Tilannehan on se, että jos Jumala on sekä ylimaallisen rakastava että olemassa, kuten kristinusko väittää, niin sitten kukaan ei todellakaan tule joutumaan johonkin helvetin tuleen ikuisesti kidutettavaksi. Eli tuo tarkoittaa sitä, että voimme keskittyä maailmaan ja moraaliin ihan itsenäisesti, pelkäämättä jotain arkaaisen primitiivisiä rangaistuksia suhteessa ihan triviaaleista virheistä.
Raamatun Jumala ei ole sellainen kuin sanot sen olevan, "ylimaallisen rakastava", jos sillä tarkoitetaan sitä että Jumala pelastaa kaikki sielut ikuiseen elämään riippumatta siitä mihin nämä elämänsä käyttivät, ja mikä oli heidän asenteensa lähimmäistä ja Jumalaa kohtaan.
Raamatun Jumala hukutti silloisen ihmiskunnan vedenpaisumuksessa lukuunottamatta yhtä miestä ja hänen perhettään, eli hän on kykenevä kollektiivisiin rangaistuksiin. Samoin Raamatun Jumala on langettanut rangaistuksia lukuisia kertoja yhden tai useamman ihmisen päälle, jos nämä ovat toimineet Jumalan tahtoa vastaan.
Vanhan Testamentin patriarkoista (Aabraham, Iisak ja Jaakob) sanotaan, että nämä sekä uskoivat että pelkäsivät Jumalaa. Ja Jumala luki tämän heille vanhurskaudeksi, eli Jumalaa patriarkkojen suhtautuminen häneen miellytti.
Vastaavasti Raamatun perusteella Jumala vaikuttaa vihastuvan ihmisiin, jotka tietoisesti toimivat hänen tahtoaan vastaan, ja suhtautuvat Jumalaan välinpitämättömästi.
Vihastuminen ja sitä seuraava rankaisu on yksi Jumalan ominaispiirre, mutta yhtälailla hänessä on myös rakkaus. Parhaiten se näkyy siinä, että Jumala itse oli valmis syntymään ihmisenä maan päälle, kärsimään kaikki ihmisen elämään liittyvät kiusaukset ja tuskat, ja lopulta kuolemaan ristillä siksi, että jokainen
joka häneen uskoo pelastuisi. Jumala olisi voinut valita toisinkin, ja hukuttaa koko ihmiskunnan sen synteihin, mutta hän valitsi itse kuolla ristillä. Jumala antoi henkensä, sitä ei häneltä otettu, vaan hän sen itse antoi vapaaehtoisesti. Uuden testamentin kirjoittaja sanoo, ettei ole suurempaa rakkautta kuin se, että antaa oman henkensä ystävänsä puolesta.
Siihen miksi maan päällä on niin paljon kärsimystä ja sairautta ei varmasti ole täydentävää vastausta. Jumala olisi kaikkivaltiudessaan voinut luoda myös maailman, jossa on vain täydellisyyttä. Ja sellainenhan maailma Raamatun mukaan olikin ennen kuin ensimmäinen ihmispari lankesi syntiin. Maailma oli luotu täydelliseksi, ja ihminen kuolemattomaksi olennoksi, joka sai katsella luojaansa kasvoista kasvoihin. Mutta syntiinlankeemus erotti ihmisen Jumalasta ja sysäsi luomakunnan kuoleman orjaksi. Tässä vaiheessa mukaan astuivat myös kärsimys, sairaus ja kuolema.
Ensimmäinen ihmispari ja heidän jälkeläisensä elivät vielä lähes tuhatvuotiaiksi, mutta varsinkin vedenpaisumuksen jälkeen ihmisten elinikä alkoi laskea nopeaksi. Syntiinlankeemuksen jälkeen alkuun päässyt geneettinen rappeutuminen ja ilmaston muuttuminen alkoivat näkyä. Nykyihminen on perimältään heikompi kuin koskaan, mutta keskimääräinen elinikä varsinkin länsimaissa on melko korkea johtuen tieteen saavutuksista lääketieteen, ruoantuotannon ja hygienian saralla. Jokainen uusi sukupolvi kuitenkin perii vanhempiensa geneettiset virheet, ja lisäksi jokaisen uuden sukupolven myötä ihmisen DNA:han syntyy 100 uutta geenimutaatiota, jotka kaikki ovat käytännössä haitallisia. Me ihmiset olemme siis jokaisen sukupolven myötä aina vähän enemmän ja enemmän sairaampia. Humanistien käsitys alati paremmaksi tulevasta ihmisestä on väärä.