Tunkilla ollut jo käyttöä?

  • 239 545
  • 1 509

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Jyväskylässä ainakin ollut tänään jo kuolonkolari kesärenkailla. Kyllä tuo renkaiden vaihdon kanssa hosuminen voi pahimmassa tapauksessa olla se viimeistä edellinen virhe. Viimeinen virhe sitten se, kun takatalven iskiessä kuitenkin lähtee koittamaan, josko siellä varovasti ajaen kesäkumeilla sittenkin pärjäisi.

Toki tänään on tainnut olla sellainen keli, että talvirenkaillakin liikkuvilla on vaikeaa.
Viimeistä edellistä virhettä en suosittele.

Hyvillä kesärenkailla pärjää talvisissa olosuhteissa joten kuten, jos ajaa korkeintaan 50 km/h rajoituksella ja korkeintaan 40 km/h nopeutta, risteysalueilla ja mutkissa sitten jo huomattavasti hiljempaa, suhteuttaen ajonopeutensa. Suuremmat ylä- tai alamäet kannattaa jättää suosiolla väliin.

Olin nuorena poikana rengasliikkeessä myymässä renkaita. Puolituttu asiakas tuli paikalle ja kertoi, että hänellä on huonot kitkarenkaat. Asiakas kysyi samalla pitäisikö ne vaihtaa, eikä ajaa niillä vielä kuukautta ennen lumien sulamista vaikka pintaa on reilusti jäljellä? Sanoin, että vaihdetaan vaan. Tähän asiakas kysyi, että voinko testata hänen autoaan, jotta hän varmasti tietäisi ettei ole väärässä. Ihmettelin tätä, mutta sanoin, että voinhan sitä testata, jos välttämättä haluatte. Tielle oli satanut uutta lunta, joka oli muuttunut sellaiseksi reilun viiden sentin loskakerrokseksi. Otin asiakkaan auton ja päätin ajaa sillä sellaisen pienen 400 metrin lenkin. Pääsin liikenneympyrään ja valehtelematta nopeutta ei ollut 25 km/h enempää. Renkaat lähtivät loskan päällä luisuun ja auto ei kääntynyt ympyrässä yhtään mihinkään. Onneksi sivussa olleesta lumesta löytyi vähän pitoa ja sain auton liki pysäytettyä. Viimeisessä risteyksessä liikkeen pihaan ajaessani alle 25 km/h nopeudessa loskan päällä autosta lähti perä sivuluisuun.

Olin todella ihmeissäni. Kerroin asiakkaalle, että pitoa ei ollut ollenkaan ja kysyin samalla mitkä renkaat autossasi on. Hän kertoi, että Ranskasta ostetut kitkarenkaat jotka ovat olleet varastossa yli 8 vuotta liki ajamatta. Valitsimme uudet renkaat ja vaihdon yhteydessä huomasin, että renkailla oli ikää vaivaiset 14 vuotta. Kyseessä olivat ylivoimaisesti paskimmat renkaat joilla olen ikinä ajanut. Tuollaisilla renkailla lähtee henki keskimäärin kerran talvessa, jos ajaa ns. normaalisti. En suosittele kenellekään.
 

Artyukhin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Älkää nyt helvetti kukaan ajako kesärenkailla jos on satanut lunta eilen / tänään.

Mitäs teette esimerkiksi suojatien lähellä jos vauhtia vaikka vaivaiset 30km/h mutta lapsi juoksee suojatiellä..
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Viime sunnuntaina kävin kesärenkaat vaihtamassa alle, mutta oli ihan tietoinen valinta sillä ylihuomenna lähden reissuun (julkisilla) ja autolla ei tule ajoa lainkaan ainakaan ennen kuun loppua. Oli se kyllä taas melkoinen ero ajomukavuudessa (etenkin melun suhteen) hurutella Mli-Jkl väli nastattomilla renkailla. Maantiellähän ei toki olisi edes nastarenkaita montaa kertaa talven aikana autoillessa tarvinnut, mutta viimeinen vajaa kilsa kotipaikalle on sellaista tietä että renkaanvaihto piti vielä viimeaikaisten lämpiminkin jälkeen käydä suorittamassa suosiolla maantien laidassa levikkeellä ja nastarenkaat erillisellä kyydillä takaisin talolle.
 

Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tampereen seudulla pääsi eilen vielä kesärenkailla mainiosti kahdeksaan saakka, tosin piti kelikamerasta vähän väijyä koska vetää jäähän. Kuulemma kymmeneltä illalla oli jo nastoillakin liukasta. Tänä aamuna piti auto jättää varmuuden vuoksi pihaan. Nyt näyttäisi olevan jo tienpinnat pari astetta plussalla.
 

Jakke76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Boston Bruins, Man United, Darts
Hyvin pärjännyt tänäänkin kesärenkailla Tampereen seudulla. Hieman varovaisemmin kun ajeli aamulla, niin ei hätää.
 

bart

Jäsen
Tulipa vaihdettua kesärenkaat alle täällä poronhoitoalueen tuntumassakin. Kun noiden talvirenkaiden kuntoa katsoin, niin yksi rengas yllätti. Siitä oli kadonnut tasan 20 nastaa; muista renkaista 0, 1 ja 2. Oma ajotyyli on kyllä sellainen, ettei siitä pitäisi olla kiinni. Mistä tuo voi johtua; onko nastoituksessa mennyt jotain pieleen tms.? Kohta 30 vuotta on ollut auto omistuksessa eikä koskaan aiemmin ole tullut tilannetta eteen, että noin monta nastaa on lähtenyt irti. Siellä on nelostiellä ihmiset kironneet, kun multa tippuneet nastat ovat rikkoneet tuulilaseja.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
Tulipa vaihdettua kesärenkaat alle täällä poronhoitoalueen tuntumassakin. Kun noiden talvirenkaiden kuntoa katsoin, niin yksi rengas yllätti. Siitä oli kadonnut tasan 20 nastaa; muista renkaista 0, 1 ja 2. Oma ajotyyli on kyllä sellainen, ettei siitä pitäisi olla kiinni. Mistä tuo voi johtua; onko nastoituksessa mennyt jotain pieleen tms.? Kohta 30 vuotta on ollut auto omistuksessa eikä koskaan aiemmin ole tullut tilannetta eteen, että noin monta nastaa on lähtenyt irti. Siellä on nelostiellä ihmiset kironneet, kun multa tippuneet nastat ovat rikkoneet tuulilaseja.
Katsoitko rengaspaineet? Ohjauskulmat toinen mahdollinen syy tietysti.
 

ketjuruletti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Etelänmatkasta on viikko takana ja viikko jäljellä. Naapuri tekstaili, että autosta kotona on rengas tyhjä. Ei oo kokemusta näistä uusien autojen renkaanpaikkaussarjoista,
eli mietityttää toimiiko tapauksessa, jossa rengas on ehtinyt täysin tyhjentyä vai onko suunniteltu käytettäväksi tapauksissa, joissa rengas alkaa tyhjentyä ja sensorit varoittavat hyvissä ajoin ja sen ehtii paikkaamaan.

Kolmen vaiheilla:
1 Renkaanpaikkaussarja toimii ja sen avulla pääsee nitkuttamaan korjaamolle.
2 Käyttää nastarengasta vararenkaana. Kuinkahan iso rikos on ajaa sellaisella pari kilsaa?
3 Tilaa hinausauton.

Mitäs neuvoja löytyisi?
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
2 Käyttää nastarengasta vararenkaana. Kuinkahan iso rikos on ajaa sellaisella pari kilsaa?
Ei minkäänlainen. Tai no ehkä paperilla näin (en tiedä onko edes siellä) mutta jos tosiaan kävisi niin että poliisi pysäyttäisi tuon parin kilsan aikana niin eivät varmasti mitään sakkoja kirjoittaisi kun sanot että olet menossa uutta rengasta hakemaan. Eli nastarengas vaan vararenkaaksi ja korjaamolle. Itsekin joitain vuosia sitten käytin nastarengasta vararenkaana eikä mitään ongelmia. Eikä kukaan tullut kyllä kysymään mitään.

Käsittääkseni tuota paikkaussarjaa käytetään tosiaan silloin kun se rengas on alkanut tyhjenemään mutta ei ole vielä täysin tyhjä.
 

Zamboni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kannattaa kokeilla täyttää se tyhjä rengas ensin. Voi olla, että se vuotaa niin hitaasti, että tuommoinen lyhyt matka korjaamolle onnistuu helposti. Sullahan on täyttökompressori siinä paikkaussarjassa. Sit vaihtaa sen nastarenkaan alle, jos ei ala täyttymään.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Mä heitän taas pidemmälle ajomatkalle korpeen nastarenkaan takakonttiin. Jos sattuu menemään pahasti jossain Kainuun perämetsässä, ei kiinnosta alkaa arpoa paikaussarjan kanssa. Täällä lähinnä kaupunkiajossa jos rengas tyhjenee, saa renkaan helposti joka tapauksessa paikanpäälle tai auton rengasliikkeeseen.
 

Joukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jos autossa on ilmanpainevahti, ei kannata käyttää paikkausvaahtoa ollenkaan. Menee mittausanturi sököksi.
 

Zamboni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ilmanpainevahti lienee hieman lavea käsite kun se käsittää nämä täyttöventtiilin juureen asennetut anturit, jotka mittaavat paineen oikeasti, tai sitten pelkästään renkaiden pyörimisnopeudesta päättelevät järjestelmät. Kumpikin täyttää eu-asetuksen vaatimukset.

Mutta voisin kuvitella, että jos paikkauspullohommiin pitää kesken matkaa ryhtyä, niin ne myrkyt ruuttastaan sisään, että matka jatkuu. Myöhemmin renkaan varsinaisen paikkauksen yhteydessä vaihdetaan sitten se vioittunut anturikin ja euroja menee enemmän. Jos on taas tuollainen tilanne, että vaihto toiseen renkaaseen on mahdollinen, kuten nyt oli kun auto omassa pihassa, niin ei sitä anturia kannata vaahdolla pilata.
 

Blue F

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Tilasin netistä Landsail LS588:t. Toimituksessa mennee viikko, joten viimeistään parin viikon päästä tuikkaan alle. Ei tässä ole vielä mitään syytä hötkyillä.

Juurikin tätä edukasta nahkaa katsellut. Kokemuksia, 245/35R19 LANDSAIL LS588 UHP.
 

Veijari

Jäsen
Laiton tänään tilaukseen uudet kitkat; Continental Viking Contact 7. Emäntä kun suurimmaksi osaksi noilla ajelee muksut kyydissä, niin en kehtaa mitään kiinakumeja edes harkita. Conteista on vuosien kokemus useissa eri autoissa, sekä kesä- että talvirenkaina ja on kyllä hyvät kumit olleet aina.
 

doppelgänger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
10.10 pitäisi lähteä viikoksi Rukalle lomailemaan. Tällä hetkellä alla jo melko lopussa olevat kesäkumit (n. 3mm). Pitäisikö tuohon aikaan olla jo talvirenkaat tuolla korkeudella? Kuopiossa itse asun. Toki jos kitkat olisi niin alle menisi, mutta nastojen kanssa vähän mietityttää.
 

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
@doppelgänger Saattaahan tuolla Rukan korkeuksilla luntakin jo lokakuun puolessa välissä olla. Eikä pakkasyöt, tai miksei -päivätkin varmasti mikään harvinaisuus olisi. Sinänsä talvirenkaiden tarve Kuopion korkeudella lokakuun lopussa tai marraskuun alussa ei myöskään ole varmasti poikkeus, joten onko tuossa lopulta viikolla tai parilla niiden renkaiden vaihdon osalta niin väliä.

Yksi vaihtoehto toki on se, että ostat nyt uudet ja hyvät kesäkumit alle (jos et ole vaihtamassa autoa ennen ensi kesää) ja toivot, että sitä lunta ja jäätä siellä Rukalla ei niin kauhean paljoa ole. Huonolla tuurilla sitten köröttelet Rukalla ja sieltä takaisin kävelynopeudella.
 

doppelgänger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Joo tottahan tuo on. Auton vaihtokin ajatuksissa joten uusia kesäkumeja en osta. Kyllä se luultavasti kannattaa vaihtaa. Viime syyslomalla ajoin Kuopiossa lentokentältä pois 19.10. puolen yön aikaan ja silloin oli motarilla 10cm lunta, onneksi oli nastat. Eipä nuo nykynastat kovin kummoisesti edes kulu paljaalla tietä raapiessa.
 

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Joo tottahan tuo on. Auton vaihtokin ajatuksissa joten uusia kesäkumeja en osta. Kyllä se luultavasti kannattaa vaihtaa. Viime syyslomalla ajoin Kuopiossa lentokentältä pois 19.10. puolen yön aikaan ja silloin oli motarilla 10cm lunta, onneksi oli nastat. Eipä nuo nykynastat kovin kummoisesti edes kulu paljaalla tietä raapiessa.
Viilaan nyt tässä kohtaa pil..., eikun nastaa. Jos tiellä oli 10 senttiä lunta, niin eipä niistä nastoista varmastikaan hirmuisesti apua ollut.
 

valkeaori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Viilaan nyt tässä kohtaa pil..., eikun nastaa. Jos tiellä oli 10 senttiä lunta, niin eipä niistä nastoista varmastikaan hirmuisesti apua ollut.
Ei varmaankaan nastoista sinällään, mutta talvirenkaista kylläkin. Eiköhän tuossa noilla nastoilla viitattu nimenomaan siihen, että onneksi alla oli talvirenkaat, jotka siis hänen kohdallaan olivat nastoitetut sellaiset. Kyllähän nastarenkaista on talvella paljonkin iloa verrattuna kesärenkaisiin, vaikka niistä olisi nastat nypitty pois. On alla sitten lunta tai jäätä.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Hirveää ajatella, että kun itse satsaa renkaisiin rahaa, osa jengistä painelee jollain kiinalaisilla itsemurharenkailla tai muuten vain paskoilla nakeilla kesät talvet läpeensä. Säästää siinä tietysti satasen tai pari, mikä on mahdollisen kolarin rinnalla aika iso voimatekijä ja vaikutin.
 

Sisäliitin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Hirveää ajatella, että kun itse satsaa renkaisiin rahaa, osa jengistä painelee jollain kiinalaisilla itsemurharenkailla tai muuten vain paskoilla nakeilla kesät talvet läpeensä. Säästää siinä tietysti satasen tai pari, mikä on mahdollisen kolarin rinnalla aika iso voimatekijä ja vaikutin.
Oma auto seisoo katoksessa n.10kk vuodessa ja kilometrejä tulee se ehkä tuhat vuoteen niin ei tulisi mieleenkään ostaa mitään muita renkaita kuin halvimpia mitä löytyy. Ajo on vielä kaiken lisäksi pääasiassa kaupunkiajoa ja pieniä hiekkateitä.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Oma auto seisoo katoksessa n.10kk vuodessa ja kilometrejä tulee se ehkä tuhat vuoteen niin ei tulisi mieleenkään ostaa mitään muita renkaita kuin halvimpia mitä löytyy. Ajo on vielä kaiken lisäksi pääasiassa kaupunkiajoa ja pieniä hiekkateitä.
Tuossa vaiheessa tietysti herää kysymys, että miksi sitä autoa pitää omistaa ylipäätään?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös