Dawkinsista pseudotieteilijänä
Richard Dawkins, nk. tieteellisen ateismin puolestapuhuja on tehnyt mittavan tieteellisen uran evoluutiobiologina. Tämä on kaksiteräinen miekka;Dawkinsilla on varmasti kompetenssia esittää evoluutiobiologiaa koskevia havaintoja, toisaalta kompetenssi rajaa Dawkinsin virheiden mahdollisuutta. Dawkinsilta siis voidaan odottaa sekä tietoa että tieteellistä lähestymistapaa, toiseen tapaan kuin esimerkiksi satunnaiselta vastaantulijalta kadulla.
Viimeiset vuodet Dawkins toimi tieteen kansantajuistamisen professorina (oma käännös) itse perustamassaan virassa. Dawkinsin tehtävä oli siis tuoda tiede helpommin ymmärrettäväksi. Tämä ei tietenkään ole peruste epätieteellisyydelle, vaikka tiettyjä yleistyksiä tarvitsisikin tehdä. Dawkins on siis kompetentti myös puhumaan tieteestä kansantajuisesti. Jälleen kaksiteräinen miekka, kompetenssi olettaa erityistä pätevyyttä.
Dawkinsin tehtävä oli siis tuoda tiedettä suurelle yleisölle. Tässä tehtävässä Dawkinsilla ei ollut varaa tehdä mitä sattui, kuten keksiä päästään jotain tieteelliseltä kuulostavaa vain siksi, että taisteli mielestään tieteellistä vääräuskoisuutta (lue: kreationismi) vastaan. Kuitenkin Dawkins esitteli teoksissaan paljon kehäpäätelmiä ja virheellisiä analogioita. Tieteellisessä mielessä tämä on indoktrinaatiota, epätieteen tekemistä.
Dawkins esitteli kreationistien (joihin hän luki myös ID:t ilmeisen tahallisena harhautuksena) virheellisiä päätelmiä esimerkiksi seuraavin tavoin: jos kreationistien mielestä jokin tieteellinen ei pidä paikkaansa, siitä seuraa että jumala. Kanta on fiksu ja tieteellinen, sen mystinen oikeuttaminen omaan käyttöön sen sijaan on kaksinkertainen virhe: Dawkins teki itse samaa. Jo ylläkäsitelty spagettihirviö on selvä looginen virhe, johon tahallaan istutetaan hiljaista tietoa. Dawkins näytti luulevan, että jos hän todistaa spagettihirviön olemattomaksi, niin siitä seuraa yleinen ateistinen todistus. Dawkinsin sama skitsofreeninen suhde väitteisiin tulee esille hänen kannassaan palauttamattomaan kompleksisuuteen. Dawkins näki tämän olevan toisaalta väite menneisyydestä (kun väitettä esitti epämieluisa lähde), toisaalta hän itse argumentoi että palauttamatonta kompleksisuutta tosiaan olisi. Meemejä on sinällään vaikea olettaa ilman, että ne toimivat informaation lähteenä. Tällöin kaikki informaatio ei ole geeneissä ja luonnonvalinnassa. En ota itse kantaa palauttamattoman kompleksisuuden suhteen biologiassa(taidot vaan ei riitä), mutta Dawkins otti useamman.
Dawkins myös esitti osaavansa antaa jumalan todennäköisyydelle arvon. Tämä arvo ei kuitenkaan perustu mihinkään. Tilastotieteellisessä mielessä Dawkins unohti puuttuvat arvot ja heitti intuitiivisesta kvalitatiivisesti "tiedosta" kvantitiivista tietoa hiasta.
Dawkins vaikuttaa kuvitelleen että todistamattomuus on todiste, siis kanta, josta hän itse pilkkasi kreationisteja.
Vaikka Kreationismista (pois lukien ID, jota pidän ideana hyvänä - älykkyyden tutkimus on sinänsä toivottavaa tieteellistä työtä) olen hyvin paljon samaa mieltä kuin Dawkins, en ole Dawkinsista samaa mieltä kuin hän. Omasta mielestäni perustellusti.
Dawkinsin vastuu ja valta olivat siis keskiarvoa suurempia, ja tässä mielessä on hankala pitää häntä onnistuneena. Dawkinsin ideologia tulee hyvin esille hänen tuohtumisessaan siitä, että paavi ilmoitti kannattavansa evoluutioteoriaa. Dawkins olisi mieluummin ottanut vastaansa aidon fundamentalistin, ja päätteli ettei paavi voi olla rehellinen. Dawkins siis muuttui hetkessä teologian asiantuntijaksi, jonka pelkkä sana riitti kumoamaan paavin uskonnollisen näkökannan. Dawkinsia näyttää vaivaavan sen kaltainen viha uskontoja vastaan, joka sumennuttaa järjen äänen.
Richard Dawkins, nk. tieteellisen ateismin puolestapuhuja on tehnyt mittavan tieteellisen uran evoluutiobiologina. Tämä on kaksiteräinen miekka;Dawkinsilla on varmasti kompetenssia esittää evoluutiobiologiaa koskevia havaintoja, toisaalta kompetenssi rajaa Dawkinsin virheiden mahdollisuutta. Dawkinsilta siis voidaan odottaa sekä tietoa että tieteellistä lähestymistapaa, toiseen tapaan kuin esimerkiksi satunnaiselta vastaantulijalta kadulla.
Viimeiset vuodet Dawkins toimi tieteen kansantajuistamisen professorina (oma käännös) itse perustamassaan virassa. Dawkinsin tehtävä oli siis tuoda tiede helpommin ymmärrettäväksi. Tämä ei tietenkään ole peruste epätieteellisyydelle, vaikka tiettyjä yleistyksiä tarvitsisikin tehdä. Dawkins on siis kompetentti myös puhumaan tieteestä kansantajuisesti. Jälleen kaksiteräinen miekka, kompetenssi olettaa erityistä pätevyyttä.
Dawkinsin tehtävä oli siis tuoda tiedettä suurelle yleisölle. Tässä tehtävässä Dawkinsilla ei ollut varaa tehdä mitä sattui, kuten keksiä päästään jotain tieteelliseltä kuulostavaa vain siksi, että taisteli mielestään tieteellistä vääräuskoisuutta (lue: kreationismi) vastaan. Kuitenkin Dawkins esitteli teoksissaan paljon kehäpäätelmiä ja virheellisiä analogioita. Tieteellisessä mielessä tämä on indoktrinaatiota, epätieteen tekemistä.
Dawkins esitteli kreationistien (joihin hän luki myös ID:t ilmeisen tahallisena harhautuksena) virheellisiä päätelmiä esimerkiksi seuraavin tavoin: jos kreationistien mielestä jokin tieteellinen ei pidä paikkaansa, siitä seuraa että jumala. Kanta on fiksu ja tieteellinen, sen mystinen oikeuttaminen omaan käyttöön sen sijaan on kaksinkertainen virhe: Dawkins teki itse samaa. Jo ylläkäsitelty spagettihirviö on selvä looginen virhe, johon tahallaan istutetaan hiljaista tietoa. Dawkins näytti luulevan, että jos hän todistaa spagettihirviön olemattomaksi, niin siitä seuraa yleinen ateistinen todistus. Dawkinsin sama skitsofreeninen suhde väitteisiin tulee esille hänen kannassaan palauttamattomaan kompleksisuuteen. Dawkins näki tämän olevan toisaalta väite menneisyydestä (kun väitettä esitti epämieluisa lähde), toisaalta hän itse argumentoi että palauttamatonta kompleksisuutta tosiaan olisi. Meemejä on sinällään vaikea olettaa ilman, että ne toimivat informaation lähteenä. Tällöin kaikki informaatio ei ole geeneissä ja luonnonvalinnassa. En ota itse kantaa palauttamattoman kompleksisuuden suhteen biologiassa(taidot vaan ei riitä), mutta Dawkins otti useamman.
Dawkins myös esitti osaavansa antaa jumalan todennäköisyydelle arvon. Tämä arvo ei kuitenkaan perustu mihinkään. Tilastotieteellisessä mielessä Dawkins unohti puuttuvat arvot ja heitti intuitiivisesta kvalitatiivisesti "tiedosta" kvantitiivista tietoa hiasta.
Dawkins vaikuttaa kuvitelleen että todistamattomuus on todiste, siis kanta, josta hän itse pilkkasi kreationisteja.
Vaikka Kreationismista (pois lukien ID, jota pidän ideana hyvänä - älykkyyden tutkimus on sinänsä toivottavaa tieteellistä työtä) olen hyvin paljon samaa mieltä kuin Dawkins, en ole Dawkinsista samaa mieltä kuin hän. Omasta mielestäni perustellusti.
Dawkinsin vastuu ja valta olivat siis keskiarvoa suurempia, ja tässä mielessä on hankala pitää häntä onnistuneena. Dawkinsin ideologia tulee hyvin esille hänen tuohtumisessaan siitä, että paavi ilmoitti kannattavansa evoluutioteoriaa. Dawkins olisi mieluummin ottanut vastaansa aidon fundamentalistin, ja päätteli ettei paavi voi olla rehellinen. Dawkins siis muuttui hetkessä teologian asiantuntijaksi, jonka pelkkä sana riitti kumoamaan paavin uskonnollisen näkökannan. Dawkinsia näyttää vaivaavan sen kaltainen viha uskontoja vastaan, joka sumennuttaa järjen äänen.