Lähestyn kysymystä uskomiseen tällä kertaa hieman toisesta tulokulmasta, koska originaalinen ketju on kovin main stream kristillisyyden läpitunkema ja taas kristinuskon keskeiset tapahtumat jo 2000 vuoden päässä historian hämärässä muistimme ulottumattomissa - erittäin heikosti dokumentoituna. Siispä valitsen tarkastelun kohteeksi mormonismin. Mormonismi on hauska kristillinen liike, joka syntyi 1820-30-lukujen aikana Joseph Smithin kokemien jumalallisten näkyjen jälkeen. Onneksemme tuosta on vain vähän aikaa, ja ajanjakso on varsin hyvin dokumentoitu - ainakin alkukristillisyyteen verrattuna. Olisin voinut toki valita tähän tarkastluun jonkin vieläkin uudemman uskonnon, vaikka skientologian, mutta mormonismiin kytkeytyy mielestäni niin samankaltaisia piirteitä alkukristinuskon kanssa, että se mahdollistaa hedelmällisen vertailun. Siihen pääsen tämän tekstin loppuosassa pienen johdantohistoriikin jälkeen.
Joseph Smithin oma vahva herätykselliseen kristillisyyteen nojaava kokemustausta koulutti tai "valmensi" hänet saamaan hurmoksellisen yhteyden jumalaan ja lopulta hän sai n. 16-vuotiaana ns. "ensimmäisen näyn", joka käynnisti uuden kirkon perustamisen. Näyssä Smith tapasi kristittyjen jumalan sekä Jeesuksen jotka ohjasivat häntä hylkäämään kaikki muut kristilliset suuntaukset/kirkot joiden opetuksiin hän oli yrittänyt perehtyä. Ne olivat tuttuun tapaan aivan "vääräuskoisia" ja vain "ihmisten kirjoittamia opetuksia" täynnä, usko piti palauttaa alkulähteilleen profeetallisiin ilmoituksiin ja lähteisiin. Smithin kokeman näyn jumala ja Jeesus olivat ne oikeat, aidot ja hänen tuli seurata tätä tietä ja tätä opetusta. Tätä lähtökohtaa mormonit soveltavat edelleenkin muihin kristillisiin haaroihin. Smith kertoi näyistään läheisilleen ja sai ihmisiä vakuutettua niiden aitoudesta. Kuriositeettina on mainittava että tämä kertominen tapahtui toki vasta 12 vuotta näyn jälkeen ja eri muistamissaan versioissa näyssä on voinut olla yksi jumaluus tai kaksi. Pientä epätarkkuutta siis alkutarinassa on.
Muutama vuotta myöhemmin hänelle ilmestyi Moroni-niminen enkeli, joka paljasti erikoisten kultalevyjen hautaamispaikan, jotka hän lopulta löysi vasta monen vuoden etsimisen jälkeen. Kultalevyt sisälsivät salaperäistä uskonnollista tietoa, joka oli Smithin mukaan kirjoitettu egyptin kielellä, jota hän onneksi osasi kääntää. Tekstit olivat nähtävissä ainoastaan ns. näkykivien, jonkinlaisten taika-apuvälineiden, avulla, joita Smith oli tottunut käyttämään "kansanperinnetaitona" kaivonkatsojien tapaan aiemmassa harrastuksessaan aarteenetsinnässä. Käännöstyö eteni hitaasti ja ilmestyi lopulta Mormonin kirjana 1830. Myöhemmin Smith saneli vielä monia muitakin oraakkelimaisia jumalallisia tekstejä kasvavan seurakunnan tarpeisiin ja kirjoitutti uusiksi mm. Mooseksen kirjan, jonka pituus kasvoi tässä prosessissa huomattavasti Smithin antamien jumalallisten lisätietojen perusteella. Jotkut aiemmat ilmoitukset ja tekstit Smith kumosi myöhemmin "päivityksillä" ja lisäyksillä. Mormonin paljastamia kultalevyjä on väitetysti nähnyt useampi ihminen, joista tosin osa myöhemmin perui todistuksena ja osa lopuista kertoi niiden sisältyneen näkyihin, ei todellisuuteen. Nykyään levyjä ei ole nähtävillä tai tutkittavissa missään.
Mormonin kirja kertoo juutalaisesta historiasta tuhannen vuoden ajalta ajanlaskun alun molemmilta puolilta: kahden heimon taistelusta ja siihen nivoutuvista uskonnollisista teemoista, opetuksista ja ennustuksista. Voittajaheimo vaelsi uudelle mantereelle (jonka annetaan ymmärtää olevan Amerikka) ja jonne Jeesuksen olisi määrä ilmestyä paluussaan jossain vaiheessa.
Nykyään mormoneita on yli 16 miljoonaa joka puolella maailmaa ja Suomessakin he ovat tuttu näky uskontoon kuuluvan lähetystyön vuoksi. Suomalainen sukututkimus ja historiatiedekin on paljon kiitollisuuden velassa MAP-kirkon (virallinen nimi) tekemän vanhojen kirkonkirjojen kuvausprojektin rahoittamisen vuoksi. Kirkonkirjojen tietoja mormonit käyttävät siihen, että he kastavat jo kuolleita esivanhempiaan taannehtivasti mormonismiin pelastaakseen heidät helvetiltä.
Oma suhtautumiseni mormoneihin on melko sama kuin muihinkin uskoviin; välillä hämmenynyt epäusko siitä miten aikuiset näennäisen fiksut ihmiset voivat uskoa tuollaiseen häränjöötiin, välillä säälin puolelle putoava huvittuneisuus. Tapakristittyjä en laske uskoviin. Inhottavalta tuntuu järjestön (MAP-kirkko) kaikkialle tunkevuus, varallisuuden kietoutuminen kaikkialla yhteiskuntaan (USA:ssa) ja patavanhoillinen tekopyhyys. Paljolti samaa kuin meidän lestadiolaisissa.
Mutta sitten itse pihviin, eli uskoon ja sen perusteisiin. Kuten jo edellä mainitsin, en voi ymmärtää miten joku voi uskoa mormonismiin, miten voi olla tämän liikkeen jäsen ja allekirjoittaa sen peruspilarit. Miten on mahdollista, että yhden varsin epämääräisen henkilön näkyjen, unikuvien, hallusinaatioiden - tai peräti puhtaiden valheiden - perusteella päädytään parissa sadassa vuodessa siihen, että vankkumattomia uskovia on jo 16 miljoonaa? Ja aikana, jolloin tiede on vahvasti mukana arvioimassa ajassa tapahtuvia ilmiöitä!? Miten voi olla mahdollista, että Smithin jälkeen tulee ihmisiä jotka "omivat" nämä tarinat ja alkavat viedä niitä eteenpäin syvästi niihin uskoen ja niitä puolustaen "ulkopuolisten" vihamielisiltä hyökkäyksiltä? Eikä heillä ole ollut niihin mitään osaa eikä arpaa, he eivät ole olleet todistajina paikalla, heillä ei ole mitään ensi käden tietoa asioista. Vain vahva usko, hyvin vahva usko siitä, että tapahtuneet ovat totta ja en ovat jumalallisia. Tämä on käsittämätöntä ja kiitän luojaani (sori) etten itse kykene tällaiseen.
Mutta samalla siis minulle mormonit = kristityt uskovat. Heissä ei ole eroa uskon osalta.
"Tutkimus on osoittanut, että väitetystä näystä on säilynyt useita versioita, joiden välillä on ristiriitoja. Kertomusten sisältö kehittyi ja vaihteli Smithin kuulijakunnan ja kasvavan kutsumustietoisuuden mukaan. Esimerkiksi näkykokemuksen varhaisin muistiin kirjattu versio viittaa siihen, että kyseessä oli muita tuon ajan synninpäästökertomuksia muistuttava Jeesus-kokemus." (
Kirkko ja kaupunki)
Tässä ollaan mielestäni hyvin lähellä omiakin ajatuksia. Koko mormonismin syntyliikahdus sopii ajankohtaan jossa on jo valmiiksi tätä "herätys-hurmoksellista" kokemuksellisuutta ja näkyjä painottavaa painetta. Aivan kuten helluntailaisilla edelleen sisäänkirjoitettuna omaan liikkeeseensä. Aivan kuten Muhammedilla oli hänen keksiessään islamin. Unikokemuksia tai vaikka äärimmäisellä paastoamisella ja valvomisella aikaan saatavia näkyjä on aina käytetty uskonnollisen "inspiroitumisen" työkaluna. Jos haluat vaatia jumalaa antamaan ilmoituksen, paastoa, kärsi ja kiduta itseäsi eristyksissä, niin ennen pitkää saat jonkinlaisen elämyksen. Tai tanssi ja laula itsesi muiden kanssa läkähdyksiin! Käytä tunnettuja suggestiivisia ja hypnoottisia menetelmiä tilan saavuttamiseen! Käytä psykostimulantteja loveen lankeamiseksi!
Ja tästä tullaan siihen olennaiseen hyppyyn. Se kokemus (lienee hyvin lähellä jotain psykoottiseen episodiin verrattavaa) on niin vahva ja aidon tuntuinen, että siitä kertominenkin innostaa ja saa kuulijan vakuuttuman koetun asian todellisuudesta (varsinkin jos on ns. otollista maaperää vastaanotolle). Kun tarina siirtyy ensi vaiheen kokijalta ensimmäiselle kuulijalle, se muuttuu luonteeltaan ja alkaa elää jo omaa elämäänsä. Kuulijalla ei ole kokemusta, mutta hän alkaa mielessään luoda sille tarinaa, mielikuvia hahmoista (miltä Moroni näytti, millainen ääni hänellä oli, oliko höyheniä, oliko alasti, oliko mies (no englannissa tätä ongelma tuskin on pronominin vuoksi) jne) ja kun nämä mielikuvat ovat tulleet kuvitelluiksi, niistä muodostuu jo jälki joka alkaa vaikuttaa siihen mitä tämä kuulija kertoo seuraavalle, toisen polven kuulijalle. Mitä kauemmaksi lähteestä eteenpäin kerrottu ja tarkkaan kuvailtu asia etenee, sitä enemmän kuviteltuja yksityiskohtia voi ilmaantua, sitä oudompia käänteitä (rikkinäinen puhelin) voi syntyä ihan vain sanojen vaihtumisenkin johdosta mutta samalla sitä "todempi" siitä alkaa tulla.
Tietenkin kuulijakunnan sivistystasolla on tässä merkittävä rooli. Jos yrität välittää tätä Smithin alkuperäistä tarinaa tämän päivän suomalaisille kuulijoille, voit tulla aika nopeasti nauretuksi ulos. 1830-luvun amerikkalaisessa pienessä kylässä tarinan ja uskonnollisen materiaalin nälkä mahdollisti sen, että kuulijakunnasta muodostui pian tiivis yhteisö, joka otti kaiken ensin todesta ja sitten alkoi itse tuottaa tämän mahdollistamaa ilmapiiriä; käyttäytymistä, sääntöjä, rituaaleja. Vain sata vuotta myöhemmin perusta oli jo vahva ja kitkaa tuli ainoastaan kirkon piiriin kuuluvien ja "vääräuskoisten" välillä. Sitä korjaa kärsivällisesti suoritettu lähetystyö, joka käynnistyy nuorten hurmaavien ja älykkäiden ihmisten kanssa keskustelemalla, luottamusta rakentamalla ja vähitellen vääräuskoista lähemmäksi kirkkoa hivuttaen.
Mitä jos tämä sama olisi tapahtunut sanotaan takapajuisessa agraariyhteisössä Lähi-Idässä vaikka pari tuhatta vuotta sitten? Ensin joku uskonnollisesti jo valmiiksi agitoitunut henkilö alkaa nähdä näkyjä (Apollonios Tianalainen/Paulus Tarsolainen/Paavali) kyseiselle ajanjaksolle erittäin tyypillisesti (Paavalin kirjoittamiksi väitetyt tekstithän ovat täysin näkyihin perustuvia kokemuskuvauksia, eivät fyysisen todellisuuden todistajalausuntoja, samoin Muhammedin näyt). Nämä tarinat saavat yhtä lailla vastaanottavaisessa nykymittapuun mukaan alhaisen koulutustason kuulijakunnassa riittävän innostuneen vastaanoton, minkä jälkeen tarina alkaa elää. Kymmenessä vuodessa se on kerrotu jo tuhansia kertoja kymmenille tuhansille korville ja saanut mukaansa mitä erilaisimpia muotoja, siihen kudotaan muitakin legendoja, opettavia tarinoita useamman sadan vuoden varrelta ja jopa toisista uskonnoista vaeltaneita tarinanpätkiä hieman tekijää muunnellen. Kertomuksia on iso joukko. Viidessä kymmenessä vuodessa tapahtumista on tullut täyttä totta, kukaan ei enää voi kyseenalaistaa kokemuksia tai niiden todenperäisyyttä. Miksi kyseenalaistaisikaan? Samanlaisia hurmoksellisia näkyjä nähdään edelleen, nämä elävät siinä ohessa ihan hyvin.
Sadan vuoden aikana osa niistä kirjoitetaan jo muistiinkin. Kolmen sadan vuoden kohdalla oppineita tarinan tuntijoita on jo niin paljon, että kiinnitetään huomiota kymmenien jos ei peräti satojen tarinoiden keskinäisiin ristiriitaisuuksiin ja aivan selvästi jostain muualta tulleisiin lainauksiin: niistä pitää päästä eroon ja perustetaan totuuskomissio joka saa tehtäväksi päättää, mitkä kirjatuista tarinoista ovat oikeita eli tosia ja mitkä vaarallisia vääristelyjä. Sillä uskon kentällä tapahtuu edelleen kiehuntaa; erilaisia kilpailevia uskontoja joiden juuret ovat eri puolilla Lähi-Itää, Egyptiä, Mesopotamiaa, Intiaa, Roomaa on pilvin pimein ja ne suhtautuvat toisiinsa myrkyllisen vihamielisesti ja toisiaan halveksivasti jopa juutalaisuuden sisällä (halveksivat viitteet Raamatussa esim. saddukealaisiin ja farisealaisiin). Vääräuskoisen henkikään ei ole halpaa tässä julkisuuskisassa. Valtaosa teksteistä (jotka siis sinällään ovat aivan samanlaisen uskonnollisen hurmoskokemuksen valossa syntyneitä ja ylöskirjattuja ja siis "tosia") määrätään hävitettäväksi aina löydettäessä ja vain kourallinen riittävän samankaltaisia pelastetaan. Enter katolinen kirkko.
Lopuksi pari lainausta tuosta em. Kirkko ja kaupunki-median artikkelista:
"– Tässä heijastuu pyrkimys sovittaa yhteen usko ja tieteen tulokset. Pieni osa mormoneista ajattelee, että Mormonin kirjan sanoma on heille tärkeä, vaikka kertomus olisikin legendaa eivätkä nuo muinaiset kansat olisi olleet olemassa."
"Kirkon johtohenkilöt ovat kuitenkin antaneet lausuntoja, joiden mukaan kirkon jäsenyys ei edellytä uskoa tarinan historiallisuuteen."
Jos sinä kristitty uskova saisit kuulla, että nyt on arkeologisin todistein täysin yksiselitteisesti voitu todistaa ettei ns. historiallista Jeesusta koskaan ollutkaan niin miten kävisi uskosi?
Viimeisenä viitteenä vauhdikkaasti etenevä
Richard Carrierin Youtube-puheenvuoro (1h) ja kysymyksiin vastailu teemasta Jeesus-myytti. Se olikin pitkähkön pohdiskeluni varsinainen viesti.