Minä uskon Jumalaan. Olen tehnyt niin taas tästä syksystä saakka, kadotettuani lapsuuden uskoni ja vietettyäni vuosikausia omin neuvoin. Ne, jotka ovat epäilleet sanomisiani uskosta täällä Jatkoajassa, olivat oikeassa. En tiedä, mitä tähän ketjuun on kirjoitettu, mutta ajattelin korjata virheeni: haluan jakaa Jumalan minulle itsepäisyyteni takia rautalangasta vääntämät opit. Voin tosin jakaa vain sen, mitä minulle on kirkastettu. Kukaan meistä ei tiedä koko totuutta.
Jos haluatte, olen myös valmis ruotimaan omat ongelmani ja jakamaan omat kokemukseni. Tarkoitus ei ole syytellä, vaan ehdottaa ratkaisua. Jos teksti ärsyttää tai ahdistaa, niin hyvä – se on muutoksen edellytys. Minulla ei kuitenkaan ole mitään varaa tuntea ylemmyyttä yhtä ainutta ihmistä kohtaan. Onneni kun ei ole tippaakaan omaa ansiotani.
”Saat vapaasti syödä puutarhan kaikista puista. Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta, älä syö, sillä sinä päivänä, jona siitä syöt, olet kuoleman oma.”
1. Moos. 2: 16-17
Kaikki maailman ongelmat johtuvat ihmisen omasta egosta. Se panee meidät leimaamaan asioita ”hyviksi” ja ”pahoiksi”. Hyviä asioita me pidämme omana ansionamme ja huonoja asioita omana tai muiden syynä. Seurauksena on valtavasti häpeää ja ylpeyttä. Mutta niin paljon kuin egomme sitä haluaisikin, meillä ei ole mitään pääsyä hyvään ja huonoon tietoon. Meille sitä ei ole olemassa – ei edes tietoa ylipäänsä. Meillä on vain kokemuksemme. Juuri niissä Jumala on joka hetki läsnä, ja juuri niihin me kiinnitämme kaikkein vähiten huomiota.
Egomme vuoksi olemme luoneet näköisemme yhteiskunnan. Kilpailemme hyvinvoinnista niillä ominaisuuksilla, jotka meitä erottavat. Luontainen halumme oppia tukahdutetaan turhanpäiväisillä ulkoisilla palkinnoilla, uhkailuilla ja vertailuilla. Tässä kilpailussa lahjakkaat tai ahkerat ovat näennäisesti vahvoilla, mutta todellisuudessa näitä menestyjiä ei kannata kadehtia. Monet heistä saavat egonsa kautta kaiken tarvitsemansa hyvinvoinnin, eivätkä he herää etsimään hyvän elämän alkuperää. Monet älyn ja ahkeruuden jättiläiset ymmärtävät vasta vanhoilla päivillään, mikä elämässä todella merkitsee. Case in point: Citizen Kane.
Myös tieteen ongelma on viime vuosikymmeniin asti ollut se, että se on keskittynyt liikaa ulkoisiin asioihin. Vasta psykologian myötä alamme pikku hiljaa raottamaan sitä kantta, jonka alta onnellisuuden salaisuus paljastuu. Ja juuri psykologian tulokset tukevat täysin Raamatun ydinsanomaa. Itse ”törmäsin” onnellisuustutkija Mihaly Scikszentmihalyin elämäntyöhön, flow-teoriaan, sekä hänen kehittämäänsä kokemusten satunnaisotantamenetelmään (experience sampling method). Pääsin tutustumaan jälkimmäisen menetelmän 30 vuoden tutkimushistorian tuloksiin ja näin sen, mihin minun olisi omien kokemusteni perusteella pitänyt uskoa koko elämäni ajan. Näiden tieteellisten löytöjen kautta minulle avautui syntiinlankeemus, Jobin kirjan opetus ja Jeesuksen puheiden ydin. Seuraavassa kappaleessa luettelen itselleni merkityksellisimmät kohdat näistä psykologian löydöistä:
Kun ihminen on onnellisimmillaan, ajantaju ja oma ego katoavat. Ihminen lakkaa murehtimasta mennyttä ja tulevaa ja keskittyy täysin itse hetkeen. Työtä ei tehdä vallan, rahan tai sosiaalisen aseman vuoksi, vaan palkinto saadaan oppimisesta itsestään. Oppimista ei taas voi tapahtua ilman ulkoisia haasteita ja virikkeitä. Parhaimmillaan nämä haasteet herättävät meidät muodostamaan ihanteita ja unelmia, joita kohti päivittäin pyrimme. Mutta ilman ulkoisia virikkeitä tai niiden perusteella muodostamiamme ihanteita mielemme vaipuu kaaokseen. Kaiken huipuksi nämä opit pätevät persoonallisuudesta ja kulttuurista riippumatta: ihmisten hyvinvoinnilla on sittenkin jotain yhteistä, jolle yhtenäisen ja ihanteellisen maailman voi perustaa.
Raamattu on kertakaikkisen nerokas ja ihmeellinen kirja. Kun yritämme tutkia Sitä ulkoisin keinoin oman älykkyytemme kautta, Se näyttäytyy meille kuin satukirja aikuiselle. Eksegetiikan, historian ja luonnontieteiden tulokset ovat näennäisesti Sitä vastaan. Mutta kun keskitymme olennaiseen – kokemuksiimme ja muistoihimme – alamme huomata varsin mielenkiintoisia yhteensattumien ketjuja. Kun alamme pohtia enemmän kysymystä MIKSI kysymyksen MITEN sijaan, opimme lopulta tunnistamaan oman avuttomuutemme. Silloin Raamattu alkaa avautua meille kuten satukirja lapselle – Totuutena.
Ei ole sattumaa, että Raamattu on nykyään siinä muodossa kuin on. Eikä ole sattumaa, että meille on annettu kyky muistaa ja uskoa yliluonnolliseen. Kaikki on Jumalan johdatusta, jos niin haluamme. Jokainen sekunti on annettu meille lahjaksi. Mitään hyvää me emme sillä voi itse tehdä. Voimme vain oppia siitä, mitä tulee vastaan.
Kannattaakin pysähtyä ja ruveta nauttimaan näistä hetkistä. Kun opimme seuraamaan perusluonnettamme egomme sijasta ja luottamaan Jumalan johdatukseen, ongelmamme katoavat. Sen kautta tuleva kiitollisuus laittaa meidät automaattisesti jakamaan onneamme ja maailman vääryydet ratkeavat ennen pitkää kuin itsestään. Ei enää huolta menneestä eikä tulevasta, vaan elämistä Jumalan lapsena tässä ja nyt - ikuisesti. Todellinen evoluution huippu.