Loihesinpa lukemaan Erkin "kohuttuja" päiväkirjamerkintöjä, eikä ole tarvinnut pettyä: miehen älyllinen ja kirjallinen kapasiteetti näkyy hyvin noissa terävissä ja analyyttisissä merkinnöissä - varmasti tulee olemaan merkittävä lähde aikakauden poliittisen historian kirjoitukselle. En ole vielä lukenut läheskään kaikkea, mutta muutamat asiat ovat jo selvästi tulleet näkyviin. Ensinnäkin hyvin kriittinen suhtautuminen ay-liikkeeseen, mikä tietysti on muutenkin tunnettu, mutta korostuu jopa yllättävän voimakkaasti - ei todella ihme, ettei Tuomiojasta koskaan tullut SDP:n puheenjohtajaa. Hän suhtautuu kautta linjan myönteisemmin Ahon hallituksen linjauksiin kuin SAK, josta tätä toistuvasti kritisoi. Tästä seuraa toinen huomio eli se miten periferinen Tuomioja oli SDP:n ytimessä sekä ensin Sundqvistin että sitten Lipposen vastustajana noin kirjan kattamina vuosina eli 1991-94. Mielenkiintoista on myös ynseys Maastrichtin sopimusta kohtaan ja hyvin skeptinen suhtautuminen EMU:un ja yhteiseen valuuttaan - oli ajastaan edellä.
Sitten vähän nykyhetken kannalta ikävämpi huomio: pasifismi ja tietty ulkopoliittinen idealismi on kyllä vahvana teemana esillä. Sadankomiteassa tehty työ on selvästi Tuomiojalle tärkeää ja merkityksellistä, kuten myös Ydin-lehden pinnalla kannattelu talousvaikeuksien keskellä. On tietysti ihailtavaa, että mies on pysynyt uskollisena sodanvastaiselle aatteelleen, mutta tuntuu silti vähän hankalalta taakalta uudelleen agressiivisen Venäjän rajanaapurissa. Toki on muistettava Tuomiojan vahvat ja pitkäaikaiset baltti-sympatiat, jotka myös näkyvät tekstissä sekä Venäjän silloisen uhoilun (miten lievää se olikaan tämän hetken näkökulmasta) selvä kritiikki. Mutta vaikea nähdä, että Erkki voisi olla sellainen paasikiveläinen hahmo, joka pystyisi reaalipoliittisista syistä irtautumaan vanhoista käsityksistään esim. Naton suhteen. No, kaikkea ei voi saada...