Uskotko Jumalaan?

  • 1 379 138
  • 14 434

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
OT:

Tähän lisäisin aika mielenkiintoisen, ei nyt samaa aihetta, mutta samalla tavalla ainakin itseäni kiehtoneen Jared Diamondin Guns, Germs, and Steel: The Fates of Human Societies. Tästä on tehty dokkarikin, jonka voi vilkuilla you tubesta

Kun Jared Damond nousi esille niin mainitaan nyt hänen kaksi muutakin samaa aihepiiriä käsittelevää teosta, tai itseasiassa kyseessä on kaikkiaan kolmen teoksen sarja mikä olennaisella tapaa käsittelee ihmiskuntaa ja ihmisyyttä tavalla tai toisella. Kaksi muuta teosta: Romahdus: Miten yhteiskunnat päättävät tuhoutua tai menestyä; Kolman simpanssi: Ihmiseläimen evoluutio js tulevaisuus.

Kokonaisuudessaan hyvä sarja luettavaksi olipa katsontakanta mikä tahansa. Itse pidin parhaimpana sarjan teosta: Tykit, taudit ja teräs - Ihmisen yhteiskuntien kohtalot (eli Guns, Germs, and Steel: The Fates of Human Societies.)

vlad.
 

Morgoth

Jäsen
Joukosta löytyy kristittyjen, agnostikkojen ja ateistien lisäksi muihinkin uskontokuntiin tai lahkoihin kuuluvia - tosin hyvin vähäisissä määrin.

Niin, olisi mielenkiintoista, jos täällä olisi vaikka joku aktiivinen hindu tai joku jonka Jumala-käsitys olisi varsin erilainen kuin suomalaisten kristittyjen tai vaikkapa edes muslimi, niin saataisiin vähän erilaisten rintamalinjat kuin tämä ateistit vs. suomalaiset maltilliset luterilaiset kristityt.
 

Juicey

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, G
Ja päästään asiaan.. minkä raamatun hengen? Se rakkauden sanoma löytyy vuorisaarnasta ja osasta evankeliumia. Loppu on ahdistusta, hävitystä ja julmuutta. Mikä on siis raamatun sanoma? Jessen sanoma on selvä, rakasta lähimmäistäsi kuin itseäsi, mutta lopusta raamatusta ei voi sanoa samaa. VT tietty julmine Jahveineen on yksi asia, mutta myös Paavalin ahdistavat ja pelottelevat asenteet eivät ole mitään rakkauden sanomaa.

Koko Raamatun hengen. Raamattu täytyy oikeasti lukea ja ymmärtää sen sisältö, ennen kuin voi alkaa uskottavasti irrottelemaan sieltä osia. Jumalan olemus, taivaan ja helvetin olemassaolo on hyväksyttävä ennen kuin voi hyväksyä kansojen ja kaupunkien hävitystä. Ennenkaikkea on hyväksyttävä konsepti siitä, että aikamme pallolla ei ole kaikki ja kuoleman jälkeen on elämää.

Lisäksi Raamattu opettaa moninaisissa kohdissa samoista asoista ja sivuaa samoja asioita hieman eri kantilta, osoittaakseen periaatteita joiden mukaan erilaisia yksityiskohtia joita esim. Raamatussa ei ole erikseen kuvailtu, tulisi käsitellä ja ymmärtää. On tietenkin selvää, että tuhansia vuosia sitten kirjoitettu teos ei voikaan tuntea meidän päivämme arkipäivämme oloja - mutta Jumala voi, ja on ymmärrettävä se seikka että Jumala on tiennyt tämän päivän tapahtumat jo sinä päivänä kun ryhtyi maailmaa luomaan. Jumalalle on mahdollista liikkua ajassa ja toisaalta Raamattu antaa ohjeita kuitenkin tavallaan ajattomasti - mutta se vaatii sen vahvaa tuntemusta, opiskelua, sisällön kokonaisuuden ymmärtämistä ja oppimista. Lukemattomia keskusteluita, oheismateriaalin lukemista ja omaa työstämistä. Kuitenkin kun uskonnoista tulee puhetta, niin jokainen kadunmies on olevinaan asiantuntija - vähän kuin Mertarannan johdolla jokainen nappiverkkareihin ja Karjala-lippikseen pukeutunut vittumarko on jääkiekkoammattilainen. No, jotkut asiat ovat luonteeltaan tällaisia, tunteita herättäviä. Hyvä että uskonto herättää tunteita.

Mutta ei kyseenalaistamaan kirkon oppeja. Tutkimaan sisintään ja hakemaan johdatusta jumalalta (henkiolennolta, johon vain on uskottava)

Kyllä, kyseenalaistamaan myös kirkon oppeja. Jumala ei ole asettanut pappia tai piispaa omalle tasolleen. He ovat maallisen kirkon päämiehiä, mutta eivät erehtymättömiä. Arkipäivän uskovana itse kannustaisin kyseenalaistamaan yhtälailla kaikkea tietoa joka vaikuttaa maailmankuvaasi; ei uskonto aiheena ole tämän ulkopuolella. On eri valinta, haluaako tätä kyseenalaistamista suorittaa koko ajan - varmasti monella on muutakin tekemistä kuin harrastaa filosofista pohdintaa omasta elämästään. Mutta aika ajoin on kuitenkin hyvä yrittää murtautua näiden rutiininomaisten "reality checkien" ulkopuolelle ilman pelkoa.

Sitähän te uskovaiset ette edes täällä nimettöminä kykene tekemään, vaan sivuutatte raamattukysymyksen ”sen kanssa on vain elettävä” ajattelematta asiaa sen pitemmälle. Siis sitä mihinkä kirkko perustansa rakentaa, raamattuun. Se todellakin kanttaisi lukea muualtakin kuin vuorisaarnan kohdalta.

Kannattaisi myös lukea näitä juttuja täällä ennenkuin alkaa niputtaa tällä tavalla; aika harva palstan nimimerkin takaa keskustelevista uskovista on osoittautunut sinun kuvaamaksesi "Raamatulla päähän lyöjäksi" joka täysin laput silmillä vain toistaa omaa mantraansa. Vai mitä? Minun nähdäkseni uskonto-kriittisten puheenvuorojen joukosta löytyy merkittävästi useammin samoja toistuvia teemoja, joihin joko jaksaa vastata tai viime aikoina ei, koska vastauksillakaan ei ole juuri mitään merkitystä. Ateismi on puhunut, ja sitä ei kyseenalaisteta, "sen kanssa on vain elettävä".

Muista aatteellisista liikkeisiin ihminen yleensä lähtee mukaan vapaaehtoisesti, kirkon jäseneksi pyrkii yhteiskunta kasvattamaan (onneksi yhä vähenevässä määrin). Uskon instituutioita ei tule kyseenalaistaa. Myönnän että protestanttinen kirkko on tässä vähemmän ankara, mutta senkin perusta on kirkon vaurauden ja vallan vahvistamiseksi synnytetyissä rakenteissa.

Kirkkoon ja muihin uskonnollisiin yhteisöihin liitytään usein vapaaehtoisesti. Samoin myös pysyminen kirkon jäsenenä on vapaaehtoinen valinta. Uskoa instituutiona ei tavallaan ole hedelmällistä erityisesti kannustaa kyseenalaistamaan, koska se tekee kokolailla toiminnan merkityksettömäksi. Vai kehotetaanko Anonyymit Ateistit -kokouksissa kyseenalaistamaan omaa uskomattomuutta? Epäilen.

Siitä olen kyllä samaa mieltä, että kulttuuriperimäämme liittyy hengellisyys ja uskonnot jossain määrin.

Selibaatti, joka katollisen kirkon papeilla edelleen on, keksittiin aikoinaan jotta pait eivät saisi poikalapsia, jotka mahdollisesti vaatisivat isänsä kirkolle keräämiä omaisuuksia perinnöksi. Mitään jumalallista alkuperää ei ole tuokaan. Onneksi siitä on protestanttisessa liikkeessä luovuttu

Heh, selibaatti juontaa juurensa kovin paljon aiempiin aikoihin, jolloin jumalan yhteyshenkilön odotettiin olevan "puhdas". Siinä olet oikeassa, että maallista alkuperää taitaa tämä vaatimus olla.

Uskonnolliset yhteisöt vaativat toimiakseen uskoa (tottakait) ja tämän uskon kyseenalaistamiseksi katsotaan myös instituutioin (kirkon) kyseenalaistaminen. Kyseenalaistamista pidetään syntinä, ja meitä luterilaisiakin muistutetaan näiden asioiden yhteydessä epäilevästä Tuomaasta.

Oman uskonsa tarkastelu, siis kyseenalaistaminen ei missään nimessä ole syntiä. On jopa keskuteluryhmiä jossa ihmiset saavat käydä yhdessä läpi tuntemuksiaan uskosta ja uskosta kokonaisuutena. Me jokainen koemme uskon hieman omalla tavallamme ja en itse usko että olisi olemassa vain yhtä ja oikeaa tapaa uskoa, vaan minun Jumalani on sinulle sinun Jumalasi, eikä näiden luonteenpiirteet välttämättä taas vastaa täysin toisiaan. Näin minä näen Jumalani ja annan muille oman oikeutensa nähdä Jumalansa sellaisena kuin itse sen näkevät. Olen myös kiinnostunut muiden Jumala-kuvasta ja uskon luonteesta ja valmis myös oppimaan tästä näkemyksestä. Oman uskon ja maailmankuvan kyseenalaistaminen tarpeen vaatiessa on osa omaa vakaumustani ja se tarjoaa elämääni mittaamatonta rikkautta. Voin olla rehellisesti oma itseni, vaihtaa mielipidettäni, korjata vakaumustani, en ole sidottu mihinkään. Valintani ovat täysin vapaaehtoisia, enkä kuulu edes mihinkään yhteisöön joka syöttäisi minulle ns. valmiiksi pureskeltua informaatiota.

Koska tiedän, että tuolla ulkona oikeassa maailmassa on jopa miljoonia tavallisia ihmisiä jotka ovat samoilla linjoilla aiheessa, toimivat tai eivät toimi osana seurakuntaa ja uskonnollisia yhteisöjä - mutta harvoin törmää oikeasti todella tilanteeseen jossa oman uskon kyseenalaistamista pidettäisiin syntinä. Pikemminkin sitä pidetään kasvamisena jota monissa paikoissa rohkaistaan ja tuetaan. Jopa yksilön uskosta luopumista ei tavallisessa keskivertoyhteisössä pidetä suoranaisesti syntinä, vaan puhtaasti surullisena tilanteena. Se on todellisuutta, ei ääripään esimerkit uskostaan luopuvan vainoamisesta, joka on puhtaasti väärin. Toisaalta myöskään ateismistaan luopuvan vainoaminen oman yhteisönsä taholta on aivan yhtä väärin.
No etpä paljoa uskontoja tunne oman uskosi ja sen johdannaisen islamin ulkopuolelta. Ensinnäkin yksijumalaisuutta ei ole valtaosassa uskontoja. Jumaliin nähden alempiarvoisuus on tyypillistä juutalaisuuden uskonhaaraoille, kuten kristinusko. Eivät hindut koe suhdettaan jumaLIIN samalla tavalla, saati sitten esimerkiksi pohjois- Amerikan intiaaniuskonnot.

Aika hyvin tunnen, jos tämä on mittari. Itse et mahtanut ymmärtää, millaisesta tarkastelusta pitäisi olla kyse jos nämä erot ovat sinun näkemyksesi mukaan niin perusteellisia ettei niistä ole mahdollista päästä yli. Miksei? Se että Jumala koetaan monissa asioissa tai tätä puhutellaan usean eri persoonallisuuden mukaan eri nimin, puhutellaan eri jumalaa eri tilanteissa, ei välttämättä tarkoita sitä etteikö taustalla olisi yksi Jumala. Historiassa tunnetaan myös sivilisaatioita jotka ovat hyljänneet monijumaluutensa ja hyväksyneet että nämä kaikki ovat yksi ja ainoa Jumala.

Tästähän on mahdotonta päästä selville, kun uskovaiset eivät suostu keskustelemana esimerkiksi Paavalin kirjeistä, kirjoittajan motiiveita ja/tai niiden jumalaisuudesta. Ja tämä olisi vielä helppo aihe, kun kyseessä on UT.

Mitä niistä haluaisit keskustella? Teologeja täällä ei taida montaa olla, joku kuitenkin, mutta epäilen että emme pääse tällaisista asioista kovin syvälliseen hengelliseen keskusteluun. Tunnustan että sinun lisäksesi myöskään minun kompetenssini ei taida riittää kovin oikeina julistettaviin tulkintoihin.
 
Viimeksi muokattu:

Morgoth

Jäsen
Jussi77 kirjoitti:
Me selitämme ja tulkitsemme asioita usein eri sanoilla ja luulemme puhuvamme kovin eri asioista, jopa uskomme olevamme vahvasti ristiriidassa keskenämme, mutta kuitenkin jos asiaa tutkisin, mielelläni haluaisin penkoa syvällekin siihen, ovatko erot kuitenkin kovin pintapuolisia? Sama ilmiö toki toistuu tässä tieteen ja uskonnon kädenväännössä; minun näkemykseni mukaan me olemme samassa tiimissä, emme toistemme vastustajia.

Jo erilaisia kristittyjä liikkeitä on ties kuinka monta, jotka tulkitsevat ja näkevät asiat eri tavalla, joten minun vähän vaikea niellä tuota kirjoitustasi. Puhumattakaan sitten eri uskontojen välisiä eroja, puhumattakaan vielä uskovien ja ei-uskovien välistä eroista.

Miten helposti vaikkapa kristityt ja hindut ovat ihan oikeasti sitä mieltä, että heidän uskonsa ovat nyt lopulta varsin samanlaisia, mitä nyt pieniä 'vivahde eroja' jossakin yksityskohdissa. Olisitko sinä esimerkiksi halukas 'palamaan takaisin' katolliseen kirkkoon tai vaikkapa menemään Jehoviin tai vaikkapa aikamatkalla atsteekkien rituaaliuhrauksiin ja toteamaan, että tämä nyt oikeastaan aika sama kuin minun luterilaisuuteni? (oletan nyt että olet luterilainen, anteeksi, jos et ole)
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Niin, olisi mielenkiintoista, jos täällä olisi vaikka joku aktiivinen hindu tai joku jonka Jumala-käsitys olisi varsin erilainen kuin suomalaisten kristittyjen tai vaikkapa edes muslimi, niin saataisiin vähän erilaisten rintamalinjat kuin tämä ateistit vs. suomalaiset maltilliset luterilaiset kristityt.

Kieltämättä keskustelun kannalta harmillista etteivät nämä muihin uskontokuntiin kuuluvat tuo omaa näkemystään käynnissä olevaan keskusteluun - epäilemättä elävöittäisi keskustelua kummasti. Joukosta löytyy kuitenkin jokunen muslimi ja buddhalainen (tosin jälleen huomioitava buddhalaisuuden tietty poikkeavuus uskontojen kentässä) ja löytyypä joukosta satanistejakin jokunen kappale. Hiljaisia ovat - harmi.

vlad.
 

Morgoth

Jäsen
Mitä niistä haluaisit keskustella? Teologeja täällä ei taida montaa olla, joku kuitenkin, mutta epäilen että emme pääse tällaisista asioista kovin syvälliseen hengelliseen keskusteluun. Tunnustan että sinun lisäksesi myöskään minun kompetenssini ei taida riittää kovin oikeina julistettaviin tulkintoihin.

Itseäni kiinnostaa, että miten komptenssi uskon asioihin määritellään? Jos usko itsessään on jotain, jota ei voi mitenkään mitata vaan se on puhdasta USKOA. No, ok, hyväksytään tämä lähtökohta.

Voiko jotenkin uskon voimakkuutta mitata tai arvioida? Esim. suoritetut opintoviikot teologisessa tiedekunnassa, miten usein on käynyt jumalapalveluksessa, miten paljon osaa Raamattua? Vai onko se jotain samanlaista kuin itse usko, että kuuntelet ja katselet pappeja, piispoja tai teologeja tai jotakin saarnaajaa ja jonkun kohdalla viisari niin sanotusti värähtää tai sydämessä kuuluu joku ääni tai tulee vain tunne, että tämä henkilö on kompetenssia uskonasioissa tai Jumala koskettaa joteknin tämän ihmisen kautta? Vai onko kaikkien ihmisten kompetenssi lopulta sama uskonasioissa vai onko jollakin enemmän kompetenssi kuin toisella?
 

Juicey

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, G
Jo erilaisia kristittyjä liikkeitä on ties kuinka monta, jotka tulkitsevat ja näkevät asiat eri tavalla, joten minun vähän vaikea niellä tuota kirjoitustasi. Puhumattakaan sitten eri uskontojen välisiä eroja, puhumattakaan vielä uskovien ja ei-uskovien välistä eroista.

Älä välitä, niin on monen muunkin. Mutta se on yksi ajatus aiheesta, enkä tiedä onko se totuus, mutta ainakin se on yksi ajatus jota voi pyöritellä jos ei ole parempaa tekemistä. Eikö? Liikutaan nyt siellä oman maailmankuvan ulkopuolella, eihän se tarkoita että välttämättä muutetaan alkuperäistä näkemystä, mutta on kohtuullista että voi vapaasti rakennella ajatusketjuja ja katsella mihin ne johtaa?

Kristittyjen liikkeiden erot saattavat vaikkapa Suomessa olla ihan naurettavan olemattomia.

Miten helposti vaikkapa kristityt ja hindut ovat ihan oikeasti sitä mieltä, että heidän uskonsa ovat nyt lopulta varsin samanlaisia, mitä nyt pieniä 'vivahde eroja' jossakin yksityskohdissa. Olisitko sinä esimerkiksi halukas 'palamaan takaisin' katolliseen kirkkoon tai vaikkapa menemään Jehoviin tai vaikkapa aikamatkalla atsteekkien rituaaliuhrauksiin ja toteamaan, että tämä nyt oikeastaan aika sama kuin minun luterilaisuuteni? (oletan nyt että olet luterilainen, anteeksi, jos et ole)

Kuulun kyllä kirkkoon, mutta sanoisin että olen vain itseni enkä sen pinttyneempi luterilainen kuin moni muukaan. En olisi valmis aloittamaan esim. rituaalimenoja jotka vaativat ihmisuhreja, sillä eipä 2000-luvun länsimaisella ihmisellä pitäisi moraali antaa periksi tuollaiseen menoon. Olen kuitenkin valmis avaamaan mieltäni ajatukselle että uskonnoissamme on yhteneväisyyksiä ja valmis menemään karkeampaan tulkintaan nähdäkseni löydämmekö muita yhtäläisyyksiä - ja löytyyhän niitä jos haluaa nähdä. Kaikki asiat eivät istahda yksi yhteen, mutta tämä vaatiikin sitä työstämistä pureutua näihin kohtiin ja löytää sieltä millaisia asiat ovat; muotoseikkoja, tulkinnallisia eroja vai oikeastai niin perustavanlaatuisia tekijöitä joita ei voida mitenkään sovittaa yhteen.

Itseäni kiinnostaa, että miten komptenssi uskon asioihin määritellään? Jos usko itsessään on jotain, jota ei voi mitenkään mitata vaan se on puhdasta USKOA. No, ok, hyväksytään tämä lähtökohta.

Uskon asioihin jokainen on varmaan oman itsensä asiantuntija, mutta tässä kohdassa jossa halutaan avata opetuksia ja miettiä mitä ne tarkoittavat, tarvitaan ihan teologia. Raamattu on sekä monin paikoin yksinkertainen että toisaalta myös tutkittaessa hyvin monitahoinen ja jotta voitaisiin siirtää sieltä yksittäisiä asioita nykypäivän maailmaan, tarvitaan vahvaa kulttuurituntemusta, Raamatun alkukielen tuntemusta, historiaa, henkilötuntemusta - monien asioiden ja taustojen syvällistä tuntemusta jotta voidaan odottaa että osataan laittaa asia omaan viitekehykseensä juuri oikealla tavalla ja näin tulkita yksittäisiä lauseita kovinkaan absoluuttisesti oikeana pidettävällä tavalla. Toisaalta taas, meillä voi olla maallikko joka osuu lonkalta napakymppiin.

Voiko jotenkin uskon voimakkuutta mitata tai arvioida? Esim. suoritetut opintoviikot teologisessa tiedekunnassa, miten usein on käynyt jumalapalveluksessa, miten paljon osaa Raamattua?

En usko että voi. Toki varmaan itse voit pyrkiä määrittelemään, miten vahva olet missäkin mielipiteessäsi tai arvomaailman asioissa. Kukaan ulkopuolelta ei voi määritellä, uskonko kovaa vai vähän. En käy kirkossa kuin hyvin harvoin, ehkä jouluna ja lasten ristiäisissä, hautajaisissa jne., en lue teologiaa enkä ole opetellut Raamattua ulkoa. Toisaalta kuitenkin tunnen että ymmärrän mikä on minun näkemykseni uskosta, henki. Jutun pihvi.

Vai onko se jotain samanlaista kuin itse usko, että kuuntelet ja katselet pappeja, piispoja tai teologeja tai jotakin saarnaajaa ja jonkun kohdalla viisari niin sanotusti värähtää tai sydämessä kuuluu joku ääni tai tulee vain tunne, että tämä henkilö on kompetenssia uskonasioissa tai Jumala koskettaa joteknin tämän ihmisen kautta? Vai onko kaikkien ihmisten kompetenssi lopulta sama uskonasioissa vai onko jollakin enemmän kompetenssi kuin toisella?

Ehkä enemmän tällä tavalla - toisilla tulenpalavilla saarnaajilla ei ole minulle mitään sanottavaa. Toisaalta taas ajatuksia vaihtaessasi ystävän kanssa, saattaa yksittäinen asia suorastaan kouristaa sydäntä kun ymmärtää tämän olevan niin asian ytimessä sisällä, ettei sen täsmällisemmin voi asiaa sanoin kuvaillakaan. Mutta kuten aikaisemmin totesin, niin oman näkemykseni mukaan me jokainen koemme uskon ja Jumalan hieman itse värittämällämme tavalla, joten omaa uskoa on siinä mielessä vaikeaa ja hyödytöntä markkinoida välttämättä edes etäisesti samoin ajattelevalle. Meidänkään taustoillamme, tulemme molemmat kuitenkin aika vähän toisistaan poikkeavista kulttuurisista ympäristöistä, mutta tuskin pystyisin välittämään sinulle samanlaista kuvaa Jumalasta ja uskosta kuin mitä itselläni on, vaikka yrittäisinkin. Ja vaikka kuva olisikin lähes täydellinen, niin välttämättä se ei liikuta sinua millään tavalla. Mielummin sanoisinkin, että oma Jumalansa on löydettävä itse - se ei ole mitään ylhäältä syötettyä huttua joka on helppo määritellä parilla hyvin yleisen tason ominaisuudella, "kaikkivoipa taivaan ja maan luoja" vaan sinun täytyy itse työskennellä ja tutustua omaan Jumalaasi ja minun täytyy työskennellä, kyseenalaistaa, työstää, oppia tuntemaan oma Jumalani.

Se (oman Jumalasi tuntemaan opetteleminen), jos mikä on nimenomaan rohkeaa sukeltamista syvälle omiin ajatuksiin ja arvoihin. Se on kaiken kyseenalaistamista, se on pelotonta suhtautumista omiin ajatuksiin ja tunteisiin. Se on rehellisyyttä ja uskallusta tehdä itse omia ratkaisuja ja se todellakin vaatii ihmiseltä paljon. Monesti olen ajatellut että olisi niin paljon helpompi olla ateisti - ei näitä asioita ja konflikteja tarvitisisi käsitellä kun sulkisi vain koko jumaluuden pois päästään. Mutta kun en ole silloin rehellinen itseäni kohtaan, joten vaativa työ on vain tehtävä, eikä se työ lopu varmasti koskaan.
 
Viimeksi muokattu:

Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
Sehän on jo leikelty palasiksi, kun se kasattiin. Pois jäi moni evankeliumeita ja valitut evankeliumit nimettiin jessen opetuslasten mukaan, vaikka nämä eivät niitä olleet kirjoittaneetkaan. Evankeliumikirjat kirjoitettiin jälkikäteen suullisen ja osittain kirjallisen perimätiedon pohjalta. Varhaisen kirkon usko jessen ylösnousemukseen muokkasi merkittävästi suullista perimätietoa. Kirjoittajat eivät mekaanisesti kopioineet lähdettä vaan kirjoittivat niihin teologisia tulkintoja. Yksittäisten tiedonmurujen jättämät aukot saatettiin sepittää kiinni toisiinsa kirjoittajien omilla kerronnallisilla tarinoilla. Kirjoittajien tarkoituksena ei ollut laatia aukotonta historiallista raporttia vaan kertoa ja julistaa sanomaa.
Monista antiikin aikana kirjoitetuista evankeliumeista neljä hyväksyttiin osaksi Uutta testamenttia,. Hyväksymnättä jäivät mm. Juudaksen evankeliumi, Egyptiläisten evankeliumi, Filippuksen evankeliumi, Marian evankeliumi!!, Nikodeemuksen evankeliumi, Pietarin evankeliumi, Tuomaan evankeliumi, Arabialainen lapsuusevankeliumi, Jaakobin evankeliumi, Johannes Kastajan elämä, Pseudo-Matteuksen evankeliumi, Puuseppä Joosefin evankeliumi, Tuomaan lapsuusevankeliumi, Appellesin evankeliumi, Bardesaneen evankeliumi , Basilideeen evankeliumi , Kerinthoksen evankeliumi, Manin evankeliumi , Markionin evankeliumi . . .
Tarkoitin kyllä VT:n pilkkomista, mutta ehkä osaat luetella vastaavan lotran poisjätetyistä juutalaisten kirjoista.
 

Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
Tässä on se ongelma josta en pääse yli näissä uskontokeskusteluissa. On joku käsite (esim. Jumala tai sielu), josta emme voi oikein edes keskustella, koska se on jotain mittaamatonta tai keskustelun ulkopuolella olevaa.
Hmm...onko esimerkiksi rakkauden käsite mitattavaa? Jos ei, niin mielestäsi siitäkään ei voida keskustella? Mielestäni on olemassa paljonkin abstrakteja käsitteitä joista voidaan silti keskustella, vaikkei niitä konkreettisesti voikaan mitata. Miksi Jumala ja sielu eivät sovi tähän samaan joukkoon?

Itse olen täysin eri mieltä. Itse uskon emergenssiin voimaan tässä asiassa enkä näe että elämä tai meidän tietoisuus on lopulta mitään muuta kuin että yksittäiset atomit ovat järjestyneet tietyllä tavalla, niin 'ylätasolla tarkasteltuna niistä muodostuu elämä ja meidän tietoisuus jne. Tavallaan fysiikaalisiin systeemeihin tulee uusia ominaisuuksia, kun niitä tarkastellaan 'ylemmällä tasolla', mutta periaatteessa kaikki on vain lopulta yksinkertaisia atomeja ja niiden vuorovaikutusta toisten atomien kanssa. Ihmisen vain on todella vaikea hahmottaa tuota, koska tämä maailmankaikkeus on monimutkainen ja siksi luonnollisemmalta tuntuukin tarkastella asiaa 'ylhäältä-alas' ja miettiä asioiden alkuperää.

Mutta ihan mieletöntähän on kysyä, missä esim. tulitikun leikki on ennen syttymistään? Se emergentti ilmiö, jota ei voi irrottaa aineellista syistään niin kuin vaikka voit ottaa kengän jalastasi pois vaan se on sidoksissa niin kuin iho ja jalka. Samoin järjetöntä kysyä mihin se leikki meni sammuttuaan? Ei se mihinkään mennyt, se vain lakkasi olemasta.
Tulitikku ei mielestäni ala elää. Mielestäni elämä on kuitenkin jotain erilaista. On olemassa elotonta ainetta ja elollista ainetta. Oletko samaa mieltä? Kasvit, eläimet, bakteerit jne. ovat elollisia, esim. kivet, muovi, metallit elotonta. Jossakin kohtaa elämä alkaa ja loppuu. Tästä päästään sitten tietenkin siihen mielenkiintoiseen kysymykseen, että onko eläimillä ja kasveillakin sielu, elämän ylläpitäjä? Ehkäpä niin sitten. Ihmiselle on vaan annettu vähän enemmän, tietoisuus, järki, ajattelukyky. Jotain alkeellista näistä ominaisuuksista ehkä joillain eläimillä on, mutta ei tietääksemme ihmisen mittakaavassa.

Mutta palatakseni vielä tuohon ihmisruumiin kysymykseen, väitit siis ihmisen elämän olevan sitä kun atomit ovat tietyllä tavalla järjestetty, niin johan alkaa elämää syntyä. Mutta esim. ihmisen kuollessa ns. rauhallisen kuoleman, niin atomit ovat vielä ainakin jonkin aikaa tuossa samassa järjestyksessä, mutta se atomikasa ei enää näytä elämän merkkejä. Jotain siitä siis poistui.

Miten muuten tuo "emergenssin voiman" käsite eroaa ratkaisevasti sielun käsitteestä?


En vain osaa nähdä, että se 'elämä' tulee jostakin ulkopuolelta siihen 'ruumiiseen' vaan se on nuosee tavallaan siitä 'ruumista' itsestään tai että se 'ruumiin' kuoltua 'elämä' poistuisi tai lähitisi johonkin. Se on elämä on vain tavallaan 'solujen summa'.
En tiedä tuleeko se jostain ulkoa vai syntyykö jotenkin itsekseen. Jossain mielessä siihen tulee henki, joka on vähän eri asia kuin sielu, jos nyt näin sekotettaisiin asioita vähän enemmän. Ja esim. ortodoksiteologian mukaan kaikki ihmiset ovat yksi, ja meistä jokainen vain on erilainen persoona, jokaisella on oma henkensä. Tällä tavalla ihminen on Jumalan kuva, Jumala on yksi, mutta monta persoonaa, ihminen on yksi, mutta vaan useammassa persoonassa ja ruumillistumassa (ja pitäisikö sanoa "sieluullistumassa"). Mietipä sitä! :)

En minä ymmärrä miten se välttämättä arkielämään liittyy tai sitä rajoittaa tai rikastuttaa? Kokisinko suurempaa rakautta tai voimmakkaimpia tunteita esim. vaimoa tai lastani kohtaan jos uskoisin Jumalaan ja rukoilisin kuin nyt kun en usko? Ei se mielestäni minun käytännön arkielämään vaikuta mitenkään, koska enpä nyt arkielämässä mieti maailmankaikkeuden mysteereitä.
En tiedä mikä vaikutus olisi perhepiirin rakkauteesi, mutta ehkä suhteessa maailmankaikkeuteen, luontoon, elämän ihmeeseen, kaikkiin muihin ihmisiin jne. Ehkäpä noihin.


Tämä tällä palstalla tuntuu esiintyvän varsin usein ja vieläpä uskovien toimesta. En tiedä millaista se keskustelua pitäisi olla, jotta se tyydyttäisi, koska mtään hirveän ihmeellistä tai rumaa täällä ei mielestäni ole sanottu, mutta silti uskonasioista pitäisi keskustella, mutta aina joku ottaa itseensä kun 'omaa henkilökohtaista uskoa' on luokattu? Vähän sama kuin jossakin poltiikkakeskustelussa, jos keskustelu on varsin värikästä välillä ja joku suuttuisi kun hänen puoluekantaansa arvostellaan. Pakkoko sitten näissä ketjuissa on olla?

Tiedä mitä sellainen keskustelukaan on, jossa kieltä tungetaan kilpaa toisen perseeseen ja kehutaan toisten näkemyksiä ja ollaan niin ymmärtäväisiä ja empaattisia. No, tietysti usko on henkilökohtainen asia, mutta en nyt näitä keskusteluja niin henkilökohtaista ainakaan jaksa ottaa jota tällä palstalla käydään nimimerkin takaa.
Tuo on tietenkin ihan totta, että kuka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Mutta ehkä se uskisten rakkauden kaipuu ja sen osoittamisen haluaminen sitten ajaa uskiksia siihen, että toivotaan, että välillä ainakin vähän ystävällismielisemmin ja rakentavammin keskusteltaisiin. Mutta, ei siinä, tuleehan aina välillä esiin uusia asioita noista hyökäävämmistäkin postauksista, joten mikä minä niitä kieltämäänkään olen.
 

Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
Eikö sinun pitänyt olla jonkinsortin luonnontieteilijä?
Piti piti.

Kerros nyt miten sitten aineeton sielu, jota ei voida mitata, pystyy vuorovaikuttamaan ihmisen kanssa. Jotta jotain vuorovaikutusta, edes se pieni omantunnon nipistys väärin tehdessä, voisi olla, täytyy olla joku rajapinta ja sen rajapinnan voi aina mitata.
Jaa-a, taitaa mennä enemmän biologian puolelle, josta en väitä paljoakaan tietäväni. Mutta taaskin, miten esim. rakkaus vuorovaikuttaa ihmisen kanssa? Sitä ei tiettävästi voi mitata, mutta siltikin se aiheuttaa erilaisia tunteita ihmisessä ja sen seurauksena usein tekojakin. Onko siinä olemassa joku rajapinta (jos nyt jätetään seksit ja suutelut ja hellät kosketukset ja sen sellaiset pois)?
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Ihan mielenkiinnoista, että mitäköhän tuolla metodilla on historian saatossa saatu selville maailmasta ja pystytty selittämään?
Onhan sillä saatu selville mm. se että ihminen ei polveudu apinoista, että maapallo on 6000 vuotta vanha ja että aurinko kiertää maata. En siis lähtisi metodia missään tapauksessa dissaamaan.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Yksikään pääuskonto ei kannusta kansanmurhien tekoon. Ei edes islam, vaikka sotaisa onkin. Se että, ihmiset käyttävät uskontoa kansanmurhien legitimioimiseen on tapahtunut, koska se on ollut joissain tapuksissa helpointa.
Vaikka tämä lainattu kohta on tavallaan totta, mutta ei koko totuus kuitenkaan uskonnoista. Uskontoihin on vahvasti sisäänrakennettu mekanismejä joilla ne kasvavat ja leviävät. Näitä keinoja on mm. lähetyskäsky, ehkäisyn kieltäminen ja pyhä sota. Kyllä mm. tuosta ehkäisyn kieltämisestä seuraavasta liikakansoituksesta väistämättä seuraa konflikteja ja sotia, mutta ei se ole asiaa keksineitä uskonjohtajia koskaan harmittanut. Pitäähän sitä kannattajia saada. Sitäpaitsi autuas on se joka lyö vihollislapsen pään kiveen.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Se että Jumala koetaan monissa asioissa tai tätä puhutellaan usean eri persoonallisuuden mukaan eri nimin, puhutellaan eri jumalaa eri tilanteissa, ei välttämättä tarkoita sitä etteikö taustalla olisi yksi Jumala. Historiassa tunnetaan myös sivilisaatioita jotka ovat hyljänneet monijumaluutensa ja hyväksyneet että nämä kaikki ovat yksi ja ainoa Jumala.
Tästä jälkimmäisestä lauseesta olisi mielenkiintoista kuulla esimerkkejä? Onko tuo luopuminen tapahtunut mahdollisesti miekka kaulalla tai köysi kaulan ympärillä?

Aika jännä on tuo väite, että eri uskonnoissa taustalla oli yksi ja sama jumala. Jos näin on, niin eikö noin uskovien pitäisi vähintäänkin pitää kaikkien uskontojen pyhiä kirjoituksia yhtä pyhinä ja sitovina eikä vain poimia yhtä sieltä joukosta? Tästä taas päästäisiin sujuvasti sinne Atsteekien uhrauksiin...
 

Juicey

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, G
Tästä jälkimmäisestä lauseesta olisi mielenkiintoista kuulla esimerkkejä? Onko tuo luopuminen tapahtunut mahdollisesti miekka kaulalla tai köysi kaulan ympärillä?

Esimerkiksi monista jumalistaan tunnetussa muinaisessa Egyptissä on kehitetty uskonto-oppia monijumalaisuudesta yhteen jumalaan. Tässä on tapahtunut puhtaasti uskonnollista kehittymistä sillä varsinaisesti vanhoja jumalia ei ole hylätty, vaan heidän määritelmäänsä on muutettu niin että on todellisuudessa vain yksi Jumala.

Aika jännä on tuo väite, että eri uskonnoissa taustalla oli yksi ja sama jumala. Jos näin on, niin eikö noin uskovien pitäisi vähintäänkin pitää kaikkien uskontojen pyhiä kirjoituksia yhtä pyhinä ja sitovina eikä vain poimia yhtä sieltä joukosta? Tästä taas päästäisiin sujuvasti sinne Atsteekien uhrauksiin...

Olet ymmärtänyt monia asioita nyt tässä lauseessa aivan väärin. Kyseessä ei ole väite, vaan ajatus. En väitä että näin olisi, esitän vain ajatuksen. En pidä tätä totuutena, mutta voisin olla kiinnostunut tällaisesta tutkimisesta. Voisin korjata näkemystäni tällaisen tutkimuksen perusteella, itseasiassa tulokset saattaisivat parhaimmillaan olla huikean mullistavia. Tai sitten ei mitään. Tai mitä tahansa tältä väliltä.

Senkin ymmärsit aivan väärin, että pitäisi omaksua toimintamalleja sitten vieraista ja erilaisia traditioita noudattaneista uskonnoista. Miksi kummassa? Jos oletettaisiin vähän vapauksia ja oletettaisiin että Jumala on yksi ja sama kaikkien taustalla niin eikö se meidän rakastava Jumala ole sitten ihan yhtä oikea kuin Atsteekkien? Eikö meidän omien kulttuurillisten sävyjen säilyttäminen olisi sitten ok? Miksi kukaan 2000-luvun terve ja normaalijärkinen ihminen edes miettisi ihmisuhraamista? Emmehän me edes ristiinnaulitse ihmisiä, vaikka se liittyy läheisesti omaan uskontoomme. Ei uskonnon tunnustaminen tarkoita jumittumista savitaulujen aikakauteen ja tapoihin, vaan täysin nykypäivässä elämistä siinä missä muutkin ihmiset.
 

Morgoth

Jäsen
Hmm...onko esimerkiksi rakkauden käsite mitattavaa? Jos ei, niin mielestäsi siitäkään ei voida keskustella?

Edelleen, jos meillä on sielu ja se on aineellinen, niin sen voi havaita, eikö? Jos se on taas aineeton niin miten se sitten vuorovaikuttaa aineen eli ihimisruumin kanssa? Tähän kysymykseen varmaan voi vastata sotkematta rakkautta mukaan, eikö?

Tulitikku ei mielestäni ala elää. Mielestäni elämä on kuitenkin jotain erilaista. On olemassa elotonta ainetta ja elollista ainetta. Oletko samaa mieltä?

Millä tasolla tarkastelet tai mitä lopulta aineella tarkoitat? Nuohan kaikki ovat mutkikkaita yhdistelmiä eri alkuaineista, mutta samoja alkuaineita miissä on, joskin eri määrät ja ne ovat eri tavalla liittyneet toisiinsa. Mutta jos tarkastellaan ainetta atomi-tasolla, niin ei kai ole kovin mielekäs kysymys onko se elollinen vai ei. Kaikki tässä maailmankaikkeudessa koostuu samoista pienistä atomeista ja ne atomit muodostavat alkuaineita ja alkuaineet taas entistä mutkikkaampia yhdistelmiä ja eri tavalla eri alkuaineista muodostuneilla yhdistelmillä on erilaisia toisistaan erovia ominaisuuksia (ja näitä ominaisuuksia ei voida erottaa aineen fyysistä ominaisuuksista, niin kuin sitä tulitikun leikkiä), vaikka ne kaikki voidaan lopulta purkaa atomeiksi (jätetään nyt kvanttifysiikka pois eikä ruveta atomeja pilkkomaan tässä tai oteta Eineistin suhteellisuusteoria ja todeta että itseasiassa vielä massa ja energia ovat sama asia jne.).

Se on mielenkiintoista, kun että hiiliatomeja kasataan tietyllä tavalla yhteen, niin voimme saada aikaiseksi solun, soluja kasaamalla elimen ja elimiä kasaamalla yhteen lopulta ihmisen. Sitten voimme määritellä mitä tarkoitamme elämällä ja mitä elävä oliolla, jolla pitää olla aineenvaihdunta, se pitää reagoida ympäristön ärsykkeisiin ja lisääntyä, niin kutsumme sitä elolliseksi. Sitten voimme vielä lisätä lisää luokittelua, että jos se täyttää tietyt kriteerit niin se on älykäs ja tietoinen omassa olemassaolostaan jne. Miten nyt asiat määritellemmekin tai millä tasolla tarkastelemme.

Tästä päästään sitten tietenkin siihen mielenkiintoiseen kysymykseen, että onko eläimillä ja kasveillakin sielu, elämän ylläpitäjä? Ehkäpä niin sitten. Ihmiselle on vaan annettu vähän enemmän, tietoisuus, järki, ajattelukyky. Jotain alkeellista näistä ominaisuuksista ehkä joillain eläimillä on, mutta ei tietääksemme ihmisen mittakaavassa.

Mitä tarkoitat että ihmisille on 'annettu vähän enemmän'? Miten ja missä ja kenen toimesta? Olet jonkunsortin tähtitietijä, etkö? Mitä tuumit maanpallon ulkopuolisesta elämästä ja sen mahdollisuudesta jopa vielä ihmistä kehittyneempien olioiden olemassaolon mahdollisuudesta vai onko ihminen mielestäsi kaiken kruunu tässä maailmankaikkeudessa, Jumalan kuva niin kuin sanot? Vai voiko niitä 'Jumalan kuvia' kenties olla muuallakin kuin vain meidän maapallolla?

Mutta esim. ihmisen kuollessa ns. rauhallisen kuoleman, niin atomit ovat vielä ainakin jonkin aikaa tuossa samassa järjestyksessä, mutta se atomikasa ei enää näytä elämän merkkejä. Jotain siitä siis poistui.

Se monimutkainen rakennelma ei vain enää toimi niin kuin elämän olemme määritelleet eli se on 'kuollut', vähän niin todella monimutkainen kone, joka loputa menee rikki eikä sitä enää voi korjata.

Se onkin yksi mielenkiintoisimmista kysymyksiä, että mitä tietoisuus lopulta on ja siihen toivottavasti joskus löydetään vastaus tai sitten ei. Tällä hetkellä sen aukon voit täyttää vaikka sielulla/hengellä/elämän ylläpitäjällä millä nyt haluatkin.

En tiedä mikä vaikutus olisi perhepiirin rakkauteesi, mutta ehkä suhteessa maailmankaikkeuteen, luontoon, elämän ihmeeseen, kaikkiin muihin ihmisiin jne. Ehkäpä noihin.

Niin, tämä teissä uskovissa ärsyttää ja varmaan herättää ateisteissa närää näissä keskustelupalstoilla on teidän hieman ylimielinen ja kusipäinen suhtautuminen muihin ja sellainen 'paremmuuden tunne', joka tuossa sinunkin viestistäsi rivien välistä paistaa läpi, kun olet vihjailemassa että nauttisin ja saisin elämästä enemmän irti tai osaisin suhtautua jotenkin paremmin ympäristöön ja luontoon ja koko maailmankaikkeuteen, jos olisin uskovainen. Aika kusipäisen ryöhkeää, vaikka naamioitkin sen tuollaiseen muka-ystävälliseen kaapuun.
 
Viimeksi muokattu:

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Aika jännä on tuo väite, että eri uskonnoissa taustalla oli yksi ja sama jumala. Jos näin on, niin eikö noin uskovien pitäisi vähintäänkin pitää kaikkien uskontojen pyhiä kirjoituksia yhtä pyhinä ja sitovina eikä vain poimia yhtä sieltä joukosta? Tästä taas päästäisiin sujuvasti sinne Atsteekien uhrauksiin...

Teologisessa keskustelussa ajatus ei ole mitenkään uusi vaan aiheesta on väitelty jo pitkät ajat. Yksi tunnetuimmista teologisista pluralisteista on John Hick. Alla hieman tiivistystä Hickin ajatuksen juoksusta:

"Hickin mukaan on kristinuskon piirissä ajateltu tähän saakka, että kristinusko on uskontojen maailman keskus ja muut uskonnot ikään kuin kiertävät sitä planeettojen tavoin ja niitä arvostellaan kristinuskon mittapuun mukaan. Tämän "ptolemaiolaisen" käsityksen sijaan on nyt pantava uusi "kopernikaaninen" näkemys, jossa Jumala on uskontojen universumin keskus ja kaikki uskonnot kiertävät sitä samalla tavalla. (Hick 1973, 131) Hick kutsuu tätä "täydentäväksi pluralismiksi". Vanhaa buddhalaista vertausta käyttäen Hick luonnehtii uskontoja sokeiksi miehiksi, jotka tunnustelevat elefanttia ja koettavat saada selville, millainen eläin se oikein on. Yksi koettelee kärsää ja sanoo, että elefantti on kuin käärme. Toinen tunnustelee jalkaa ja on sitä mieltä, että elefantti on kuin puu. Kolmas tunnustelee syöksy*hammasta, ja hänen mielestään elefantti on kuin aura. Kaikki ovat oikeassa, ja heidän käsityksensä täydentävät toisi*ansa. Samoin eri uskonnot tulkitsevat uskonnollisen kokemuksen kukin omalla tavallaan. Erilaiset käsitykset jumaluudesta, kuten Jahve, Allah, Krishna, Param Atma tai Pyhä Kolminaisuus ja persoonattomat todelli*suudet, kuten Brahma tai nirvana, voivat olla eri aspekteja jumaluudesta. (Hick 1973, 140–141) Näin ollen Hickin mukaan uskontojen absoluuttisia totuusvaatimuksia ei voi puolustaa puolueettomilla perusteilla, ja siksi uskontoja tulkitessa on pakko sivuuttaa kunkin tradition oma käsitys. Tämä edellyttää kunkin uskonnon sisäistä kehitystä, jossa absoluuttisuusvaatimus jätetään taka-alalle ja uskonnot nähdään syvemmän käsitteen eri muotoina. (Hick 1989, 2–3; Hick 1993, 135)"

Koko teksti: http://www.teolinst.fi/luennot/files/ma040324.html
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Mitä niistä haluaisit keskustella? Teologeja täällä ei taida montaa olla, joku kuitenkin, mutta epäilen että emme pääse tällaisista asioista kovin syvälliseen hengelliseen keskusteluun. Tunnustan että sinun lisäksesi myöskään minun kompetenssini ei taida riittää kovin oikeina julistettaviin tulkintoihin.

Kiitos pitkästä ja perusteellisesta kannanotostasi. Se sisältää paljon asioita, joista voisi kinatakin, mutta se lienee tarpeetonta muiden kuin tämän suhteen. . .

En kaipaa teologia, vaan uskovaista, joka selvittää oman henkilökohtaisen näkemyksensä Korinttilaiskirjeen "naisilta turvat tukkoon" kohtaan.

Eli onko tämä pyhä kirjoitus, jumalan sana (senhän on kirjoittanut Paavali)?

Jos ei, niin mistä voi uskovainen tietää mitkä kohdat raamatusta ovat jumalan sanaa ja mitkä eivät?
Jos on, niin tarkoittaako se, että kaikkia raamatun ohjeita olisi noudatettava?

En halua siis teologin mielipidettä, vaan uskovaisen. Tavallisen ihmisen, joka uskoo. Jos se vapaa tahto ja kyseenalaistaminen kuulu kristinuskoon, ei tämmöistä asiaa tarvitse kysyä papilta tai teologilta, vaan tulkinnan voi tehdä ihminen itse.

Eli onko Paavalin ohje pätevä?
Jos et muista kohtaa, niin lainataanpa se verkkoraamatusta:

”Naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo.” (1 Kor. 14:34)

”Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa.” (1 Kor. 14:35)

Esimerkiksi monista jumalistaan tunnetussa muinaisessa Egyptissä on kehitetty uskonto-oppia monijumalaisuudesta yhteen jumalaan.


Monotoeistinen uskonto on poikkeus, ei sääntö. Se että kaksi suurta uskontokuntaa on yksijumalisia, ei tarkoita että kaikki olisivat. Suurin osa uskonnoista on monijumalaisia. Mutta miljardi intialaista ja miljardi kiinalaista ovat väärässä uskoessaan moneen jumalaan...
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Alla hieman tiivistystä Hickin ajatuksen juoksusta:

Toinen tunnustelee jalkaa ja on sitä mieltä, että elefantti on kuin puu. Kolmas tunnustelee syöksy*hammasta, ja hänen mielestään elefantti on kuin aura.

Tässähän on ongelmana se, että ei ole oikeasti mitään mitä tunnustella. Siis ei ole sitä elefanttia, jota voisi konkreettisesti tutkia. Jokaisella käpälöijällä on vain mielikuva tästä elefantista. Sitä ei voi mitata, koskea, kuulla, haistaa, maistaa tai nähdä. Eli se ei mitenkään ole verrattavissa sokean tunnusteluun, koska sokea todella tunnustelee kohdetta reaalisesti. Uskonoppineet eivät. He tutkivat kohdettaan välillisten toimien kautta. Kuten aiempien vastaavien kirjoitusten tai oman pään sisässään, eli mielikuvituksessaan.

Se että uskoo tuon tunnusteltavan olennon olemassaoloon, ei anna siitä kuitenkaan konkreetista tutkittavaa, vaan kaikki on vain ja ainoastaan tuon yksilön omaa mielikuvitusta.

No kyse on uskosta, mutta Hickin ajatus vaikuttaa epätoivoiselta keinolta pyrkiä löytämään jokin maailmanekumenia.

good luck, sitä kyllä sinänsä tarttetas, sillä Euroopassakin on uskonsotaa käyt tässä mennä vuosikymmenellä
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
En kaipaa teologia, vaan uskovaista, joka selvittää oman henkilökohtaisen näkemyksensä Korinttilaiskirjeen "naisilta turvat tukkoon" kohtaan.

Eli onko tämä pyhä kirjoitus, jumalan sana (senhän on kirjoittanut Paavali)?

Jos ei, niin mistä voi uskovainen tietää mitkä kohdat raamatusta ovat jumalan sanaa ja mitkä eivät?
Jos on, niin tarkoittaako se, että kaikkia raamatun ohjeita olisi noudatettava?

Minusta tekstiä lukiessa pitää muistaa Paavalin omat lähtökohdat ja sen aikainen patriarkaalinen yhteiskunta. Paavalikin oli sen kulttuurin ihminen, aiemmin kristittyjä vainoava juutalainen, joka kuitenkin voimakkaalla tavalla koki Kristuksen todeksi.

Naispappeus ja homokiistat ovat minusta molemmat pitkälle kulttuurin sidottuja ongelmia ja täysin toisarvoisia uskon kannalta. Henk.koht. hyväksyn toki molemmat eikä minulta juuri heru ymmärrystä kristillisille piireille, jotka ne kieltävät.

Tässähän on ongelmana se, että ei ole oikeasti mitään mitä tunnustella. Siis ei ole sitä elefanttia, jota voisi konkreettisesti tutkia. Jokaisella käpälöijällä on vain mielikuva tästä elefantista. Sitä ei voi mitata, koskea, kuulla, haistaa, maistaa tai nähdä. Eli se ei mitenkään ole verrattavissa sokean tunnusteluun, koska sokea todella tunnustelee kohdetta reaalisesti. Uskonoppineet eivät. He tutkivat kohdettaan välillisten toimien kautta. Kuten aiempien vastaavien kirjoitusten tai oman pään sisässään, eli mielikuvituksessaan.

Niin, sinun kokemusmaailmastasi käsin ei ole mitä tunnustella. Omasta kokemusmaailmastani nähden on taas hyvinkin paljon. Itse ajattelen tosin myös niin, ettei Jumala mitenkään "rankaise" heitä, jotka eivät yrityksistä huolimatta koskaan koe mitään jumaluutta. Eivätkä ne asiat ole mitenkään ihmisestä kiinni. Laiskuudesta tosin saattaa tulla pari minuuttia penalttia.
 
Viimeksi muokattu:

Juicey

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, G
En halua siis teologin mielipidettä, vaan uskovaisen. Tavallisen ihmisen, joka uskoo. Jos se vapaa tahto ja kyseenalaistaminen kuulu kristinuskoon, ei tämmöistä asiaa tarvitse kysyä papilta tai teologilta, vaan tulkinnan voi tehdä ihminen itse.

Kysymyksesi on sellainen jossa penäät tietoa onko jokin yksittäinen asia "pyhä kirjoitus" tai "Jumalan sana". En pysty tulkitsemaan sitä sinulle tässä muodossaan, vaan tällaisen statuksen antaminen jollekin tekstille todellakin vaatii hieman syvälisempää oppineisuutta kuin mitä minulla on.

Kuitenkin...
Eli onko Paavalin ohje pätevä?
Jos et muista kohtaa, niin lainataanpa se verkkoraamatusta:

”Naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo.” (1 Kor. 14:34)

”Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa.” (1 Kor. 14:35)

...On otettava huomioon että Raamattu on kirjoitettu omassa aikakaudessaan ja kuten kohdassakin mainitaan, "...heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo." Eli meidän pitäisi siis pystyä perehtymään ensin siihen, miksi naisen määrätään vaikenevan seurakunnassa? Yksi syy on se, että mies on asetettu perheen pääksi. Onko tämän asettamisen tehnyt Jumala vai onko kysymys tuon aikakauden ihan puhtaasti maallisesta järjestelystä? Voitko sinä ratkaista tämän kysymyksen? Minä en osaa. Minulla ei ole riittävää taustatietämystä tuon ajan elämästä että voisin vastata sinulle yksiselitteisesti ja niin, että voisin olla varma että puhun asiasta niinkuin se on tarkoitettu.

Siihen asti tukeudun oman kulttuurini ja Suomen Lain asettamaan järjestykseen asiassa, eli meidän kulttuurissamme nainen on vapaa osallistumaan kirkonmenoihin siinä missä mieskin.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Jumalan lisäarvo eettisiin pohdintoihin on minusta siinä, että ainakin minulle usko Jumalaan tuo elämään tunteen sen merkityksellisyydestä, ja että elämällä voi olla selkeä tarkoitus.
Näin varmasti ja onhan lääketieteessäkin aukottomasti todistettu kuinka placebo-lääke vaikuttaa potilaaseen, joten miksipä tuota keneltäkään tarvitsevalta kukaan haluaisi kieltää.

monelle ajatus siitä, että olemme sattuman oikkuja äärettömässä universumissa, yksi kärpäsen paska suuressa paskaläjässä, luo tunnetta kaiken merkityksettömyydestä, miksi edes vaivautua. Monelle nykyihmiselle tämä aiheuttaa itsetuhoisia ajatuksia ja käyttäytymistä.
Ja tähän sitten lähteitä tai vahvoja perusteluita kiitos.

Se helpottaako ajatus Jumalan mahdollisesta olemassaolosta elämän tarkoituksen selvittämistä on sitten toinen kysymys. Ei välttämättä, mutta tunne siitä, että minua rakastetaan jossain ehdoitta, luo ihmiseen usein luonnolliseen tarpeen tehdä samoin muille ihmisille.
Useat yksinäiset ihmiset ovat ratkaisseet tuon ehdottoman rakkauden tarpeensa hankkimalla koiranpennun. Niistäkin on oma vaivansa, joten en niitä lähtökohtaisesti kaikille suosittele, mutta osalle ne voisivat ajaa jumalan asian täysin.
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Ja tähän sitten lähteitä tai vahvoja perusteluita kiitos.

No, itsemurhaan on varmasti useita syitä, mutta tämä merkityksettömyyden tunne oli yksi syy lähipiirissäni olleeseen tapaukseen. Sen suuntaista viestiä olen saanut myös kouluissa ja muussa nuorisotyössä olevilta tuttavilta ja sukulaisilta, että nuorten pahoinvointi on kasvussa. Ja kyllä esimerkiksi kouluampumisetkin jotain kertovat ajastamme.

Siihen mitkä on sitten syyt kasvavaan oireiluun ja merkityksettömyyden tunteeseen onkin sitten vaikeampi vastata, osin varmasti nykymaailman levottomuus, kilpailu ja maailmankuvien pirstaloituneisuus. Suurelle osalle ihmisistä pelkkä tieteellinen maailmankuva ei ole riittävä vastaus perimmäisiin kysymyksiin vaan siihen tarvitaan muutakin. Senkin takia on minusta erittäin tärkeää, että koulussa opetetaan uskontoa. Ilman uskonnonopetusta ennen pitkää kasvatetaan otollinen maaperä ihmisten hengellistä tyhjiötä hyväksikäyttäjille.

Toki on varmasti niitäkin, jolle pelkkä olemassaolo on suuri ihme ja riittävä syy erittäin merkitykselliseen elämään ja itsekin omalla tavallani kuulun tähän porukkaan. Mutta ei se toisaalta estä uskomasta Jumalaan, suurempaan rakkauteen ja tarkoitukseen.
 

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tämän saarnamiehen uskonnollinen viiteryhmä ei tule mainituksi kotimaan lehtijutuissa mutta uskaltaudun heittämään kevyen vedon että kyse on jostain kristillisestä herännäisestä "vapaan" muodon suuntauksesta. Jos olen väärässä niin lupaan käydä tulevana jouluna (ev.lut) kirkossa. Mitäs vastaan väittäjät laittaisivat pölkylle?

Miksikähän Garrido luuli jumalan puhuvan laatikosta eikä sydämestä?
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
No, itsemurhaan on varmasti useita syitä, mutta tämä merkityksettömyyden tunne oli yksi syy lähipiirissäni olleeseen tapaukseen. Sen suuntaista viestiä olen saanut myös kouluissa ja muussa nuorisotyössä olevilta tuttavilta ja sukulaisilta, että nuorten pahoinvointi on kasvussa. Ja kyllä esimerkiksi kouluampumisetkin jotain kertovat ajastamme.
Nuorten pahointivointi on kasvussa ja se varmasti aiheuttaa itsemurhia, mutta nyt vielä kaivataan se linkki joka tämän pahanolon tai merkityksettömyyden yhdistäisi ateismiin, kiitos. Minä hyväksyn myös tilastolliset tutkimukset, joissa on löydetty positiivinen korrelaatio ateismin ja itsemurhien välillä. Enkä edes väitä etteikö sellaista löydy, polttavathan lääkäritkin keskimääräistä useammin tupakkaa, mutta ennenkuin sitä esitetään niin pidetään tätä kuitenkin vain paskapuheena (tai nätisti sanottuna mutuarvailuna).

ihmisistä pelkkä tieteellinen maailmankuva ei ole riittävä vastaus perimmäisiin kysymyksiin vaan siihen tarvitaan muutakin. Senkin takia on minusta erittäin tärkeää, että koulussa opetetaan uskontoa.
Jos näin olisi, niin silloin mitään nykyisen kaltaista uskonnon opetusta ei pitäisi todellakaan järjestää, vaan aloittaa välittömästi tehokas aivopesu, jolla kaikki pikkulapset koodataan omasta mielestään merkityksellisiksi.

Ilman uskonnonopetusta ennen pitkää kasvatetaan otollinen maaperä ihmisten hengellistä tyhjiötä hyväksikäyttäjille.
Tässä väliharjoituksena voitaisiin aluksi miettiä, että ovatko nämä historiassa tapahtuneet hyväksikäytöt eli esim eri lahkot (Mansonit, Wacot ja muut) iskeneet ateisteihin, vain ihanko normiuskovaisiin. Tämä ihan vain että voitaisiin miettiä, että mikä on otollinen maaperä. Ja ehkä sen perusteella vielä miettiä tuota, että kannattaisiko tuota aivopesua sittenkään suorittaa.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Esimerkiksi monista jumalistaan tunnetussa muinaisessa Egyptissä on kehitetty uskonto-oppia monijumalaisuudesta yhteen jumalaan. Tässä on tapahtunut puhtaasti uskonnollista kehittymistä sillä varsinaisesti vanhoja jumalia ei ole hylätty, vaan heidän määritelmäänsä on muutettu niin että on todellisuudessa vain yksi Jumala.

Muistetaanhan nyt kuitenkin se perustavaa laatua oleva asia, että muinaisessa Egyptissä erityisesti 18. dynastian aikaan palvottu Aton sai syntynsä 12. dynastian aikana, jolloin auringonjumala Ra-Horakhtyä alettiin kuvata auringonkehränä. Ennen Amenhotep III valtakautta Aton pysyi melkoisen merityksettömänä jumala muiden jumalien joukossa. Akhenatenin noustua valtaan hän kielsi kaikkien muiden jumalien palvelemisen ja nosti Atonin ainoaksi jumalaksi. Muutokset kohtasivat kuitenkin suurta vastustusta, suuressa osassa Egyptiä palvottiin edelleen paikallisia ja entisiä jumalia.

Atonin palvonta poikkesi huomattavasti varhaisempien jumalien palvonnasta. Tavallinen ihminen ei nimittäin saanut palvoa Atonia laisinkaan, vaan hänen tuli palvoa faarao Akhenatenia, joka sitten palvoi Atonia. Aton kuvattiin (ja kuvataan) usein pitelemässä ankh-symbolia auringonsäteinä kurottuvilla käsillään faaraon edessä.

Faarao Akhenatenin kuoltua, atonin palvojat joutuivat jopa vainon kohteeksi. Atonille pyhitettyjä muistomerkkejä ja rakennuksia tuhottiin, Amarnan (Akhetaten) hylättiin etc. Atonin palvonta jatkui pienimuotoisempana vielä useamman sukupolven ajan mutta merkitysellisimmiksi jumaliksi kohosivat jumalat ennen Atonin aikaa, kuten Osiris, Isis, Ra, Horus, Anubis, seth etc. Sekä sadat, kenties tuhannet pienemmän jumalat ja olennot joihin egyptiläiset keskittivät uskonsa.

Eli toisin sanoen, egyptiläiset eivät valinneet Atoniin siirtyessään yhtä ja ainoaa jumalaa vaan jo sen vallassa ollessa palvottiin muitakin jumalia ja sen siirtyessä "syrjää" ts. kun se syrjäytettiin, palvonnan kohteeksi nousivat lukemattomat vanhan jumalat ja uskomukset. Toiseksi, minusta se, että siirrytään useammasta jumalasta yhdeksi jumalaksi ei ole minkään sortin kehittymistä - korkeintaan siirtymistä diktaturiaan, jossa yksi syrjäyttää muut. Usein yhteen jumalaan siirtyminen tuhoaa samalla huomattavan kulttuuriperinnön (maapallon historiasta löytyy vaikka kuinka esimerkkejä, esim. Pohjois- ja Etelä-Amerikka) - minusta tämä on kaikkea muuta kuin edistyksellinen asia vaikka uskonnoista ja uskomusjärjestelmistä onkin kyse ja niiden merkitys minulle, muuta kuin kiinnostavana kohteena, on hyvinkin olematon. (lähteenä käytetty osin wikipediaa.)

vlad.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös