Näkisin kuitenkin yhtenä syynä myös kasvutarinan puutteen. Jos pelitapa on jo valmiiksi sisäistetty ja alkusarjapelit voitetaan poikkeuksetta, pelaajilla on vähemmän tuskailua ja sitä kautta vähemmän kasvuun potkivia tekijöitä turnauksen aikana. Yleensä juuri vastoinkäymiset herättävät ja vahvistavat joukkuetta. Voisi sanoa, että joukkue pääsee alkusarjassa liian helpolla, ja tuudittautuu alkusarjasta saatuun hyvän olon tunteeseen. Kun ratkaisupelit alkavat, joukkue ei olekaan henkisesti valmis siihen, että muutkin joukkueet nostavat tasoaan ja saavat pelitapansa toimimaan, eikä joukkue myöskään pysty kasvamaan yhteen joukkueena samaa vauhtia kuin ne maat, joiden pelaajilta on vaadittu hieman haastavampaa kasvuprosessia alkusarjassa.
Vuodesta 2013 tähän vuoteen Suomi on voittanut 3 mestaruutta ja pelannut neljä turnausta alle odotusarvojen (en tarkoita, että odotuksena olisi ollut aina mitali). Yhtä kaikki, Suomen tapa tuo mieleen Matti Heikkisen hiihdot. Usein alle odotuksien, mutta joskus huippusuoritus. Täydellistä on/ off-urheilua. Tämä kielii siitä, että huippusuoritus vaatii täydellistä onnistumista, myös joukkueena. En väitä, että tämä olisi kaikille yhteinen tapa menestymiseen.
Ruotsin tilastot ovat todella oudot U20-kisoissa. Ruotsin materiaali ei ollut koskaan huonoa (2008-19), mutta se ei kaikilta osin ole ollut pääkilpailijoiden (USA, Kanada, Venäjä, myöh. Suomi) veroista. Medelsvensson tekee keskiarvosuorituksen. Alkusarjassa hän pelaa vailla paineita tutulla pelitavalla ja voittoja tulee. Siitä hän saa päähänsä, että samaan tapaan jatketaan päätyyn saakka, 2012 se onnistuikin.
Jossakin tapauksessa varmaan kasvutarinan puute selittää jotakin: kuten tänä vuonna tuo selitys voisi olla aktuelli. Päästiin helpolla alkusarjassa, saatiin 4-0 johto USAa vastaan, menetettiin se ja kuitenkin voitettiin. Psykologisesti varmaan pelaajat alkoivat itsekin uskoa haltijatarkummiin, joka tuo voitot joka pelistä. Sveitsiä vastaan ei lainkaan latauduttu peliin, ajateltiin, että voitto tulee suuremmin yrittämättä. Ei tullut, tuli katastrofi. Toisissa tapauksissa materiaaliselitys toimii hyvin, kuten silloin kun Ruotsi on pelannut finaalissa ja hävinnyt paremmalleen. En usko, että yhdelläkään joukkueella olisi finaalissa asennevaikeuksia: jännittämistä toki, mutta sama vaiva on kummallakin puolella. Peli on varovaista.
Suomen kasvutarina voi toimia selityksena menestykselle, mutta on toisaalta ollut neljä epäonnistunutta kasvutarinaa. Vastoinkäymiset kasvattavat joukkuetta, mutta ne voivat viedä myös täydelliseen epäonnistumiseen. Syyt tähän löytynevät ehkä pukukopista: löytyykö johtajia, miten valmennus käsittelee painetilanteita. Onko joukossa ns. mätiä omenoita? Pelitapa on materiaalin jälkeen kaikkien selityksien pohjalla, mutta kun pelitapa on sisäistetty, löytyy muita kandidaatteja. Suomen menestys tänä vuonna kieli erittäin hyvästä asenteesta pelaamiseen, ei luovutettu, ei menetetty hermoja, pelikuri oli hyvää, vaikka esitykset voisivatkin ailahdella finaaleissa.
Summa summarum, hyvä materiaali on välttämätön ehto menestykselle, mutta riittäviin ehtoihin voi hyvin sisällyttää sisäistetyn pelitavan ja erilaiset psykologiset tekijät sekä kasvutarinan, joka yhdistelee edellämainittuja selityksiä.