Yhtäkaikki tosiasioita ja kun raamattu tunnetusti on erehtymätöntä jumalan sanaa.
Sinänsä hupaisaa, että vastaavanlaiset yksittäiset asiat ja moniselitteiset lauseet kyllä kelpaavat uskovaisille moraalihökkeleittensä perustoiksi.
Ja onhan sekin hieman ristiriitaista, että tappaminen on yksiselitteisesti kiellettyä (10 käskyä), paitsi jos se on sallittua kun tapetaan oikealla syyllä (esim. vääräuskoisia, kuten VT:ssä usein mehukkaasti kuvaillaan).
Suurin ongelmahan tämä on fundamentalismille, joskin kyllä kirkon perinteinen dogma jossain määrin myös kyseenalaistuu vähänkin kirjaimellisemmilla tulkinnoilla. Mutta ei kai sinänsä ole mahdotonta ajatella, että viesti on toistettaessa melkoisesti vääristynyt ja että on pakko tehdä tulkintoja kokonaisuudesta, ei yksityiskohdista, ja että kokonaistulkinta voi kumota täysin jotain yksittäisiä kohtia. Itselleni Jumalan fyysinen olemassaolo ei ole kovin olennainen asia mietittäessä uskonnon relevanssia (toki tämä ei päde suurimmalle osasta "tunnustuksellisista" uskovaisista) - ehkä meidän on luotava Jumala maailmankaikkeuteen tai pyrittävä kehittymään kohti jotakin vastaavaa. Uskonto pyrkii kuitenkin vastaamaan olennaisiin kysymyksiimme olemassaolomme merkityksestä. Minusta Dawkins tässä kohtaa jää kuin nalli kalliolle, koska ei sano asiasta yhtään mitään. Tarkoitan että kuka vakavissaan enää kiistelee jostain evoluutiosta? Vaikka tuntisimme maailmankaikkeuden yksityiskohtaisesti jää kuitenkin avoimeksi se, minkä merkityksen annamme tälle tuntemukselle. Emme ole robotteja, eikä pelkkä luonnontiede riitä meille vastaukseksi. Toki ehkä vain noin 0,01% prosenttia konkreettisesta uskonnonharjoituksesta on relevanttia, toisin kuin paljon suurempi osa filosofiasta tai taiteesta, mutta yhtä kaikki se on relevanttia, arvokasta puhetta maailmassaolosta. On tietysti täysin oikein tieteeltä, ettei se puutu tähän aspektiin mitenkään, mutta meille ei riitä pelkkä tiede, tai jos jollekin riittää niin todella kapeasti kyseinen henkilö maailmassa uskaltaa olla.