Toisaalta kiljander ei välttämättä ole tuntenut lähetyskäskyä omaksi johdatuksekseen - minun näkemykseni mukaan Jumalan suunnitelmat eivät ole samanlaisia kaikille.
Voin rehellisesti sanoa tuntevani itseni erittäin hyvin ja pyrkineeni myös parhaan mukaan avaamaan joitakin vakaumuksellisia asioita, mutta toisaalta on otettava huomioon että kysymykseen "miksi" voi olla jopa mahdotonta vastata, olipa sitten uskova tai ei-uskova. Voidaan esittää arvailuja jotka vaihtelevat "uskonnollisuus on geeneissä" -linjalta aina "Jumala on rakentanut ihmiseen sisäisen kaipuun häntä kohtaan" asti, ja kaikkea tältä väliltä. En kiellä, etteikö tällainen olisi hyvin mielenkiintoista pohdintaa, mutta toisaalta myös samalla ah, niin turhaa kun faktaa ei - ainakaan toistaiseksi - ole olemassakaan, lähimainkaan.
Lisäksi on otettava myös huomioon se, että oman vakaumuksensa julkituominen tällaiselle palstalle tai muuten julkisesti reposteltavaksi ei välttämättä ole järkevää. Ei siksi, että pelkäisi keskustelua aiheesta tai kritiikkiä vaan siksi, että kaikki keskustelijat eivät suhtaudu tilanteeseen fiksun rakentavasti vaan joidenkin kirjoittajien päämääränä on "viha-ateismi" ja esiin tulleen tiedon väärinkäyttäminen; jopa niin että nostetaan asioita vääristeltynä esiin toisissa ketjuissa, asiayhteyksistään irrallaan ja niin edespäin. Ei tähän kenenkään maailma varmasti kaadu, mutta toisaalta suitsee kyllä vahvasti intoa liittyä keskusteluun ja tuoda "omaa itseään" julkisuuteen. Vlad:n hiljattain osoittama esimerkki on mielestäni rohkeaa, mutta toisaalta olen myös varma että lyö häntä näpeille myöhemmin, ilmeten tavalla tai toisella. Ei varsinaisesti ole kyse uskonnollisesta vakaumuksesta, mutta ilmiö on täysin sama.
Tämä on kuitenkin aika lailla kärjistetty näkemys. Tiedän että oikeastaan joka asiassa on toki olemassa ns. laput silmillä kulkevia ihmisiä jotka vain toteuttavat omaa vakaumustaan koskaan sitä kyseenalaistamatta - varmasti löytyy yhtälailla niin uskovista, kuin ateisteistakin. Kuitenkin todellisuus jos puhutaan tavallisista keskivertouskovista on aika hyvin kärryillä siitä mikä on Jeesuksen sanoma, Raamatun sanoma ja millainen Jumala on todelliselta luonteeltaan ja mikä on sitten maanpäällisen kirkon omaa toimintaa ja kompromisseja.
En usko että käytännössä kukaan sinällään on täysin 100% samoilla linjoilla esim. kirkon opetusten kanssa, mutta toisaalta taas kun ajatellaan että kirkko on ihmisen perustama ja hallitsema instituutio joka joutuu toimimaan tavallaan uskon ja uskonnon sekä nykypäivän maailman välisenä sovituskappaleena, niin ymmärrän hyvin ja olen nähnytkin kuinka tämä sovitustyö ei aina suju parhaalla mahdollisella tavalla, on kenties hieman ajankuvaansa jäljessä ja herättää aina muuttuessaan uudenlaisia kysymyksiä. Näillekin on kuitenkin perustelut olemassa, sillä on jokaiselle ihmiselle täysin selvää että maailma muuttuu koko ajan ja kun kirkko muuttuu sen mukana, niin ei nämä muutokset ole aina kaikkien aktiviistenkaan jäsenten mieleen. Kaikesta huolimatta itse kuitenkin pidän oikeana ja rehellisenä sitä, ettei haluta jumittua aikakauteen jolloin asioita on kirjattu ylös savitauluihin, vaan vastataan muuttuvaan maailmaan sovittamalla omaa toimintaa ympäristöön, kuitenkin pyrkien säilyttämään ne todelliset periaatteet jotka luovat perustan omalle toiminnalle.
Ristiriitoja ja erimielisyyksiäkään ei sinällään tarvitse välttää kuin ruttoa, vaan oikeat ja kiperät kysymykset ovat usein niitä tärkeimpiä vastata - jopa niinkin voidaan ajatella, että jossain määrin tärkeämpiä kuin lopulliset vastauksetkaan ovat, on keskustelu ja asioihin perehtyminen ja omien arvojen tarkastelu jälleen uudelta kantilta. Mielestäni kirkko on sekä onnistunut tässä tehtävässä että myös epäonnistunut, olemme pystyneet saattelemaan instituution 2000-luvulle vastaten nykypäivän ihmisen tarpeisiin mutta toisaalta myös näen, että monia merkittäviä periaatteellisia päätöksiä on tehty liian kevyin perustein ja liian suurten ristiriitojen vallitessa.
Koska peruslähtökohdaltaan seisomme samoissa joukoissa. Meillä on mielipide-eroja, jopa suuriakin sellaisia mutta pohjimmiltaan olemme kuitenkin samalla asialla.
Ei sillä, että usko edellyttäisi kirkkoon kuulumista tai aktiivista käymistä, mutta sekin kuitenkin on jonkinlainen kannanotto - samoin kuin kirkosta eroaminenkin.
Ole hyvä vain, se varmasti saattaa kuvata hyvin monen ajatuksia paremmin kuin "uskonnonvastainen". "Kirkko", "usko" ja "uskonto" ovat kolme eri asiaa vaikka esimerkiksi tällaisessa nyt käytävässä keskusteluketjussa menee helposti nämä kolme sekaisin ja hyvin nopeasti ollaan syyttämässä jostain vallan välineenä käytetystä asemasta minun henkilökohtaista uskoani. Itse en myöskään ole kovinkaan suuri kirkon ystävä enkä juurikaan käy kuin näissä pakollisissa tilaisuuksissa, mutta toisaalta en tunne että tämä silti olisi mitenkään yhtenevä osoitus oman vakaumukseni suhteen. Saati sitten että pitäisin oikeutettuna uskontoa keppihevosena käyttäneiden vääryyksien perusteella jotenkin arvostella omaa henkilökohtaista vakaumustani.