Sanoisin ennemminkin "peto" kuin eläin. Ei kai eläimillä ole tuollaisia "uskoon" perustuvia ajatuksia? Toki laitoit sanan "eläin" sitaatteihin.
Yritin vain sanoa, että kun elinolot ovat surkeat ja energiaa menee jo pelkästään päivästä selviytymiseen ja vaikka ruuan hankkimiseen, niin käyttäyminen muuttuu paljon enemmän vaistomaisemmaksi tai samantyyliseksi kuin eläimillä on. Syvälliset filosofiset ja moraaliset pohdinnat eivät ymmärrettävästi ole päälimmäisenä, kun on vaikka helvetillinen nälkä, niin enemmän kai siinä kiinnostaa saada ruokaan mahaa kuin miettiä vaikka metafysiikkaa. Osa ihmisiä on jo valmiiksi sen verran epätoivoisia, että heidät on helpompi saada tekemään itsemurhaiskuja tai yleensäkin tuollaiset absoluuttiset totuuden menevät helpommin läpi.
Ottamatta kantaa kumpi osapuoli on enemmän oikeassa tai väärässä, mutta ihan irrationaaliselta tuo tuntuu, kun molemmat osapuolet uskovat Jumalan olevan puolellaan ja vakuudeksi etsivät ja tulkitsevat Raamatun/Koraanin tekstiä.
Mutta kristitty voisi sanoa, että takana on nimenomaan peto, tuo ilmestyskirjan peto, eli Saatana.
Melkoista semantista soppaa; peto, eläin, saatana. Mutta onko mielestäni tämä Israel vs. Palestiina mielestäsi Saatanan juonia? Saatana harhauttanut israelilaiset juutalaisuuteen ja palestiinalaiset islamiin, mutta sitten meillä kristytyillä on totuus ja Jumala eikä Saatanan juonet kohteita?
Minusta nuo kaikki tulkinnat ovat yhtä Saatanan (olkootkin että en sellaiseen usko kun en Jumalakaan) juonta, jolla ihmiset saadaan ihan sekaisin :)
Tuollainen käyttäytyminen on yhdenmukaista sen kanssa, mitä tuollainen peto, jos sen oletetaan olevan olemassa, ihmisiltä hyvinkin vaatisi, ja joka tätä petoa tyydyttäisi.
Saatanaa voidaan kuvailla jonkun kauhukirjallisuuden kuviteellisella pedolla tai jollakin negatiivisille kaiulla, joka 'peto'-sana eläinmaailmasta herättää, mutta jonkinlainen Jumalolentohan kai Saatanakin on siinä kuin Jumalakin? Mutta auta armias, jos Jumalaa yrittää kuvailla jotenkin 'konkreettisesti' niin vastaus on, että Jumala emme voi ymmärtää, mutta Saatanaa ilmeisesti voimme?
vähänkin tarkemmin tarkastelemaan, niin noita "pedon merkkejä" on nähtävissä jokseenkin jokaisen ihmisen käyttäytymisessä ja ajattelussa.
Mitäköhän ne 'pedon merkit' konkreettisesti ovat?
Mutta niistä on tietenkin helppoa päästä murehtimasta vakuuttamalla itselleen, että kaikki tämä puhe ja kirjoittelu Jumalasta ja Saatanasta on vain kuvitelmaa ja ihmisten mielikuvituksen tuotetta. Pelottavaksi asian tekee mielestäni vain se, että juuri tuollainen vakuuttelu on sitä, josta tämä peto tykkäisi kovastikin.
Helvetin simppeli tämä peto. Luulisi, että jos kyse on ihan oikeasti vittumaista ja ovelasta Saatanasta, niin hän loisi päähäsi juuri tuollaisia ajatuksia joilla luulevat olevasi lähellä Jumalaa ja tekevän mitä kuvittelemasi Jumala haluaa, vaikka oikeasti olisitkin kiltisti Saatanan kaulapannassa kuin joku kiltti sylikoira.
Itseäni taas lähinnä tästä koko Saatana/Jumala-keskstelusta tulee vähän sama olo kuin että ihan tosissani keskustelin Morgothista ja muista Keski-Maan pahoista ja hyvistä hengistä ja heittäisin väliin pari sitaattia Tolkienien 'Taru Sormusten Herrasta' tai siis molemmilla on yhtä paljon tekemistä todellisuuden kanssa, mielestäni. Jostain syystä vain Jumala/Saatana keskustelu saa ihmiset ihan totiseksi, mutta jälkimmäisestä varmaan 99 % tämänkin palstan ihmisistä sanoisi, että hanki elämä tai mene hoitoon.