Mainos

TV-sarjaketju

  • 2 353 748
  • 10 338

ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No jos kliseiset poliisisarjat (vai mitkä ne nyt olivat) eivät kiinnosta niin luulisi, että juuri The Wire iskee. Se kun nimenomaan on ihan kaikkea muuta. Mutta ilmeisesti juoni olisi pitänyt paljastua ensimmäisessä jaksossa. Ja kyllä, olen fani ja olet väärässä.

Itse asiassa The Wiren ensimmäinen kausi oli ihan hyvä. Toiselle kaudelle taso laski selvästi ja uudet hahmot olivat tylsiä. Kolmas kausi jäi mulla puolivälissä kesken kun taso heikkeni vielä kakkoskaudesta.
 
ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olen nyt katsonut Bansheen ensimmäisen kauden, ja täytyy sanoa, että on hieman erilainen sarja kuin mitä odotin, positiivisella tavalla siis. Oletin, että Banshee olisi Lifen tyylinen sarja. Ihan menevää viihdettä se kyllä on, ja ihan hyvä käsikirjoituskin, mitä nyt satunnaisia epäloogisuuksia siellä täällä.
.

Banshee on todellakin yksi piristävimmistä uusista sarjoista The Americansin ohella (jonka kakkoskausi muuten alkaa ensi viikolla muistaakseni).

Yksi asia mikä Bansheessa hieman häiritsee on käsikirjoittajien tapa selvittää ongelmanratkaisutilanteet. Toisin sanoen lähes aina näistä selvitään vetämällä jotain pataan. Muuten sarja on ihan loistava. Hyvännäköisiä mimmejä sekä muutama vahva roolihahmo. Kakkoskausi on jenkeissä jo pyörähtänyt käyntiin. Kakkoskaudelle kannattaa siirtyä jo ihan pelkästään sen alusta löytyvän masturbaatiokohtauksen takia....en spoilaa enempää
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Itselläni heräsi kiinnostus West Wingiä kohtaan, onko tästä antaa arviota? Tiedän kyllä suurin piirtein aihepiirin mutta onko hehkutuksensa ansainnut?

On ja ei.

On siksi, että sisältää hyvää dramaa ja etenee dialogipohjalla, mutta ei siksi, että venytettiin liikaa.

Kyse on mainosrahotteisen kanavan sarjasta, ja ne ongelmat jotka näille tuppaa tulemaan siisöneiden jatkuessa vaivaa tätäkin.

Mutta jos siis tossa aiemmin mainittu poliittinen draama lajityyppi kiinnostaa, niin ilman muuta.. kahlattavaa tosin on 156 jaksoa...
 
SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Banshee on todellakin yksi piristävimmistä uusista sarjoista The Americansin ohella (jonka kakkoskausi muuten alkaa ensi viikolla muistaakseni).

Yksi asia mikä Bansheessa hieman häiritsee on käsikirjoittajien tapa selvittää ongelmanratkaisutilanteet. Toisin sanoen lähes aina näistä selvitään vetämällä jotain pataan. Muuten sarja on ihan loistava. Hyvännäköisiä mimmejä sekä muutama vahva roolihahmo. Kakkoskausi on jenkeissä jo pyörähtänyt käyntiin. Kakkoskaudelle kannattaa siirtyä jo ihan pelkästään sen alusta löytyvän masturbaatiokohtauksen takia....en spoilaa enempää

Loistava sarja kaiken kaikkiaan. Yksi yllättäjista ja juuri vahvistettiin että 3. kausi on tilattu ja tulossa.
Mutta... mutta... mitäs vikaa pataan vetämisessä on? "Väkivalta ei ratkaise ongelmia, se lopettaa ne"
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
The Americans alkaa rullailla viikon päästä sunnuntaina maikkarilla. Oikeastaan en koko sarjaa ollut noteerannut nimeä enempää, mutta tänään pari oppilasta tuli kysymään, että olenko katsonut sitä ja kuinka realistinen kuvaus se on mielestäni. En osannut sanoa kuin että pitää katsoa pari jaksoa alusta ainakin. Tätä ketjua ja nettiä nopeasti selaamalla muodostui suht positiivinen kuva siitä, ilmeisesti kannattaa alkaa seuraamaan näin hissafanina ja kai tuota uskaltaa pojillekin suositella. Tai ainakin sanoa, että ei siitä suurempia traumoja syntyne. Ihan hyvä kuitenkin, että lähihistoriaa popularisoidaan tv-tasolla tältäkin osin.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Prison Break saatiin päätökseen, vaikka loppua ei jaksanut enää tykittää. Vanhaa ja kaikkien näkemää sarjaa ei kai tarvitse sen enempää analysoida. Hyvä, koska en osaisikaan. Pari ensimmäistä kautta meni ihan kivasti ja Panaman Sona oli varsin hyvin tehty. Tai siltä se ainakin näytti.

Liikaa rähinää, tappelua, takaa-ajoa ja koko ajan tiesi kuka sieltä seuraavaksi taas sekunnin päästä tulee kimppuun. Liikaa hulinaa. Varsinkin päätöskausi millä ei enää ollut edes mitään tekemistä oikein minkään kanssa lähti aivan käsistä.

Mutta sitten taas olihan kaunis ja vaikuttava lopetus. Ja sitten kovin herkkää myös siinä parissa ekstrajaksossa. Idea oli mitä loistavin, mutta sitten se pilattiin liialla tappamisella ja ties millä salaliitto skifilla. Eipä tule kestämään toista katselua ainakaan mitenkään lähivuosina kuten vaikka Jack Bauer.

Rakastuin niin kovasti ihanaan lääkäriin ja pitää selvitellä hänen muuta tuotantoaan.
 
Poro24

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Alkaa olemaan melko hulvatonta tämä jenkkien re-make villitys. Katsoin tässä viikonloppuna brittisarja Broadchurchin ja huomasin että FOX on puskemassa jo tämän vuoden aikana jenkki re-maken ruutuun. Siis alle vuosi alkuperäisen päättymisestä. Kuinka lopussa siellä on ideat? Etenkin kun The Killing on lähes samasta puusta veistetty kun Broadchurch.
 
J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Itse asiassa The Wiren ensimmäinen kausi oli ihan hyvä. Toiselle kaudelle taso laski selvästi ja uudet hahmot olivat tylsiä. Kolmas kausi jäi mulla puolivälissä kesken kun taso heikkeni vielä kakkoskaudesta.

Heh, ok. Itse taas tykkäsin noista todella paljon, vaikka juuri kakkoskautta pidetään yleisestikin heikoimpana (vitosen ohella). Minusta se nivoutuu juuri hyvin koko tarinaan, esitetään miten esim. huumeet tuodaan sisään, miten ne jaetaan jne. Ja pääosassa Frank Sobotka jolla on taas omat murheensa ja tämä organisaatio on osannut iskeä siihen ovelasti. Tyypillinen hyvä mies joka ajautui väärille teille, ikään kuin sokeutuu jo omille teoilleen.

Kolmonenhan jatkaa sitten enemmän ykköskaudella alkanutta pidempää tarinaa (jota toki se kakkonenkin jatkaa, kuten kauden lopussa selviää).

Omasta taustastani johtuen jotenkin tunsin ymmärtäväni sen telakkatyöläisten "hengen" ja heidän arvonsa, siis nämä perinteiset honesty, dignity yms. Se on siinäkin mielessä hauska kausi, että The Greek ja Spiros Vondopoulos näyttäytyvät tietyssä mielessä jopa sympaattisina henkilöinä yhdessä vaiheessa.

Ja toisaalta se miksi Stan Valchek ylipäätään aloittaa koko tutkinnan taas kuvaa hyvin sitä miten pienistä asioista asiat alkavat Baltimoressa (ainakin tässä sarjassa).

Yksi ihan huikea detalji on se koko witness protection-kuvio, en muista millä kaudella. Siitä otetaan kyllä ytimiä myöten kaikki irti vaalikampanjoissa ja ties missä :D Se yksi poliisihan sitä taitaa siinä naureskellakin.
 
varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
BBC:n Musketeers, ihan kelpomenoa, kaksi ekaa vähän turhan itsestäänselvää kamaa mutta kolmannessa oli jo ideaakin. BBC-laatua ja sopivasti huumoria.
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Yksi ihan huikea detalji on se koko witness protection-kuvio, en muista millä kaudella. Siitä otetaan kyllä ytimiä myöten kaikki irti vaalikampanjoissa ja ties missä :D Se yksi poliisihan sitä taitaa siinä naureskellakin.

Lienee ollut kolmas kausi, kun politiikka tuli mukaan noin muutenkin.

Tuosta Musketeerssistä täytyy sanoa, että ei parin jakson perusteella ole vakuuttanut ja casting on vedetty kyllä ainakin puristien mieliksi mahdollisimman värikkääksi. Black Sails sen sijaan on vaikuttanut ihan kelvolliselta sarjalta tähän mennessä.
 
Reznik

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Black Mirror

Pariin päivään tuli katsottua brittisarja Black Mirrorin (imdb.com) kaikki kuusi jaksoa, joten voisin tässä ketjussa sarjan huomioida, koska tykkäsin virkistävän erilaisesta sarjasta. Scifi-sarja nostaa esiin erilaisia skenaarioita mihin kaikki hieno, uusi teknologia sosiaalisine medioineen voisi johtaa. Kukin jakso on täysin oma erillinen tarinansa ja useimpien kohdalla tuntuu ettei tapahtumat välttämättä niin kaukaiseen tulevaisuuteen sijoittuisi.

Sarja löytyy YLE areenasta ja lueskelemalla jaksojen kuvauksia saa varmaan myös paremman käsityksen sarjasta. Valkoinen Karhu ja 15 Miljoonaa Meriittipistettä jäi mulle näistä parhaimpia jaksoina mieleen.
 
Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
Täytyy neljännen jakson jälkeen jatkaa True Detectiven ylistystä. Jakson lopussa sarja käänsi uuden vaihteen silmään huikean komealla tavalla, Stash House - kohtaus oli kuvattu kokonaan yhdellä otolla ja olikin kyllä melkoista tykitystä. Saisi monet ohjaajat ottaa tuosta oppia tässä käsivarakameran luvatussa ajassa.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Täytyy neljännen jakson jälkeen jatkaa True Detectiven ylistystä...

Ihan us-ko-ma-ton sarja.

Neljäs jakso viipyilevine alustuksineen, ryminäksi kasvaen... ihan puhdasta kultaa koko setti.

Itse olen tykännyt katsella tuota Walking Deadia, mutta jotekin tuntui ihan naurettavalta katsoa tämän nelosjakson jälkeen näitä zombeja örisemässä.

Jatkaisin myös TD:n päänäyttelijöiden ylistystä.

Jännä nähdä jos ja kun tämä sarja lähestyy päätöstään, että pysyykö täydet kahdeksan jaksoa yhtä hyvin paketti kasassa. Jos pysyy, niin nousee kyllä minulla oman top10-listani kärkeen ihan suoraan, myös ohi The Wiren.
 
müller

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Itseäni mietityttää lähinnä se, että mitenkä parantaa True Detectiven ensimmäisestä kaudesta, varsinkin jos ja kun taso pysyy samana tai vain paranee alusta loppuun. Periaatteessa sarja kaivaa itselleen kuoppaa tästä näkökulmasta, mutta uskon, että HBO hoitaa homman himaan kunnialla myös toisen kauden suhteen.

Tähän loppuun vielä nelosjakson ylistystä.

Pariin päivään tuli katsottua brittisarja Black Mirrorin (imdb.com) kaikki kuusi jaksoa, joten voisin tässä ketjussa sarjan huomioida, koska tykkäsin virkistävän erilaisesta sarjasta. Scifi-sarja nostaa esiin erilaisia skenaarioita mihin kaikki hieno, uusi teknologia sosiaalisine medioineen voisi johtaa. Kukin jakso on täysin oma erillinen tarinansa ja useimpien kohdalla tuntuu ettei tapahtumat välttämättä niin kaukaiseen tulevaisuuteen sijoittuisi.

Black Mirror on todella hieno ja nerokas, suosittelen kaikkia katsomaan, varsinkin jos kiinnostaa yhteiskuntaa kuvaavat sarjat. Black Mirror kuvaa yhteiskuntaa what if -näkökulmasta scifi-elementeillä, kuten nimimerkki Reznik näköjään lainauksessa jo sanoikin, en vain jaksanut lukea ensin loppuun asti.
 
olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Neljäs jakso viipyilevine alustuksineen, ryminäksi kasvaen... ihan puhdasta kultaa koko setti.

Kyllähän tässä ollaan lähellä TV-historian parasta ohjaustyötä. Kun tähän yhdistetään aivan timanttinen näyttely, mielenkiintoinen draamakuvio ja taustatarinan kiinnostavuus, niin lähestytään todellista neroutta. Sarja onnistuu olemaan monisyinen ja -tasoinen, taiteellisesti kunnianhimoinen ja vielä viihdyttäväkin. Harvinainen kombinaatio.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Kyllähän tässä ollaan lähellä TV-historian parasta ohjaustyötä. Kun tähän yhdistetään aivan timanttinen näyttely, mielenkiintoinen draamakuvio ja taustatarinan kiinnostavuus, niin lähestytään todellista neroutta. Sarja onnistuu olemaan monisyinen ja -tasoinen, taiteellisesti kunnianhimoinen ja vielä viihdyttäväkin...

Minun mielestäni on syytä ihan erikseen vielä korostaa näiden kahden päähenkilön välille käsikirjoitettua dialogia, heidän totaalisen erilainen maailmankatsomuksensa vrs. yhteinen intohimo tekemäänsä työhön.. tuosta syntyvät kohtaukset ovat - kuten sanoit - myös äärimmäisen viihdyttäviä.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Kyllähän tässä ollaan lähellä TV-historian parasta ohjaustyötä. Kun tähän yhdistetään aivan timanttinen näyttely, mielenkiintoinen draamakuvio ja taustatarinan kiinnostavuus, niin lähestytään todellista neroutta. Sarja onnistuu olemaan monisyinen ja -tasoinen, taiteellisesti kunnianhimoinen ja vielä viihdyttäväkin. Harvinainen kombinaatio.

Meinasin katsoa, mutta jos suosikkisarjat ovat Breaking Bad, 24 ja Dexter, niin jätänpä tämän analyysin jälkeen ihan suosiolla väliin.
 
rosba70150

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Pakko liittyä joukkoon hehkuttamaan tuota True Detectiviä. 4. jakson viimeisen kohtauksen kamera-ajo ja leikkaus oli vaan jotain niin kaunista. Harvoin olen nähnyt elokuvissa samanlaista, puhumattakaan tv-sarjoista.
 
müller

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Meinasin katsoa, mutta jos suosikkisarjat ovat Breaking Bad, 24 ja Dexter, niin jätänpä tämän analyysin jälkeen ihan suosiolla väliin.

True Detective ei kaikille sovi, mutta kannattaa silti kokeilla, sillä kyseessä on sen verran kovan luokan sarja. TD menee itselläni ainakin harvinaiseen täyden kympin kerhoon, josta löytyy edellä mainitun lisäksi vain The Wire, Game of Thrones ja Band of Brothers, kaikki HBO:n tuotantoa. Toki TD:n taso voi teoreettisesti vielä tippua sarjan ollessa vasta puolivälissä, mutta en näin usko käyvän.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
True Detective ei kaikille sovi, mutta kannattaa silti kokeilla, sillä kyseessä on sen verran kovan luokan sarja. TD menee itselläni ainakin harvinaiseen täyden kympin kerhoon, josta löytyy edellä mainitun lisäksi vain The Wire, Game of Thrones ja Band of Brothers, kaikki HBO:n tuotantoa. Toki TD:n taso voi teoreettisesti vielä tippua sarjan ollessa vasta puolivälissä, mutta en näin usko käyvän.

Jaahans, nyt tuli kautta aikain top-3 mainittua, joten alkaa pikkuhiljaa kutkuttaa TD:n näkeminen. Odottelen kesälomaa ja HBO:n arkistoa, sitten onkin taas katselemista GoT ja Viningsin uusien kausien kera.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös