Tulipahan tilattua Netflix uudestaan ja aloitettua Peaky Blinders (tämäkin siis uudestaan) - ja voi morjes mihin koukkuun jäi heti - kohta ensimmäinen kausi katsottu. Tuli joskus muinoin sarjaa katsottua ehkä kakkoskauden loppuun asti, mutta siitä on jo niin pitkä aika että piti aloittaa nyt alusta. Cillian Murphyn näyttelijäsuoritus on kyllä tuossa sarjassa jotain aivan maagista. Ainoa "miinus" sarjasta on kyllä tunnin jaksot, mielestäni 45min jakso on melko optimaalinen noin niinkuin yleisesti.
Ei olisi Peaky Blindersin takia tarvinnut tilata kun ovat olleet Areenassakin kesän alusta lähtien. Myös mielenkiintoinen 2-osainen dokumenttisarja rikollisjengeistä draamasarjan taustalla tuli katsottavaksi viime viikolla.
Ei olisi Peaky Blindersin takia tarvinnut tilata kun ovat olleet Areenassakin kesän alusta lähtien. Myös mielenkiintoinen 2-osainen dokumenttisarja rikollisjengeistä draamasarjan taustalla tuli katsottavaksi viime viikolla.
Ei tuota pelkästään Peaky Blindersin takia tullut otettua - parempi puolisko kuluttaa Netflixin sarjoja melko lailla ja katsotaan samalla myös Stranger Thingsiä. Kiitos vinkistä kuitenkin, Areenan tarjonta jää todella usein itsellä tsekkaamatta. Tuo kaksiosainen dokumenttisarja tosin pitää katsoa, kiitos katseluvinkistä :)
Stranger Things kausi 4 olisi voinut olla pari tuntia lyhempi. Pidin siitä, että jaksot olivat juuri sen mittaisia kun ohjaajat/tuottajat halusivat eli joku jakso oli 50 minuuttia, joku toinen oli 1h 40 minuuttia. Tietty 42 minuutin formaatti mainoksineen on liian vitun ärsyttävä. Se on tullut siitä että 42 minuuttia ohjelmaa, 15 minuuttia mainoksia ja 3 minuuttia siirtymään. Vanhan ajan skeidaa.
Stranger Things kausi 4 oli loistava! Silti siitä olisi voitu leikata vähintään pari tuntia pois. Ei tätä Dungeons and Dragonsia jota joku ehdotteli tuolla aikaisemmin. Tarkoitan, että joka jaksossa oli pieniä ja turhia juttuja ja loppujaksoissa oli enemmän niitä leikattavia ja turhia. Silti kausi oli 9/10.
Spoilerina se hieno Maxin kohtaus, se oli jotain upeaa.... Älä katso tätä spoileria, ellet ole katsonut aikaisempaa sarjaa.
Btw, monet luulevat että Stranger Things on lapsellista tarinaa kuten Harry Potter koska siinä on lapsia näyttelijöinä. Monet minun ystävistäni luulivat niin ja sitten he katsoivat sarjaa kun suosittelin sitä heille ja... he olivat toista mieltä. Draamaa, kauhua, scifiä, huumoria jne....
4. Kausi alkanuy YLE1:llä. Nyt huomasin että 2. jakso TVssä, joten areenasta eka päälle. Sarjan kaikki 3kautta on ollu hyviä, varsinkin eka (ekat kaudet btw netflix:ssä). Neljäskin alkaa lupaavasti Harry Sbrosen, Bill Pulmannin hahmon, eläkkeelläolosta traumaattisen 3. kauden jälkeen.
..ja huoh, Netflix Keep Breathing
Yksin luontoa vastaan jne. Nyt sarja, jeee! Paitsi että koko luonnossa olo olisi riityänyt yhteen jaksoon. Muuten käsitellään omia perhe ja ihmisuhteita samalla kun lupaavasti ja uskottavasti eränaassa kääntyy epäuskottaviksi tapahtumiksi. Siis sellaisiksi miksikukaantekisinoin jutuiksi. Boooooring. Reality Alone 100x kiinnostavampi (ja 9. kausi lähenee ratkasuaan)
Roban uusi kausi on nyt katsottuna, joten sananen siitä ja ensin ylipäätään ko. sarjasta.
En väitä tietäväni kovinkaan paljon suomalaisen rivipoliisin arjesta, mutta ainakin omien lähinnä Poliisit-tositv-sarjasta peräisin olevien mielikuvieni perusteella Roba vaikuttaisi suhteellisen realistiselta. Ei mitään jatkuvaa gloriaa ja toinen toistaan raflaavampia rikostapauksia, vaan ihan tavanomaiset ”makkureiden” ja ”näppäreiden” (poliisislangin käyttökin tuntuu muuten dialogissa luontevalta) kuskailut ovat aika merkittävässä osassa. Kuitenkaan sarjassa ei ole pelkästään niitä, vaan murhia, kouluampumisia, panttivankitilanteita, terroristi-iskuja ja pommiuhkiakin on riittävästi pitämässä homman mielenkiintoisena ja tuomassa keitokseen ylimääräistä dramatiikkaa. Olen kyllä realismin ystävä, mutta pelkkä tavallinen elämä käy hyvin helposti ajan oloon tylsäksi, tai ainakaan se ei ole sitä mitä fiktiiviseltä poliisisarjalta toivon. Jos haluan ehtaa totuudenmukaisuutta, käännyn vaikkapa sen Jimin dokumentaarisen Poliisit-sarjan puoleen. Roba ei tuollaiseen dokumentaarisuuteen edes pyri, vaan se on onnistunut sekoitus peruspoliisin arkea ja jännittävämpiä keissejä. Poliisien henkilökohtaisen elämän kiemuroita ja työpaikan jännitteisen ilmapiirin kuvausta on myös pääsääntöisesti ollut riittävästi, sillä alkaisihan pelkkä keissien jatkuva tykittäminen puuduttaa hyvinkin pian. Jos joitakin epäuskottaviakin piirteitä pitää mainita, niin työnjako pussihousujen (järjestyspoliisi) ja dekkareiden (rikospoliisi) vaikuttaisi välillä hämärtyvän. Rikospoliisit nyt sarjassakaan harvemmin juoppoja kuskailevat, mutta järjestyspoliisien olen nähnyt useammankin kerran lähtevän kesken työvuoronsa seurailemaan jotakin johtolankaa, mikä ei selvästikään heidän toimenkuvaansa kuuluisi.
Hahmot on pääsääntöisesti hyvin käsikirjoitettu. Virkavallasta ei anneta mitenkään liian ruusuista kuvaa, vaan niin rivipoliisien kuin johtoportaankaan toiminta ei kestä aina päivänvaloa. Henkilöhistorian tynkääkin henkilöille on yritetty pykätä. Jonkun nykyinen käyttäytyminen saattaa vaikkapa kummuta jostakin vuosia sitten tapahtuneesta epäonnistumisesta, joka on jäänyt mielen perukoille kummittelemaan. Dialogi on myös mielestäni ihan ok tasoa – huumoriakin on ja välillä saa nauraa ihan ääneenkin. Esimerkkinä mainittakoon vaikkapa se, kun Riku Niemisen ja Kari Hietalahden hahmot olivat ensimmäisellä kaudella peruuttaneet tahallaan kissan päälle, ja Aarni Kivisen näyttelemä ylikomisario ripitti heitä sanoin: ”Mielipidepalstalla lukee, että poliisi tekee autoillaan kissoista lättyjä.”
Näyttelijäkaartia vaivaa epätasaisuus. Aluksi tuntui hieman oudolta nähdä Putouksesta tunnetut naamat (Kari ”Hissu” Hietalahti, Aku Hirviniemi ja Riku Nieminen) näinkin vakavassa roolissa, mutta melko pianhan tuohon tottui. Olen lukenut netin keskustelupalstoilta jonkin verran kritiikkiä siitä, että pitääkö noita samoja iänikuisia tyyppejä nyt joka tuuttiin tunkea. Itseäni sellainen ei kuitenkaan lähtökohtaisesti haittaa, sillä jos näyttelijä on hyvä, niin kyllähän häntä jaksaa katsellakin, ja toisaalta tuntui virkistävältä seurailla varsinkin noita komediatyyppejä aivan erilaisessa roolissa kuin heidät on aiemmin totuttu näkemään. Hietalahti ja Hirviniemi (joka on sittemmin poistunut sarjasta) suoriutuivat minusta ihan hyvin, mutta Nieminen on melkoinen pohjanoteeraus. Hissukin on toki aika ilmeetön ja välillä hänkin puuskahtelee repliikkejään, mutta hahmon on tarkoituskin olla piinkova poliisimies, eli mikään eloisampi ilmaisu ei välttämättä istuisi rooliin. Aku replikoi ihan luontevan tuntuisesti, vaikka kyllähän hänestä selvästi huomasi, että hän vain näyttelee. Hahmo muistutti jollain tapaa Potter-kirjojen Ron Weasleyta – toisinaan ihan jumalaton törppö, mutta samaan aikaan hauska huliveikko ja jollain tapaa sympaattinenkin. Riku puolestaan näyttelee tässä sarjassa yhtä puupökkelömäisesti kuin Juice-elokuvan pääosassa. Jokaikinen repliikki on teennäisen tuntuisesti lausuttu ja äänensävy vaikuttaa jostain syystä kroonisesti hämmästyneeltä, vaikkei mitään yllättävää olisikaan tekeillä. Hän ei jotenkin vain tunnu uskottavalta poliisilta, toisin kuin Hietalahti ja jossain määrin Hirviniemikin. Hissua on käsittääkseni aika monta kertaa luultukin oikeaksi poliisiksi, eli aika hyvin on rooli sisäistetty. Tai ainakaan hänestä ei kilometrien päähän paista se, että nyt tässä vain näytellään.
Mitä muihin näyttelijöihin tulee, niin Ilari Johansson, Rauho Ahonen, Andrei Alén ja Taneli Mäkelä edustavat parhaimmistoa, Mari Perankoski ja Syke-sarjasta tuttu Tiina Lymi taas sitä puupökkelö-osastoa. Vaikkapa Leena Pöysti ja Aarni Kivinen ovat sitten siinä välissä. Johanssonin, Ahosen ja Alénin repliikkien lausunta on niin vaivattoman tuntuista, että on helppo unohtaa heidän kaikesta huolimatta vain näyttelevän. Hahmot ovat myös ihan hauskoja. Etenkin Johanssonin joka kohtauksessa kahvia ryystävä ja töistään ankeriaan lailla luistava renttumainen dekkari on aivan klassikkoainesta. Sarjan edetessä tuohon Markus Uusitaloon on tullut myös syvyyttä. Vähitellen hän alkoi ilmeisestikin kokea jonkinasteista huonoa omaatuntoa ainaisesta sluibailustaan, katseli mietteliäänä taivaisiin kohoavia paperipinojaan ja päätti lopulta ottaa lusikan kauniiseen käteen. Viimeisimmällä kaudella päästiin näkemään taas uusia puolia – sellainen vanhasta pelleilijästä tyystin poikkeava angstailija-Markus, jolla ei mennyt henkilökohtaisen elämän saralla ollenkaan hyvin. Ahosen sivistynyt konttorirottapoliisi Niilo on ollut pääsääntöisesti turhankin pienessä osassa, lähinnä huumoripainotteisessa sellaisessa, mutta viimeisimmällä kaudella hänen ja Uusitalon väliset dialogit olivat mukavaa seurattavaa. Lisää niitä, ja Ahosta ylipäätään. Alénin idealistinen ylikomisario Lund on vähän överi, mutta uskottavan makuisesti näytelty. Välillä Alénin intonaatio kuulostaa kyllä vähän oudolta, olisikohan ruotsalaista taustaa tai jotain. Joka tapauksessa hauskaa katseltavaa, kun Lund yrittää värkätä kaiken maailman uskoutumispiirejä, eikä muita poliiseja kiinnosta paskan vertaa. Taneli Mäkelä puolestaan on tehnyt viimeisimmiltä kausilta harmittavan katoamistempun, eikä hänen takakireä poliisipäällikköhahmonsa kieltämättä ollut mitenkään erityisen mieleenpainuva tapaus, mutta ikävä on silti jäänyt. Jos vertaa vaikka Ou nou’hun, Team Ahmaan tai muihin takavuosien suorituksiin, niin onhan Mäkelä parantanut kuin sika juoksuaan. Nykyään hän jopa osaa näytellä, tai ehkä tällaiset vakavat roolit vain istuvat hänelle paremmin.
Siirtyäkseni puupökkelöihin ja keskinkertaisuuksiin, niin Perankoskella ainakin on vain yksi ilme ja ääneen hiipuu kammottava teennäisyys aina kun jotakin pitää sanoa. Lymi ilmeilee ylidramaattisesti ja puhuu naurettavan väräjävästi jokaisessa kohtauksessa. Niin Sykkeessä kuin tässäkin hän näytti koko ajan siltä kuin olisi pillahtamassa itkuun hetkenä minä hyvänsä, mikä sopikin ihan hyvin hänen vollottajatyyppiselle Sykkeen hahmolleen Marleenalle, mutta ei tälle kovapintaiselle ylikomisariolle. Ehkäpä hänellä on jäänyt se Marleenan rooli päälle maailman tappiin asti. Toinen Syke-sarjasta maineeseen ponnahtanut näyttelijä eli Pöysti osaa kyllä perusreplikoinnin sujuvammin, mutta mitään kummoisia tunnetiloja hänkään ei kykene välittämään. Syystä tai toisesta hänen hahmonsa tuntuvat olevan aina enemmän tai vähemmän pliisuja, mutta ehkä hän sitten ei parempaan pystyisikään. Aarni Kivistä ovat monet parjanneet, mutta minusta hän oli ihan kelvollinen, vaikka kieltämättä se jatkuva suunmutristelu pakkasi välillä häiritsemään.
Eli ihan hyvä sarjaa on kyseessä, mutta ei nyt mitään all time feivörittejä sentään, ehkä juuri tuosta näyttelijämateriaalin epätasaisuudesta johtuen. Tuli muistaakseni toissakeväänä katseltua niitä siihen asti ilmestyneitä jaksoja maratonityylillä ja hauskaa kyllä oli. Tämä viimeisin kausi ei iskenyt niin paljon kuin aiemmat. Spoilereissa lisää.
Niilon ja Uusitalon väliset kohtaukset olivat hyviä, ja pidin siitä Uusitalon kivessyöpäjuonesta kokonaisuudessaan, vaikka ehkä se tuotiin jossain määrin hieman naurettavalla tavalla esille (”Niitä kulkusia on vain yksi”). Ensimmäisen jakson terroristi-isku oli myös ihan jännittävä, ja sen päätteeksi katsoilta vedettiin taitavasti matto jalkojen alta – kun sitä ehti jo luulla, että aika vähällähän tästä selvittiin, niin loppujen lopuksi Arto olikin ampunut väärän tyypin. Kaiken kaikkiaan kaudella hahmot tuntuivat jotenkin aiempaa etäisemmiltä. Oli ehkä vähän liikaakin niihin rikostapauksiin keskittymistä ja liian vähän muuhun elämään paneutumista, eivätkä käsitellyt rikostapaukset tai ne vähäiset henkilökohtaisen elämän kiemuratkaan olleet pääsääntöisesti kovin kiinnostavia. Sinisalolle (Perankoskelle) oli yritetty virittää kerrankin jotain omiakin juonikuvioita, kun hän ja hänen perheensä joutui ”maalittamisen” uhriksi, mutta sekin tuntui vähän vanhan toistolta. Muistaakseni jollain aiemmalla kaudella ainakin Artolle (Hissulle) ja ehkä jollekin muullekin on käynyt näin. Maikin (Pöysti) isäänsä tullut stalkkaajapoika oli yksinkertaisesti inhottava, ja olisi tehnyt mieli käväistä telkkariruudun toisella puolella antamassa hänelle köniin. Ihan kiva sinänsä, että hahmo herättää jonkinlaisia tunteita, mutta rajansa kaikella. Stalkkaajiakin sarjassa on aiemmin nähty, ainakin sen Maikin exän muodossa.
Tuntui siis vähän siltä, ettei tälle kaudelle ollut oikein keksitty mitään uusia ideoita. Varmasti tulevat kaudetkin tulee kuitenkin katsottua, jahka niitä tulee (sori tautofoniasta).
Katselinpas tässä Band of Brothersin. Muistikuvat ~20 vuoden takaa olivat vähän hatarat, vai olisiko tuo tullut joskus tällä välin telkkarista uudestaankin ja olisin silloinkin katsonut. No, joka tapauksessa muistan, että sarjaa tuli aikoinaan pidettyä ihan huippuna.
Ehkäpä tv-tuotanto on mennyt isoin hyppäyksin eteenpäin viime vuosikymmenten aikana, sillä tällä kertaa sarja tuntui mielikuviin verrattuna pieneltä pettymykseltä. Meinasin jopa tulla tänne valittamaan kuuden jakson jälkeen, että draamaa on aika vähän, roolihahmot jäävät hyvin etäisiksi ja koko sarja koostuu aika lailla toisistaan irrallisista, toistuvista ja mahdollisimman raadollisista action-kohtauksista. Mikä kyllä sinällään on saattanut olla sarjan tekijöiden tarkoituskin, kuvata sotaa sekavana, kaaottisena ja julmana.
Mutta nyt kun katsoin loppuun asti, niin enpä kehtaakaan valittaa. Onhan tuo toiseksi viimeinen jakso ihan mahdottoman hyvä telkkariohjelma ja tärkeästä aiheestakin (vaikka faktat ei ihan kohdillaan olleetkaan).
The Pacificin ajattelin katsoa sitten tähän perään, sitä en ole aiemmin nähnytkään.
Katselinpas tässä Band of Brothersin. Muistikuvat ~20 vuoden takaa olivat vähän hatarat, vai olisiko tuo tullut joskus tällä välin telkkarista uudestaankin ja olisin silloinkin katsonut. No, joka tapauksessa muistan, että sarjaa tuli aikoinaan pidettyä ihan huippuna.
Ehkäpä tv-tuotanto on mennyt isoin hyppäyksin eteenpäin viime vuosikymmenten aikana, sillä tällä kertaa sarja tuntui mielikuviin verrattuna pieneltä pettymykseltä. Meinasin jopa tulla tänne valittamaan kuuden jakson jälkeen, että draamaa on aika vähän, roolihahmot jäävät hyvin etäisiksi ja koko sarja koostuu aika lailla toisistaan irrallisista, toistuvista ja mahdollisimman raadollisista action-kohtauksista. Mikä kyllä sinällään on saattanut olla sarjan tekijöiden tarkoituskin, kuvata sotaa sekavana, kaaottisena ja julmana.
Mutta nyt kun katsoin loppuun asti, niin enpä kehtaakaan valittaa. Onhan tuo toiseksi viimeinen jakso ihan mahdottoman hyvä telkkariohjelma ja tärkeästä aiheestakin (vaikka faktat ei ihan kohdillaan olleetkaan).
The Pacificin ajattelin katsoa sitten tähän perään, sitä en ole aiemmin nähnytkään.
Olen katsonut sarjan aika monta kertaa ja aina jossain vaiheessa tulee samankaltaisia ajatuksia eli kun joka jaksosta se vartti on herkeämätöntä tulitusta että eikö vähempi riittäisi. Lopulta tulen myös aina samaan johtopäätökseen eli kun easy-komppaniasta kerrotaan tarinaa(menetti noin puolet miesvahvuudestaan) ja oli jatkuvasti vihollisen saartamana niin paha siitä olisi kertoa ilman jatkuvaa taistelua.
Bastogne on edelleen yksi parhaista tv-sarjan jaksoista Sopranosin Pine Barrensin, People vs OJ:n Manna from Heavenin ja Chernobylin Please remain calmin kanssa.
Tälläisen sarjan lopulta voisi odottaa jotain hienoa puhetta esim majuri Wintersiltä miehilleen mutta siinä kohtaa tulee yksi sarjan nerokkaimmista kohtauksista kun tämä puhe annetaankin saksalaiskenraalille joka puhuu omille miehilleen. "You deserve long and happy lives in peace"
Kohdasta jossa sanot että hahmot jäivät etäisiksi olen 1000% eri mieltä mutta Pasificissa tämä on (mielestäni) oikeasti ongelma.
Band of Brothers, tullut kateltua sarja läpi monet kerrat ja joitakin jaksoja erityisesti. Kirjana lukenut myös useasti ja Easyn ja 506:n vaiheista lukenut myös monista muista lähteistä. Todella hieno sarja ja suhteellisen tarkka historiallisesti. Muutamat pahat kömmähdykset harmittaa (mm. Blithen kohtalo), mutta kokoluokan huomioiden ei pahoja mokia. Näyttelijöiden naamat on mulla aika pahasti leimaantuneet tämän sarjan myötä vaikka esim Damian Lewis on monessa muussakin hyvässä sarjassa ollut. Siinäpä taas kateltavaa seuraavalle flunssasaikulle, Currahee!
Katselinpas tässä Band of Brothersin. Muistikuvat ~20 vuoden takaa olivat vähän hatarat, vai olisiko tuo tullut joskus tällä välin telkkarista uudestaankin ja olisin silloinkin katsonut. No, joka tapauksessa muistan, että sarjaa tuli aikoinaan pidettyä ihan huippuna.
Ehkäpä tv-tuotanto on mennyt isoin hyppäyksin eteenpäin viime vuosikymmenten aikana, sillä tällä kertaa sarja tuntui mielikuviin verrattuna pieneltä pettymykseltä. Meinasin jopa tulla tänne valittamaan kuuden jakson jälkeen, että draamaa on aika vähän, roolihahmot jäävät hyvin etäisiksi ja koko sarja koostuu aika lailla toisistaan irrallisista, toistuvista ja mahdollisimman raadollisista action-kohtauksista. Mikä kyllä sinällään on saattanut olla sarjan tekijöiden tarkoituskin, kuvata sotaa sekavana, kaaottisena ja julmana.
Mutta nyt kun katsoin loppuun asti, niin enpä kehtaakaan valittaa. Onhan tuo toiseksi viimeinen jakso ihan mahdottoman hyvä telkkariohjelma ja tärkeästä aiheestakin (vaikka faktat ei ihan kohdillaan olleetkaan).
The Pacificin ajattelin katsoa sitten tähän perään, sitä en ole aiemmin nähnytkään.
Jos löytyy HBO Max tilaus niin kannattaa ilman muuta katsoa vielä Easy Companyn tyypeistä tehty dokkari siihen päälle. Toki jonkin verran kierrätetty niitä jakson alun lausahduksia tuohon dokkariin, mutta aika paljon oli uuttakin.
Olen katsonut sarjan aika monta kertaa ja aina jossain vaiheessa tulee samankaltaisia ajatuksia eli kun joka jaksosta se vartti on herkeämätöntä tulitusta että eikö vähempi riittäisi. Lopulta tulen myös aina samaan johtopäätökseen eli kun easy-komppaniasta kerrotaan tarinaa(menetti noin puolet miesvahvuudestaan) ja oli jatkuvasti vihollisen saartamana niin paha siitä olisi kertoa ilman jatkuvaa taistelua.
Bastogne on edelleen yksi parhaista tv-sarjan jaksoista Sopranosin Pine Barrensin, People vs OJ:n Manna from Heavenin ja Chernobylin Please remain calmin kanssa.
Tälläisen sarjan lopulta voisi odottaa jotain hienoa puhetta esim majuri Wintersiltä miehilleen mutta siinä kohtaa tulee yksi sarjan nerokkaimmista kohtauksista kun tämä puhe annetaankin saksalaiskenraalille joka puhuu omille miehilleen. "You deserve long and happy lives in peace"
Kohdasta jossa sanot että hahmot jäivät etäisiksi olen 1000% eri mieltä mutta Pasificissa tämä on (mielestäni) oikeasti ongelma.
Minusta tuo kokonaisuus oli melko toimiva. Alkuun ei sodita vaan kouluttaudutaan ja bondaillaan paskan johtajan myötä, sekä löydetään omasta porukasta ne johtajat. Sitten, kun soditaan niin sitä kanssa on ja lopuksi näkyy sitten se raadollisuus, kun täysin loppuun kuluneet tyypit lähtevät vielä suorittamaan jotain viimeistä täysin turhaa tehtävää. Siihen vielä päälle loppuvaiheen himmailu ja fiilistely sodan loppumisesta, antautumiseen kaikkineen ja sarja laskee rauhan aikaan selvästi rauhallisella tahdilla ilman räjähdyksiä sun muuta.
Olen samaa mieltä hahmojen toimivuudesta. Pacific, joka oli koottu kolmesta eri kirjasta jätti hahmot tosi kaukaisiksi, kun taas Easyn tyypit tuntuvat yhä edelleen aina yhtä toimivilta persoonilta omine vikoineen ja luonteenpiirteineen.
Kehaisin joku aika sitten HBO Maxille tullutta Alfia, ja nyt kun sain sen käytyä kokonaan läpi, niin täytyy esittää anteeksipyyntö Maikkarille, kun silloin kauan, kauan, kauan sitten niin kiehuin, kun selvästi kaksiosainen jakso jäi cliffhangeriin mutta eivät koskaan esittäneet sitä loppua. No kun eihän sitä näköjään oltu tehty, vaan NBC oli cancelöinyt koko sarjan kausien välissä, ja ratkaisuosaa ei sitten koskaan tehty.
1996 näköjään on sitten tehty tv-leffa, joka jatkaa siitä mihin sarja päättyi keskeneräisesti, paitsi että Tannerin perhe puuttuu kokonaan. Internet-kirjastosta löytyi lainaksi sekin, pitää jossain välissä katsoa.
Sattumalta katsoin eilen yhden jakson verran satunnaisesti kakkoskaudelta ja tämä kuuluu sarjaan ”parempi jättää sinne muistoihin”. Näitä kaverin Helsinkiläinen serkku nauhoitti ptv:ltä vhs-nauhoille ja vitsi, että ne oli hauskoja. Varmaan ne silloin olivatkin.
Kuinkahan Morkin nano nano vielä uppoaisi? Varmaan yhtä huonosti.
Sarjassa on paljon tuttuja hyviä näyttelijöitä ja tykkään ohjelmista, jotka perustuvat edes löyhästi tositapahtumiin. Vuoden 1984 kaivoslakko ja sen vaikutukset vielä nykyään ihmissuhteisiin kiinnostavat minua, mikä luonnollisesti oli yksi syistä, miksi pidin sarjasta.
Luulin Stranger Thingsin jälkeen etten löytäisi enää Netflixistä mitään itselleni mielekästä sarjaa katsottavaksi kun olen moneen otteeseen sarjalistaa silmäillyt. Mutta sitten silmieni eteen osui sarja nimeltään Dark. Useat ovat kyllä suositelleet kyseistä sarjaa ja kehuneet hyväksi sarjaksi, ja olen moneen otteeseen miettinyt, että katsoisin sen mutta en ole vain saanut aikaiseksi alottaa sitä.
Mutta muutama viikko taaksepäin aloitin viimeinkin katsomaan kyseistä sarjaa, ja kyllähän se sarja ylitti kaikki mun odotukset! Tänään sain katsottua koko viimeisen kauden loppuun 10 tunnin maratoonisessiona ja tylsää hetkeä ei ollut, ja sarja piti hyvin jännityksessä loppuun asti. :D
Mutta sarja oli tarinallisesti täydellinen ja sai mut kyllä valtavasti koukkuun, tykkään muutenkin kaikenlaisista aikamatkustustyyppisistä jutuista, niin oli kyllä noin muuten sopiva sarja mulle. Ja sarjan soundtrackit oli kyllä ihan huippuluokkaa! Uusia biisejä löytyi listalleni ja oli kyllä aika mahtavaa. Tämä sarja on oikeastaan vähän niinkuin Stranger Things, mutta Dark on sellainen aikuisten versio siitä. En kuitenkaan lähde vertailemaan kyseisiä sarjoja keskenään, koska molemmat sarjat ovat ihan omaa luokkaansa.
Täytyy vielä antaa erityismaininta sarjan introlle, koska mielestäni tuon sarjan intro on täydellinen, ja antaa alkuhuuman jaksojen katseluun, yleensä skippaan kaikki introt sarjoista mutta Darkin intro oli vaan poikkeus sääntöön ja katsoin intron.
Sarjassa on paljon tuttuja hyviä näyttelijöitä ja tykkään ohjelmista, jotka perustuvat edes löyhästi tositapahtumiin. Vuoden 1984 kaivoslakko ja sen vaikutukset vielä nykyään ihmissuhteisiin kiinnostavat minua, mikä luonnollisesti oli yksi syistä, miksi pidin sarjasta.
Varjojen maa on ollut kyllä hyvä. Kolmas kausi tosin ei meinaa oikein lähteä, ehkä liikaa kerralla esitelty hahmoja, niin ei pysy oikein kärryillä, mutta kai se tuosta tiivistyy.
Luulin Stranger Thingsin jälkeen etten löytäisi enää Netflixistä mitään itselleni mielekästä sarjaa katsottavaksi kun olen moneen otteeseen sarjalistaa silmäillyt. Mutta sitten silmieni eteen osui sarja nimeltään Dark. Useat ovat kyllä suositelleet kyseistä sarjaa ja kehuneet hyväksi sarjaksi, ja olen moneen otteeseen miettinyt, että katsoisin sen mutta en ole vain saanut aikaiseksi alottaa sitä.
Mutta muutama viikko taaksepäin aloitin viimeinkin katsomaan kyseistä sarjaa, ja kyllähän se sarja ylitti kaikki mun odotukset! Tänään sain katsottua koko viimeisen kauden loppuun 10 tunnin maratoonisessiona ja tylsää hetkeä ei ollut, ja sarja piti hyvin jännityksessä loppuun asti. :D
Mutta sarja oli tarinallisesti täydellinen ja sai mut kyllä valtavasti koukkuun, tykkään muutenkin kaikenlaisista aikamatkustustyyppisistä jutuista, niin oli kyllä noin muuten sopiva sarja mulle. Ja sarjan soundtrackit oli kyllä ihan huippuluokkaa! Uusia biisejä löytyi listalleni ja oli kyllä aika mahtavaa. Tämä sarja on oikeastaan vähän niinkuin Stranger Things, mutta Dark on sellainen aikuisten versio siitä. En kuitenkaan lähde vertailemaan kyseisiä sarjoja keskenään, koska molemmat sarjat ovat ihan omaa luokkaansa.
Täytyy vielä antaa erityismaininta sarjan introlle, koska mielestäni tuon sarjan intro on täydellinen, ja antaa alkuhuuman jaksojen katseluun, yleensä skippaan kaikki introt sarjoista mutta Darkin intro oli vaan poikkeus sääntöön ja katsoin intron.
Kaksi ekaa kautta on tullut katsottua ja on erittäin hieno sarja. Etenkin tuo ääni- ja musiikkimaailma toimii. Oli huikea hetki, kun yhdessä kohtauksessa soi vanha Kreator. Ellen väärin muista, sijoittui kohtaus kyseisen albumin julkaisuvuoteen.
Intro tosiaan myös tunnelmallinen ja Agnes Obel tullut otettua sen myötä kuunteluun. Citizen of Glass albumi muistuttaa tunnelmaltaan sarjaa ja saa aikaan sellaisen koukuttavalla tavalla ahdistavan kiinnostuksen.
Kolmas kausi täytyisi ottaa katseluun. Hieman pelottaa miten juoni pysyy kasassa, vai ovatko käsikirjoittaneet itsensä umpikujaan.
Kyllä se kolmas kausi oli luvattu viimeiseksi jo hyvissä ajoin. Viimeinen kausi pysyi mielestäni vain vaivoin kasassa. Loistava sarja kuitenkin kokonaisuudessaan.
Omasta mielestäni taas homma pysyi harvinaisen hyvin kasassa sarjan monimutkaisuuteen nähden ja siihen miten moni sarja sukeltaa siinä kohtaa, kun pitää lyödä tarina pakettiin. En usko, että aikamatkustukseen liittyvää sarjaa voi edes käsikirjoittaa täysin loogisesti ilman vähintään pieniä aukkoja, koska koko ajatus on arkilogiikan vastaista. Vain 3 kautta kuitenkin mahdollisti kuitenkin erittäin tyydyttävän lopputuloksen, kun ei ollut turhia täytekausia paisuttamassa solmua. Loistava sarja ja ehdottomasti ihan kärkipäätä Netflixillä ja omassa tyylisuunnassaan.
Täälläkin moneen kertaan mainittu Halt and catch fire. Ensimmäinen tuotantokausi täyttä atk-tykitystä, jos olit millään tavalla osallisena tietokoneisiin 80-luvulla. Hyvät näyttelijät ja roolisuoritukset. Upea sarja!
2. tuotantokausi:
8/10 jaksoa katsottuna, ja mielestäni koko 1. tuotantokauden punainen lanka hukattu. Pussailua, ihmissuhteita ja draamaa. Kuin Melrose Placea katsoisi kun vertaa ensimmäiseen tuotantokauteen.
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt!Kirjaudu / Rekisteröidy