Kun vastakkain olivat puoliorganisoitunut, yksilötaitoon nojaava ja organisoitunut joukkue, käy jääkiekossa usein näin. On hämmästyttävää, miten Ruotsi kykenee vuodesta toiseen nostamaan joukkuepelaamisen tason parissa vuodessa (U18->U20) ihan uudelle tasolle, kaukalosta riippumatta.
Studiossa kuultiin taas hölmöyksiä, toki asiaakin. Jännitys oli kuulemma syy Suomen vaisuuteen. Jännitys? Kun lohkossa on Kasakstan, jonka Suomi voittaisi Mietaan valmentamana ilman pelisuunnitelmaakin. Miksei Ruotsi koskaan jännitä alkusarjassa, vaikka on puolustettavana 44 voiton putki? Vai onko kyseessä koodikieli: no me nyt jännitämme, kun emme oikein tiedä, miten pelata.
Silti posin kautta. Näyttää siltä, että meillä on maalivahti, jonka lempinimeksi ei tule rantapallo. Joka sulkee suun kuin minigrip. Tämä vie pitkälle. Ja se, että kohtasimme Ruotsin nyt, emme puolivälierissä. Finaalissa Ruotsiakin jännittäisi, oikeasti. Toiseksi, eivät ne muut joukkueetkaan nyt ihan ihmeitä joukkueena esitä, pohjoisamerikkalaisetkin nojaavat yksilötaitoon. Siksi Suomi voi kaataa minkä tahansa poppoon näissä kisoissa. Paradoksaalisesti, matsi vahvisti uskoani joukkueeseen: näyttää siltä, että jotakin on opittu viime vuodesta. Ja kun on parempi UPL. Vielä kun oppisivat, että näissä matseissa pelataan kananmunat taskussa: älä koske vastustajaa, älä edes vilkaise. Silloin Kakko saa enemmän peliaikaa.