Katuuko Jumala tekemisiään kuten VT:n Jumala? Osoittiko Jumala epäonnistuneensa kun Raamatussa tappaa yli 33 miljoonaa ihmistä? (Saatana kellistää populaa peräti kymmenen yksilön verran)
Minusta vain näyttää siltä, että tällä koko keskustelulla on analogiansa hiukan arkipäiväisemmissä konteksteissa. Totaalinen agnostisuus suhteessa Jumalan olemassaoloon löytää kaikkein luontevimmin paikkansa sellaisessa epistemologiassa, joka loppujen lopuksi johtaa globaaliin skeptisismiin, jossa tietämisen mahdollisuus kyseenalaistuu ihan yleisesti ottaen.
Joo, ja ateismi johtaa nihilismin ja niin edelleen. Arkijärki, empiria ja tietynlainen maailman hyväksyminen auttaa humanistitutkijaa. Toki kun tiukan tietoteoreettisesti objektiivista asennetta ei ole ja Totuutta ei voi saavuttaa, voi tilanne turhauttaa jotakuta. Itselläni ei ole kuitenkaan mitään käytännönongelmia näiden asioiden kanssa.
*
[1.],[2.] David Chidester - Christianity -
A Global History
[3.] Karen Armstrong - Jumalan Historia (s. 141)
