Hesarissa on juttu siitä, kuinka tiede murentaa käsitystä vapaasta tahdosta samalla tavalla kuin se on murentanut käsityksen Jumalasta kaiken taustalla.
Kyseisessä jutussa on sen kaltainen ongelma, että se tarkastelee aihetta filosofiselta kannalta. Se puolestaan johtaa kaikenlaisiin eriskummallisiin päätelmiin. Jutun loppupuolella onneksi katsellaan aihetta toisestakin näkökulmasta.
Luonnotieteelliseltä kannalta katsottuna on samantekevää, onko ihmisen tahto vapaa vai ei, koska tahto ja halu kuitenkin on. On ihan päivänselvää, että ajatukset ja päätökset kumpuavat aivoista ja että meidän kykymme hallita niitä on rajallinen. Mitä sitten? Aivot ovat plastinen väline, ihminen ehdollistuu nopeammin kuin useimmat muut eläimet, joten ihmistä voi kouluttaa ja vieläpä suht helposti. Aivot - niin ihmisten kuin eläinten - puntaroivat joka hetki toiminnan palkkioita, ja valitsevat sen toiminnan, joka sillä hetkellä tuntuu palkitsevan parhaiten.
Hesarin jutusta:
Myös suhtautuminen rikoksentekijöihin vaatii korjausta. Rikoksentekijä on yhtä vähän vastuussa teoistaan kuin mahdollisesta allergiastaan.
Rikoksentekijän aivoja voi ehdollistaa, että väärinteosta seuraa rangaistus. Samoin ihmisiä voi opettaa muutenkin pelotevaikutuksella, että väärin tekemisestä seuraa rangaistus. Vaikka täydellisen vapaata tahtoa ei olekaan, niin ei aivojen luonne toimintaa puntaroivana yksikkönä muutu mihinkään - ne kyllä oppivat toiminnan seurauksia, vieläpä nopeastikin, juuri sitä varten ne on "kehitetty". Hesarin jutusta:
Jos taas usko vapaaseen tahtoon on heikompaa, myös into kostonhaluun perustuvaan rankaisemiseen vähenee.
Olisi kiva nähdä tuo tutkimus, valtaosa varsinkin vanhemmista psykologian tutkimuksista on enemmän tai vähemmän huttua. Eläimiä koulutetaan kepin ja porkkanan kanssa, ja ne oppivat - siis oppivat tahtomaan sitä, mitä niiltä pyydetään - ja samalla tavalla oppii ihminenkin. Jos rikoksesta rangaistaan, ei sillä ole mitään tekemistä moraalin kanssa: se on "koirakoulua".
Tässä kohtaa se taikasana jutussa:
Moraalinen suuttumus ja rankaiseminen näyttävät edellyttävän sitä, että väärintekijä on toiminut vapaan valintansa tuloksena.
Moraalinen, juuri niin! Jos ajattelee asioita moraalin kannalta, niin vapaan tahdon puuttuminen on hyvin ongelmallista. Jos ajattelee luonnontieteen tai biologian kannalta, niin ei ole mitään ongelmaa: ihminen toimii ihan kuin tähänkin saakka.
Hesarin jutusta:
Se olisi kuin auton rankaisemista siksi, että se on mennyt rikki. Kyllähän me voimme raivota laitteille, kun ne eivät toimi niin kuin pitäisi. Mutta emme silti oikeasti usko, että ne menevät tahallaan epäkuntoon.
Väärä vertaus. Jos verrattaisiin vaikkapa hevosen tai koiran käytökseen, niin päästäisiin paremmin maaliin. Molempien eläinten käyttäytymistä voi ohjata, saada ne haluamaan tehdä sitä, mitä niiltä halutaan.
Filosofit ovatkin ehdottaneet rikollisuuteen vastaamiseen karanteenimallia. Vankila on eräänlainen karanteeni, jonne yksilö pannaan, jos hän on vaarallinen muille ihmisille. Samalla tavalla vaarallista tartuntatautia sairastava ihminen voidaan määrätä erityksiin muiden suojelemiseksi.
Filosofit ovat keksineet asian, joka on tiedetty jo varmaan 100,000 vuotta. Ongelmalliset ihmiset on aina eristetty muusta yhteisöstä tavalla tai toisella.
Vaikka hylkäämme vapaan tahdon, rikoksista voidaan edelleen järjestää seuraamuksia. Niiden peruste ei kuitenkaan ole hyvityksen tai koston saaminen vaan haitan minimoiminen ja rikoksentekijän muuttaminen.
Rangaistuksella on hyvitys- ja kostoelementti! Tottakai. Se ei vain ole eettis-moraalinen, vaan johtuu ihmisen omasta psykologiasta. Eli ne ihmiset, jotka ovat kokeneet vääryyttä, hakevat asialle hyvitystä, ja jos sitä ei tarjota yhteisön puolesta, niin oikeus otetaan omiin käsiin. Annetaan filosofien taas pohtia muutamia vuosikymmeniä, että millainen moraalinen malli tuohon sopii :)
Tämä on jutussa hyvä pointti:
Yksi maailman menestyneimmistä sijoittajista, miljardööri Warren Buffet on todennut, että maailma vain on sattunut suosimaan hänen kaltaistaan lahjakkuutta ylenpalttisesti. Erinomainen opettaja saa palkinnoksi kiitosviestin vanhemmilta, mutta erinomainen arvopapereiden väärän hinnan huomaaja miljardeja.
Missään tapauksessa ihmisille ei jaeta ominaisuuksia tasaisella kauhalla, ja tämänhän ihmiset kokevat huutavana vääryytenä: joku saa kaiken, toinen ei mitään. Mutta ihmisen on elettävä niillä eväillä, jotka on saanut.
Ihan kaikki elämässämme on sattumaa. Meillä ei ole omia ansioita, emmekä ole vastuussa teoistamme, koska emme voi valita niitä.
Olemme tietysti vastuussa teoistamme. Vapaan tahdon puuttuminen on lähinnä moraalis-filosofinen ongelma, ei se todellisessa elämässä ole mikään ongelma. Tietysti joillain yksilöillä on suurempia tendenssejä eri tekoja kohtaan, mutta se on sitten ympäristön rooli ohjata sitä pääkopassa raksuttavaa päätöksentekokoneistoa valitsemaan niistä teoista sellaiset, jotka eivät ole liian pahassa ristiriidassa muiden ihmisten intressien kanssa.
Koulutetutkin ihmiset usein olettavat, että he pystyvät vaikuttamaan omaan elämäänsä, mutta se on samanlaista uskoa kuin usko Jumalaankin.
Kyllä elämään pystyy vaikuttamaan, mutta on hyväksyttävä, että vaikutusmahdollisuudet ovat rajalliset.
Parin sadan vuoden kuluttua ihmettelemme, miten saatoimme uskoa tahtoon. Usko tahtoon on perustaltaan samanlaista irrationaalista harhaa kuin usko Jumalaan.
Kyllä tahto on olemassa. Sen sijaan ihmisen tahto ei ole täysin vapaata. Näissä kahdessa asiassa on ero.
Usko ohjaa ihmistä. Myös niitä ihmisiä, jotka väittävät toimivansa rationaalisesti. Vaikka ihminen ei uskoisi Jumalaan, niin silti hän uskoo.
Oikeastaan mikä tahansa kyberneettinen vekotin toimii sillä tavalla, että sillä on "päänsisäinen" malli maailmasta. Tätä mallia käytetään ennustamaan toiminnan vaikutuksia. Jos seuraukset ovat ristiriidassa mallin kanssa, mallia pitää korjata. Ihminenkin on ikään kuin tekoäly, joka pyrkii todennäköisyyksien perusteella ennustamaan seuraavan sanan sen pohjalta, mitä aiemmin on sanottu.
Tämä on se tärkein tekijä, joka ihmistäkin ohjaa. Ilman kosketusta todellisuuteen tuo malli kyllä lähtee nopeasti "laukalle" melko mielikuvituksellisiin sfääreihin, ja toisaalta ihmisillä kuten muillakin eläimillä on omat vaikeutensa hyväksyä ristiriitoja sisäisen mallin ja todellisuuden välillä. Joskus sitä pitää paukuttaa päähän ihan vasaralla, mutta elämä pelaa onneksi sen verran väljillä toleransseilla, ettei kaikkia virhekäsityksiä koskaan tarvitse korjailla.