Vähän monimutkaisen pitkä lause, mutta sanot siis, että uskonto on ehkä vajavaista sankaritarua? Uskon asiat eivät tosiaan muutu, miksi muuttuisivat.
Kysymys kuuluukin, osaatko ihan itse ajatella, miksi tulkinta muuttuu ajan myötä, vaikka kyse on muuttumattomista tosiasioista?
Täytyy myöntää, että on aikamoinen jet lag päällä, mutta en tajua ollenkaan, miten tulkittu kertomus on mahdottomampaa kuin joku kirjaimellisesti otettu kertomus.
Tässä minä haluan haastaa sinut miettimään itse, miksi näin on. Koeta viedä rohkeasti itse ilman rippi-isiäsi tämä ajatusketju maaliin asti. Palataan tähän sitten, jos et kye tai uskalla sitä tehdä.
Tarkoitatko sitä, että miksi satua ei kirjoitettu niin simppelisti, että kaikki sen ymmärtäisivät heti ekalla kerralla luettuaan? Tuohon voi olla monia syitä. Tulee mieleen esim. se, että Jumala haluaa testata vähän, että onko ihminen todella kiinnostunut asiasta ja uhraa siihen itsensä. Tai se, että tiettävästi ihminen pelastuu vain olemalla mukana yhteisön toiminnassa ja täten kirkon rooli tulkitsijana on ratkaiseva. Varmaan lukemattomia muitakin syitä on olemassa, joita en osaa nyt tässä tilassa edes ajatella.
Niin kuin Jobin ja Abrahamin kanssa? So called reilu meininki, eikö?
Jos Jumala käskisi minun uskoni vakuudeksi tappamaan lapseni, vastaisin että eiköhän tämä ollut tässä. Good day to you, sir.
Huomaatko, mitä tässä teet? Sinä tulkitset. Jargonoit asioita itsellesi haluamallasi tavalla ilman, että sinulla on ensimmäistäkään perustetta tehdä niin. "Ehkä Jumala halusi, että...", "Ehkä Jeesus ajatteli, että...".
Oletko myöskään koskaan pohtinut, onko Jumala jossain antanut kirkolle tuon roolin tulkitsijana vai onko kirkko ottanut sen itse ja mihin lopputulemaan kumpikin vaihtoehto johtaa?
Jaa, minä en näistä asioista tiennyt juuri mitään ennen kuin aloin lukea alan kirjoja (siis muita kuin Raamattu). Uskon ja toivon, että rippi-isäni on lukenut ja ollut mukana niin paljon enemmässä kuin minä, että hän tietää paljon enemmän. Hänellä oli joku selittämätön kokemuskin, jossa ääni kertoi, että hänestä oli tuleva pappi, vaikka hän halusi taiteilijaksi (taitaa haluta edelleen). Pappina hän on nyt ollut kai 30-40 vuotta. Ja lukemissani kirjoissa kuvataan, miten rippi-isiä vastaavat ja kaiken maailman pyhät isät kokivat uskomattomia järjen mukaan mahdottomia juttuja. Toki sitä on voitu kirjoittaa nämä lukemattomat opukset ihan viihdemielessäkin täysin kuvitteellisten tapausten avulla, mutta miksi. Eivät nämä kirjoittajat ainakaan tietääkseni rahallisesti hyötyneet hömpötyksistä. Ja lopulta, ortodoksit uskovat, että itse olen kaikkeista pienin, mitättömin ja tietämättömin, ja siihen on mielestäni helppo uskoa, sillä se on oman kokemukseni mukaan totta! (Eikä tämä tarkoita, että tuntee itsensä jotenkin tukalan pahaksi ja hyppää köyden päähän, vaan ainoastaan sen tulisi aiheuttaa pientä katumusta ja nöyryyden tunnetta, mikä lienee useimpien mukaan hyvä asia).
Huomaatko tuon näkemyksesi ristiriitaisuuden?
Pyhät isät väittävät kokeneensa "uskomattomia järjen mukaan mahdottomia juttuja", vaikka samaan hengenvetoon (pun int) esittävät uskon ilman todisteita olevan välttämätöntä ja olevansa "mitättömin, pienin ja tietämättömin". Miten perustelet heidän olevan ja miten he perustelevat muille olevansa Jumalalle tärkeämpiä kuin te muut ja miksi Jumala riisti heiltä heidän uskonsa?
Ihme-käsitys on muutenkin varsin erinomaista teille uskovaisille. Esimerkiksi vauva pelastuu poikkeuksellisella tavalla onnettomuudesta ja se on teille Jumalan ihme, vaikka samalla miljoonia lapsia kuolee aliravitsemukseen ja väkivaltaan maailmalla. Tai kun Jeesus parantaa jonkun spitaalista, kukaan ei kyseenalaista miksi se moisen vitsauksen alunperinkään loi ja miksei Jeesus kerralla parantanut koko ihmiskuntaa siitä.
Jos minä sanon Jumalan antaneen minulle rajattoman kyvyn lentää, kerrotko jatkossa siitä Jumalan ihmeenä vai haluatko minun osoittavan väitteni todeksi?