Toki esim. kuolemalle voidaan antaa tieteellinen määritelmä, mutta yleensä filosofinen lähestymiskulma on ihmisen kannalta mielekkäämpi.
Millä tavalla? Eihän se ihmisen kuolema eroa mitenkään apinan, kalan tai bakteerin kuolemasta.
Kuoleman merkityksellisyys tietysti niille, joka jäävät vielä eloon on suuri. Sen vaikutus heihin on käsiteltävän arvoinen asia. Itse kuolleen henkilön kohdalta asian käsitteleminen ei ole enää mitenkään filosofisesti järkevää.
miksi on olemassa maailmankaikkeus
Onko sillä oltava syy? Eihän olemassaololla tarvitse olla mitään syytä.
sähkökemiallinen aivoprosessi. Syntynyt evoluutiobiologisesti parantamaan ekologisen lokeron täyttymistä.
Yksilölle tietysti hieno ja huikea tunne, jonka evolutionaarinen ”taka-ajatus” on kuitenkin sen jälkeläisen synnyttäminen ja sen elinmahdollisuuksien turvaaminen.
On tieteelläkin toki omat mielenkiintoiset hetkensä ja varsin useinkin, mutta kyllä filosofinen näkökulma sen monessa asiassa hakkaa kirkkaasti. Silloin kun halutaan pohtia asioiden merkityksiä, esim. mikä tekee omasta elämästäni merkityksellisen niin luonnontieteen tarjoama lisääntyminen tuntuu aika ontolta.
Filosofiset pohdinnat rajoittuvat ihmiseen ja meidän kokemusmaailmaan, ja siihen miten ME asioita käsittelemme ja koemme. Se on erittäin mielenkiintoista ja haastavaa pohdintaa ja tutkimusta. Mutta siitä ei voi mitenkään vetää päätelmiä luonnontieteen puolelle, kuten esimerkiksi evoluutioon tms.
Voidaan hienosti keskustella filosofisista näkemyksistä ja ihmisenä olemisesta, mutta luonnontieteen faktoja ei voi kumota tai muuttaa näillä pohdinnoilla. voi siis puhua käsitteellisestä sielusta, mutta ei johtaa siitä päätelmään, että sellainen actual olisi olemassa.
Tämä ei ole mikään väite uskonnon tai uskon puolesta, vaan ihan ylipäänsä kommentti siitä, että eksaktiuteen pyrkivä luonnontiede on huono väline monen asian tulkintaan, kuten vaikkapa nyt taiteen ja musiikin.
Tämähän taas riippuu näkökannasta. Tieteellisesti voi tutkia taidetta, jolloin lähtökohtana on tietysti se, miten taide syntyy ja millaisilla asioilla oan tapana vedota ihmismieleen.
Taiteesta nauttimiseen se ei tietenkään vaikuta mitenkään, tieto siitä miten se on syntynyt. Taiteen tekemiseenkään sillä ei ole merkitystä, se kun syntyy halusta luoda jotakin (joka toki on evoluutiobiologisen prosessin tulos, mutta ei taiteilija sitä ajattele).
Taiteesta keskusteleminen, siitä nauttiminen ja sen olemassaolo on samaa filosofista keskustelua, joka on haastavaa ja mielenkiintoista, mutta siitä ei voi vetää mitään päätelmiä luonnontieteen puolelle.
Koska nyt sattuneesta syytä tiedän tästä henk. koht. kokemuksien kautta jotain, niin vaikka joku joutuu inspiraation valtaan, se ei tarkoita että olisi joku ulkopuolien voima joka hänet siihen ajaa. Se on subjektiivinen kokemus, josta ei voi vetää yleistystä eikä luonnontiedettä.
Taidekeskusteluketju olisi toki erillisenä mielenkiintoinen, vaan ongelmallinen. Ihmisillä kun on tapana vetää subjektiivisesta omakohtaisesta kokemuksestaan yleistys objektiiviseksi näkemykseksi.
”Matti ja Teppo” on paskaa on täysin subjektiivinen kokemus, joka jollekin toiselle on täysin vieras.