Itse olen joskus miettinyt tätä kristinuskon ja nimenomaan luterilaisuuden merkitystä suomalaiselle identiteetille ja kulttuurille. En näe sitä suurena asiana, tietenkin nämä ihmisen elämänkaareen liittyvät seikat: syntyminen, häät ja hautajaiset ovat tiukasti sidottu suomalaiseen yhteiskuntaa ja tällä saralla kirkolla on merkitystä ja perinnearvoa. Muuten meidän harmaa ja maallistunut valtionkirkkomme ei ole antanut oikein mitään suomalaisuuteen.
Kenties juuri tämä harmaus ja maallistuminen, mitäänsanomattomuus on yksi sen välittämää, tai tukemaa perinnettä.
Totta kai kirkko on historian aikana vaikuttanut ajatteluumme ja asenteisiimme, mutta minusta lähinnä vain negatiivisella tavalla. Herranpelko, työn asettaminen kaiken edelle ja eräänlainen itsensä vähättely ja vaatimattomuus, kaikkihan nuo ovat luterilaisia hyveitä.
Jokaisella on tietysti oma näkemyksensä asiasta, mutta aika moni ihminen kuitenkin pitää tietynlaista pidättyväisyyttä ja vaatimattomuutta hyveellisinä asioina. Lisäksi kristinusko on sanellut meille alunalkaen hyvin paljon lainsäädännön perusteita ja ohjannut meitä kohti länsimaista yhteiskuntaa sen sijaan että olisimme kenties kulttuuriltamme seuranneet enemmän maantieteellistä sijaintiamme; itää. Yhtenevä yhteiskuntajärjestys on myös yhdistänyt pohjoismaita toisiinsa vahvasti ja antanut mahdollisuuden meille toimia yhdessä säilyttääksemme omaa elämäntapaamme - onhan meissä eroja, mutta toisaalta perustavanlaatuiset kulttuurilliset arvot ovat historiassa olleet hyvinkin samansuuntaisia ja edesauttaneet yhteistyötä. Kristinusko on myös ohjannut meidän moraalikäsitystämme; emme elä "silmä silmästä, hammas hampaasta" -yhteiskunnassa, vaan pikemminkin kristinuskon "armo käyköön oikeudesta" -tyyppisessä perusajattelutavassa: emme tuomitse murhaajaa kuolemaan, vaan vankeuteen josta hän vapautuu kun rikos katsotaan sovitetuksi. Kun nykypäivän ihmisiä kuuntelee, niin aika moni on melko kiivaastikin tämän vaihtoehdon kannalla, melko harva kannattaa kuolemantuomiota. Olemme myös rytmittäneet koko kalenterimme kristinuskon juhlapyhien mukaan ja enemmän tai vähemmän kristillisiksi muovautuneet juhlapyhämme ovat merkkipäiviä edelleen. Mulle ainakin kelpaa joulun pyhät, ovat mukavaa aikaa ja vaikka suht maallisissa merkeissä meidänkin taloudessa vietetään krääsän ja mässäilyn, materian ollessa vahvassa roolissa niin kyllähän esim. joulun viettäminen on itselleni hyvin mieleinen perinne. Yksi merkittävä asia on myöskin esim. kirkko-arkkitehtuuri ja musiikki- sekä taidekulttuuri. Edelleen nykypäivänä on useita hyvin upeita kirkko-rakennuksia joiden ihasteleminen ja vaikuttavuus ei välttämättä sinällään vaadi vakaumusta, vaan voivat olla mieleisiä rakennuksia ihan pakanallekin. Samoin myös monenlainen musiikillinen osaaminen on kirkkokuorojen varassa, mutta on toki makuasioita haluaako näistä välittää. En itse välttämättä ole suuri kirkkomusiikin ystävä, mutta toisaalta en nyt välttämättä halua myöskään olla etulinjassa vaatimassa sen siirtämistä unohduksiin niiltä ihmisiltä joita tällainen musiikki viehättää.
Kokonaan oma asiansa on myöskin suomalainen ajattelutapa koulutuksesta, joka sekin jollain tavalla juontaa juurensa kristinuskon käsitykseen tasavertaisuudesta ja siitä tavasta ajatella jota tämä meidän pohjoismainen kristinusko on kehittynyt kannustamaan; yhtäläiset lähtökohdat, mahdollisuus laajaan ja kaikille tarkoitettuun peruskoulutukseen. Kirkon miehet ne ovat aikanaan lukemistakin opettaneet ja kiertäneet kylillä vaatimassa Raamatun osaamista - vaikkakin tästäkin on osoitettavissa ne yhtymäkohdat siihen omaan agendaan, kristinuskon levittämiseen ja juurruttamiseen, niin eipä tuota käy kiistäminen sitäkään etteikö talonpoikien lapsille olisi myös luku- ja kirjoitustaidosta ollut hyötyä.
Moni asia on saanut vaikutteita uskonnosta ja uskonnollisuudsta, sellaisetkin joita pidämme nykypäivänä täysin maallisina asioina. Eikä siinä mitään vikaa ole, sillä kirkko ja uskonto ovat olleet hyvin erilaisessa asemassa kuluneina vuosisatoina. Minä itse en näe syytä irtisanoutua sellaisesta tavasta ja kulttuurista joka on tuonut meidät itseasiassa ihan hyvällä mallilla tänne 2000-luvulle, monella on kovempi kiire irtisanoutua tällaisesta perimästä ja perinteistä. Miksei uskontohistorialle ole edelleen omaa paikkaansa meidän yhteiskunnassa ja kulttuurissamme?
En näkisi minään suurena juttuna, jos valtio ja kirkko eroaisi.
Vaihtelevia varmasti kokemukset olisivat näin ensi-istumalta, riippuen tietysti miten lähellä tätä murrospistettä itse on. Nämä suuremmat vaikutukset näkyvät vasta sukupolvien päästä tuona kulttuurin muuttumisena toisenlaiseksi. Kirkko, uskonto ja hengellisyys etsii varmasti tällaisen perustavanlaatuisen ravisuttelun jäljiltä pitkään omaa asemaansa ja kenties synnyttää jälleen uudenlaista kulttuuria, mutta kuten jo aiemmin todettua niin seurausten arviointi etukäteen on vaikeaa, tällä palstalla olevalla asiantuntemuksella varmasti täysin mahdotonta. En kuitenkaan sano, etteikö tekemätöntä tai katastrofaalista. Kenties jopa toivottavaa, kuka lopulta tietää. Meille, tässä ajassa ja yhteiskunnassa eläville kuitenkaan välttämättä koko seuraus ei välttämättä koskaan käykään ilmi.