Mainos

Tommi Santala HIFK:hon

  • 199 493
  • 796

sirtyg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & feikkiheikit
Miehen paras peli tähän mennessä. Kaverista ei näkynyt väläystäkään koko 60min aikana tänään. Jatkoa.
 

Samart

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Santala on kyllä saanut aivan äärettömän paljon lokaa niskaansa, osin syystäkin, mutta omasta mielestäni paljon satelee turhaa ja yliampuvaa kritiikkiä. Lähtökohtaisesti itse ajattelen, että Santalan ei pitäisi pelata 2. sentterinä, joten jos hommat oltaisiin ennen kautta hoidettu kunnialla, olisi rooli järkevämpi.

Mielestäni Santala ei ole ollenkaan niin huono kuin mitä täällä lukuisat nimimerkit antavat ymmärtää. Tällä hetkellä joukkueen sisäisessä pistepörssissä jaettu 3. sija, +/- tilastossa jaettu 3. sija ja plussia 4. eniten hyökkääjistä (heti Thorell-Tyrväinen-Rask kolmikon jälkeen). Tällä hetkelle päälle 30 pisteen vauhdissa ~16 minuutin peliaikakeskiarvolla.

Tietenkään tilastoja ei kannata liikaa tuijotella, mutta itse uskon että esimerkiksi +/- tilasto kertoo paljon pelaajista. Santalan ollessa jäällä paljon ei omissa soi, ja yleensä hänen kentällisensä pelaa kuitenkin ihan tulosyksikköjä vastaan. Santala korvaa useissa tilanteissa hitauden sijoittautumisellaan sekä peliälyllään.

Tietenkin Santalassa on myös huonoja puolia, en sitä vastaan väitä. Välillä äärimmäisen flegmaattinen iskiessään mieheen tai kiekkoon kiinni, heikkoja syöttöjä tulee turhankin usein ja laukaisuprosentti tältä kaudelta on järkyttävän heikko (3,9%). Joukkueen jaetulla toisella sijalla laukauksissa, jossa on hyvät ja huonot puolensa. Santala on näyttänyt muutamaan otteeseen, että veto voi lähteä kovaa ja tarkasti. Joten toivoa voisi, että jossain vaiheessa kautta alkaisi vedot uppoamaan paremmalla prosentilla. Paljoa huonommaksi ainakaan ei enää voi mennä.Tuntuu myös, että aika usein Santala vaihdetaan aloituksesta pois, tästä kyllä ei mitään tilastoa ole nyt käsillä.

Mutta siis omasta mielestäni Santala ei ole se tämän joukkueen vituttavin pelaaja. Henkilökohtaisesti ärsyttävämpää on katsoa Åstenin ja kumppaneiden tehotonta pörräämistä (jopa ylivoimalla), sekä koko joukkueen munatonta asennetta. Eilen Rask tosin näytti loppua kohden tekemisen meininkiä ajamalla pariin otteeseen maalille, mutta auttamatta liian myöhään.

Toki saattaa olla, että olen itse väärässä, tilastot on perseestä ja Santala on vaan paska, jolle ei mitään käyttöä olisi edes mestiksessä.

Kyllähän Santalalta tulee silloin tällöin ihan oivaltavia syöttöjä, mutta valtaosan pelistä äijä näyttää olevan aivan pihalla koko pelistä. Ajoitukset hakusessa niin karvauksessa kuin syötöissä ja laukauksissa. Näyttää tällä hetkellä siltä että lähinnä selviytyy siellä.
Arvostelemaasi Åsteniin kun vertaa, Muuli oli lähes ainoa tänään kuka taklasi ja laittoi kroppaa peliin. Ota huomioon että oletettavasti kaverit on hieman eri palkkaluokassa. Meidän ongelma ei ole se että nelosketju alisuorittaa, toisin sanoen ei ratko pelejä vaan että kallispalkkaiset artistit ei ei skulaatasollaan.
 
Viimeksi muokattu:

MHPeg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei jumalauta toi yllä oleva. Onko kirjoittaja @13lapa Tobias Salmelainen?

En jaksa vaivautua edes kirjoittamaan mitään, @Samart postaus kertoi tarpeeksi.
 

Mad E

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Monennenko kerran tämä hiihtäjä kusetti IFKta?
Tällä kertaa tulemalla jengiin. VMP.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Monennenko kerran tämä hiihtäjä kusetti IFKta?
Tällä kertaa tulemalla jengiin. VMP.

Kyllä!

Ei tämä sukellus nyt vaan hänen vikansa ole tietenkään, mut jos vois antaa sellasen "vuoden turhin isohankinta" palkinnon, niin voisin veistää sen itse. Santalalle se penanpokaali kuuluu ehdottomasti!!!
 

Jari66

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ukraina
En pyytele anteeksi vieraisiin pöytiin huutelua. Santalan suurin ongelma on, että nykyliigassa vauhtinsa ei riitä. Käsiä ja älyä on, mutta niistä ei ole enää hyötyä kun muuta ovat jo menneet.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Salmelainen varmaan ajatteli, että tekee ensi töikseen sen, missä hänen edeltäjänsä ovat epäonnistuneet ja tästä sitten sulka hattuun. Nythän myös Gretzky ja Larionov olisivat saatavilla. Myös JB jäi aikanaan tulematta. Siinä sitä työmaata.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En pyytele anteeksi vieraisiin pöytiin huutelua. Santalan suurin ongelma on, että nykyliigassa vauhtinsa ei riitä. Käsiä ja älyä on, mutta niistä ei ole enää hyötyä kun muuta ovat jo menneet.

Olen jossain määrin eri mieltä, sillä Santalan ongelma on myös usein huomiota herättävä hitaus kiekollisten ratkaisuiden tekemisessä. Brett Harkins oli pelaaja, joka ei kyennyt liikkumaan, mutta kemia ketjukavereiden kanssa, peliäly ja poikkeuksellinen syöttötaito mahdollistivat menestyksen Liigassa. Odotin, että Santalasta olisi saatu syöttelijä/pelintekijä ylivoimaan, mutta herra ei siihen ole kyennyt.

Santalan peluuttaminen av:lla on poikkeuksellisen suuri mysteeri; Ässät-pelissä pisti silmään, kuinka Ässä-pelaajat yv:llä pystyivät toistuvasti heittelemään poikkisyöttöjä, koska Santala ei yksinkertaisesti ehtinyt peittämään syöttölinjaa.

Santalan aloitustilastot ovat ihan ok, iso ongelma vain on se, että hänet heitetään ulos aloituksista silmiin pistävän korkealla prosentilla.
 
Viimeksi muokattu:

R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Myös JB jäi aikanaan tulematta.

Aivan! Ja sentään vuosikausia yritettiin. Kummallisesti unohtunut tämä vääntö ja ylipäätään poistunut huhuistakin, lienee laittanut skrinnarit naulaan. Itse yrittäisin vielä.

Koodia Q:lle. Hän tieänee, missä mennään asian suhteen.
 

Pekka Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadi
Wau.
 

RedDawn

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Seattle Kraken, Vancouver Canucks
Upea ilta Tommi. Alkoi miehessä näkyä jo turhautumisen merkkejä, ehkä ymmärtää lähteä itse?
 

Synyster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Toivoisin, että Santala onnistuu. Todella toivoisin.
Tällä hetkellä ei ikävä kyllä tuo peliin yhtikäs mitään. Kangasniemen paluu piristi aavistuksen, mutta Iikka on meille se suurin helmi, jonka rinnalla kuka vaan tekisi pinnoja ja näyttäisi ihan hyvältä.

Harmittaa, koska etukäteen tässä näkyi paljon mahdollisuuksia, mutta nyt lähinnä vain ne riskit ovat realisoituneet.
 

Pekka Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadi
Kelatkaa jos tää jätkä olisi osoittautunut vahvistukseksi. Ei tuntuisi ihan niin karmeelta Tobbarin "mästerplään". Tanan Dolph Lundgren lookalike.
 

Ben_D

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chris Simon
Santalaa odotettiin Hämeenlinnaan ja petyttiin kun meni Ifk:n. Jotenkin oli ilmeisesti jengillä olettamus, että vetää samanlailla kun lähes 20 vuotta sitten. Tuskin ovat enää pettyneitä kun Santalan sijaan rosterissa uutta nousua tekevä Niklas Lucenius.

Olisko tossa nyt vähän semmoinenkin, ettei oikein kukaan erotu kun koko joukkueen peli niin hirveetä paskaa? Santala on edelleen varmasti nähtyä parempi pelaaja. Sitä en kyllä ymmärrä, miksi Ifk maksaa kaverille reilu 200 000€ kaudesta.
 

Smeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
On kyllä niin järkyttävää kaikinpuolin Tommin meno, että voisi tehdä jumppatunti jos toinenkin terää. Kaveri on kuin puu jolle on laitettu luistimet jalkaan.
 

kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ihan pieni puolustuspuheenvuoro kaiken vuodatuksen keskellä. Oli oikein tai väärin tehtyjä tehopistettä, niin tosiasia on, että Santala on tilastojen perusteella suoriutunut paremmin kuin ykkösen keskellä pelaava Tyrväinen.

Santala 3+9=12, +6, jääaikaa 16.28
Tyrväinen 5+6=11, +4, jääaika 20.49

Santala voi olla paska roolissaan, mutta suoriutuu omassaan paremmin kuin Tyrväinen. Toki molempien ruutu on pykälän liian iso.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös