Mainos

TV-sarjaketju

  • 2 340 191
  • 10 298

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
The Walking Deadin sarjakuvan luonut Robert Kirkman sanoi, että halusi luoda päättymättömän zombietarinan. Pituus siis lähtökohtaisesti itsestäänselvyys.
Sarjakuva on eri asia kuin tv-sarja. Vaikka sarjakuvasta olisi tehty "päättymätön", niin se ei tarkoita, että tv-sarjan piti lähtökohtaisesti kestää noin pitkään.
 
Lugos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Niin on ja sen unohdin tuossa mainita ymmärtäväni. Ajattelin vaan, että yrittävät toteuttaa tarkasti lähdemateriaalin henkeä.
 
tyoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lightning, Rangers, Vegas
Ihan yleisesti ottaen jaksojen määrä ei itsessään kerro mitään. Hyvät tekijät saavat pienen tai suuren määrän jaksoja toimimaan hyvin. Monesti jos iso määrä jaksoja on ongelma, niin se johtuu siitä, että sarjaa ei alun perin suunniteltu sellaiseksi, että siinä olisi paljon jaksoja, mutta suosion vuoksi sarjaa on jatkettu liian pitkään. Lost ja Walking Dead ovat tästä erinomaisia esimerkkejä.

Olen pääasiassa tekstisi kanssa samaa mieltä. Oikeastaan siis terminä täytejaksolla tarkoitin sellaista, mikä on väkisin väännetty mukaan, vaikka koko jakso olisi voitu yhtä hyvin jättää pois tai napata sieltä tyyliin pari kohtausta mukaan. Taustatarinoita saa olla toki mukana.

Nimenomaan tuon suosion takia, kun jatketaan, niin laatumerkinnälle saa usein heittää hyvästit. Toki ymmärrän väkisin jatkamisen monen ihmisen kannalta. Ei se ole tekemisessä mukana olevien kannalta huono asia, että työtä ja rahaa tehdään silloin, kun on mahdollisuus.
 
Kessu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kotimaisista sarjoista on tullut seurattua Roban uusinta kautta. Kyllähän tuo "aivot narikassa" viihteenä menee hyvin, mutta mielestäni taso on tippunut valtavasti aiempiin kausiin nähden. Katselin pitkästä aikaa ensimmäisen kauden jaksoja ja olivathan ne huomattavasti parempia, vaikkei sarja toki alkuaikoinakaan täysin realistisesti poliisin arkea kuvannut. Muistaakseni kolmannen kauden jälkeen sarjan laatu kääntyi pienoiseen laskuun. Uusimmalla kaudella esiintyvät rikostapaukset eivät tunnu yhtä kiinnostavilta tai välttämättä edes tarpeeksi uskottavilta. Myös näyttelijäsuoritukset tuntuvat osin hieman "tönköiltä" ja jotkut repliikit jopa melko päälle liimatuilta. Ensimmäisillä kausilla taas näyttelijätyö on mielestäni luontevamman oloisia ja esimerkiksi Hirviniemi vetää roolinsa hyvin. No pitää tämä uusin kausi loppuun asti katsoa, mutta alkavatkohan ideat olla jo melko lopussa sarjan jatkamiseksi.
 
ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, HIFK, Arsenal
Morganin veli Martin Freeman pääosassa aivan loistava.
Vähän epäilen että olisivat veljeksiä, sen verran eri näköisiä ovat. Itse asiassa netistä näyttäisi löytyvän kolmea faktaa, veljeksiä, serkuksia ja ei mitään sukua. Olen vahvasti viimeisen kannalla.
 
Liitteet

  • 9095f5_a750e2b039f74029a9da383155c0268a~mv2.png
    9095f5_a750e2b039f74029a9da383155c0268a~mv2.png
    457,8 KB · kertaa luettu: 69

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Itse asiassa netistä näyttäisi löytyvän kolmea faktaa, veljeksiä, serkuksia ja ei mitään sukua. Olen vahvasti viimeisen kannalla.
Älä usko kaikkea mitä netissä lukee. Ovat veljeksiä, varma tieto, olen Satakunnan Freemaneja itsekin.
 
Paloposti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Erittäin hyvä sarja. 1. ja 2. kausi löytyy Areenasta.

Aivan karmeisiin tilanteisiin ajautuu/ajaa päähenkilö itsensä toistuvasti. Martin Freemanilta täyden kympin suoritus koko sarja. En olisi todellakaan tunnistanut Freemaniksi jos en olisi lukenut.
Tämä on todella loistava sarja. Ansaitsisi ihan samanlaista hehkutusta osakseen kuin mitä Happy Valley aikanaan sai. Kyllä brititkin TVtä osaa tehdä.
 
kalma

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tsiigailen Lostia ensimmäistä kertaa uudelleen; menossa 2. kauden 22. jakso. Enpä muistanut, kuinka helvetin rasittava hahmo Michael on.
Sama urakka menossa itselläkin. Nyt sain kolmoskauden loppuun ja aika monenkin hahmon kohdalla olin unohtanut niiden ärsyttävyyden. Michaelia enemmän ärsyttää Kate. Ei anna nätit kasvotkaan mitään anteeksi, kun näyttely ja hahmo paskaa. Myös Jack on aika kelattava hahmo. Harmi, että ovat ruudussa noin 90% ajasta yhdessä tai erikseen.

Täytejaksojen taso vaihtelee tässä myös ihan hulluna. Sinänsä itseä ei haittaa täytejaksojen määrä, vaan vaikka se, kun ihmismassasta kaivetaan jotkut statistit parin jakson ajaksi päärooliin, kerrotaan niiden merkityksetön ja tylsä tarina ja sitten heidät tapetaan tai haudataan elävältä ilman, että mitään vaikutusta olisi ollut mihinkään.
Saattavat jopa tarinassaan nähdä jotain päätarinalle oleellista, mutta sitten eivät puhu kenellekään mitään ja katsojat tuskastuvat.

Muutenkin Hugo on ainoa joka osaa puhua mistään. Eikä hänkään sittenkun pitäisi. Esim. eka kausi olisi kestänyt ehkä kolme jaksoa jos olisi joku järki kässärissä. Kolmas kausi ei sitäkään.

Eli ihan saatanan ärsyttävä sarja ja loppua kohti muistaakseni vaan huononee. Mutta katon silti. Jotain vetoa tässä kai on.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Rapaport sano, että tähän loppu... Laitoin tähänkin ketjuun aikanaan

No ei! Yx parhaista pohjoismaisista rikossarjoista saikin seiskakauden.

Prkl, on odotettava useempi jakso
 
disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Eli ihan saatanan ärsyttävä sarja ja loppua kohti muistaakseni vaan huononee. Mutta katon silti. Jotain vetoa tässä kai on.
Lainaan nyt tämän vaikka Lostista yleisesti höpisenkin. Olihan tuo silloin aikoinaan aivan tajunnanräjäyttävä sarja - ja ei saatana tuli vanha olo kun tästäkin on jo 20 vuotta!

Se kerta viikossa tahti, silloin varsin uusi ja ihmeellinen ehkä yliluonnollinen mysteeri salaliittoviboineen, melko nerokkasti rakennetut jaksojen cliffhangerit sekä toistuvat "ahaa"-elämykset ja kaikki pöhinä sarjan ympärillä, spekulointi eri kanavissa, Lostpedia, jne. Mitään vastaavaa ei ollut aiemmin ja uudemmistakin ehkä Game of Thrones on ainoa sarja, jota on seurattu samalla pieteetillä.

Lost toi tuollaisen yliluonnollisuuden mainstreamiin ja vaikka itse olen paatunut X-Files fani, niin olihan se nyt aina vähän sellainen nörttien höpöhöpö alienjuttu, siinä missä Lost taas salonkikelpoinen tuotanto.

Molempien sarjojen rakennehan on isossa kuvassa sama, eli täytejaksoina Lostissa "random passengers" ja X-Filesissa "monster of the week". Pääjuonta sitten kuljeteltiin siinä sivussa ja osalla jaksoista oli jokin merkitys, osalla ei. Lostissa toki näitä juonilankoja ympättiin mukaan niin jatkuvalla syötöllä, ettei siinä pysynyt erkkikään perässä ja varmaan kirjottajiltakin unohtui osa. Ja osa taisi jäädä leikkauspöydälle.

Lost oli melkoinen aikansa ainutkertainen ilmiö, ja jokunen vuosi sitten uudelleenkatselussa tuli esiin sen ongelmat: bingettynä hahmot tosiaan lähinnä ärsyttävät, toimivat epäloogisesti ja ovat, noh, järjestäen ihan saatanan tyhmiä. Mysteeri ei kanna, kun tiedetään mitä tapahtuu, eikä se oikeastaan kiinnosta yhtään. Ja lopulta koko "loppuratkaisu" on vaan niin perseestä ja sekava, että jättää kusisen maun koko sarjasta.

Mutta lämmin, vähemmän kusinen muisto on siitä alkuperäisestä katselukokemuksesta, varsinkin ensimmäisten 3-4 kauden osalta. Oli oikeasti jännää! Samaa konseptia sitten toteutti The Walking Dead, vielä pidemmälle vietyjen behind the scenes -juttujen ja muun oheiskaman kanssa, missä tietysti auttoi lähdemateriaali. Ja siinäkin uusintakierroksella on ihan samat probleemat, ja taso laski kuin lehmän häntä sen jälkeen, kun kaikki on kerrottu ja pyörää alettiin keksiä uudelleen.

Noh, semmoista muisteloa tällä kertaa.
 
Shardik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Avs, Mestis

Mielestäni yksi Lostin vahvuuksista olivat toimivat flashbackit, joilla hahmoille rakennettiin lihaa luun ympärille. Todella toimiva ratkaisu aina keskittyä yhteen hahmoon kerrallaan ja laittaa lyhyitä takaumia jakson sisään nivoen ne saaren tarinaan. Jos olisi ollut kokonaisia takaumajaksoja, niin ei niitä olisi erkkikään jaksanut katsoa.

Ja se kun siellä loppupäässä tajusikin, että

flashbackit olivatkin flashforwardeja, mind blown

Joo, ei varmaan jaksaisi katsoa uudelleen kun löytyy parempaa katsomatonta kamaa, mutta olihan sarjassa aikanaan kovat koukut. Harmillisesti loppuratkaisu oli tunnetun perseestä.

Ehkäpä 20-30 v. sisään joku tekee moderniin tv:hen sopivan Lost-remaken paremmalla loppuratkaisulla.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Ehkäpä 20-30 v. sisään joku tekee moderniin tv:hen sopivan Lost-remaken paremmalla loppuratkaisulla.

From-sarjaa on tässä aloitettu muutaman jakson verran ja hyvin paljon samoja elementtejä, onhan siinä samoja tekijöitäkin taustalla. Hirveän vaikea sanoa kuinka pitkälle kantaa, tuskin mihinkään Lostin mittoihin kausien/jaksojen määrällä ainakaan. Mutta kovasti tykkään. Parasta genressään aikoihin.
 
Rautapohkeet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Losthan oli todella hyvä sarja sen 3-4 kautta. Lopussa taso alkoi tippumaan. Eikä juontakaan saatu lopulta järkevästi vedettyä yhteen. Kirjoittajat eivät tainneet itsekään tietää miten nuo mysteerit ratkeavat. Mutta tuli tuo silloin väijyttyä. Voisi ehkä ottaa nyt uudelleen katseluun. Eikä vähiten Katea näytelleen Evangeline Lillyn takia. Häneen rakastuin teini-iässä varsin kovastikin. On kyllä edelleenkin erittäin kaunis nainen.
 
disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Eikä vähiten Katea näytelleen Evangeline Lillyn takia. Häneen rakastuin teini-iässä varsin kovastikin. On kyllä edelleenkin erittäin kaunis nainen.
Sama, mutta näyttelijänä ei kyllä ihan kärkipäätä ainakaan omaan silmään. Tuossa Katen roolissaan vielä meni muiden ohessa, mutta esim. Hobitissa tai muutenkin ihan paskoissa Ant-Maneissa melkoinen pökkelö ja puhuva pää. Vaikka kaunis pää toki onkin!

From tuossa mainittiinkin, ja sehän on kyllä aika pitkälti sekoitusta Lostista, The Walking Deadista ja ainakin omassa päässäni myös Flanaganin Hounting of... -sarjoista. Hyvässä ja pahassa. Toimii mulle kyllä!
 
hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Ei kyllä pysty tuota Lostia katsomaan ollenkaan. Monesti olen yrittänyt sitä aloittaa, mutta ei vaan lähde. En minä siitä innostunut silloin aikoinaankaan, vaikka kaveriporukka oli aika fanaattistakin sen seuraamisen kanssa. From on sen sijaan maistunut ihan kohtuudella.
 
tyoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lightning, Rangers, Vegas
Michaelia enemmän ärsyttää Kate. Ei anna nätit kasvotkaan mitään anteeksi, kun näyttely ja hahmo paskaa. Myös Jack on aika kelattava hahmo. Harmi, että ovat ruudussa noin 90% ajasta yhdessä tai erikseen.

Hyvä muistutus. Jokaisella uusintakerralla nuo Katen ja Jackin kohtaukset menevät pääasiassa kelaukseen. Harmi, kun surkeat näyttelijät saavat niin ison osan ruutuajasta. Ihan sama ongelma esim GoT:ssa Danyn ja Jonin osalta. Kumma ku ihan laatusarjoissakin pitää olla väkisin ne tyttöjen ja poikien päiväunien kohteet, joiden kohdalla taitovaatimukset unohdetaan näyttelijöitä palkatessa.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Kyllä brititkin TVtä osaa tehdä.
Siis britithän ne vasta osaavatkin - ja usein kysymys on BBC:stä ja ITV:stä jne, avoimista kanavista, kun taas USA:ssa lähinnä järjestään maksullisista streaming-palveluista. Joita ennen brittiläinen laatu korostui vieläkin enemmän. Toki nykyään briteilläkin on paljon yhteistyötä ja tuotantoa maksullisissa palveluissa. Aloitin juuri katsomaan BBC:n iPlayeristä "Showtrialin" toista kautta, ei hyvää päivää miten taidokkaasti ja mukaansatempaavasti lähti liikkeelle. Jokin siinä otteesssa on niin toimivaa, tavallaan arkipäiväisempää, arkirealistisempaa kuin amerikkalaisissa sarjoissa, tai sitten jos amerikkalaiset tekevät arkirealismia niin sitten se onkin todellakin ihan urakalla korostettua. Siis loistavia ohjelmiahan sieltäkin tulee jatkuvalla syötöllä, ylipäänsä tämä on todellakin sitä tv:n kulta-aikaa.

edit: Ja se mikä on siellä niin häkellyttävä vahvuus on näyttelijätyö. Pääasiassa klassinen koulutus ja teatteritausta, ihan pienetkin roolit täytetään todella osaavilla luonnenäyttelijöillä.
 
Viimeksi muokattu:
Lost oli ihan hauska sarja, vaikka ensimmäisellä kerralla meinasi vähän tökkiä. Kyllä se kuitenkin meni alas, kun antoi mahdollisuuden ja hahmoihin pääsi paremmin sisälle. Sen jälkeen on tullut useasti palattua sarjan pariin, ehkä kolmen neljän vuoden välein. Mielenkiintoisia mysteerejä, joista osa avattiin aika hienosti matkan varrella.

Lost toi tuollaisen yliluonnollisuuden mainstreamiin ja vaikka itse olen paatunut X-Files fani, niin olihan se nyt aina vähän sellainen nörttien höpöhöpö alienjuttu, siinä missä Lost taas salonkikelpoinen tuotanto.
Mielestäni tämän teki jo Twin Peaks-sarja 1990-luvun alussa jota katsottiin lapsesta vaariin ja rahvaasta kuningattareen. Suurin vaikuttaja varmasti sekä X-Files- että Lost-sarjallekin.
 
disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Mielestäni tämän teki jo Twin Peaks-sarja 1990-luvun alussa jota katsottiin lapsesta vaariin ja rahvaasta kuningattareen. Suurin vaikuttaja varmasti sekä X-Files- että Lost-sarjallekin.
Joo sinänsä näinkin, mutta tarkoitin lähinnä sitä että Lost "aloitti" todellisen buumin vähän samankaltaisia, osin yliluonnolliseen perustuvia isoja produktioita. Onhan siellä ollut Twilight Zonea ja muuta häröilyä jo aiemminkin, mutta Lost oli se nykyaikainen airut tässä.

Twin Peaks sai olla aika rauhassa valtaistuimellaan ysärin alussa ja toki sen parin kauden kesto oli jotain ihan muuta kuin Lostin 120 saati X-Filesin yli 200 jaksoa. Ja tietysti 2000-luvulla tuo sarjojen levitys ja maailmanlaajuinen yleisö internetteineen oli ihan eri sfääreissä kuin ysärillä.

Ja onhan Twin Peaks tuhat kertaa paremmin kirjoitettu ja näytelty sarja, siitä ei kahta sanaa. Seisoi paljon tukevammin omilla jaloillaan kuin joku Lost.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Flou
Tää nyt menisi salaisiin suosikkeihinkin, mutta aloin vähän vitsillä katsoa Täydellisiä naisia Disney plussassa ja sehän veikin sitten mennessään. Eka kausi ainakin ollut todella hyvä ja tässähän on katsottavaa vaikka kuinka pitkäksi aikaa, kun jaksoja on yhteensä 180, eivätkä ne ole mitään lyhyitä jaksoja.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ei kyllä pysty tuota Lostia katsomaan ollenkaan. Monesti olen yrittänyt sitä aloittaa, mutta ei vaan lähde. En minä siitä innostunut silloin aikoinaankaan, vaikka kaveriporukka oli aika fanaattistakin sen seuraamisen kanssa. From on sen sijaan maistunut ihan kohtuudella.

Itsellä alkaa olemaan samat ajatukset, aikoinaan jäi kesken heti alkuun ja sama taitaa nyt käydä tuossa kakkoskauden kohdalla, tuntuu vähän puurtamiselta kun jaksoja paljon ja kun mysteerejä nykyään maailma täynnä niin jotenkin ei kannattele. Jotenkin luullen että jos sarja tuotaisiin tuommoisenaan nykypäivänä ulos niin aika vähin äänin jäisi pariksi kaudeksi ja suoraan suoratoistoon.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Nyt haluaisin kysyä niiltä, jotka on katsoneet LOST:n, niin miksi te katotee sitä uudestaan? Kun siis tiedätte, että se on pelkkä mysterybox joka ei johda mihinkään? Miten siitä saisi toisellakaan kertaa yhtään enempää irti

… no en yleensäkään ymmärrä toiseen kertaan katsomisia kun huippusarjoja on niin paljon, ettei niitä kaikkia ehdi kuitenkaan kattoo, niin miksi jos jonkun uudestaan LOST kaikista sarjoista?
 
WildCore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Lost nyt ekan kerran katsonnassa, toisen kauden puolessa välissä menen. Kyllä tämä vähän pitkäveteiseltä tuntuu, koska juuri kun alkaa näyttämään siltä että nyt alkaa tapahtumaan jotain, niin mitään ei kumminkaan tapahdu. Todella hidas sarja. Kai tämä silti tulee katsottua…
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös