Ajattelin omalta osaltani nostaa esille niitä ongelmia, joita mielestäni juuri siinä nykyaikaisen kristillisen uskon ytimessä on. En ole ihan varma, mitkä kaikki näistä asioista ovat minkäkin suuntauksen mukaan siinä ytimessä, mutta asiaa paremmin tuntevat sitten korjatkoon.
Syntiinlankeemus ja perisynti. Ymmärrän, että kyse on Vanhan testamentin tarinasta, joka käsittääkseni otetaan lähinnä vertauskuvana, mutta ajatus perisynnistä lienee vielä luterilaisuudessakin vahvasti mukana? Minä en vain ymmärrä, miten Jumala pystyi rankaisemaan Aatamia ja Eevaa kielletyn hedelmän syömisestä. (Sivuhuomautuksena mainittakoon, että missään kohtaa Raamattua ei mainita, että hedelmä on omena, vaan käsitys tullee taiteilijoiden näkemyksistä). Raamatun mukaan Aatami ja Eeva olivat viattomia ja synnittömiä, ennen kuin maistoivat hedelmää, vaikka Jumala oli kieltänyt heitä syömästä. Ongelma on tässä: miten ihminen, joka on viaton, eikä näin ollen voi edes tietää oikean ja väärän eroa, voisi edes ymmärtää, mitä eroa on tottelemattomuudella tai tottelevaisuudella? Käskyn rikkominenhan ei voi viattoman ihmisen mielestä olla väärin, jos hän ei edes ymmärrä koko vääryyden käsitettä. Minusta tämä ei ole semanttista kikkailua, vaan oikeasti ongelmallinen kysymys. Tokihan pariskunta mässyttelynsä jälkeen tajusi tekonsa seuraukset, mutta onko oikein rangaista teosta, jota tekona ei voinut edes ymmärtää tai jonka seurauksia ei ollut mitään mahdollisuutta tajuta etukäteen? Sen jälkeisistä teoistahan sitten voisi satikutia antaa, kun ymmärrys on kerta olemassa. Minusta Jumala on väärässä.
Tästä sitten seurasi perisynti, joka meillä kaikilla on kannettavanaan, halusimmepa sitä tai emme. Tästä voi sitten vapautua ainoastaan hyväksymällä Jeesuksen vapahtajakseen. Samalla kuitenkin sanotaan, että Jeesus hyväksyy syntisen ihmisen sellaisena kuin tämä on, ja tästä syntyy ongelma. Jos minut hyväksyttäisiin sellaisena kuin ole, minun ei tarvitsisi tunnustaa häntä syntieni lunastajakseni. Uskovaisille kysymys: miltä tuntuisi, jos minä sanoisin sinulle, että hyväksyn sinut sellaisena kuin olet, kunhan tunnustat ateismin lunastajaksesi? Kuulostaako siltä, että hyväksyn sinut sellaisena kuin olet?
Helvetti. Ongelma, jonka kanssa luterilainen kirkkokin painii tällä hetkellä tosissaan, koska se on ymmärtääkseni kirjattu ihan viralliseksi osaksi uskoa, mutta siitä ei mielellään puhuttaisi, koska se sotii monien ihmisten oikeustajua vastaan, mikäli se käsitetään ikuisen kärsimyksen tyyssijana.
Jumalan esittäminen julmetun huumorintajuttomana. Tämä on tietysti tulkintakysymys, mutta kovin iloiselta hepulta hän ei Raamatun mukaan vaikuta, eivätkä uskovaisetkaan yleensä hänestä tähän sävyyn puhu. Muutenkin ajatus Jumalasta, joka suuttuu mitättömälle ihmiselle, sanoipa tämä hänestä sitten mitä hyvänsä, on mielestäni täysin pähkähullu. Ei sellaista, joka on jo lähtökohtaisesti kaiken inhimillisyyden yläpuolella voi mitenkään uskottavasti pilkata. Vai miltä se kuulostaisi, jos minä pilkkaisin luonnonvoimia, ja Jumala on sentään niidenkin yläpuolella? Onko Raamatussa muuten yhtään kohtaa, jossa Jumala nauraa? Vihaa, surua, armollisuutta ja jopa katumusta (mikä on varsin merkillistä) yms. hän ilmaisee, mutta entä naurua? Iloa siellä muistaakseni oli.
No mikä kristinuskossa on sitten hyvää? Armon käsite, ja ajatus siitä, että se kuuluu nimenomaan sille, joka sitä ei ansaitse. Toki tässäkin on valtavat väärinkäytön mahdollisuudet, mutta armon osoittaminen ihmiselle, joka sitä ei ikipäivänä osaa odottaa, voi oikeasti muuttaa armon kohteen elämän täydellisesti.
Toinen aihe, jossa Jeesus mielestäni osasi mennä oikeaan suuntaan, oli kultainen käsky vai kehoitusko se oli: tee muille, kuten haluaisit muiden tekevän itsellesi. Periaatteessa siis hyvä ajatus, mutta ongelmia syntyy ainakin eri kulttuuritaustaisten henkilöiden kesken. Moni sellainen asia, joita haluaisin itselleni tehtävän, olisi kauhistus monelle muulle, enkä nyt puhu edes seksijutuista (,vaikka varmaan niissäkin sama pätisi, heh heh). Monesti olisikin parempi tehdä muille, kuten he haluavat itsellensä tekevän, eikä olettaa toisen haluavan samoja asioita kuin itse. Ainoa tapa saada selville on tutustua toiseen ihmiseen.
Minulle on myöskin jäänyt epäselväksi, mikä oli Jeesuksen kanta eriuskoisiin? Korostiko hän sitä, että muitakin uskontoja voi kunnioittaa vai sitä, että muutkin pitäisi kyllä kristityiksi käännyttää? Ainakin fariseuksia hän tylytti armotta, eikä osoittanut minkäänlaista kunnioitusta heidän uskoaan kohtaa, mikä oli mielestäni vain hyvä asia. Mutta miten eriuskoisuus noin yleensä?
Miten paljon muuten luterilaisuudessa tuodaan esille sitä Lutherin ajatusta, että Raamattu ei ole mikään moraaliopas, vaan se antaa ohjeet pelastukseen? Tämä ajatushan poikkeaa aika radikaalisti siitä, jonka mukaan Raamattu tai uskonto osaisi sinänsä kertoa ihmiselle, miten elää.
Minä olen kyllä aikaisemminkin kirjoittanut samoista aiheista tähän ketjuun, mutta keskustelua ei ole oikein syntynyt. En oikeasti ole esittämässä näitä ajatuksia tyyliin ”hähhää, siinäpä teille”, vaan minua kiinnostaa ne näkemykset, joita uskovaisilla näistä aiheista on.
Loppuun totean, että minulla ei ole mitään esim. Fordélin tässä ketjussa esittämiä mielipiteitä tai hänen uskoaan vastaan. Ne ovat henkilökohtaisen pohdiskelun ja uskon tulosta, ja ne ovat perusteltavissa, joten voin kunnioittaa helposti niitä. Myös ateismin saa laittaa perustellusti suurennuslasin alle ja tuoda senkin mahdollisia puutteita tai haittoja esille. Itse asiassa vaadin sitä, koska mikään ajatusmalli, joka ei kestä kritiikkiä tai hieman höykytystä, joutaakin kuolla pois. En sinänsä koe suurta tarvetta olla ateismin äänitorvi, vaikka ajatusmaailmani onkin enemmän siinä kuin uskonnollisessa suunnassa.
Edit. Kun pitempää viestiä vääntää, muut ehtivät pohtimaan osittain samoja asioita sillä välin.