Viljurin kontribuutio tämän ketjun osalta on tainnut jäädä säännöllisen epäsäännöllisiin
ilmoituksiin siitä, kuinka vajakkeja keskustelijat ovat sekä uusien paradigmojen keksimisen tivaamiseen. Viljuri, asetat meille aivan liian kohtuuttomia vaatimuksia! Jatkoajan keskustelupalsta ei liene se paras
foorumi uusien
tieteellisten paradigmojen etsimiselle... Minkä lisäksi kannattaa muistaa, että
dialogin mudostaminen ei onnistu kryptisillä julistuksilla - ihan vain muistutuksena, että jotkut saattavat hakea ihan vain ajatustenvaihtoakin.
Ainiin! Eihän Viljurin kontribuutio sentäs tuohon jää! Meinasinpas olla töykeä... Saamme myös aina kuulla siitä kuinka turhaa kaikki on, koska hän edustaa
positivistista näkökulmaa - siis selvästi ymmärtämättä itse tätä, saati sen ongelmallisuutta epistemologisessa mielessä, mikä juuri
on oleellista tässä kontekstissa.
Suurin osa keskustelijoista on autuaan tietämättömiä siitä, että mitä viimeisen 2000 vuoden aikana on näistä ja muista asioista sanottu.
Tämä on mielenkiintoinen kommentti henkilöltä, jonka mielestä filosofia on vain totalitaristisia lihavia partasuita sekä erkkituomiojia. Moderni tiedekkin on yhtä tavalla jatkumo antiikin "käsien heiluttelun" osalta kuin tämä hetki on jatkumo vuoden 2500 vuoden osalta (olettaen, että mitään mullistuksia ei tapahdu). Osoittaakin aika suurta näköalattomuutta olla ymmärtämättä tätä asiaa.
Niin. Se on vain kumma juttu, että siitä huolimatta nämä kysymykset ovat edelleen pinnalla - absoluuttisia totuuksia ei olla löydetty. Edes tieteelliset
sovellukset eivät ole merkki siitä, etä olisimme yhtään sen
lähempänä ontologisia vastauksia. Tämä pätee myös kosmologiaan. Tämä ei ole tietämykseni aluetta millään tavalla, mutta pelkästään aikakäsityksemme ja kolmiulotteinen hahmotuskykymme asettaa julmettuja rajoituksia
ontologian osalta. Kosmologia voi osoittautua siis täydelliseksi puuhasteluksi ja käsien heilutteluksi - eihän se mahdollisesti eroaisi yhtään siitä, kun Thales käytännössä siirtyi
mythoksesta logokseen, tämä siis reilut 2500 vuotta sitten. Tieteellinen metodi voi
ontologisesti osoittautua todelliseksi Wincapitaksi, vaikka sen sovellukset
empiirisessä todellisuudessa ovatkin kiistattomat. Tämä on hyvä pitää mielessä.
Jos laajennetaan näkökulmaa "kehässä pyörimisen" sijasta kansalaishyveisiin, niin matkansa voisi aloittaa vaikka Aristoteleen ajatuksista, niin ristiriitaisia kuin ne ovatkin:
Michael Sandel: The Good Citizen and the Freedom to Choose. Harvard / Academic Earth (in English, videolinkki)
Miksi aloittaa Aristoteleesta? Kyllä
matka on hyvä aloittaa jo ihan esisokraattisesta ajasta, vaikka mainitsemastani Thaleksesta. Kaveria voidaan pitää perustellusti ensimmäisenä filosofina/tieteilijänä. Toki jos nyt haluaa välttämättä tehdä eron luonnontieteiden välillä "oikeina" tieteinä, niin se on oma valinta - ei se tosiasioita siltä miksikään muuta.
Varsinkin Viljurin kannattaa tutustua sofisteihin - postmodernismin juuret ulottuvat pidemmälle kuin vain Kierkegaardiin tai Nietzcsheen! Varsinkin Protagoras on tässä suhteessa merkille pantava henkilö. Hänhän siis käytännössä edusti pluralistista epistemologia-käsitystä sekä eettistä relativismia! Siitä huolimatta en voi olla nauramatta, kun mietin jonkun kolmannen polven feministin tekevän aatehistorian
sa matkaansa, ja päätyvän Protagoraksen aikansa "mullistavaan" lausahdukseen: "
Man is the measure of all things". Hän oli myöskin muuten agnostikko, siinä missä nyt häntä voidaan "kategorisoida".
Haluatko muutes tarkentaa noita Aristoteleen ajatusten "ristiriitaisuuksia"? Sinänsä kummaa, että julkeat tuoda häntä esille, sillä hänhän on käytännössä yhtä "dogmaatikko" (siis uskaltaessa tarkstella asioita yksillä kriteereillä - tiedostaen asioiden
käytännölliset ongelmat). Esimerkiksi demokratia oli Aristoteleelle "vääristynyt" hallintomuoto (verrattavissa siis tyranniaan ja oligarkiaan), kun taas "politeia" oli "hyveellinen" malli. Näin Viljurille kuitenkin huomautuksena; meidän ei ole tarkoituksenmukaista tässä(kään) syyllistyä näköalattomuuteen saati anakronismiin.
Monet ajattelevat, että sellaisissa kysymyksissä, joihin ei ole olemassa vastauksia, ei ole mitään järkeä tai mieltä. Toiset tuntevat vetoa mystiikkaan. Elämänohjeita etsivien olisi kuitenkin viisampaa pettyä jo ennalta, sillä verrattomasti todennäköisempää on törmätä näissä asioissa "Wincapitaan" kuin mihinkään muuhun.
Mihin kysymyksiin on olemassa
vastaukset? Ja miten me sitten oikeutamme juuri tietyt vastaukset edustamaan tätä
oikeaa vastausta?
Mystiikasta puhuessa onkin mielenkiintoista, kuinka aasialaisissa kulttuureissa ollaan oltu
tieteellisesti varsin edistyneitä (paria jaksoa lukuunottamatta), mutta silti nämä yhteisöt ovat uskomattoman
mystiikkapainotteisia. Tämä siis pätee pätee ihan muinaisista (Intian ja Kiinan) ajoista tähän päivään. Tämä siis ihan huomioiden aikaisemmin esilletuomani.
Emmekös me kaikki etsi elämänohjeita? Kyllähän Kantinkin kategorinen imperatiivi on uskomattoman
dogmaattinen, mutta viekö se siltä kuitenkaan varsinaisesti arvoa, tekee siitä epäkelvon kaikkinensa? Hieman vain ihmetyttää tuo likasanko juuri nimimerkki Fordelia kohtaan, koska mielestäni hän nyt on tässä ketjussa esiintynyt kaikkea muuta kuin fanaatikkona tai fundamentalistina.
***
Mikä tämän kaiken tarkoitus nyt sitten oli (kuvitellun kikkelin venyttämisen lisäksi)? No tietenkin Viljurille suunnattu kehoitus palata (tämän aiheen osalta) lukion penkille, jotta turhautuneen tiuskimisen sijasta pääsisi oikeasti ottamaan osaakin keskusteluun meidän kaikkien kanssa! =)