No juuri tästähän on kyse. Kuka tahansa saa ottaa ytimekseen mitä tahansa. Joten mikä se usko sitten on? Missä on se ”jumalan vahva ilmoitus”?
Eli ei mitään,” mää ny vaan uskon jumalaan”, jonka itse keitän sopivista nyky-yhteiskuntaan sopivista aineksista kasaan.
No jos näin on, niin miksi uskova ei sitten myönnä tätä itselleen ”tää on mun oma kehitelmä” vaan kuuluu kirkkoon ja paasaa jumalan sanasta ja raamatun teksteistä, joita ei kuitenkaan allekirjoita.
Mikä estää tämän ristiriidan näkemisen uskovilta?
No ei nyt sentään mitä tahansa, sillä varmasti suurimmasta osasta näistä ytimistä vallitsee uskovien kesken yhteisymmärrys. Toki on olemassa tukku kohtia, joista tullaan varmasti kiistelemään aina.
En nyt ihan ymmärrä mitä ajat takaa. En minä ainakaan usko kirkkoon tai mihinkään instituutioon. Ei uskoa voi kahlita instituutioihin vaan se on jokaisessa yksilössä. Jokainen meistä on Jumalan luoma ja kuva vai miten se nyt menikään...Usko on meissä, ei instituutioissa. Raamattu on tässä kaikessa vain väline. Samoin kirkko on väline joillekin harjoittaa uskoa. Silti se usko on jokaisessa itsessään ja koska jokainen on erilainen, on myös jokainen usko erilainen; jokaisen itsensä kehittelemä. Usko on sitä mitä usko sinulle on. Sinapin siemenen kokoinen usko riittää. Millainen sitten on tämän em. kuvauksen kokoinen usko? No turha meidän sitä on miettiä. Entä tarviiko sitten olla jotain tietynlaista uskoa, jotta voidaan sanoa olevan tarpeeksi uskovainen? Mielestäni ei eikä se ole edes meidän ihmisten tehtävä.
Ja taas tullaan siihen, että uskosta puhutaan täälläkin liian usein liian yleistävällä tasolla. Yksilön usko on eri asia kuin massojen usko. Jälkimmäinen on vain olemassa meidän päässä, jotta pystyisimme jollain tapaa käsittelemään asioita ja ryhmittämään ihmisiä. Valitettavasti tällainen ei tee oikeutta yksilölle ja tämän uskolle. Sama ongelma on tullut monta kertaa esiin naisasiat-ketjussa, jossa taas sukupuolet lyödään yhteen nippuun keskustelun ja ajattelun helpottamiseksi.