Ja päästään asiaan.. minkä raamatun hengen? Se rakkauden sanoma löytyy vuorisaarnasta ja osasta evankeliumia. Loppu on ahdistusta, hävitystä ja julmuutta. Mikä on siis raamatun sanoma? Jessen sanoma on selvä, rakasta lähimmäistäsi kuin itseäsi, mutta lopusta raamatusta ei voi sanoa samaa. VT tietty julmine Jahveineen on yksi asia, mutta myös Paavalin ahdistavat ja pelottelevat asenteet eivät ole mitään rakkauden sanomaa.
Koko Raamatun hengen. Raamattu täytyy oikeasti lukea ja ymmärtää sen sisältö, ennen kuin voi alkaa uskottavasti irrottelemaan sieltä osia. Jumalan olemus, taivaan ja helvetin olemassaolo on hyväksyttävä ennen kuin voi hyväksyä kansojen ja kaupunkien hävitystä. Ennenkaikkea on hyväksyttävä konsepti siitä, että aikamme pallolla ei ole kaikki ja kuoleman jälkeen on elämää.
Lisäksi Raamattu opettaa moninaisissa kohdissa samoista asoista ja sivuaa samoja asioita hieman eri kantilta, osoittaakseen periaatteita joiden mukaan erilaisia yksityiskohtia joita esim. Raamatussa ei ole erikseen kuvailtu, tulisi käsitellä ja ymmärtää. On tietenkin selvää, että tuhansia vuosia sitten kirjoitettu teos ei voikaan tuntea meidän päivämme arkipäivämme oloja - mutta Jumala voi, ja on ymmärrettävä se seikka että Jumala on tiennyt tämän päivän tapahtumat jo sinä päivänä kun ryhtyi maailmaa luomaan. Jumalalle on mahdollista liikkua ajassa ja toisaalta Raamattu antaa ohjeita kuitenkin tavallaan ajattomasti - mutta se vaatii sen vahvaa tuntemusta, opiskelua, sisällön kokonaisuuden ymmärtämistä ja oppimista. Lukemattomia keskusteluita, oheismateriaalin lukemista ja omaa työstämistä. Kuitenkin kun uskonnoista tulee puhetta, niin jokainen kadunmies on olevinaan asiantuntija - vähän kuin Mertarannan johdolla jokainen nappiverkkareihin ja Karjala-lippikseen pukeutunut vittumarko on jääkiekkoammattilainen. No, jotkut asiat ovat luonteeltaan tällaisia, tunteita herättäviä. Hyvä että uskonto herättää tunteita.
Mutta ei kyseenalaistamaan kirkon oppeja. Tutkimaan sisintään ja hakemaan johdatusta jumalalta (henkiolennolta, johon vain on uskottava)
Kyllä, kyseenalaistamaan myös kirkon oppeja. Jumala ei ole asettanut pappia tai piispaa omalle tasolleen. He ovat maallisen kirkon päämiehiä, mutta eivät erehtymättömiä. Arkipäivän uskovana itse kannustaisin kyseenalaistamaan yhtälailla kaikkea tietoa joka vaikuttaa maailmankuvaasi; ei uskonto aiheena ole tämän ulkopuolella. On eri valinta, haluaako tätä kyseenalaistamista suorittaa koko ajan - varmasti monella on muutakin tekemistä kuin harrastaa filosofista pohdintaa omasta elämästään. Mutta aika ajoin on kuitenkin hyvä yrittää murtautua näiden rutiininomaisten "reality checkien" ulkopuolelle ilman pelkoa.
Sitähän te uskovaiset ette edes täällä nimettöminä kykene tekemään, vaan sivuutatte raamattukysymyksen ”sen kanssa on vain elettävä” ajattelematta asiaa sen pitemmälle. Siis sitä mihinkä kirkko perustansa rakentaa, raamattuun. Se todellakin kanttaisi lukea muualtakin kuin vuorisaarnan kohdalta.
Kannattaisi myös lukea näitä juttuja täällä ennenkuin alkaa niputtaa tällä tavalla; aika harva palstan nimimerkin takaa keskustelevista uskovista on osoittautunut sinun kuvaamaksesi "Raamatulla päähän lyöjäksi" joka täysin laput silmillä vain toistaa omaa mantraansa. Vai mitä? Minun nähdäkseni uskonto-kriittisten puheenvuorojen joukosta löytyy merkittävästi useammin samoja toistuvia teemoja, joihin joko jaksaa vastata tai viime aikoina ei, koska vastauksillakaan ei ole juuri mitään merkitystä. Ateismi on puhunut, ja sitä ei kyseenalaisteta, "sen kanssa on vain elettävä".
Muista aatteellisista liikkeisiin ihminen yleensä lähtee mukaan vapaaehtoisesti, kirkon jäseneksi pyrkii yhteiskunta kasvattamaan (onneksi yhä vähenevässä määrin). Uskon instituutioita ei tule kyseenalaistaa. Myönnän että protestanttinen kirkko on tässä vähemmän ankara, mutta senkin perusta on kirkon vaurauden ja vallan vahvistamiseksi synnytetyissä rakenteissa.
Kirkkoon ja muihin uskonnollisiin yhteisöihin liitytään usein vapaaehtoisesti. Samoin myös pysyminen kirkon jäsenenä on vapaaehtoinen valinta. Uskoa instituutiona ei tavallaan ole hedelmällistä erityisesti kannustaa kyseenalaistamaan, koska se tekee kokolailla toiminnan merkityksettömäksi. Vai kehotetaanko Anonyymit Ateistit -kokouksissa kyseenalaistamaan omaa uskomattomuutta? Epäilen.
Siitä olen kyllä samaa mieltä, että kulttuuriperimäämme liittyy hengellisyys ja uskonnot jossain määrin.
Selibaatti, joka katollisen kirkon papeilla edelleen on, keksittiin aikoinaan jotta pait eivät saisi poikalapsia, jotka mahdollisesti vaatisivat isänsä kirkolle keräämiä omaisuuksia perinnöksi. Mitään jumalallista alkuperää ei ole tuokaan. Onneksi siitä on protestanttisessa liikkeessä luovuttu
Heh, selibaatti juontaa juurensa kovin paljon aiempiin aikoihin, jolloin jumalan yhteyshenkilön odotettiin olevan "puhdas". Siinä olet oikeassa, että maallista alkuperää taitaa tämä vaatimus olla.
Uskonnolliset yhteisöt vaativat toimiakseen uskoa (tottakait) ja tämän uskon kyseenalaistamiseksi katsotaan myös instituutioin (kirkon) kyseenalaistaminen. Kyseenalaistamista pidetään syntinä, ja meitä luterilaisiakin muistutetaan näiden asioiden yhteydessä epäilevästä Tuomaasta.
Oman uskonsa tarkastelu, siis kyseenalaistaminen ei missään nimessä ole syntiä. On jopa keskuteluryhmiä jossa ihmiset saavat käydä yhdessä läpi tuntemuksiaan uskosta ja uskosta kokonaisuutena. Me jokainen koemme uskon hieman omalla tavallamme ja en itse usko että olisi olemassa vain yhtä ja oikeaa tapaa uskoa, vaan minun Jumalani on sinulle sinun Jumalasi, eikä näiden luonteenpiirteet välttämättä taas vastaa täysin toisiaan. Näin minä näen Jumalani ja annan muille oman oikeutensa nähdä Jumalansa sellaisena kuin itse sen näkevät. Olen myös kiinnostunut muiden Jumala-kuvasta ja uskon luonteesta ja valmis myös oppimaan tästä näkemyksestä. Oman uskon ja maailmankuvan kyseenalaistaminen tarpeen vaatiessa on osa omaa vakaumustani ja se tarjoaa elämääni mittaamatonta rikkautta. Voin olla rehellisesti oma itseni, vaihtaa mielipidettäni, korjata vakaumustani, en ole sidottu mihinkään. Valintani ovat täysin vapaaehtoisia, enkä kuulu edes mihinkään yhteisöön joka syöttäisi minulle ns. valmiiksi pureskeltua informaatiota.
Koska tiedän, että tuolla ulkona oikeassa maailmassa on jopa miljoonia tavallisia ihmisiä jotka ovat samoilla linjoilla aiheessa, toimivat tai eivät toimi osana seurakuntaa ja uskonnollisia yhteisöjä - mutta harvoin törmää oikeasti todella tilanteeseen jossa oman uskon kyseenalaistamista pidettäisiin syntinä. Pikemminkin sitä pidetään kasvamisena jota monissa paikoissa rohkaistaan ja tuetaan. Jopa yksilön uskosta luopumista ei tavallisessa keskivertoyhteisössä pidetä suoranaisesti syntinä, vaan puhtaasti surullisena tilanteena. Se on todellisuutta, ei ääripään esimerkit uskostaan luopuvan vainoamisesta, joka on puhtaasti väärin. Toisaalta myöskään ateismistaan luopuvan vainoaminen oman yhteisönsä taholta on aivan yhtä väärin.
No etpä paljoa uskontoja tunne oman uskosi ja sen johdannaisen islamin ulkopuolelta. Ensinnäkin yksijumalaisuutta ei ole valtaosassa uskontoja. Jumaliin nähden alempiarvoisuus on tyypillistä juutalaisuuden uskonhaaraoille, kuten kristinusko. Eivät hindut koe suhdettaan jumaLIIN samalla tavalla, saati sitten esimerkiksi pohjois- Amerikan intiaaniuskonnot.
Aika hyvin tunnen, jos tämä on mittari. Itse et mahtanut ymmärtää, millaisesta tarkastelusta pitäisi olla kyse jos nämä erot ovat sinun näkemyksesi mukaan niin perusteellisia ettei niistä ole mahdollista päästä yli. Miksei? Se että Jumala koetaan monissa asioissa tai tätä puhutellaan usean eri persoonallisuuden mukaan eri nimin, puhutellaan eri jumalaa eri tilanteissa, ei välttämättä tarkoita sitä etteikö taustalla olisi yksi Jumala. Historiassa tunnetaan myös sivilisaatioita jotka ovat hyljänneet monijumaluutensa ja hyväksyneet että nämä kaikki ovat yksi ja ainoa Jumala.
Tästähän on mahdotonta päästä selville, kun uskovaiset eivät suostu keskustelemana esimerkiksi Paavalin kirjeistä, kirjoittajan motiiveita ja/tai niiden jumalaisuudesta. Ja tämä olisi vielä helppo aihe, kun kyseessä on UT.
Mitä niistä haluaisit keskustella? Teologeja täällä ei taida montaa olla, joku kuitenkin, mutta epäilen että emme pääse tällaisista asioista kovin syvälliseen hengelliseen keskusteluun. Tunnustan että sinun lisäksesi myöskään minun kompetenssini ei taida riittää kovin oikeina julistettaviin tulkintoihin.
