Kylmäverisesti sinun 4 ekaa jaksoa takana. Vaikuttaa oikein hyvältä sarjalta. Joskus kun jonne oli, niin muistan vilauksiani tästä nähneen, mutta koskaan en ole aikaisemmin kattonut. Onkohan 2 ja 3 kausi sitten huonompia, kun niissä ei kait enää ole oikeita rikoksia takana?
Olet varmaan jo ehtinyt edetäkin sarjassa, mutta ainakin omasta mielestäni kaikki kaudet olivat suurin piirtein tasavahvoja. Tämä taisikin olla ensimmäinen maassamme tehty poliisisarja tai ainakin ensimmäinen minun katsomani. Pidin erityisesti siitä, että tapaukset olivat pääsääntöisesti oikein kiinnostavia. Ykköskaudella keissit tosiaan perustuivat vieläpä Suomessa ihan oikeasti tapahtuneisiin ja aikoinaan lehtien palstoillakin esiteltyihin rikoksiin, mikä toi hommaan oman autenttisen lisävivahteensa. Toisella kaudella keskityttiin ulkomaalaisten rikosjuttujen fiktioksi sovittamiseen ja kolmoskauden keissit olivat täysin käsikirjoittajien päästä kotoisin. Sekä tosipohjaisiin että kuvitteellisiin tapauksiin oli saatu ujutettu roppakaupalla draamaa. Olivatpa myös sarjan sivujuonet usein varsin tunteita herättävää sorttia.
Kylmäverisesti sinun -sarjassahan jokainen jakso pyrkii kertomaan oman itsenäisen tarinansa – samoin kuin muiden lemppareideni joukosta vaikkapa Housessa tai Pienessä talossa preerialla. Kylmärit eroaa noista kahdesta muusta mainitsemastani sikäli, että siinä jaksot eivät kuitenkaan ole liian irrallisia keskenään. Kaudet etenevät kyllä keissi per jakso -tahdilla, mutta aikaisempien jaksojen keissejä muistellaan aina välillä. Lisäksi päähenkilö Veli Miettisen ja hänen työkavereidensakin henkilökohtaisen elämän kiemurat pyörivät koko ajan taustalla ja etenevät varsin luontevalla tahdilla. Housessahan vaikkapa hahmonkehitys saattoi harppoa joskus ihan hullua pikavauhtia juuri siitä syystä, että jokainen jakso oli yritetty runnoa itsenäiseksi kokonaisuudeksi. Pienessä talossa preerialla taas oli vähän samaa ongelmaa, mutta lisäksi merkittävätkin tapahtumat unohtuivat eteenpäin mentäessä kuin taikaiskusta. Kylmäreissä moisia puutteita ei episodimaisesta esitystavasta huolimatta ilmene, vaan siihen on saatu vangittua aito jatkuvuuden tuntu.
Toiseen seuraamaani suomalaiseen poliisisarjaan eli Robaan verrattuna Kylmärit ei kuitenkaan ole aivan yhtä realistisen oloinen. Toki Veli on murharyhmän rikospoliisi ja siksi hänen työtehtävänsä ovat luonnollisestikin paljon raflaavampia kuin Roban piiripoliisien vastaavat, mutta hänelle tuntuisi siunaantuvan vähän epäuskottavankin paljon kaiken maailman ihmissyöjien ja sarjamurhaajien jahtaamista siihen nähden, että käsittääkseni suuri osa tämänkin maan henkirikoksista on vain jotakin alamaailman keskinäisiä välienselvittelyjä. Toisaalta kehuin juuri sarjassa käsiteltyjen keissien mielenkiintoisuutta ja draamapotentiaalia, mutta tuollakin asialla on puolensa ja puolensa – realistisuushan siinä väistämättä kärsii, jos tykitetään peräkanaa toinen toistaan ihmeellisempiä tapauksia.
Sen sijaan rikospoliisien toimintatavat tuntuisivat rajallisten tietojeni valossa olevan sarjassa ihan uskottavasti kuvattu, paitsi että kyseisellä poliisilaitoksella ilmeisesti häärii ainakin viimeisellä kaudella vain kolme työntekijää. En välttämättä kaipaisikaan enempää merkittäviä sivuhenkilöitä, mutta ihan todenmukaisuuden nimissä olisin toivonut muitakin jepareita edes taustalle vilahtelemaan. Lisäksi on vähän turhan kärjistettyä, että joka ikinen Velin ja hänen perheensä keskinäinen illanvietto kusahtaa raadon löytymiseen. Onhan rikospoliiseilla varmasti paljon hommia (etenkin jos osastolla on indeksihenkilön lisäksi vain kaksi tyyppiä) ja yksityiselämä sellaisesta väistämättä kärsii, mutta rajansa kaikella.
Sarjan hahmot on enimmäkseen uskottavasti kirjoitettu. Tässä ei nähdä mitään puhtoisia sankareita, vaan jokaisella lainvalvojalla piilee pinnan alla myös pimeä puolensa. Siitä en tosin pitänyt, että Velin ja hänen tärkeimmän työkaverinsa TT:n välille oli väsätty sellainen yksinkertaistettu Sherlock Holmes vs. rakas Watson -dynamiikka. TT:n tehtävänä oli esittää aina ne kaikkein itsestäänselvimmät ja lopulta täysin erheellisiksi osoittautuvat ratkaisuvaihtoehdot, kun taas Veli oli aina oikeassa. Olisin toivonut ihan henkilökuvien realistisuuden nimissä, että Veli olisi joskus vaikkapa kämmännyt oikein kunnolla ja TT olisi pelastanut päivän. Oikeassa elämässä kun kukaan ei ole aina oikeassa tai väärässä, vaan kaikki meistä tekevät tietenkin joskus virheitä, mutta harva kuitenkaan ihan koko aikaa.
Näyttelijät olivat sivuhahmojen osalta priimaa: Antti Reini, Leena Uotila, Taneli Mäkelä (no hän taisi esiintyä vain yhdessä tai ehkä kahdessa jaksossa), Kari Väänänen, Mari Nenonen… Usko Nikkari oli vertaansa vailla omalaatuisena ja murhista selvästi jonkin sortin sadistista nautintoa imevänä oikeuslääkärinä. Rikosten uhreina ja syytettyinä vilahteli monia tv:stä tuttuja näyttelijöitä ja näyttelijäksi yrittäviä, kuten Apulannan Toni – kiinnostus hänen roolisuoritustaan kohtaan minut alun perin ajoikin tämän sarjan pariin. Harmi vain, että itse pääosan vetäjä Ville Virtanen on mielestäni väkinäinen puupökkelö. Hänen tapansa ängätä repliikkejä häiritsee erityisen paljon siitä syystä, että siitä joudutaan kärsimään miltei jokaisessa kohtauksessa. Olisin mieluummin suonut, että pääosassa olisi ollut joku kovan luokan tekijä ja kaikkien sivuhenkilöiden näyttelijät olisivat olleet keskinkertaisuuksia.
Mutta että laatusarja oli tämäkin. Kaikki kaudet on tullut katsastettua useampaan otteeseen. Ilmeisesti ne löytyvät nykyään Ruutu plussastakin, joten pian voisi olla aika palata jälkeen Kylmäreiden pariin.
