Viljuri ihan hyviä pointteja sinulla. Kuten totesin, ei ole minun asiani sinällään, että minkä motiivien takia joku kuuluu kirkkoon. Omakohtaisesti en voi siihen instituutioon kuitenkaan kuulua, koska en tunnusta sen perimmäisiä ajatuksia. Jotka siis on kaiken lähtökohta ja olennaisinta. Lisäksi vaikka se tietyllä tapaa onkin helpotus, niin luterilaisen kirkon maallistuminen ei myöskään herätä minussa suurta luottamusta. Se herättää kysymyksen, tarvitaanko sitä, tai pitäisikö sitä enää kutsua sitten edes kirkoksi? Jos sen pääasiallisin toimintamalli on heikkojen ja sairaiden avustaminen (joka on hieno juttu) ja yleisen tuen antaminen. Ehkä sitä pitäisi kutsua joksikin muuksi kuin kirkoksi. Valtiollinen avustusjärjestö? Määritellä siis sen asema ja koko imago uudelleen.
Ongelma tulee sitten siinä, että sen parissa on kuitenkin paljon Jumalaan uskovia. Joiden kohdalla koko instituution täysi maallistaminen ei varmaan herättäisi positiivisia mielleyhtymiä. Yhtenäistä linjausta meidän kirkossamme ei ole ja se vaikuttaa sitä kautta vähän sellaiselta kameleontilta, joka menee sen mukaan, mikä hyödyttää taloudellisesti eniten ja pitää sen mukana yhteiskunnassa. Muutoksia vastaan minulla ei ole mitään, esim. naispapit on hyväksyttäviä ihan tasa-arvonkin nimessä, mutta luterilaisuuteen liittyy niin paljon ristiriitoja, että haluan sanoa itseni irti siitä ja näin olen tehnytkin. Mielestäni se on kirkko, joka myy ideologiansa sille joka maksaa siitä parhaimman hinnan.
Minun mielestäni luterilaisuus on siis palanen kuollutta uskontoa, mutta muut saa vapaasti olla ihan toista mieltä ja kaikki kunnia niille hartaille luterilaisille jotka uskovat rakkauden kaikkivoipaan voimaan.
