Ymmärrän, että sinä et ole se taho ja että taivaaseen pääsyn kriteerit eivät ole nuo. Yritin kysyä, että hyväksyt siis, että Jumala tekee näin oman mielensä mukaan? Käytätkö arvoinnissasi vain sitä, että uskot sen olevan oikein uskonnollisessa mielessä vai mietitkö asian moraalisuutta laajemmin ja omatuntosi kautta?
Hyväksyn että Jumala tekee oman mielensä mukaan ja vaikkakin itse olen sitä mieltä että olisi "mukavaa" jos kaikki pääsisivät taivaaseen niin silti kaikesta mukavuudesta huolimatta näin ei uskossa voisikaan olla - joten "mukavaa" ja "oikein" ovat eri asioita. Jos olisin itse Jumala niin edelleen pitäisin kivana ja fantsuna hommana jos kaikki pääsisivät taivaaseen - mutta edelleen kriteeri on se "usko", eikä sitä oliko Jeppe-Eerik joviaali hemmo eläessään. Kysymyksen vastaus löytyy sekä uskonnollisesta mielestä että omasta moraalista; "hyvyys" ei tarkoita kaikessa tavoiteltavuudessaan kuitenkaan mitään ylivertaista ominaisuutta ihmistä. Jos kriteerinä haetaan "uskoa" niin siinä ei hyvyys tai pahuus sinällään ole mikään mittari; näin hyväkin ihminen voi jäädä ulkopuolelle pahan lunastaessa paikkansa, kun mitataan jotain muuta kuin tuota hyvyyttä ja pahuutta. Jumala kannustaa hyvyyteen mutta ei lupaa sen tuovan taivaspaikkaa. Usko avaa taivaan portit ja "hyvä elämä", "hyvyys" on sitä mihin uskovan pitäisi elämässään pyrkiä. Se ei kuitenkaan päästä etuilemaan jonossa taivaan portilla.
Samoin oman arvomaailmani kautta ajateltuna, en soisi että kun puhutaan "uskon" kautta pelastumisesta, niin sitten toisille ihmisille onkin voimassa erilaiset pelisäännöt koska vain ovat niin hyviä ihmisiä. En usko että varsinaisesti pahuuteen kovinkaan moni elämässään tähtää, kaikilla ei kapasiteetti ja rahkeet riitä samanlaiseen "hyvyyteen" - ja toisaalta toisten "hyvyys" ei ehkä koskaan näy millään tavalla.
Vertauksesi kyllä vahvistaa sitä käsitystä, että taivaaseen pääsy on täyttä arpapeliä. Ja voihan se ollakin, koska kaikki, mitä kaikkivaltias tekee, on oikein. Itse asiassa jos taivaaseen ei ole päässyt vielä yhtään ihmistä, eikä koskaan tule pääsemäänkään, sekin on oikein. Jumalan tahto on aina oikein.
Jumalan tahto on toki vakaumukseni mukaan aina oikein, mutta toisaalta reilua sen suhteen että Jumala on myös meille kertonut kriteerit joiden perusteella taivaaseen mennään. Taivaaseen pääsy ei kyllä mielestäni ole alkuunkaan arpapeliä, vaikka vertauksena käytinkin Veikkausta - se on vain esimerkki, yhtä hyvin voitaisiin puhua jostain muusta asiasta, mutta tämän nyt valitsin kun pikaisesti mieleen tuli.
Kyseessä on ei-pedofiili, ei-raiskaaja, ei-murhaaja yms, toisin sanoen yleisellä tasolla hyväksytty ns. hyvä ihminen, jolla ei ole sen enempää pahoja taipumuksia muita ihmisiä kohtaa kuin muillakaan keskimäärin. Itse asiassa hyvin samanlainen jannu kuin sinä (vaikka en tiedä, täytätkö aiemmin mainittuja kriteereitä, heh heh), mutta ei usko samaan Jumalaan. Laitetaan vielä kaupan päälle ajatus, että auttaa ihmisiä aktiivisesti. Miksi rangaistus on ylipäänsä tarpeellinen vain sen vuoksi, että palvonnan kohde on eri tai sitä ei ole? Jos uskot ihmisen pystyvän elämään hyvää elämää uskoen toisin kuin sinä itse (olen saanut sellaisen kuvan), hyväksytkö, jos Jumala rankaisee tällaista ihmistä vain sen vuoksi, että usko ei miellytä Jumalaa? Et myöskään ottanut kantaa ikuiseen kadotukseen rangaistuksena.
Niin, vaikea asia tarttua; toisaalta oma moraalini toki lähtee siitä että hyvästä elämästä ja hyvistä teoista olisi suotavaa palkita. Toisaalta taas vaakakupissa painaa merkittävän paljon se että tämän palkinnon kriteerinä ei ole ihmisen hyvyys, vaan usko. Tämä seikka tekee kokolailla tyhjäksi sen kysymyksen, miksi ihmistä pitäisi rangaista vaikka tämä on hyvä; oikein kriteerein esitettynä sama asia on huomattavasti loogisempi; "ei-uskova ei saa elämästään palkinnoksi taivaspaikkaa". Tässä lauseessa nousee esille tuo merkitsevä kriteeri taivaaseen pääsyn kannalta, eikä suinkaan ihmisen "hyvyys" - mikä toki sinällään on arvostettava ja tavoittelemisen arvoinen asia, olipa uskonnolliset näkökulmat mukana keskustelussa tai ei.
Toki on otettava huomioon myöskin se, että Jumalan moraali muodostuu erilaisin perustein kuin ihmisen moraali; Jumalalla ei ole "kysymysmerkkejä" tai "epäilyksiä", eikä olettamuksia tuonpuoleisesta. Näiden kuitenkin ikuisuutta ajatellessa melko olennaisten kysymysten vastauksen tietäminen varmasti määrittelee melko paljon myös meidän kollektiivista moraalikäsitystä ja päädymme arvostamaan "hyvää elämää" enemmän kuin "uskoa". Jossitellaan hieman sikäli kun sallit tämän havainnollistamisen kannalta; jos olisi faktatietoa että elämä jatkuu kuoleman jälkeen ja "usko" on todellakin se ratkaiseva tekijä kuinka iäisyys vietetään, eikä uskon rooli ja merkitys meidänkin jokapäiväisessä elämässämme varmasti nousisi erittäin paljon suurempaan rooliin kuin mitä se nykyään yhteiskunnallisella tasolla on?
PS. älä huoli, täytän kyllä itse nuo kaikki kriteerit. ;)
Miksi käytät sitaatteja puhuessasi oikeasta ja väärästä? Ovatko oikea ja väärä tulkintakysymyksiä myös jumalallisessa mittakaavassa?
Siksi että tarkoitan tässä yhteydessä oikean ja väärän käsitteen olevan hyvin liukuvia riippuen esittäjän ja vastaanottajan omasta vakaumuksesta.
Miksi et Jumalana loisi ihmistä, jolla olisi vapaa tahto, mutta joka synnin sijaan valitsisi hyvyyden? Kaikkivaltiaalle tämä ei ole mitenkään mahdotonta.
En epäilekään että se mahdotonta olisi, mutta toisaalta tunnustan itse inhimillisestäkin näkökulmasta ja rajallisin resurssein että hei, eihän tuo ole "vapaata tahtoa" vaan Jumalan ennalta määrittelemä asetus.
Siksipä onkin mielenkiintoista, kun kohtaa kaksi sellaista, joille usko itsessään on käypää valuuttaa, mutta uskot täysin erilaisia. Eikä rehellisessä itsekkyydessä ole mielestäni suinkaan mitään pahaa, vaikka sana onkin lataunut negatiivisesti. Mistä muuten tiedät, ettet saisi enemmän hyötyä jostain toisesta uskosta? Oletko kokeillut?
En tiedä saisinko enemmän "hyötyä" jostain toisesta uskosta; kenties ainakin lisää kiinnostavuutta omaa persoonallisuuttani kohtaan tietynlaisten ihmisten kesken, mutta tämä ei ole asia jota elämässäni tavoittelisin. Samalla joku hyvin harvinainen uskonto voisi toimia myöskin oman minuuteni suojakilpenä helposti; kuten olen todennut myös esimerkiksi "homouden" toimivan monille. Kun huomio kiinnitetään johonkin keksittyyn ominaisuuteen, voidaan sillä helposti suojata niitä todellisia, merkittäviä ja haavoittuvia osia minuudesta. Tämä vain esimerkkinä tässä yhteydessä, ei kannata tarttua sen enempää.
Olen kuitenkin itse tuntenut kristinuskon vaikutuksen elämässäni ja "minussa itsessä" ja tunnen vahvasti harmoniaa Jumalan sanoman kanssa joten en tunne minkäänlaista tarvetta lähteä tutustumaan muihin uskontoihin siltä kannalta että kaipaisin jotain. Kuten todettua, niin pidän "What's In It For Me?" -motiivia hyvänä kimmokkeena uskontoihin tutustumiselle mutta toisaalta sitten uskovalle tuo motiivi ei enää ole niin konkreettinen vaan usko itsessään ottaa "oman hyödyn" paikan merkittävänä motiivina.
Vastauksesi oli varsin rehellinen ja pohdiskeltu, enkä yritä saada sinua tarkoituksella mahtumaan mihinkään ahtaaseen lokeroon. En tietenkään oleta mitään lopullista vastausta, koska se olisi liian fundamentalistista. Ymmärrän myös, että on helppo ottaa kyselijän rooli ja pommittaa vain menemään, joten arvostan sitä, että näet vaivaa vastauksiesi eteen.
Kiitos, pidän myös sinun osallistumistasi keskusteluun oikein fiksun ihmisen tapana lähestyä asiaa. Siinä olet oikeassa jo aiemmin sanoessasi, että aiheesta lienee jopa mahdotonta keskustella täysin "hyökkäämättä" vastapuolta ja tämän vakaumusta kohtaan, mutta mielestäni onnistut puheenvuoroissasi erinomaisesti tuomaan hyviä näkökulmia esille kuitenkaan syyllistymättä tarpeettoman aggressiiviseen sävyyn. Erittäin sivistyneen ihmisen merkki ainakin minun mielestäni, onnitteluni.