Ukrainan sisä-, ulko- ja talouspolitiikka

  • 1 114 178
  • 6 875

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Kuulumisia Donetskin suunnalta.

Jos eilen Donetskissa oli rauhallisempaa niin tänään kaupungissa käytiin lyhyitä mutta rajuja yhteenottoja ja todellakin Donetskin kaupunkialueella eikä ns. esikaupunkialueella. Tänään taisteluita käytiin puolestä päivästä eteenpäin ns. маяк'in (Lighthouse) kauppapaikka-alueella ja alueella epätoivoisesti kauppaa tekevät myyjät ja harvalukuiset asiakkaat pakenivat alueelta käytännössä lähes kaaoksessa. Ystäväni kaverilla on siellä pieni myymälä ja hänellekin tuli äkkilähtö ammunnan alkaessa puolenpäivän aikoihin, siitä lähtien kaupunkialueella kuului jatkuvampaa ammuntaa aina iltaan saakka. Huomisesta kukaan ei tiedä, mutta маяк'in alueella suurin osa myyjistä pysynee kotosalla uskaltamatta mennä alueelle edes käymään.

Tilanne kaupungissa alkaa siis olla hyvin arvaamaton mutta toisaalta niin alueelta poistuminenkin todella vaarallista. Ystäväni on ruvennut miettimään Donetskista poistumista ainakin joksikin aikaa mutta tällä hetkellä siihen liittyy jo suuren suuria riskejä. Separatistit ovat räjäyttäneet rautatien useammasta kohdin joten junalla kaupungista ei enää pääse pois. Samoin busseilla poistuminen on hyvin vaarallista, koska poismenoteillä on tulitettu ajoneuvoja, useita siltoja on räjäytetty hajalle separatistien toimesta ja pakenevista pyritään tekemään "pettureita". Hyvin moni on jäänyt vangiksi kaupunkiin, asia mitä separatistit ovat toisaalta halunneetkin. Kuten todettua, mitä enemmän siviilejä sen vaikeampaa kaupungin valloittaminen on vähäisin tappioin ja ihmishenkien menetyksin.

vlad.
 

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Pienenä välihuomiona on pakko mainita, että tarkastelin mielenkiinnosta Ukrainan kansallisten vaalien tuloksia viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden ajalta ja olin yllättynyt, miten täydellisen kahtiajakautunut maa vaikuttaa olevan poliittisilta kannoiltaan. Asia käy hyvin ilmi Ukrainan vuoden 2004 presidentinvaalien, vuoden 2007 parlamenttivaalien, vuoden 2010 presidentinvaalien ja vuoden 2012 parlamenttivaalien tuloksista alueittain eriteltynä.

Edelleen suorastaan hämmentävää on - edellä kuvattua taustaa vasten - maan nykyisen presidentin nauttima, ilmeisen jakamaton kansansuosio viime toukokuun presidentinvaaleissa.
Koko Ukraina tykkää suklaasta. Ja itäiset alueet nyt eivät täysimittaisesti pystyneet äänestämään terroristien takia.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Koko Ukraina tykkää suklaasta. Ja itäiset alueet nyt eivät täysimittaisesti pystyneet äänestämään terroristien takia.

Vaikka Donetskin ja Luhanskin oblasteissa suurin osa asukkaista ei voinut äänestää separatistien estäessä äänestämisen tavalla tai toisella, niin tästä huolimatta myös niillä maan eteläisillä ja itäisillä alueilla, joissa aiemmin on äänestetty Alueiden puolueen ehdokasta Poroshenko keräsi yllättävän suuren äänisaaliin ensimmäisellä kierroksella, mikä varmasti oli eräs merkittävä tekijä sille, että toista kierrosta ei tarvittu. Toisaalta Alueiden puolueen ehdokas ei kenties paras mahdollinen ollut ja osa puolueen kannattajista jäi kotiin, mutta vaikka tämäkin huomioidaan niin "suklaa keisarin" äänisaalis kautta maan oli todella kova - myös siellä Alueiden puolueen kotikentällä.

En sitten tiedä kuinka moni on äänestänyt Poroshenkoa siksi, että piti häntä neutraalina ehdokkaana ja täten kyvykkäänä käymään neuvotteluja tarvittaessa ulkovaltojen ja mahdollisesti jopa separatistien kanssa. Nähtiin siis hänen kautta Ukrainan saavan parhaimman mahdollisen alun uudelle aikakaudelle vrt. vaikkapa Tymoshenko.

vlad.
 

Peppuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Chicago Blackhawks
En itse tähän ketjuun ole kirjoitellut, mutta joka päivä on tullut useaan kertaan käytyä lukemassa pidemmän aikaa. Kiitoksia kaikille jotka asioista tänne olette kirjoitelleet, ja etenkin nimimerkki vlad:ille erityis kiitos kun olet jaksanut raportoida ystäväsikin kautta Donetskin tapahtumista! Muista kertoa ystävällesi myös terveisiä että täällä Jatkoajassa moni kuulee mielellään hänen kauttaan tapahtumista! :)

Linkki Aleksi Roinilan blogiin.

Tuota ei vissiin täällä aikasemmin ole ollut, mutta mielestäni jotain pointteja ainakin tuossa oli, ja sivun kautta pääsi lukemaan muidenkin blogeja, jos ne jollain täällä kiinnostaa.

Täälläkin on puhuttu, että Venäjällä / separatisteilla ei enään ole oikein "lapasessa" kaikki touhu tuolla Itä-Ukrainassa. Mutta mikäli sen ei tällä hetkellä ole ollut tarkoituskaan olla? ..

Nyt on tullut jo uutisia, että Ukraina on valmis pitkäänkin tulitaukoon separatistien kanssa. Eikö tämä olisi kaikin puolin voitto Venäjälle, mikäli he vielä itse nyt pyytävät lupaa hoitaa asian kuntoon Euroopalta / USA:lta ja näin tekevät? .. Miksi siihen ei tyydyttäisi?

Maailmassa olisi taas kaikki hyvin, Venäjä "vihdoinkin" tajusi että asia pitää hoitaa kuntoon, ja täällä oltaisiin tyytyväisiä. Lisäksi joku Etyjin porukka sinne vähän pyörimään, niin Eurooppa ja USA saa kertoa miten sittenkin onnistuttiin pääsemään sopuun. Tähän väliin kaikki "unohtaa" vielä sen että Krim liitettiin Venäjään, ja myös että siellä ammuttiin tod. näk. Venäjän toimittamalla ohjuksella yksi matkustajakone alas. Myös separatistit jää miehittämään Itä-Ukrainaa ja pidetään pitkä tulitauko. .. Eikö tämä sopisi täydellisesti Venäjälle tällä hetkellä?

Kertokaapa te viisaammat, mikäli jaksatte vastata asian tiimoilta =)
 

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
En jaksa uskoa sellaiseen rauhaan missä Venäjän joukot saisivat jäädä Itä-Ukrainaan. Ukrainan näkökulmasta siinä ei olisi mitään järkeä. Sehän on antautumista kesken kaiken sodassa missä ollaan voitolla. Krimin tilanne on toisenlainen, joten sellainen "sopu" on mahdollinen missä Krim jää Venäjälle.
 

Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Voisin tähän väliin kirjoittaa vähän kriisiin liittymätöntä juttua.

Ukrainassa on yksi asia minkä toisin sieltä ehdottomasti Suomeen jumalallisten hunajamelonien lisäksi. Antakaas kun kerron.

1. On mies ja nainen. Menevät naimisiin ja saavat lapsen. Mies pettää ja eroavat. Mies ei suostu maksamaan elatustukea. Miten Ukrainassa toimitaan? Nainen ottaa yhteyttä Vykonavcha sluzba-organisaatioon, joka ottaa yhteyttä mieheen ja tarpeen mukaan suoraan hänen työnantajaansa ja työnantaja maksaa elatusmaksut miehen palkasta naiselle. Tämähän ei onnistuisi Suomessa, jossa yksityisyydensuoja on jo aivan saatanan naurettavalla tasolla, ja joka lienee suurin yksittäinen asia, minkä tiettyjä piirteitä vihaan tässä maassa.

2. On mies ja nainen... ... työnantaja maksaa elatusmaksut suoraan lapselle. Mies vittuntuu ja käy pieksemässä naisen. Oikeutta käymään ja nainen voittaa. Mies joutuu maksamaan vaikkapa 3000 hrivnaa naiselle kivusta ja särystä. Mies päättää olla maksamatta. Nainen vie oikeuden päätöksen aiemmin mainittuun organisaatioon ja he käyvät tarpeen mukaan vaikka miliisin kanssa hakemassa rahat/irtaimistoa tai vaikka auton tältä henkilöltä. Toki ensin asiat pyritään hoitamaan keskustelemalla. Eli uhri saa virallisia teitä varmasti rahansa, siinä missä joissain tapauksissa Suomessa pitäisi käydä Helvetin Enkelien luona ruinaamassa apua.
Eli tuolla tuo mainitsemasi organisaatio toimii kuin "Helvetin Enkelit" täälä, mutta ilmeisesti viranomaisten nimissä. Lainausmerkit siksi, että Helvetin Enkelit eivät kerhona harrasta kuvailemaasi perintäpalvelua Suomessa.
 

Hartza

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
En jaksa uskoa sellaiseen rauhaan missä Venäjän joukot saisivat jäädä Itä-Ukrainaan. Ukrainan näkökulmasta siinä ei olisi mitään järkeä. Sehän on antautumista kesken kaiken sodassa missä ollaan voitolla. Krimin tilanne on toisenlainen, joten sellainen "sopu" on mahdollinen missä Krim jää Venäjälle.

Propaganda suuntaan tai toiseen lienee voimakkaimmillaan juuri tällä hetkellä ja on vaikea saada käsitystä taisteluiden todellisesta kulusta. Loogisesti ajateltuna tämä ehdotus pitkästä tulitauosta olisi outo, jos on sodassa niskan päällä.

Toivottavasti kuitenkin taistelut alueella saataisiin päätökseen nopeasti. Siviilit ovat jo nyt kärsineet enemmän kuin riittävästi.
 
Viimeksi muokattu:

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Toivottavasti kuitenkin taistelut alueella saataisiin päätökseen nopeasti. Siviilit ovat jo nyt kärsineet enemmän kuin riittävästi.

Ikävä kyllä en oikein usko siihen, että taisteluita saataisi päätökseen nopeasti. Jos kuvitellaan, että näin käy niin se tarkoittaisi valintaa lähinnä kahden vaihtoehdon välillä:

a) separatistit antautuvat ja vetäytyvät alueilta.

b) Ukrainan hallinto lopettaa operaation alueella ja luovuttaa sen separatisteille.

Jokainen varmasti ymmärtää, että kumpikaan näistä vaihtoehdoista ei tule toteutumaan, mistä voidaan päätellä se, että tulevienkin kuukausien aikana alueella tullaan taistelemaan jopa hyvinkin rajusti.

Näkisin, että tällä hetkellä tilanne on se, että Ukrainan hallituksella on mahdollista tehdä tarjouksia aselevosta ja nähdäkseni tämä johtuu sitä, että hallituksella on varaa tähän. Tarjoamalla pitkää aselepoa hallinto asettaa separatistit selän seinää vasten, jos separatistit kieltäytyvät siitä sataa siitä pisteitä Ukrainan hallinnon pussiin, jos separatistit suostuvat siihen ja rikkovat tulitauon - tulos on se, että läntisen maailman silmissä separatisteihin kohdistuva luottamus vähenee entisestään jolloin Ukrainan hallinto voittaa pelin.

Riski on siinä, että toiminnan seurauksena separatistit pystyisivät vahvistamaan rivenään huomattavan paljon Venäjältä tulevan avun myötä, mutta ilmeisesti on laskettu sen varaan, että julkisuuskuvan parantamisen ja taktisen riskin kannalta tämä riski kannattaa ottaa. Toisaalta edellisen tulitauon aikana Ukraina kykeni vahvistamaan ATO:n joukkoja huomattavasti ja sen jälkeen aloittamaan voimakkaita operaatioita idässä, joten kenties tulitaukoehdotus on osa peliä ja tällä keinolla maan hallinto yrittää saavuttaa uuden taktisen voiton kyetessään vahvistamaan joukkojaan enemmän kuin vihollinen.

vlad.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Juuri äsken kuulin radiosta, että riippumattoman tutkimuslaitoksen mukaan yli 80% venäläisistä uskoo Ukrainan armeijan tiputtaneen malesialaisen lentokoneen.

Vain muutama prosenttiyksikkö uskoo tiputuksen tapahtuneen venäläismielisten separatistien toimesta.

Tutkimuslaitoksen mukaan syynä on valtion kontrolloima valtamedia.

Linkkiä en nyt pysty laittamaan uutiseen, sen voi tehdä joku muu jos pystyy.
 

Merovingi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Blue Jackets
Riski on siinä, että toiminnan seurauksena separatistit pystyisivät vahvistamaan rivenään huomattavan paljon Venäjältä tulevan avun myötä, mutta ilmeisesti on laskettu sen varaan, että julkisuuskuvan parantamisen ja taktisen riskin kannalta tämä riski kannattaa ottaa. Toisaalta edellisen tulitauon aikana Ukraina kykeni vahvistamaan ATO:n joukkoja huomattavasti ja sen jälkeen aloittamaan voimakkaita operaatioita idässä, joten kenties tulitaukoehdotus on osa peliä ja tällä keinolla maan hallinto yrittää saavuttaa uuden taktisen voiton kyetessään vahvistamaan joukkojaan enemmän kuin vihollinen.

Ainakin Donetskin kohdalla tulitauko voisi saada aikaan mielenkiintoisen tilanteen, sillä Donetsk on nyt saatu jaettua kahtia Luhanskin alueesta eli se on piirritetty. Huoltoa sinne ei juuri tule ja jos tulitauko tulee, niin Ukraina tulee varmasti vahvistamaan alueella olevia joukkojaan, mikä ei auta separatisteja.

Debaltseve on mitä todennäköisemmin saatu tänään Ukrainan joukkojen haltuun ja väitteitä liikkuu myös Torezin vapauttamisesta. Jos Torez on vapautettu, siirtynee painopiste Snizheen, sillä sen saaminen haltuun leventäisi rajalla olevaa Ukrainan joukkojen tunnelia.

Lisäksi Donetskissa näyttäisi Horlivkaa uhkaavan saarrostus.

Linkissä tilannekartta. Kartassa kyllä huomaa myös Donetskin alueella olevan tarkoituksena kaupunkiin tunkeutuminen ja tuon länteen osoittavan "seipään" halkaiseminen kahtia.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
En siis väitä, että Moskovan uutisointi olisi sen enempää totta, varmaankin päinvastoin, mutta molemmilta puolilta tulee sellaista propaganda-tuubaa, että oksat pois. Silti jengiä riittää, joka uskoo länsimedian sotapropagandan sanasta sanaan.

Johtuisiko tämä siitä, että länsimaissa on suhteellisen vapaa media verrattuna Venäjään? Länsimaisesta mediasta löytää siksi monenlaista näkemystä, ja jokainen omilla aivoillaan ajattelemaan kykenevä voi pähkäillä, mitä näistä pitää luotettavimpana. Venäjällä media on käytännössä täysin Kremlin hallinnassa, ja siellä kuulee vain yhtä "totuutta". Siksi tämä luotettavuus kääntyy helposti lännen suuntaan.
 
K

kiwipilot

Johtuisiko tämä siitä, että länsimaissa on suhteellisen vapaa media verrattuna Venäjään? Länsimaisesta mediasta löytää siksi monenlaista näkemystä, ja jokainen omilla aivoillaan ajattelemaan kykenevä voi pähkäillä, mitä näistä pitää luotettavimpana. Venäjällä media on käytännössä täysin Kremlin hallinnassa, ja siellä kuulee vain yhtä "totuutta". Siksi tämä luotettavuus kääntyy helposti lännen suuntaan.

Erittäin hyvin sanottu. Länsimaisessa mediassa kaikkien mielipiteiden edustajat saavat äänensä kuuluville, oli kyse sitten sionistien salaliitosta tai illuminaatista vouhkaajista. Jo tuo fakta kääntää vaa'an länsimedian puolelle noin 100-0 vs. ex-neukkulan tiedonvälitys.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Johtuisiko tämä siitä, että länsimaissa on suhteellisen vapaa media verrattuna Venäjään? Länsimaisesta mediasta löytää siksi monenlaista näkemystä, ja jokainen omilla aivoillaan ajattelemaan kykenevä voi pähkäillä, mitä näistä pitää luotettavimpana. Venäjällä media on käytännössä täysin Kremlin hallinnassa, ja siellä kuulee vain yhtä "totuutta". Siksi tämä luotettavuus kääntyy helposti lännen suuntaan.

Minä ainakin näen asian siten, että median vapaus (vapaampi vrt. media Venäjällä) tuo mukanaan myös sellaisia ulottuvuuksia joita venäläisessä valtamediassa ei ole. Länsimaisessa mediassa voidaan myös kritisoida uutisointia, länsimaisessa mediassa voidaan tarkastella tapahtumia huomattavasti helpommin useammasta suunnasta ja pyrkiä edes jollain tasolla puolueettomuuteen. Lisäksi lännessä ainakin tietyt mediatahot kykenevät jopa jälkikäteen tunnustamaan virheensä ja tunnustamaan sen, että ovat tehneet hätiköityjä johtopäätöksiä.

Edellä mainitsemaani ei tällä hetkellä venäläinen valtamedia edes pyri toteuttamaan vaan se on täysin ohjailtavissa ja Kremlin kontrollissa. Lisäksi Kreml pyrkii kaiken aikaa ulottamaan kontrolliaan entistäkin laajemmalle taholle asettamalla blogisteille tiettyjä ehtoja jos lukijamäärä on riittävän suuri, jolloin blogisti on verrattavissa mediaan. Ja samalla tavalla Kreml pyrkii tukahduttamaan (ja tukahduttaakin) kaiken vapaan ja sitä kritisoivan median mitä erilaisimmin syin ja jos muuta syytä ei löydetä, tuolloin syyksi kelpaa "valtion vastainen toiminta".

Joten vaikka seuraankin esim. tämän kriisin ohella länsimaisia medioita, ukrainalaisia medioita kuin myös venäläisiä medioita (lähinnä RIA Novosti ja rbth.com:in uutisointia) niin luotettavuudessa laittaisin länsimaiset mediat etusijalle, tämän jälkeen pidän ukrainalaisiakin medioita uutisointien kannalta todenmukaisempina mitä venäläisiä medioita. Kriittisesti on tietty syytä suhtautua kaikkiin tahoihin ja kaikkeen uutisointiin, koska disinformaatiota on paljon liikkeellä ja lisäksi taisteluiden luonteen vuosi uutisointi on hyvin vaihtelevaa.

vlad.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Ei tuossa Tuomiojan tekstissä mitään ihmeellistä ole. Venäjä mainitaan nimeltä, mutta muuten kaikki pistetään samaan koriin. Tehtaankadulla ollaan tyytyväisiä.

Minä kuitenkin pidän merkityksellisenä sitä, että siinä juuri mainittiin Venäjä nimeltä - ei tällaista minun nuoruudessani tapahtunut, hyvä jos viittauksen tasolla uskallettiin kritisoida silloisen Neuvostoliiton toimia:

"Tuomiojan mukaan Venäjän valtiollisessa ohjauksessa olevan median informaatio on valtaosaltaan propagandaa ja se on melko helppo tunnistaa sellaiseksi. Minkään maan median tietoja tai tiedustelutietoja ei kuitenkaan Tuomiojan mukaan pidä kritiikittä ja vahvistamatta niellä." (lainaus: ess.fi: Tuomioja).

Lausunnossaan Tuomioja kuitenkin selkeästi erottelee Venäjän omaksi toimijakseen ja - kuten kuuluu - mainitsee sen, että muidenkaan maiden välittämiä tietoja ei pidä kritiikittä ja vahvistamatta niellä. Loppu kun on toteamus, joka minusta on tehtävä tässä tapauksessa.

Voisinpa kuvitella, että tämä lausunnon jälkeen SAFKAn piirissä tuomioja-voodoo-nuket kaivetaan viimeistään esille, jollei jo näin ole tehty ennen tätä ulostuloa.

vlad.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Minä kuitenkin pidän merkityksellisenä sitä, että siinä juuri mainittiin Venäjä nimeltä - ei tällaista minun nuoruudessani tapahtunut, hyvä jos viittauksen tasolla uskallettiin kritisoida silloisen Neuvostoliiton toimia:
Ah tätä niin ihannoitua suomettumista on tarjottu Ukrainalle ratkaisuksi..

Ajat on tosiaan muuttuneet ja joitain ilmiselviä faktoja uskalletaan sanoa ääneen. Mutta NATO-kysymyksessä ollaan edelleen syvällä Paasikivi-Kekkosen linjoilla...(Todellisuudessa noiden kahden linjat oli sangen erilaisia ja Paasikivelle ei tarvitse antaa maanpetturin leimaa.)

Voisinpa kuvitella, että tämä lausunnon jälkeen SAFKAn piirissä tuomioja-voodoo-nuket kaivetaan viimeistään esille, jollei jo näin ole tehty ennen tätä ulostuloa.
SAFKA ja kohudosentti elävät Venäjän median kaltaisessa omatekoisessa maailmankaikeudessa, ne varmaan tietää voodoo-nuken toimivan. Uskon silti Tehtaankadun olevan tyytyväinen Tuomiojan tasapuolisuuteen.
 

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Toinen ryhmä onkin sitten nämä ääri-siionistien ja vapaamuurarien pikkukätyrit, eli mielipiteen muokkaajat, jotka tekevät työtään kaikilla foorumeilla palkkaa vastaan.

Liskomiehet maksaa aika huonosti, joten jotain sivubisneksiäkin pitää olla mikäli aikoo NWO-kätyrinä itsensä elättää. Itse välitän Ukrainan fasistien tappamien siviilin sisäelimiä mustassa pörssissä eteenpäin ja tämä trollaaminen on vain lisätulo.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Ukrainan parlamentti ei ole hyväksynyt pääministeri Jatsenjukin viimeviikkoista eronpyyntöä, kertovat tiedotusvälineet. (Lähde: ABC News, Euronews, Kyiv Post)

Saapa nähdä, mihin tilanne johtaa. Jatsenjukhan jätti eronpyyntönsä tilanteessa, jossa Vitali Klitshkon johtama UDAR-puolue sekä kansallismielinen Svoboda olivat jättäneet maan hallituksen.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pistetään vaihteeksi hieman punaisemman kynän välittämä, CNN:stä peräisin oleva uutinen, eli epäillään että Ukrainan armeija on siirtynyt käyttämään pitkän kantaman ohjuksia. Tällöin sotatoimet voidaan luonnollisesti ulottaa kauas rajan tuntumaan asti.

CNN: Ukrainan hallitus käyttänyt ballistisia ohjuksia | Kansan Uutiset | Verkkolehti
Oikeastaan aika luonnollinen siirtymä, koska maataistelukoneita on ammuttu alas melko monta.

CNN sivuilta en uutista löytänyt.
Crisis in Ukraine - CNN.com

Ihan huomiona, että 80km lentävä ohjus on lyhyenkantaman sellainen.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Johtuisiko tämä siitä, että länsimaissa on suhteellisen vapaa media verrattuna Venäjään?
Tässä Moskovan, Kiovan ja Novorossiyan kolmiodraamassa länsimedian uutisointi on ollut lähes kokonaan yksipuolista aina Maidanin aukion tapahtumista alkaen. Länsimainen media ei harjoita ns. tutkivaa journalismia, vaan lähinnä toistaa papukaijan-omaisesti maidensa hallituksien virallisia kantoja. Tämäkö on vapaa media? No ei ole.

Länsimaiden hallitukset ovat olleet alusta alkaen Kiovassa vallan kaapanneen hallinnon puolella ja tämä on näkynyt yksipuolisena, sanoisinpa jopa propagandistisena uutisointina. Kiovan hallinnon tekemät sotarikokset joko jätetään kokonaan uutisoimatta tai niitä vähätellään. Raketinheittimien ja tykistön käyttö siviilikohteita vastaan hyväksytään silmää räpäyttämättä, kun Maidanin aukion mielenosoittajan pikkurillin kynnen katkeaminen aiheutti tuomioryopyn silloista presidenttiä Viktor Janukovitshia vastaan.

Yksi propagandaan liittyvä tekijä on ns. valikoiva uutisointi. Ns. valtamedia valikoi uutisensa sillä perusteella, miten hyvin uutinen soveltuu lehden ajamaan linjaan. Otan esimerkkinä ukrainalaisaktivistin ja toimittajan Sergei Dolgovin murhan. Dolgov kuului Ukrainan kommunistiseen puolueeseen ja hän julkaisi lehteä nimellä "Paluu Neuvostoliittoon", joka ajoi Ukrainan liittämistä takaisin Venäjään ja kommunismin palauttamista Venäjälle.

Oligarkki Ihor Kolomoiskyn kuolemanpartiot sieppasivat Dolgovin Mariupolissa viime kesäkuussa. Muutama viikko sitten Dolgovin ruumis löydettiin Dnepropetrovskista. Ruumiista löytyi kidutuksen jälkiä.

Suomalainen valtamedia ei sanallakaan maininnut Dolgovin murhasta, eikä myöskään moni muu länsimainen media.

Toinen hyvä esimerkki on toukokuussa tapahtunut Odessan polttomurha, jossa yli 50 viatonta ihmistä poltettiin elävältä samaisen Kolomoiskyn rahoittaman Oikean sektorin toimesta. Kuvottava joukkosurma ohitettiin länsimaiden mediassa lähinnä olankohautuksella, koska "meidän tukema taho" syyllistyi siihen. Kiovan hallinto ei ole tähän päivään mennessä tutkinut Odessan joukkomurhaa eikä ketään ole tuomittu siitä minkäänlaiseen rangaistukseen. Näillä näkymin tuo yksi pahimmista Euroopassa vuosiin sattuneista joukkosurmista jää kokonaan tutkimatta ja syylliset rankaisematta.

Kolmas esimerkki on tapaus, missä Luganskissa Kiovan hallinnon ilmavoimat pommittivat Luganskin keskustan katuja ja hallintorakennuksia. Pommitus tapahtui keskellä kirkasta päivää ja sotatilanteen ulkopuolella. Muistaakseni ainakin 12 siviiliä kuoli pommituksessa. En huomannut suomalaisessa valtamediassa uutista koko tapahtumasta.

-------------------------

Mitä tulee tähän kriisiin yleisesti, niin mielestäni Venäjän ja Vladimir Putinin vähemmäisvaatimus on se, että he auttavat Novorossijan vapaustaistelijat voittoon Kiovan vallankaappareista ja tyranneista. Mikään vähempi ei riitä. Kompromisseihin ei tuollaisten kanssa tule suostua. Tämä on tärkeää sekä Venäjän oman edun että ennenkaikkea paikallisten asukkaiden takia.

On selvää, että Novorossijan armeija ei ilman Venäjän tukea pysty voittamaan Kiovan junttaa, jolla on enemmän resursseja ja länsimaiden tuki takanaan. Siksi Venäjän olisi avustettava heitä paljon nykyistä enemmän ja aktiivisemmin.

Tietysti tähän sisältyy omat riskinsä, koska NATO tukee junttaa täysin ehdottomasti. En tiedä onko NATO valmis suoraan konfrontaatioon Venäjän kanssa Venäjän omalla takapihalla. Toivoakseni näin ei ole, mutta siihenkin pitää tarvittaessa varautua.

Tällä hetkellä en ole tietoinen siitä, onko Venäjän hallitus valmis oikeasti auttamaan Novorossijaa voittoon sodassa. Onko se valmis tukemaan sitä loppuun asti hinnasta välittämättä. Tuki Novorossijalle on ollut tähän asti melko vaatimatonta, jos sitä vertaa vaikkapa siihen tukeen, mitä länsimaat ovat antaneet Syyrian islamistikapinallisille. Venäjän hallitus ehkä varonut lännen sanktioita, mutta nyt kun niitä on tulossa, ei pitäisi olla myöskään enää mitään syytä olla tukematta Novorossijaa suuremmalla kapasiteetilla.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Tässä Moskovan, Kiovan ja Novorossiyan kolmiodraamassa länsimedian uutisointi on ollut lähes kokonaan yksipuolista aina Maidanin aukion tapahtumista alkaen. Länsimainen media ei harjoita ns. tutkivaa journalismia, vaan lähinnä toistaa papukaijan-omaisesti maidensa hallituksien virallisia kantoja. Tämäkö on vapaa media? No ei ole.

Aliarvioit kyllä tässä täydellisesti vapaan tiedonvälityksen merkityksen. Toki Pentagon ja Valkoinen talo jatkuvasti pyrkivät ja pystyvät vaikuttamaan ja manipuloimaan valtavirtamediaa USA:ssa. Mutta edes valtavirtamedia ei ole siellä yksinääninen: sieltä löytyy yksittäisiä äärimmäisen kriittisiä ja merkittäviä ääniä. Tämän lisäksi on huomattavan vaikutusvaltainen (siis demokraattisen puolueen suhteen vaikutusvaltainen) keskustavasemmistolainen blogosfääri, jota olen itse ensisijaisesti lukenut jo yli 10 vuotta. Venäjällä ei yksinkertaisesti ole mitään vastaavaa - Kremlin kuristusotetta ja asennetta mediaan ei voi millään järkevällä tasolla rinnastaa Washingtonin osittaisiin pyrkimyksiin hallita tiedonvälitystä. Jos kiistät tälläisen totaalisen ilmeisen empiirisen havainnon, et ole vakavasti otettava keskustelija.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Aliarvioit kyllä tässä täydellisesti vapaan tiedonvälityksen merkityksen..
Olen lukenut viime tammi-helmikuusta alkaen melko tarkkaan sekä suomalaista että brittiläistä (lähinnä Guardian, Independent) valtamediaa koskien Ukrainan tilannetta, ja uskon pystyneeni muodostamaan melko hyvän kokonaiskuvan valtamedian kyvystä luoda tasapuolista ja molempien osapuolten kannat huomioon ottavaa uutisointia kriisistä. Lyhyesti sanottuna tätä kykyä ei ole ollut.

Amerikkalaista mediaa en ole kovin tarkasti seurannut, mutta ainakin Washington Postin uutisointi asiasta on ollut vähintään yhtä yksipuolista kuin suomalaisen valtamedian.


Toki Pentagon ja Valkoinen talo jatkuvasti pyrkivät ja pystyvät vaikuttamaan ja manipuloimaan valtavirtamediaa USA:ssa. Mutta edes valtavirtamedia ei ole siellä yksinääninen: sieltä löytyy yksittäisiä äärimmäisen kriittisiä ja merkittäviä ääniä.
Olisin kiinnostunut tietämään, onko sinulla antaa tästä esimerkkiä juuri Ukrainaa koskien? Mikä länsimaalainen ns. mainstream mediaan kuuluva taho on edes yrittänyt antaa tapahtumista mahdollisimman tasapuolisen kuvan? Jos on, niin kerro ihmeessä! Menen heti tsekkaamaan.



Tämän lisäksi on huomattavan vaikutusvaltainen (siis demokraattisen puolueen suhteen vaikutusvaltainen) keskustavasemmistolainen blogosfääri, jota olen itse ensisijaisesti lukenut jo yli 10 vuotta. Venäjällä ei yksinkertaisesti ole mitään vastaavaa
Venäjän "blogosfäärin" tila ja todellisuus ei taida kuulua tämän ketjun aiheeseen, mutta kysyn kuitenkin, että kuinka aktiivisesti luet venäläisiä blogeja?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös