Janippa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, San Jose Sharks
Kiekko pomppasi edestä maalille. Maalivahti meni noin 20cm alueelta ulos sen hakemaan. Tässä kohtaa ei kuitenkaan käynyt päätyviivan puolella. Tässä kohtaa tasapaino petti kun kiekko jo räpylässä ja kellahti päätyalueen puolelle.
Kiekko kimposi maalin sivustalle hieman päätyviivan päädyn puolelle, josta veskari sen yritti hanskaansa kopata. Kurottaessaan menetti tasapainon ja kaatui kokonaan maalialueen ulkopuolelle, ollen noin 20 cm maaliviivan takana ja kiekko edelleen räpylässä, kun peli lyötiin poikki. Jäähy sinänsä kyllä perusteltu ja sääntökirjan mukainen.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tyhmä kysymys, mutta jos maalivahti koppaa kiekon maalivahdin alueella, lähtee maaliviivan taakse avaamaan kiekkoa ränniin mutta ei sitten pystykään, niin pitänee palata maalivahdin alueelle ettei tule jäähyä? Ja kiekollistakaan maalivahtia ei saa estää palaamasta maalialueelle?

Mielestäni jossain Lukon viime aikojen pelissä, ehkäpä Tappara-Lukko viime viikolla, Tapparan maalivahti koppasi selvästi ohi menevän viivalaukauksen (aivan laidan vierestä lähetetty) siten, että vihellyshetkellä hän oli siirtynyt maalin sivulle päätyviivan taakse, eikä koskettanut maalivahdin aluetta. Eipä siitä kukaan ollut jäähyä vaatimassa, mutta sääntökirjan mukaan olisi pitänyt?
 
"Varmistaaksemme mahdollisimman korkeatasoiset keskustelupalstat,
emme valitettavasti myöntää kirjoitusoikeuksia automaattisesti kaikille hakijoille" -Modet

valkosulka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Kiekottoman pelaajan estäminen, blokkaaminen jne. on säännöissä kielletty. Kuitenkin tosiasiallisesti maalin edessä olevaa vastustajan pelaajaa, eli ns. maskimiestä saa melko vapaasti siirrellä syrjään, blokkailla, antaa kohtuullisesti poikkaria jne, myös silloin kun kiekko ei ole lähelläkään tai tulossa. Tämä ero on selvää kaikille, jotka vähänkään seuraavat pelejä.

Minua kiinnostaa, miten tämä kaksinainen suhtautuminen on säädelty virallisessa sääntökirjassa, vai onko kyseessä vain hallitseva epävirallinen tulkintatapa?
 
Haukka68

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara

Sääntö 149 iii
Maalin edustalla kenttäpelaajille annetaan liikkumavaraa estämisen, poikittaisen mailan, koukkaamisen, kiinnipitämisen, kampituksen ja huitomisen suhteen niin kauan, kun yritykset saavuttaa asema maalinedustalla tai poistaa vastustaja maaliedustalta eivät ylitä reilun kamppailun rajoja. Rikkeet maalinedustalla käsittävät: kiekottoman vastustajan kaatamisen; vastustajan pelipaidasta repimisen; mailan laittamisen vastustajan jalkojen väliin ”korkkiruuviliikkeellä”; vastustajan taklaamisen väkivaltaisesti poikittaisella mailalla; mailalla huitomisen vastustajan pohkeisiin.
 
Kiitos! Enpä ollut tähän sääntöön tutustunut. Eli maalin edustalla on todella enemmän "liikkumavaraa" normaalien rikkeiden suhteen, mutta ei saa ylittää "reilun kamppailun rajoja".
 
Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tänään oli TPS - HPK pelissä tilanne, missä Paajanen esti jäähyn arvoisesti ja hetken päästä sekä Riska-Palve kaksikko ja Paajanen-Kakko ottivat jäähyt kaikki väkivaltaisuudesta. Tilannetta jatkettiin Tepsin ylivoimalla ja tepsin tehtyä maalin päästettiin Riska pois. Miksi? Mun järjen mukaan Paajasen ensimmäinen kakkonen olisi pitänyt loppua.
 
KUBE #26

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Kuka sieltä jäähyaitiosta olisi tullut pois, jos Paajasen ensimmäinen kakkonen olisi tuosta maalista päättynyt? @Kulkija
 
Viimeksi muokattu:
Kielipoliisi - prkl... päivämäärään kuuluu piste molempien numeroiden perään!

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Tänään oli TPS - HPK pelissä tilanne, missä Paajanen esti jäähyn arvoisesti ja hetken päästä sekä Riska-Palve kaksikko ja Paajanen-Kakko ottivat jäähyt kaikki väkivaltaisuudesta. Tilannetta jatkettiin Tepsin ylivoimalla ja tepsin tehtyä maalin päästettiin Riska pois. Miksi? Mun järjen mukaan Paajasen ensimmäinen kakkonen olisi pitänyt loppua.
Koska kaikki kakkoset tulivat samassa ajassa kapteeni päättää mihin kahteen HPK:n kolmesta kakkosesta sovelletaan samanaikaisten rangaistusten sääntöä. Jäljellejäävä rangaistus on se mikä päättyy. Eli tässä tapauskessa kapteeni on päättänyt, että Paajasen jäähyt kumoutuvat ja Riskan jäähy menee taululle. Silloin Riska pääsee pois kun tulee ylivoimamaali.

Sääntökirjasta:
Jos joukkueelle tuomitaan kaksi tai useampi yhtä pitkä rangaistus samalla pelikatkolla, tämän joukkueen kapteenin täytyy ilmoittaa päätuomarille ennen seuraavaa pelitilanteen alkua, kuka rangaistuista pelaajista pääsee ensimmäisenä jäälle (joko vastustajan tekemän ylivoimamaalin takia tai rangaistusten päättyessä, kun kenttäpelaajat poistuvat rangaistusaitiosta). Päätuomari tiedottaa asiasta vastaavasti kirjuria.
 
Viimeksi muokattu:

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Ei mennyt eilen noinkaan, mitä @Espoonmies kirjoittaa. Ainakin liigan sivujen mukaan Paajanen sai tilanteesta 4 min rangaituksia, muut 2 min. Kun tilanteessa TPS:llä oli kaksi kahden minuutin jäähyä, jotka tuli kumota kahdella HPK:n jäähyllä, niin ainoa tapa välttää sijainen HPK:n boksissa oli käyttää kumoamiseen Paajasen jäähyjä. Siten ainoa jäljelle jäänyt ja kelloon mennyt jäähy oli Riskan jäähy.

Kumoa niin monta kuin voit, vältä sijaisia, maksimoi kentällä olevien lukumäärä. Siinä samanaikaisten jäähyjen perussääntö silloin kun samassa ajassa tulee enemmän kuin yhdet 2 min rangaistukset / joukkue.
 
Kielipoliisi - prkl... päivämäärään kuuluu piste molempien numeroiden perään!

sohvakoutsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaksi kovaa länsirannikolta, Robin Press
Eilen Keupa-Hermes ottelussa päästiin tarkastamaan maalia videolta vasta viisi minuuttia tilanteen jälkeen, jonka johdosta hyväksyttiin maali.

Onko mitää sellaista tilannetta/tapahtumaa joka ei kumoudu tarkistuksen myötä jos maali hyväksytään ja kello siirtyy vaikka sen viisi minuuttia takaisinpäin? Eli jos siis vaikka seuraava pelikatko tulee taklaustilanteessa, josta vihelletään jäähy. Jääkö tälläiset tilanteet kuitenkin vielä voimaan ja mies laitetaan silti istumaan?
 
Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Mites tämä Tappara - Lukko -pelin Mäntylän maalivahdin kolaaminen? Virran mukaan tuomari oli pahoitellut ettei tullut jäähyä ja sanonut, ettei ehtinyt nostaa kättä ajoissa. Mikäs raja siinä on? Käsittääkseni sen jäähyn voi tuomita vielä vihellyksen jälkeenkin vaikkei käsi olisi noussutkaan.
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika

Voi ja pitäisi. Mutta kun suomalaisen tuomarikoulutuksen päälinjaus on, että jos mokaat niin vedä uskottavasti loppuun äläkä ainakaan näkyvästi korjaa virhettä.
 
Fistauksessa on tärkeää muistaa nyrkkisäännöt

Petofani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Bruins, Jokerit, Raahe-kiekko, Pattu
Voi ja pitäisi. Mutta kun suomalaisen tuomarikoulutuksen päälinjaus on, että jos mokaat niin vedä uskottavasti loppuun äläkä ainakaan näkyvästi korjaa virhettä.
Jos tuo on linjaus, niin se on täysin naurettava linjaus. Jos kolaa maalivahdin, siitä pitää tulla rangaistus.
 
Kukkosen kasvot. Ville Kuorilehdon laukaus. Patrik Koivisto. Täydellinen tupakkakielto. Oskar Osalan lämäri.
Löikö Mörkö sisään!?

Petofani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Bruins, Jokerit, Raahe-kiekko, Pattu
Eilen Keupa-Hermes ottelussa päästiin tarkastamaan maalia videolta vasta viisi minuuttia tilanteen jälkeen, jonka johdosta hyväksyttiin maali.

Onko mitää sellaista tilannetta/tapahtumaa joka ei kumoudu tarkistuksen myötä jos maali hyväksytään ja kello siirtyy vaikka sen viisi minuuttia takaisinpäin? Eli jos siis vaikka seuraava pelikatko tulee taklaustilanteessa, josta vihelletään jäähy. Jääkö tälläiset tilanteet kuitenkin vielä voimaan ja mies laitetaan silti istumaan?
Jäähyistä en tiedä, mutra jos joukkue A tekee maalin ja peli jatkuu ja joukkue B tekee maalin ja tarkastuksen jälkeen A:n maali hyväksetään niin se hyväksytään ja B:n maalia ei. Jos A:n maali vastaavassa tilanteessa hylätään ja B tekee maalin niin se hyväksytään. Jäähyistä en tiedä, laitan viestiä liiton suuntaan saman tien.
 
Kukkosen kasvot. Ville Kuorilehdon laukaus. Patrik Koivisto. Täydellinen tupakkakielto. Oskar Osalan lämäri.
Löikö Mörkö sisään!?

FiFi93

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils, Česká republika

Jos maali tarkistetaan jälkeenpäin videolta ja sen jälkeen on tuomittu rangaistuksia tulevat kaikki nämä rangaistukset voimaan sellaisenaan.
 
"You play hockey, you might as well win" - Martin Brodeur

Kiitos Patrik #26 408+617=1025

Haukka68

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jos maali tarkistetaan jälkeenpäin videolta ja sen jälkeen on tuomittu rangaistuksia tulevat kaikki nämä rangaistukset voimaan sellaisenaan.
Suoraan sääntökirjasta:

ix. Ainoastaan yksi maali voidaan hyväksyä yhdelle joukkueelle yhdellä pelikatkolla ottelun aikana. Tilanteessa, jossa maali tehdään ilman pelikatkoa ja sen jälkeen tehdään toinen maali kumman joukkueen toimesta hyvänsä ja videotarkistuksesta selviää, että aikaisempi tilanne oli maali, jälkimmäinen maali mitätöidään ja ensimmäinen maali hyväksytään sekä pelikelloon palautetaan ensimmäisen maalin ajankohta (sekä pelikellon että rangaistuskelloihin, jos on).
x. Jos säännön 94-ix tilanteen videotarkistuksessa videomaalituomari toteaa, että ensimmäinen tilanne ei ole hyväksyttävä maali, jälkimmäinen maali hyväksytään, ja aikaa ei muuteta pelikelloon.
xi. Säännön 94-ix tilanteessa kaikki rangaistukset, mitkä syntyivät kahden maalin välisellä ajalla tai toisen maalin jälkeisellä pelikatkolla, tuomitaan, paitsi ensimmäinen pieni rangaistus joukkueelle, jota vastaan maali tehtiin (kuten säännöt määräävät rangaistusten mitätöinnistä, jos maali tehdään siirretyn rangaistuksen aikana).
 
Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Eli tuolla on toi mitätöintipykälä. Kaikki muut rangaistukset siis tulevat voimaan paitsi maalin päästäneen joukkueen ensimmäinen pieni rangaistus siirretyn rangaistuksen perusteella (Vaikka tässä tapauksessa rike tapahtuu vasta maalin syntymisen jälkeen) Pelikellon mukaanhan se tuomittaisiin samassa ajassa maalin kanssa.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Muistaakseni Sotshin kisoissa kävi sellainen tilanne, että ylivoimamaali jäi tuomareilta näkemättä ja seuraava pelikatko tuli rangaistuksen seurauksena. Tämä rangaistus puolestaan tuomittiin samalle pelaajalle, joka istui maalin syntymisen aikana jäähyllä. Eli lopulta tilastoihin tuli samaan aikaan ylivoimamaali sekä kaksiminuuttinen pelaajalle, joka istui rangaistusaitiossa maalin syntyhetkellä.
 
0-3 -> 4-3

Petofani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Bruins, Jokerit, Raahe-kiekko, Pattu
Taklaukset tulisi sallia minun mielestäni kaikissa ikäluokissa.
 
Kukkosen kasvot. Ville Kuorilehdon laukaus. Patrik Koivisto. Täydellinen tupakkakielto. Oskar Osalan lämäri.
Löikö Mörkö sisään!?
Miten tuo maalivahdin häirintä oikein sääntöjen mukaan on? Viimeisten viikkojen aikana on hylätty paljon maaleja ja ilmeisesti olen pudonnut kärryiltä tämän säännön osalta.

Lähinnä minua ihmetyttää se, että nykytulkinnan mukaan kyse on maalivahdin häirinnästä, jos maalintekevän joukkueen pelaajan luistin on maalivahdin alueen sisällä tai se on siellä ollut juuri ennen maalia ja tämä kyseinen pelaaja ei tee maalia.

Silloin käsittääkseni kyse ei enää ole maalivahdin häirinnästä, jos pelaaja pääsee vaikka yksin läpi ja laukoo, jonka jälkeen maalivahti pudottaa kiekon ja pelaaja lyö kiekon maalivahdin alueella ollessaan verkon perukoille. Tämän vielä ymmärrän. Vai ymmärsinkö sittenkin väärin?

Mutta entä silloin, jos maalille syntyy hässäkkä hyvän hyökkäyksen jälkeen. Maalivahti yrittää sulkea kiekkoa, mutta epäonnistuu. Tuomari tutkii vieläkö kiekko on pelattavissa. On se. Kolme maalintekevän joukkueen pelaaja on maalivahdin alueella tai on ollut siellä saman tilanteen aikana, mutta kiekko on edelleen pelattavissa ja jostain se kiekko maaliin menee.

Jotenkin olen taipuvainen uskomaan, että tässä viimeisessä tapauksessa maali hyväksytään? Pitäisikö näistä maaleista joku hyväksyä?
 
Viimeksi muokattu:

Rocco

On näissä säännöt, mutta ainakaan itselle ei ole missään vaiheessa selvinnyt millä perusteella maalit hyväksytään tai hylätään.

En tiedä onko kukaan muukaan tietoinen.
 
"Aina nähdessäni kaljupäisen ihmisen, mietin lusikkaa ja miten sillä napsautan keitetyn kananmunan rikki."
- SamSpade

Petofani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Bruins, Jokerit, Raahe-kiekko, Pattu
On näissä säännöt, mutta ainakaan itselle ei ole missään vaiheessa selvinnyt millä perusteella maalit hyväksytään tai hylätään.

En tiedä onko kukaan muukaan tietoinen.
Sääntö on, että jos hyökkäävän joukkueen pelaajan toimen luistin on maalivahdin alueella ja toinen sen ulkopuolella, hänen ei katsota olevan maalivahdin alueella, mutta jos hän ottaa vahingossakaan kontaktin maalialueellan olevan maalivahdin kanssa niin se on maalivahdin häirintä, vaikka hyökkäävä pelaaja olisikin maalivahdin alueen ulkopuolella. Silloin maalia ei hyväksytä.

Jos taas vahinkokontakti tapahtuu maalivahdin alueen ulkopuolella, niin se riippuu tilanteesta. Jos maalivahdin alueen ulkopuolella oleva maalivahti on saavuttanut asemansa (ei ole liikkeessä) ja hyökkäävän joukkueen pelaaja törmää häneen ja kiekko menee maaliin niin maalia ei hyväksytä.

Jos maalivahdin alueen ulkopuolella oleva maalivahti ei ole saavuttanut asemaansa (on liikkeessä) ja hyökkäävän joukkueen pelaaja törmää vahingossa häneen ja kiekko menee maaliin niin maali hyväksytään.
 
Viimeksi muokattu:
Kukkosen kasvot. Ville Kuorilehdon laukaus. Patrik Koivisto. Täydellinen tupakkakielto. Oskar Osalan lämäri.
Löikö Mörkö sisään!?

strapat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, TB, PattU
Siirretystä paitsiosta.
Jos hyökkäävän joukkueen kiekoton pelaaja kerkeää ylittää siniviivan ja kiekollisella pelaajalla olis aikaa jarrutella ettei paitsiota synny muttei huomaa tätä ylitystä, nostaako tuomari käden ylös ja huutaa siirrettyä paitsiota varoittaakseen?

Jos siirretty paitsio on syntynyt niin tuomarilla on käsi ylhäällä niin kauan kuin alue on tyhjä. Entä jos puolustava joukkue pelaa kiekon alueelta ulos tai muuten hyökkäävä joukkue saa kiekon mutta aluetta ei ole vielä tyhjennetty, onko käsi edelleen ylhäällä?
Vai onko käsi ylhäällä vain sen ajan kuin kiekko on hyökkäysalueella ja silloin huudellaan siirrettyä paitsiota?
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Paitsiota ei ole jos kiekko ei ole alueella. Kun kiekko poistuu niin käsi laskee
 
Fistauksessa on tärkeää muistaa nyrkkisäännöt
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy