Sudden Death
Jäsen
En tiedä pitäisikö olla trendsetteri ja ottaa jo tässä vaiheessa pormestari Pete vakavasti.
Jos kelaa aikaisempia pressanvaaleja niin viime kerralla kesti pitkään ennen kuin aloin käsittää että Donald Trump tulee ottaa vakavasti ja hänellä on realistiset mahdollisuudet voittaa - edes republikaanien esivaaleissa.
Trump kuitenkin voitti republikaanien ehdokkuuden, mutta minä en ottanut vieläkään opikseni:
Hillary Clintonia vastaankaan en uskonut hänen mahdollisuuksiinsa, en edes Suomessa viimeisenä iltana ennen tulosten selviämistä uskonut että Trump voittaisi mutta niin vain siinäkin kävi.
Enkä ollut ainoa epäuskoinen, muistan hyvin median tyrmistyksen kun aamulla Suomessa ja muualla ympäri maailmaa heräiltiin ja saatiin tietää että Yhdysvaltain seuraava presidentti on Donald Trump eikä Hillary Clinton.
Trump ja Pete Buttigieg ovat tietenkin monessa suhteessa toistensa vastakohtia, mutta ehkä nykytilanteessa voisi nähdä edellytyksia Barack Obama-ilmiön toistumiselle, edelsihän Obaman ensimmäistä kauttakin monien vihaaman "äärikonservatiivina" pidetyn George W. Bushin valtakausi, mikä loi kysyntää Obaman edustamille vastakkaisille arvoille (Trumpiin verrattuna Bush vaikuttaisi nykypäivänä järkevältä ja maltilliselta, siksi sitaatit)
Ennen ensimmäistä kauttaan Obama oli tosin jo ennen demokraattien esivaaleja vakavasti otettava haastaja Hillary Clintonille, toisin kuin Buttigieg vielä tässäkään vaiheessa joten pormestari Pete -ilmiön pitäisi kehittyä vielä paljon nopeammin kuin Obaman. Mutta ehkäpä sosiaalisen median merkitys on kymmenen vuoden aikana kasvanut niin paljon että sekin on mahdollista, kuten Trumpin tapaus osoittaa.
Homoseksuaalisuus varmasti mutkistaa pormestari Peten tietä presidentiksi. On totta että USA on konservatiivinen maa, mutta Suomessa näyttää olevan joskus vaikea käsittää että ennen kaikkea se on suuri maa ja jostain sanotaan vaikka Kaliforniasta löytyy alueita joiden rinnalla itseään moderneina ja liberaaleina pitävät länsieurooppalaiset - suomalaisista puhumattakaan - vaikuttavat ennakkoluuloisilta punaniskoilta. Toinen asia on että löytyykö tällaista porukkaa sittenkään tarpeeksi.
Lasikattoja on kuitenkin rikottu ennenkin ja nimenomaan demokraattien tapauksessa asialla ovat silloin yleensä olleet Buttigiegin tapaan nuoret ehdokkaat: John F. Kennedy oli ensimmäinen (ja taitaa olla vieläkin ainoa?) katolilainen ja Obama ensimmäinen afroamerikkalainen presidenttinä ja vaikka Hillary Clintonista ei tullutkaan ensimmäistä naispresidenttiä niin sellainenkin nähtäneen ennen pitkää.
Historia taitaa muuten tulla muistamaan Hillary Clintonin ennen kaikkea häviäjänä - kaiken piti olla pedattuna sille että hänestä tulisi Yhdysvaltain ensimmäinen naispresidentti, mutta 2008 hän hävisi jo demokraattien sisäisessä kisassa Barack Obamalle ja kahdeksan vuotta myöhemmin vielä suurempana ennakkosuosikkina Donald Trumpille.
Samaa mieltä. Ennen kaikkea siihen näen pormestari Peten mahdollisuuksien perustuvankin. En kuitenkaan usko hänen voittoonsa, en edes demokraattien esivaalissa, en vielä.
Mutta kuten ylempänä tunnustin niin olen ollut aiemminkin väärässä...
Jos kelaa aikaisempia pressanvaaleja niin viime kerralla kesti pitkään ennen kuin aloin käsittää että Donald Trump tulee ottaa vakavasti ja hänellä on realistiset mahdollisuudet voittaa - edes republikaanien esivaaleissa.
Trump kuitenkin voitti republikaanien ehdokkuuden, mutta minä en ottanut vieläkään opikseni:
Hillary Clintonia vastaankaan en uskonut hänen mahdollisuuksiinsa, en edes Suomessa viimeisenä iltana ennen tulosten selviämistä uskonut että Trump voittaisi mutta niin vain siinäkin kävi.
Enkä ollut ainoa epäuskoinen, muistan hyvin median tyrmistyksen kun aamulla Suomessa ja muualla ympäri maailmaa heräiltiin ja saatiin tietää että Yhdysvaltain seuraava presidentti on Donald Trump eikä Hillary Clinton.
Trump ja Pete Buttigieg ovat tietenkin monessa suhteessa toistensa vastakohtia, mutta ehkä nykytilanteessa voisi nähdä edellytyksia Barack Obama-ilmiön toistumiselle, edelsihän Obaman ensimmäistä kauttakin monien vihaaman "äärikonservatiivina" pidetyn George W. Bushin valtakausi, mikä loi kysyntää Obaman edustamille vastakkaisille arvoille (Trumpiin verrattuna Bush vaikuttaisi nykypäivänä järkevältä ja maltilliselta, siksi sitaatit)
Ennen ensimmäistä kauttaan Obama oli tosin jo ennen demokraattien esivaaleja vakavasti otettava haastaja Hillary Clintonille, toisin kuin Buttigieg vielä tässäkään vaiheessa joten pormestari Pete -ilmiön pitäisi kehittyä vielä paljon nopeammin kuin Obaman. Mutta ehkäpä sosiaalisen median merkitys on kymmenen vuoden aikana kasvanut niin paljon että sekin on mahdollista, kuten Trumpin tapaus osoittaa.
Homoseksuaalisuus varmasti mutkistaa pormestari Peten tietä presidentiksi. On totta että USA on konservatiivinen maa, mutta Suomessa näyttää olevan joskus vaikea käsittää että ennen kaikkea se on suuri maa ja jostain sanotaan vaikka Kaliforniasta löytyy alueita joiden rinnalla itseään moderneina ja liberaaleina pitävät länsieurooppalaiset - suomalaisista puhumattakaan - vaikuttavat ennakkoluuloisilta punaniskoilta. Toinen asia on että löytyykö tällaista porukkaa sittenkään tarpeeksi.
Lasikattoja on kuitenkin rikottu ennenkin ja nimenomaan demokraattien tapauksessa asialla ovat silloin yleensä olleet Buttigiegin tapaan nuoret ehdokkaat: John F. Kennedy oli ensimmäinen (ja taitaa olla vieläkin ainoa?) katolilainen ja Obama ensimmäinen afroamerikkalainen presidenttinä ja vaikka Hillary Clintonista ei tullutkaan ensimmäistä naispresidenttiä niin sellainenkin nähtäneen ennen pitkää.
Historia taitaa muuten tulla muistamaan Hillary Clintonin ennen kaikkea häviäjänä - kaiken piti olla pedattuna sille että hänestä tulisi Yhdysvaltain ensimmäinen naispresidentti, mutta 2008 hän hävisi jo demokraattien sisäisessä kisassa Barack Obamalle ja kahdeksan vuotta myöhemmin vielä suurempana ennakkosuosikkina Donald Trumpille.
Olen ymmärtänyt, että ensimmäisen osavaltion voittamisessa on tärkeää se "momentum" eikä niinkään voitettujen edustajien määrä sinänsä.
Ihmiset tykkää mennä menestyjien puolelle ja unohtaa luuserit. Tämä mielikuva syntyy jo ekasta esivaalista, vaikka se olisikin pieni tekijä kuten Iowa, jonka äänestystulos ei välttämättä kuvaa koko maan mielipiteitä kovinkaan hyvin.
Joten Iowan tulos on tavallaan itseään toteuttava ennustus.
Samaa mieltä. Ennen kaikkea siihen näen pormestari Peten mahdollisuuksien perustuvankin. En kuitenkaan usko hänen voittoonsa, en edes demokraattien esivaalissa, en vielä.
Mutta kuten ylempänä tunnustin niin olen ollut aiemminkin väärässä...
Viimeksi muokattu: