Kyllä se kolmas kausi oli luvattu viimeiseksi jo hyvissä ajoin. Viimeinen kausi pysyi mielestäni vain vaivoin kasassa. Loistava sarja kuitenkin kokonaisuudessaan.
Omasta mielestäni taas homma pysyi harvinaisen hyvin kasassa sarjan monimutkaisuuteen nähden ja siihen miten moni sarja sukeltaa siinä kohtaa, kun pitää lyödä tarina pakettiin. En usko, että aikamatkustukseen liittyvää sarjaa voi edes käsikirjoittaa täysin loogisesti ilman vähintään pieniä aukkoja, koska koko ajatus on arkilogiikan vastaista. Vain 3 kautta kuitenkin mahdollisti kuitenkin erittäin tyydyttävän lopputuloksen, kun ei ollut turhia täytekausia paisuttamassa solmua. Loistava sarja ja ehdottomasti ihan kärkipäätä Netflixillä ja omassa tyylisuunnassaan.
Täälläkin moneen kertaan mainittu Halt and catch fire. Ensimmäinen tuotantokausi täyttä atk-tykitystä, jos olit millään tavalla osallisena tietokoneisiin 80-luvulla. Hyvät näyttelijät ja roolisuoritukset. Upea sarja!
2. tuotantokausi:
8/10 jaksoa katsottuna, ja mielestäni koko 1. tuotantokauden punainen lanka hukattu. Pussailua, ihmissuhteita ja draamaa. Kuin Melrose Placea katsoisi kun vertaa ensimmäiseen tuotantokauteen.
Noista Deadwood jäi kesken, Wire ei kuulu omaan top10:n ja Sopranos ammensi mafialeffojen kliseistä, joten jos niitä ei tunne, ei sarjakaan aukea.
SixFeet Under ja MadMen on kovia toki..
Mutta että luetellaan muualla tehtyjä? Ainakin omissa papereissa hyvin monet tanskalaisarjat menee delle, vaikkapa nyt "Perilliset". Ylipäätään yli yhdenkauden kuljettavia tarinoita tehdään paremmin Euroopassa, kun filleriä ei tartte änkä niin paljoa väliin. Yhdenkauden tarinoiden sarjoissahan amerikkalaiset on kehittyneet huimasti kun HBO ja sen vanavedessä muut alko niihin panostaa.
..toki useankauden tarinat vaatii paljon ja jonkun ekan kauden koukun, että rahotus säilyy, se nyt koskee sarjoja kaikkialla. Etukäteen pitkäksi tarinaksi mietityt on siksi haasteellisia. BB:stäkin näki, että rahoitus nousi ekan kauden menestyksen siivittämänä ja voitiin alkaa kirjoittaa pitempää tarinankaarta. BCS sitten taisi olla varmasti rahoitettu, joten tarinakerronta ja kässärikin oli sen mukasta.. erinomaista.
Mutta yleinen taso sarjoissa on noussut kun striimauspalvelut on alkaneet niistä maksamaan.
mutta tää nyt on OT, ehkä jossain vaiheessa tua yleistvsarjaketjussa palataan tähän.
Wire ei siis kuulu omiin suosikkeihisi mutta kai silti osaat arvostaa sen kirjoituksen laatua? Samoin vaikka Sopranosissa oli jotain mafialeffoilta lainattua niin kirjoituksen laatu meni ulottumattomiin sfääreihin vaikkei genrestä tykkäisikään?
En myöskään ymmärrä "filler" sanan käyttöä pitkissä sarjoissa. Vaikka sarjoissa olisikin omat eteenpäin vievät juonensa niin ihmisyyttä niissä usein kuvataan ja joillekkin perheenjäsenten seuraaminen silloin tällöin on filleriä kun osaaville sarjantekijöille se on oiva tapa näyttää vastakkainasettelua ja rikastaa sarjaa.
Täälläkin moneen kertaan mainittu Halt and catch fire. Ensimmäinen tuotantokausi täyttä atk-tykitystä, jos olit millään tavalla osallisena tietokoneisiin 80-luvulla. Hyvät näyttelijät ja roolisuoritukset. Upea sarja!
2. tuotantokausi:
8/10 jaksoa katsottuna, ja mielestäni koko 1. tuotantokauden punainen lanka hukattu. Pussailua, ihmissuhteita ja draamaa. Kuin Melrose Placea katsoisi kun vertaa ensimmäiseen tuotantokauteen.
Joo, suositus täältäkin jos aihealue ja ajanjakso kiinnostaa. Etenkin .ka tuotantokausi oli timanttia, toisessa vähän lähti pallo karkaamaan, kolmatta en ole vielä aloittanut.
Wire ei siis kuulu omiin suosikkeihisi mutta kai silti osaat arvostaa sen kirjoituksen laatua? Samoin vaikka Sopranosissa oli jotain mafialeffoilta lainattua niin kirjoituksen laatu meni ulottumattomiin sfääreihin vaikkei genrestä tykkäisikään?
En myöskään ymmärrä "filler" sanan käyttöä pitkissä sarjoissa.
Wire kässäri.. kyllä, paneuduttu ja huolellista ja aikanaan erilainen lähestymistapa perspektiivinvaihtoineen..
Mutta siihen se sitten jääkin. Tuotannon taso on Tv tuotantotasoa (sitä vanhaa), ohjaus ja varsinkin kuvaus on ankeaa. Sellaista 70-luvun rikoselokuvatasoa. Tuolloin ehlä elokuvamaisena kovalla tasolla verrattuna tuon ajan kaupallisten kanavien tusinasarjoihin, mutta juu, ei todellakaan kuulu omiin isoihin sarjoihin
Sopranos. Tässä ollaan ensimmäisiä kertoja TV tuotannossa tasolla, johon jatkossa on totuttu. Mutta ongelma on liian löysä rakenne ja tosiaan se, että katsojan täytyy, varsinkin aluksi, tuntea mafialeffat. Ei kovin hedelmällinen lähtökohta. Vähän kun laittaisi jonkun ikinä StarWArs:a nähneen katsomaan Obi-Wan:a…
joo, sarja kasvaa omaksi itsekseen ja näyttelijäsuoritukset, ohjaus ja kuvaus ovat jo top notch, mutta aihepiiri ja sen tuntemisen vaade ei nosta tätä kärkipaikoille. Siinä mielessä Boardwalk Empire seisoo paremmin omilla jaloillaan, vaikka ehkä tarinankuljetukseltaan ei ole ihan tällä tasolla.
No tässä äkkiä näiden JA:ssa ”pyhässä” asemassa oleviin sarjoihin oma näkemykseni.
Wire kässäri.. kyllä, paneuduttu ja huolellista ja aikanaan erilainen lähestymistapa perspektiivinvaihtoineen..
Mutta siihen se sitten jääkin. Tuotannon taso on Tv tuotantotasoa (sitä vanhaa), ohjaus ja varsinkin kuvaus on ankeaa. Sellaista 70-luvun rikoselokuvatasoa. Tuolloin ehlä elokuvamaisena kovalla tasolla verrattuna tuon ajan kaupallisten kanavien tusinasarjoihin, mutta juu, ei todellakaan kuulu omiin isoihin sarjoihin
Sopranos. Tässä ollaan ensimmäisiä kertoja TV tuotannossa tasolla, johon jatkossa on totuttu. Mutta ongelma on liian löysä rakenne ja tosiaan se, että katsojan täytyy, varsinkin aluksi, tuntea mafialeffat. Ei kovin hedelmällinen lähtökohta. Vähän kun laittaisi jonkun ikinä StarWArs:a nähneen katsomaan Obi-Wan:a…
joo, sarja kasvaa omaksi itsekseen ja näyttelijäsuoritukset, ohjaus ja kuvaus ovat jo top notch, mutta aihepiiri ja sen tuntemisen vaade ei nosta tätä kärkipaikoille. Siinä mielessä Boardwalk Empire seisoo paremmin omilla jaloillaan, vaikka ehkä tarinankuljetukseltaan ei ole ihan tällä tasolla.
No tässä äkkiä näiden JA:ssa ”pyhässä” asemassa oleviin sarjoihin oma näkemykseni.
Niin mistään omista suosikeista ei ollutkaan kyse tai tuotannon laadusta koska silloin tanskalaisilla ei olisi mitään jakoa tässä painimatsissa vaan pelkästään kirjoituksen laadusta kuten ekassa viestissäsi sanoit.
Better Call Saul on erittäin laadukkaasti kirjoitettu mutta se ei ole harvinaista amerikkalaiselle sarjalle. Tai siis on jos laskee kaikki csi:t ja greyn anatomiat jonkalaisia on tuhat muutakin mutta kirjoituslaatua löytyy jo laajasti sieltä terävimmästä kärjestä.
En kyllä sanoisi, että Sopranos vaatii mafialeffojen tuntemista katsojalta. Toki niistä on apua, tai sanotaanko antaa extraa joidenkin juttujen suhteen. Olen kuullut kavereilta, jotka ei ole välttämättä mitään mafialeffoja ikinä edes katsoneet esim. nauraneensa Silvion pöljälle Al Pacino / Kummisetä -imitaatioille ihan jo sen takia kun se nauratti Tonyä ja muita. Kaikki mafiapuheet ja -kielikin käydään sen verran selkeästi läpi sarjassa jo alussa, että ei siihenkään tarvi aiempaa tietämystä. Suurimmaksi osaksi kun tuo sarja kertoo kahdesta eri perhe-elämästä ja perheenpään terapiakäynneistä niin tuo on todennäköisesti helpommin lähestyttävä kuin itse mafialeffat.
En kyllä sanoisi, että Sopranos vaatii mafialeffojen tuntemista katsojalta. Toki niistä on apua, tai sanotaanko antaa extraa joidenkin juttujen suhteen. Olen kuullut kavereilta, jotka ei ole välttämättä mitään mafialeffoja ikinä edes katsoneet esim. nauraneensa Silvion pöljälle Al Pacino / Kummisetä -imitaatioille ihan jo sen takia kun se nauratti Tonyä ja muita. Kaikki mafiapuheet ja -kielikin käydään sen verran selkeästi läpi sarjassa jo alussa, että ei siihenkään tarvi aiempaa tietämystä. Suurimmaksi osaksi kun tuo sarja kertoo kahdesta eri perhe-elämästä ja perheenpään terapiakäynneistä niin tuo on todennäköisesti helpommin lähestyttävä kuin itse mafialeffat.
En kyllä sanoisi, että Sopranos vaatii mafialeffojen tuntemista katsojalta. Toki niistä on apua, tai sanotaanko antaa extraa joidenkin juttujen suhteen. Olen kuullut kavereilta, jotka ei ole välttämättä mitään mafialeffoja ikinä edes katsoneet esim. nauraneensa Silvion pöljälle Al Pacino / Kummisetä -imitaatioille ihan jo sen takia kun se nauratti Tonyä ja muita. Kaikki mafiapuheet ja -kielikin käydään sen verran selkeästi läpi sarjassa jo alussa, että ei siihenkään tarvi aiempaa tietämystä. Suurimmaksi osaksi kun tuo sarja kertoo kahdesta eri perhe-elämästä ja perheenpään terapiakäynneistä niin tuo on todennäköisesti helpommin lähestyttävä kuin itse mafialeffat.
Olen #muuten katsonut tänä vuonna Sopranosia uudestaan, ja tällä kertaa kiinnittää paljon enemmän huomiota toistuviin pikkukoukkuihin yleistiedossa, kun Tony ja muut päähenkilöt yrittävät päteä jollain kulttuuriin tai historiaan liittyvällä asialla, jonka selittävät semisti päin persettä. Tämä ja jotkin muut pikkujutut ovat herkullista huumoria, jota ei ole alleviivattu, vaan se on osattu kirjoittaa sinne sisään.
HBO:n tekstityksessä on muuten myös tehty todella paljon virheitä. Nimet kuten Machiavelli saattavat olla mitä sattuu sinnepäin.
Olen #muuten katsonut tänä vuonna Sopranosia uudestaan, ja tällä kertaa kiinnittää paljon enemmän huomiota toistuviin pikkukoukkuihin yleistiedossa, kun Tony ja muut päähenkilöt yrittävät päteä jollain kulttuuriin tai historiaan liittyvällä asialla, jonka selittävät semisti päin persettä. Tämä ja jotkin muut pikkujutut ovat herkullista huumoria, jota ei ole alleviivattu, vaan se on osattu kirjoittaa sinne sisään.
HBO:n tekstityksessä on muuten myös tehty todella paljon virheitä. Nimet kuten Machiavelli saattavat olla mitä sattuu sinnepäin.
Nämä päin persettä etteenpäin kerrotut "viisaudet" ovat kyllä kovaa huumoria. Yleensä Tony on kuullut sen Melfiltä jonka sitten ymmärtää joko väärin tai ei lainkaan mutta kertoo sitä eteenpäin. Captain Teebs, Amour Fou hyppäsi ensimmäisenä mieleen.
Breaking Bad teki sarjalle kunniaa(montakin kertaa) mutta yhdessä jaksossa Jesse kuulee omassa tukiryhmässään että hänen tilanteensa on Kafkaesque jota Jesse sitten kertoo kavereilleen. This is totally kafkaesque.
Nämä päin persettä etteenpäin kerrotut "viisaudet" ovat kyllä kovaa huumoria. Yleensä Tony on kuullut sen Melfiltä jonka sitten ymmärtää joko väärin tai ei lainkaan mutta kertoo sitä eteenpäin. Captain Teebs, Amour Fou hyppäsi ensimmäisenä mieleen.
Breaking Bad teki sarjalle kunniaa(montakin kertaa) mutta yhdessä jaksossa Jesse kuulee omassa tukiryhmässään että hänen tilanteensa on Kafkaesque jota Jesse sitten kertoo kavereilleen. This is totally kafkaesque.
Väärinkuulluista tuli mieleen nostaa toista kohokohtaa, vähintään top 5 -jakso koko sarjan aikana:
Tony Soprano:
[over the phone] It's a bad connection so I'm gonna talk fast! The guy you're looking for is an ex-commando! He killed sixteen Chechen rebels single-handed!
Paulie 'Walnuts' Gualtieri:
Get the f*** outta here.
Tony Soprano:
Yeah. Nice, huh? He was with the Interior Ministry. Guy's like a Russian green beret. He can not come back and tell this story. You understand?
Paulie 'Walnuts' Gualtieri:
I hear you. [hangs up] You're not gonna believe this. He killed sixteen Czechoslovakians. Guy was an interior decorator.
Christopher Moltisanti:
His house looked like sh*t.
Pine Barrens on myös täydellinen tv-sarjan jakso. Omassa listassani on kourallinen täydellisiä jaksoja jotka luettelen aina silloin tällöin ja edellisestä ei ole paljon aikaa mutta laitetaan vielä huvin vuoksi:
Pine Barrens -Sopranos
Bastogne -Band of Brothers
Manna from Heaven -People vs OJ
Please Remain Calmn -Chernobyl
Westworldin neloskausi menossa. Tää alkaa olla ihan Lostia. Sen lopetin toiseen kauteen, nyt mietin jaksanko tätä loppuun. Sekavaa, hahmojen kohtalot eivät kiinnosta… Saa nähä.
Sandman piti hetkeksi keskeyttää kun kuvanlaatu alkoi olla ala-arvoista. Ilmeisesti maailmalla yleistä. Pädillä voisi katsoa kunnolla, AppleTvn kautta ei ilman jäätävää pakkausta. Muut kanavat ja jopa muut nf ohjelmat ok.
Sandman piti hetkeksi keskeyttää kun kuvanlaatu alkoi olla ala-arvoista. Ilmeisesti maailmalla yleistä. Pädillä voisi katsoa kunnolla, AppleTvn kautta ei ilman jäätävää pakkausta. Muut kanavat ja jopa muut nf ohjelmat ok.
Et ilmeisesti viittaa sarjassa oleviin tahallisiin kikkailuihin? En tiedä tarkalleen, mutta siinähän on jotain kuvasuhteita ainakin kikkailtu vittullaxeen tyylikeinona?
En, musta pikselöityy, kasvot voivat mennä suttuisiksi jne. Nf asetuksilla ei muutosta. Voi olla omasta nopeudesta kiinni, ei ole maailman nopein yhteys. Toisaalta muissa kanavissa ei vastaavaa. Enkä huomannut tuota alkukauden aikana.
Westworldin neloskausi menossa. Tää alkaa olla ihan Lostia. Sen lopetin toiseen kauteen, nyt mietin jaksanko tätä loppuun. Sekavaa, hahmojen kohtalot eivät kiinnosta… Saa nähä.
Vaikea uskoa, että tämä on samojen tekijöiden sarja kuin ensimmäinen kausi. Ehkä pienenpieni nousu verrattuna oikeasti surkeaan kolmanteen kauteen, mutta laatusarjasta aletaan olla jo aika kaukana, juonen kuljetus mitenkään orgaanisesti ei tunnu onnistuvan enää ollenkaan.
1. kausi on ehkä suosikkikauteni kaikista sarjoista viimeisen vuosikymmenen aikana. Harmi, että jo 2. kaudessa taso tippuu reilusti ja nyt ollaan jo sukellettu niin syvälle, että tarkoitus oli oikeastaan luovuttaa jo 3. kauden jälkeen. Mitä ihmettä sarjan dialogille esimerkiksi on tapahtunut? Miksi sisäisen logiikan rakentaminen on muodostunut todella vaikuttavasta tasosta perus-poliisi- tai actionsarjan tasolle? Ilmeisesti käsikirjoittajat ovat vaihtuneet vähän joka kaudessa. Ei olisi kannattanut vaihtaa.
Ja muille, jos et ole Westworldia katsonut, suosittelen lämpimästi. 1. kausi toimii ihan omana kokonaisuutenaan ilman, että muita kausia tarvitsee katsoa.
Katselin taannoin, jo kolmannen kerran sarjan White Collar. Mulle kyllä iskee tällainen setti. Nyt menossa myös kolmannen kerran Suits. Sitten lähtee toiseen kierrokseen Mad Men. Jotenkin pidän näitä sarjoja samankaltaisina, vaikka eivät ole. Oletteko tutustuneet?
Katselin taannoin, jo kolmannen kerran sarjan White Collar. Mulle kyllä iskee tällainen setti. Nyt menossa myös kolmannen kerran Suits. Sitten lähtee toiseen kierrokseen Mad Men. Jotenkin pidän näitä sarjoja samankaltaisina, vaikka eivät ole. Oletteko tutustuneet?
Katselin taannoin, jo kolmannen kerran sarjan White Collar. Mulle kyllä iskee tällainen setti. Nyt menossa myös kolmannen kerran Suits. Sitten lähtee toiseen kierrokseen Mad Men. Jotenkin pidän näitä sarjoja samankaltaisina, vaikka eivät ole. Oletteko tutustuneet?
Mad Men ja Suits kuuluvat omalle kaikkien aikojen suosikkilistalleni. Olen todella huono katsomaan uudestaan mitään sellaista minkä olen kerran nähnyt viimeisen 10 vuoden sisällä. Silloinkin, kun kyse on suosikeista. Sopranosin toista kierrosta olen nyt vähitellen tahkonnut, mutta ensimmäisestä kerrasta onkin lähes 10 vuotta aikaa.
Itse katselen parhaillaan Viaplaystä Third Watch (Hädän hetkellä) sarjaa uudestaan reilun kymmenen vuoden jälkeen. Ajan kulumisen huomaa kyllä monista asioista niin sarjan tapahtumista ja yksityiskohdista, kuin tuotannollisesta puolesta.
Tykkäsin sarjasta aikoinaan ja edelleen se tempaa mukaansa kaikesta huolimatta. Jos vielä yksi jakso…
Hommasin tässä vähän aikaa sitten HBO Nordicin muutenkin paisuneen suoratoistovalikoimani jatkoksi ja ensimmäiseksi päädyin katsomaan sieltä Stephen Kingin kirjaan perustuvan Outsider-minisarjan. Tämä lähinnä siksi, että pidän Kingin kirjoista ylipäätään ja onhan niissä potentiaalia toimia myös visuaalisessa muodossa, vaikka nuo filmatisoinnit ovat tupanneet hieman vaihtelevan tasoisia olemaankin. Itse Outsider-kirjastakin muistan nauttineeni – vaikka se lässähti loppua kohden niin kuin Kingin teoksilla on tapana –, joten siitäkin syystä minisarja veti puoleensa.
Tuon kirjan kaikkia yksityiskohtia en enää tarkkaan muista, mikä hankaloittaa sen ja tv-sovituksen vertailua, mutta muutama sana Kingin yleisen tyylin ja tämän tv-sarjan eroista. Kokonaisuutena sarja tuntui Kingin tuotantoon verrattuna hieman kuivakalta, koska huumoria ja lämpöä ei ollut niin runsaasti. Kingillähän nimittäin huumorinkukka kukoistaa etenkin hahmojen ajatusten kuvauksissa ja kerronnan sanavalinnoissa, kun taas sarjasta moiset luonnollisestikin jäävät pois. Lisäksi hänen kirjoissaan on kauhukohtausten vastapainoksi runsaasti myös ystävyys- ja perhesuhteiden valottamista sekä ylipäätään herkkää ja tunnepitoista sisältöä. Sarja ei ollut niin vahvasti tunteisiin vetoava, vaikka kyllähän esimerkiksi erään hahmon lapsen kuoleman muistelut koskettivat. Sekä huumorin että lämminhenkisyyden suhteen sarjassa oli kuitenkin onneksi havaittavissa noususuhdanteinen kehityskulku. Etenkin 8. jakson dialogeissa oli aika paljonkin hauskoja juttuja ja lämpöä, kun hahmot reissasivat erääseen paikkaan ja alkoivat automatkan aikana avautua toisilleen ja heittää kaikenlaista läppää. Siinä jaksossa aito Stephen Kingin henki oli mielestäni hienosti tavoitettu.
Sarjan hahmot tuntuivat myös hieman ontoilta Kingin kirjojen hahmoihin verrattuna. Ei itse Kingin henkilökuvauskaan tosin mitenkään täydellistä ole, sillä etenkin hänen päähenkilönsä tuppaavat olemaan luonteenpiirteiltään vähän tasapaksuja. Heidän ajatus- ja tunne-elämäänsä on kuitenkin onnistuttu pureutumaan niin uskottavasti, että he vaikuttavat tästä huolimatta aidoilta ja samastuttavilta ihmisiltä. Ainakin miespuolisten hahmojen kohdalla siis näin, sillä naisten asemaan eläytymisessä Kingillä taas on selvästi ongelmia ja usein hänen naishahmonsa lipsahtavatkin pahasti Mary Suen puolelle. Poikkeuksiakin sentään on, kuten Outsider-kirjassakin sivuosassa esiintyvä neuroosien riivaama Holly Gibner, joka on lukuisine komplekseineen varsin monitahoinen ja aidon makuinen henkilö.
Outsider-sarjassa taas kaikki henkilöt jäivät enemmän tai vähemmän etäisiksi – joskin kauden edetessä hahmojen syventämisen ja taustoituksen määrä kyllä ilahduttavasti lisääntyi –, mutta Holly oli aivan erityisen laimea kautta linjan. Ehkä tuo johtuu osaltaan ihan tv-formaatistakin, kun hahmon pään sisään ei näe, mutta mielestäni tästä versiosta puuttui muutenkin tarvittavaa herkkyyttä. Sellainen neuroottinen pajattava äänensävy tuolla sarja-Hollylla oli kyllä kohdillaan, mutta noin muuten hahmon eksentrisyyttä ja haavoittuvuutta ei ollut mielestäni onnistuttu tavoittamaan. Välillä dialogissa tosin tuotiin ilmi joitakin outouksia (esim. pakonomaista pilkunviilausta), mutta suht normaalina tuo sarja-Holly ainakin päälle päin näyttäytyi. Olisin halunnut päästä kurkistamaan pintaa syvemmälle. Etenkin alkukaudella Holly tosin puuhaili suuren osan ajasta vain yksinään jotakin, jolloin henkilökuvan rakentamiseen ei ole käytettävissä yhtä paljon työkaluja kuin muiden hahmojen kanssa vuorovaikuttaessa, mutta tuolloin vaikkapa yksinpuheluilla tai ilmeillä olisi voitu tuoda esiin hänen sisimpiä aatoksiaan. Nyt tätä ei hyödynnetty, vaan hän oli yksin ollessaan yhtä pidättyväinen kuin muutenkin ja pokerinaama säilyi (lähes) alati paikallaan. Kaiken kaikkiaan hän vaikutti enemmän robotilta kuin ihmiseltä. Eikä Holly muuten oikeasti ollut tummaihoinen, kuten näyttelijä sarjassa, vaikkei tuo nyt mikään merkittävä yksityiskohta olekaan.
Sarjan muita heikkouksia olivat rönsyilevyys ja laahaavuus ainakin alkukaudella. Toki vika saattaa olla tv-vastaanottimen tällä puolellakin, mutta en meinannut pysyä varsinkaan kolmosjakson lato- ja vankilajutuissa kärryillä. Juoni myös eteni aluksi todellista etananvauhtia – liikaa oli esimerkiksi kohtauksia, joissa joku hahmo vain hortoili yksinään jossakin eikä mitään varsinaisesti tapahtunut. Tasaisin väliajoin nähdyt strippirevitykset olivat erityisen turhaa höttöä ja vain katkaisivat muutenkin verkkaisen tarinankulun. Kutosjaksossa vauhti alkoi sitten onneksi kiihtyä, kauhuelementtejäkin hiipi kunnolla mukaan ja jakson lopussa oli mainio cliffhanger. Samaten juonilangat olivat kauden tuossa vaiheessa jo punoutuneet hyvin yhteen eikä kärryillä pysymisessä ollut enää hankaluuksia. Eli jos viiden ensimmäisen jakson aikana oli hiukan hankala motivoida itseään kiinnostumaan tapahtumista (kun tuntui ettei mitään edes tapahtunut), niin loppukauden aikana ei enää ollut probleemaa siinä suhteessa.
Jo Outsider-kirjaa lukiessa minua tosin häiritsi tapahtuminen liika epärealistisuus, mutta tuolla osa-alueella sarja toimii mielestäni edes hieman paremmin, koska uskomattomatkin jutut on helpompi uskoa nähdessään ne silmiensä edessä. Sarjassa on kyllä aika vähän mitään räikeitä visuaalisia yliluonnollisuuksia (tyyliin kymmenpäisiä olentoja tai supervoimien avulla esineitä lennättäviä ihmisiä), vaan maagiset elementit ilmenevät enemmän vain välillisesti hahmojen käytöksessä ja dialogissa. Tällöin ne voisi usein tulkita periaatteessa ihan vain henkilöiden mielikuvituksen tuotteeksi ja edes jonkinlainen uskottavuus säilyy, vaikkakin vain tiettyyn pisteeseen saakka. Toisaalta suoranaiset yliluonnolliset elementit hiipivät kuvaan mukaan vähän erin – alussa niiden suuntaan vain vihjataan, joskin varsin räikeällä tavalla – jolloin ne ovat helpommin omaksuttavissa verrattuna siihen, että ne paiskattaisiin heti kättelyssä katsojan silmille. Myös päähenkilön suhtautuminen noihin hiljalleen ilmeneviin yliluonnollisuuksiin on rakennettu uskottavasti.
Dekkarin ja yliluonnollisuuden yhdistäminen ei kuitenkaan mielestäni lähtökohtaisestikaan toimi. Onhan aina vähän antikliimaksi, jos lähdetään kehittämään lupaavalta vaikuttavaa rikostarinaa, mutta sitten paljastuukin, että kaiken takana on vain pienet vihreät miehet, avaruusolennot, voittamaton hirviö tai jotain muuta älytöntä. Sama pätee myös kauhun ja yliluonnollisuuden yhdistämiseen – kyllähän kauhutarinassa saa yliluonnollisia elementtejä olla, mutta mielellään mahdollisimman hienovaraisesti ja niin että luonnollinenkin selitysmalli olisi mahdollinen. Tämäkin tarina meni loppuvaiheessa aivan överiksi realistisuuden osalta.
Yliampuvat maagiset hirviöt eivät ole ainakaan minun mielestäni yhtään pelottavia, koska eihän niitä voisi oikeasti olla eikä sellaisia sisältävään kertomukseen voi siis edes puolitosissaan uskoa. Esimerkiksi puoli-inhimilliset vampyyrit ovat jossakin määrin helpommin sulatettavissa, koska jotenkin voin omassa päässäni järkeillä, että ne olisivat voineet eriytyä ihmisistä joillakin tietyillä kriittisillä mutaatioilla, joiden seurauksena niiden elimistö on alkanut käyttää ravintonaan verta. En siis toki oikeasti usko, että vampyyreja olisi olemassa, mutta voin kyllä kuvitella niiden olemassaolon. Tuollainen yli-inhimillinen El Coco -hahmonvaihtaja taas on niin paksua settiä, että mielikuvitukseni rajat tulevat ilmeisesti vastaan.
Varsin ennalta-arvattava tuo sarja kyllä oli. Itselleni kupletin juoni toki olikin alusta lähtien selvä kuin pläkki jo kirjan tuntemisen perusteella, mutta oli se muutenkin helposti arvattavissa. Jännitettä onnistuttiin silti rakentamaan pitämällä pahan kasvot hyvin pitkälti piilossa ennen loppuhuipennusta. Eli vaikka kaiken pahan alku ja juuri olikin sarjassa tiedossa jo suht varhaisesta vaiheesta alkaen, se esiintyi ruudulla lähinnä takapenkiltä kuuluvana äänenä, naamiopäisenä hahmona tai vain selkäpuolelta kuvattuna, mikä toi asetelmaan edes jonkinlaista hienovaraisuuden ja salaperäisyyden tuntua. Kirja taas lässähti mielestäni täysin silloin kun arvoitus ratkesi ja kosketus realiteetteihin menetettiin.
Mutta ihan hyvä sarjahan tuo oli. Arvostin erityisesti tunnelmallisia musiikkeja ja oivallisia näyttelijäsuorituksia. Etenkin pääroolia eli etsivä Ralph Andersonia esittänyt Ben Mendelsohn oli loistava. Äkkiseltään hän vaikutti hieman kivikasvoiselta, mutta tarkemmin katsottuna hänellä on alati hienovaraisia mikroilmeitä – varsin uskottavia sellaisia vieläpä – ja elehdintä on niin ikään todella luontevaa. Karismaa löytyy myös aivan älyttömästi. Tuosta Mendelsohnin roolisuorituksesta nautin siis alusta lähtien ja vähitellen aloin nauttia itse sarjastakin – paranihan se vanhetessaan niin huumorin, koskettavuuden, juonenkuljetuksen kuin henkilökuvauksenkin osalta. Harmi vain että se ylimitoitetun laahaava ja puiseva alkupuolisko (etenkin jaksot 3-5) pilasi paljon.