Ehkä en ole suurin eksegetiikan tuntija, mutta voisin kutsua itseäni hyvin kasvatetuksi kristityksi. Olen uskonut Jumalaan nuoruuden vuosinani, vaikka ei minua tuolloinkaan oikein uskovaiseksi voinut kutsua: ehkäpä jonkinlaiseksi hieman uskovaisemmaksi maallistuneeksi kristityksi. Ja joskus lukioikäisenä kristilliseksi sosialistiksi. Ja loppu hyvin, kaikki hyvin, nykyisin en usko Jumalaan enkä katso olevani sosialisti.
Itselläni tosin ei ole mitään traumoja kristinuskosta, päinvastoin, eli vaikka olenkin vakuuttunut ateismin oikeudesta, en näe esimerkiksi evankelis-luterilaisen kirkon mitenkään rajoittavan toimintaani. Maksan siis tälläkin hetkellä kirkollisveroa ja tulen myös maksamaan vastedeskin, olen kirkon jäsen ja käyn joulun ja pääsiäisen aikaan kirkossa. Syyt tähän ovat tosin toisenlaiset kuin yleensä: itse pidän kristillisiä arvoja käytännössä kunnioitettavina, Jeesus historiallisena henkilönä on edelleen mielestäni ollut hieno vallankumouksellinen, ja pidän todella kirkon rauhaisasta ympäristöstä. Kirkossa hiljentyminen on jotakin mielenkiintoista, jopa erikoisella tavalla inspiroivaakin, mutta myös mukavan perinteikästä.
Toki kristinuskon ääripäät, ja osittain myös tylsät maallistuneen kristityn vastaukset "omanlaisesta, henkilökohtaiseta Jumalasta ja uskosta ilman kirkkoa" ovat harvinaisen masentavia, mutta täytyyhän se nyt rehellisesti myöntää, että niin ovat masentavia filosofiselta kannalta myös esimerkiksi ateististen vapaa-ajattelijoidenkin tieteisuskovastaukset monenmoneen ongelmaan. Mitä eroa on lopulta kaikkivaltiaalla Jumalalla ja omnipotentilla Tieteellä? Toinen on selvästi transsendentti entiteetti (vaikka manikealaiset ja Spinoza & co. saattavat olla eri mieltä) ja toinen naturalistiseen ontologiaan pohjautuva "maailmanselitys". Itse väitän vahvasti, että kumpikaan ei ole ylittänyt omia metafyysisiä rajoituksiaan.
Ja nyt hophop, menee vähän liian pitkälle, mutta sanotaan myös homoavioliitoista. Itse ymmärrän kyllä monet perusteet, miksi homoja ei tulisi siunata kirkossa. Tämän ajanmukaisuuden kysyminen ei mielestäni ole hyvä peruste, jos haluaa olettaa kirkon ja Raamatun olevan ikuinen Totuus. Kuinka totuus voi muuttua? Ok, Raamattua voi tulkita monella tavalla, mutta itse olen kyllä saanut aika vahvan homovastaisen sanoman irti Raamatusta.
Seuraava kysymys olisi kuitenkin, tuleeko kirkon olla enää kristillinen? Jos ei, homot tulisi ehdottomasti siunata kirkossa. Ja sanottakoon myös, jotta epäselvyyttä ei jää, olen täysin kaiken sen rakkauden puolella, mitä niin miehet kokevat miehiä, naiset naisia, miehet naisia ja naiset miehiä kohtaan. Luonnollisuus-argumentit on jo niin 1800-lukua. Homoseksuaalisesti suuntautuneiden henkilöiden ei missään tapauksessa tulisi kieltää omaa rakkauttaan, se on yksinkertaisesti väärin.
