Mainos

Tom Nybondas HIFK:n urheilutoimenjohtajan tehtävässä

  • 1 475 534
  • 5 036

matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mikä on itse asiassa Nyban valta tässä asiassa? Onko Nybarilla edes valtaa ja voimaa antaa Sormuselle monoa?

Tämän palstan yksi palstatotuuksista on se että HIFK:n valmennuskuvio menee seuraavasti:

1. Nybari ehdottaa hallitukselle nimiä
2. Hallitus päättää kuka puikkoihin tulee

Nybarin ehdotuksesta tämän kauden valmennuksen piti olla kolmikko PS + nykyiset, ja hallitus on sitten kaiketi vähintään seitinohuessa siunannut sen. Mutta PS otti ja lähti heinäkuussa. Näin siis yleisen palstatotuuden mukaan. Mulle on mysteeri se miksi päätettiin jatkaa nykyisillä. Tästä saa sen kuvan ettei PS:llä oikeastaan ollutkaan mitään väliä, eihän häntä edes korvattu. Kylmästi vaan todettiin että kolme valmentajaa on yliarvostettua puuhaa, meillä on just nyt käyttöä vaan kahdelle. Eli onko niin ettei Nybari löytänyt tai edes yrittänyt (hallituksen hyväksynnällä) löytää uutta vastuuvalmentajaa vai eikö hallitus hyväksynyt Nybarin löytämää kandidaattia.

Toinen juttu on tosiaankin se että onko Nybarilla edes hauista antaa Sormuselle kenkää. Jos hallitus kerran päättää valmentajan niin luulisi että hallitus sitten päättää myös kengittämisestäkin.
 

Stigu

Jäsen
Nybarin ehdotuksesta tämän kauden valmennuksen piti olla kolmikko PS + nykyiset, ja hallitus on sitten kaiketi vähintään seitinohuessa siunannut sen. Mutta PS otti ja lähti heinäkuussa. Näin siis yleisen palstatotuuden mukaan. Mulle on mysteeri se miksi päätettiin jatkaa nykyisillä. Tästä saa sen kuvan ettei PS:llä oikeastaan ollutkaan mitään väliä, eihän häntä edes korvattu. Kylmästi vaan todettiin että kolme valmentajaa on yliarvostettua puuhaa, meillä on just nyt käyttöä vaan kahdelle.
Lisään tähän spekulaatioon vielä yhden ulottuvuuden: Mitä jos Moottorisahamiehen (jonka jengi muten on KHL:n itäisen konferenssin ykkönen tällä hetkellä) lähtö tiedettiinkin jo hyvissä ajoin? Petulla oli mennyt sukset ristiin Country Clubin kanssa jo aiemmin, ja se mitä yleisölle /meille kerrottiin kesällä olikin vain jäävuoren huipppu?

Another episode of Shit, Piss, Soup and fuckinghärifråntvättas
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lisään tähän spekulaatioon vielä yhden ulottuvuuden: Mitä jos Moottorisahamiehen (jonka jengi muten on KHL:n itäisen konferenssin ykkönen tällä hetkellä) lähtö tiedettiinkin jo hyvissä ajoin? Petulla oli mennyt sukset ristiin Country Clubin kanssa jo aiemmin, ja se mitä yleisölle /meille kerrottiin kesällä olikin vain jäävuoren huipppu?

Ensinnäkin mä ihmettelen miksi PS:llä olisi mennyt sukset ristiin CC:n kanssa: joukkueessa oli mestariainesta ja sitä hankittiin lisää, Petu itse ulosti käytänössä kauden ensimmäisen erän perusteella Ahtolan, joka oli vastavoima oraville --->Petu itse vaikutti joukkueen rakenteeseen heikentävästi, kun ajatellaan fyysisyyttä. Joissain matseissa hyllytti Liivikin ja toi KooKoosta jotain oravia kentälle. Petun käsissä oliedelliskauden loistavan materiaalin hiominen ja hänellä ei siihen kompetenssi riittänyt. Toukokuun viimeisinä päivinä PS kertoo haastatteluissa (HS, YLE jne.) jättävänsä maajoukkueen, koska haluaa antaa IFK:lle kaiken. Joukkueen rakentamisessa on tehty työtä urakalla Petun haluamien viivojen mukaan ja todella hyvällä onnistumisprosentilla, sillä Varakas, Eriksson, Luttinen, Talaja jne. siirtyivät HIFK:n paitaan kaudeksi 2012-2013. Petun tehtävä HIFK:ssa oli valmentaa (toki nyypäivänä tähän kuuluu voimakas osallistuminen linjauksiin pelaajahankinnoissa) ja olosuhteet olivat suorastaan loistavat. Jos esim. vanha kaarti nousi kapinaan, niin se ei ollut olosuhderiippuvaista, vaan Matikaisen kompetenssin puutetta.

Sitten kaiken tämän jälkeen tämä suorastaan urhoollisuutta ja rehtiyttä kaikessa paskajargonissaan tiputteleva suoraselkäinen, tavallinen suomalaisäijä, perheellinen mies, Spartan sotalordi jättää joukkueen heinäkuun puolenvälin lähellä ja tässä vaiheessa kaikille pitäisi olla selvää minkälainen ameeba ja vässykkä tämä "vastuullisena ei mitään vielä ikinä voittanut" valmentaja onkaan.

Ihan vitun sama missä sijoituksissa Selkärangattoman joukkue on tällä hetkellä. Mies tiedetään vässykäksi ja vieläkään se ei ole voittanut yhtään mitään.
 
Viimeksi muokattu:

Snaibeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ensinnäkin mä ihmettelen miksi PS:llä olisi mennyt sukset ristiin CC:n kanssa:

Koska CC+ikonit jyräsivät pelitavan ja kun kaikki meni keväällä pieleen, eivät seisseet PS:n takana? Tässä spekulaatiossa PS tosin epäonnistui omien näkemyksiensä puolustamisessa, mikä on anteeksiantamatonta päävalmentajalle.

Sitten kaiken tämän jälkeen tämä suorastaan urhoollisuutta ja rehtiyttä kaikessa paskajargonissaan tiputteleva suoraselkäinen, tavallinen suomalaisäijä, perheellinen mies, Spartan sotalordi jättää joukkueen heinäkuun puolenvälin lähellä ja tässä vaiheessa kaikille pitäisi olla selvää minkälainen ameeba ja vässykkä tämä "vastuullisena ei mitään vielä ikinä voittanut" valmentaja onkaan.

Ei kai ole mitään syytä olettaa, että HIFK sai tiedon PS:n lähdöstä vasta heinäkuun puolivälissä.
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä mäkin alan pikkuhiljaa olemaan tässä Kyynikon kanssa samalla kannalla. En vedä ihan noin suoraksi mutkia mutta tallustan samaa katua: Nybarilla on ollut tässä Sopassa oma lusikkansa syvällä. Correct me if I'm wrong but:

1) Eikö Nybari tee valmentajahaut ja suosittele niitä sitten hallitukselle?

Vastaus KYLLÄ: Nybari on kuseksinut tämän ja pahasti. Oman pojan suosittaminen syö vielä enemmän pisteitä, tämähän on täysipäiväistä duunia mitä herran pitäisi tehdä ja ennenkaikkea ammattimaista. Kuten m&t sanoi, Nybarilla on tässä ollut Cacan lähdön jälkeen 'ei korvata eikä lisätä trioon mitään vaan mennään duolla'. Täysin käsittämätöntä. Pisteenä i:n päälle vielä tämä: HIFK on suurseura resurssiensa puolesta eikä suurseurat ole mitään työharjoittelupaikkoja tai 'kerätään kokemusta'- mestoja. Tänne pitää aina vaatia ja tuoda vain laatua.

Vastaus EI: Jos näin niin ketä on vastuussa?

2) Nybari toi väkisin mm. Brennanin tänne ohi KJ:n. Hankintana hauska ja mielenkiintoinen mutta joukkueenrakentamisen kanssa asialla ei ollut mitään tekemistä. Tästä oppineena(KJ tod.näk. luki vähän lakia Nybbikselle ja kertoi miten joukkuetta oikeasti rakennetaan) Nybari skarppasi ja toi tämän jälkeen Batesin(surkea kondis+kestävyys, huikea pelikäsitys) ja sitä rataa. Mukaan kuitenkin mahtui maukkaita hakuja ja varsinkin mv-rintamalla Nybari nosti tasoaan kuin NASA:n raketti liftoffia. Jälkeenpäin paljon parjatulla Norosella oli kuitenkin jäätävä tasonnosto kun muistellaan ketä Nortti tuli korvaamaan. Riksman oli mestaruuden kulmakivi ja Endras huippuhaku joka kaatui vasta pleijareissa paremmalleen.
Nybari on kuitenkin ollut niin epätasainen jengin rakentamisessa mestaruuden(KJ:n) jälkeen että on pakko kysyä: Kuka loppupeleissä päättää joukkueen rakentamisesta ja millä scout/sudenpentu/Alepan Martta kassalta- osastolla ja/tai joukolla sitä rakennusta tehdään?

Tähän ei ole kyllä/ei vastausta enkä tiedä ihan nopeasti onko tähän mitään muutakaan suoraa pointtia. Menen faktoihin mitä me fanit+koko muu maailma tiedetään/on tiedetty:

Fakta 1: HIFK on Nybarin aikana suuren määrän pelaajia jotka ovat olleet keskenkuntoisia, rapakuntoisia tai toipumassa loukkaantumisesta.

Fakta 2: Mestaruuden jälkeisenä Cacan kautena HIFK oli tajuttoman onnekas kun sai pitää MG-PW-Kousa kolmikon. Haataja menetettiin kotikonnuilleen. 75% mestaruuden tärkeimmistä palasista pysyi kuitenkin jengissä.

Fakta 3: Nybari neuvotteli Ville Peltosen takaisin kotiin. Tätä ei voi väheksyä missään nimessä. Peltonen on edelleen yksi suurimpia tekijöitä mestaruuden perään mutta hänen ns. prosenttiaan en ala laskemaan. Kaikki kuitenkin muistaa Villen kauden silloin kun haettiin Kanisteri.

Fakta 4: Nybari tiesi jo hyvissä ajoin että Cacan kausi on viimeinen jolloin tuo 75% kolmikko pelaa HIFK:ssa. Aikaa oli koko kausi scoutata korvaajat. Vaikka valmentajaksi olisi tullut Josef Stalin niin kaikki tietää ettei noin kovia nimiä voida korvata millään junnuilla tms. Uudetkin valmentajat haluaa heti hyvät pelaajat vaikka mikä olisi.

En jaksa sen enempää. Mua hävettää tämä nyky touhu taas HIFK:ssa niin paljon ettei vitutakaan enää. Meillä oli ainekset kasassa kulttiruokaan KJ:n jälkeen, mies teki suuren työn ja lopussa kiitos seisoi(tässä ei nyt käydä läpi KJ angsteja tai puolesta/vastaan juttuja). KJ poistui ja jätti kulttiruokansa reseptin toimistolle missä sitä saattoi lukea jos oli muistivaikeuksia. Nybari hommasti KJ:n tilalle Cacan, joka mielummin repi reseptin palasiksi ja toi omansa tilalle. Nybari ei sanonut mitään, mestaruusruoka oli vielä mahassa ja suussa hyvä maku. Cacan resepti ei toiminut vaikka aineksia heitettiin tampereelle asti ja käytettiin välillä kouvolassa jalostumassa. Cacan resepti lähti kuitenkin voittamaan arvosteluja ja nousi lopulta hyvin maratontaulukossa mutta kun kauden pääkilpailu tuli eteen, Cacca repi oman reseptinsä ja sekoitti ruuan täysin sekaisin vaikka vastassa oli kova paikalliskilpailija. Cacca otti kuonoon kunnolla ja oli shokissa. Nybari meni piiloon eikä kommentoinut koska asia oli keskeneräinen. Cacca sai tarjouksen idän keittolinjoilta ja lähti suuren ruplan perään. Nybari ei tullut vieläkään esiin mutta päätti lopulta että tämä fiasko korvataan Sopalla.

Sitä Soppaa on nyt syöty niin että asiakkaan naama on täysin vääränvärinen, pöytä helvetin likainen(asiakas yrjönnyt monta kertaa lusikallisten välissä), lautanen on jo sulanut pois(Soppa on liian yksipuolinen, syövyttää perustat), muut asiakkaat ovat siirtyneet jo seuraavaan ruokalajiin ja Sopan ainekset ovat vähän väliä vaihtamassa paikkaansa maisteluketjuissa(Soppa tosin vannoi että tähän kiinnitetään huomiota ennen kautta). Ravintolan hallitus ei ole tehnyt mitään koska on jo salaa suunnitellut kokonaan uuden ravintolan rakennusta ja tämä vie nyt kaiken huomion. Sopan asiakkaiden pahaa tilaa selitellään niukasti. Kritiikkiä sen sijaan on saanut täysin turhat Ruokailu-Lehdet jotka menivät julkaisemaan uuden tulevan aineosan liian aikaisin. Ne kurjat. Nybari näytti heti miten silloin toimitaan.
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Koska CC+ikonit jyräsivät pelitavan ja kun kaikki meni keväällä pieleen, eivät seisseet PS:n takana? Tässä spekulaatiossa PS tosin epäonnistui omien näkemyksiensä puolustamisessa, mikä on anteeksiantamatonta päävalmentajalle.

Nimenomaan. Nykyaikana menestystä haalivan vastuuvalmentajan pitää myös hallita muita osa-alueita, kuin vain fläppitauluun piirtämisen. Tosin Matikaisen kohdalla tämänkin taidon hallinta on vielä arvoitus. Kari Jalonen on menestysvalmentaja ja aivan varmasti sai kritiikkiä ylhäältä omaa pelitapaa koskien kausien aikana. Ei ole syytä olettaa Matikaisen saanneen enempää. Toinen voitti mestaruuden ja toinen lähti paskat housussa.



kai ole mitään syytä olettaa, että HIFK sai tiedon PS:n lähdöstä vasta heinäkuun puolivälissä.

Oma valistunut arvaus lukemani materiaalin ja Matikaisen reaktioiden perusteella on, että heinäkuun aikana tämä asia valkeni. Olisihan IFK nyt aiemmin asiasta tietäneenä myöskin reagoinut eri tavalla, sillä toukokuun lopussa PS vielä jätti maajoukkueen omistaen kaiken HIFK:lle ja kehui samassa työympäristöään. Lisäksi pelaajien lomakausi yms. mitkä olivat taustalla jne. Lisäksi Summanen lähti Omskista vasta heinäkuun toisella viikolla.

Se, että HIFK päätti lähteä kauteen Sopalla oli mielestäni hyväksyttävä ratkaisu. Matikainen oli jo ajanut omaa paskaansa sisään, kunnes lähti selkärangattomasti, ja apuvalmentajat olivat perillä miehen kuvioista ja täksi kaudeksi hankituista pelaajista. Se ei ole ollut hyväksyttävää, että Soppa on edelleen puikoissa. Sormunen olisi pitänyt kenkiä marraskuun maajoukkuetauolla. Mutta kuten historia ylipäänsä joukkueurheilussa osoittaa, niin oikean erottamispäätöksen ja jatkotoimenpiteet ovat käytännössä monimutkaisempia kuin paperilla. Tällä ymmärrän vielä nykyistä ratkaisua roikottaa Sormusta, mutta en hyväksy sitä.
 
Viimeksi muokattu:

Clocks

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
On kiinnostavaa seurata, miten HIFK valuu sarjataulukossa kuin paska seinällä. Sija 11 on hiljaisuudesta päätellen vielä ihan business as usual, mutta onko organisaation kipukynnys sitten ehkä karsijan paikan tasolla?

Katsoin Ässät-matsin VeikkausTV:stä. Peliä edeltävässä haastattelussa Soppa vaikutti väsyneeltä kitisijältä, jonka orastavat mielenterveysongelmat alkavat näkyä kummallisena naamanvääntelynä. Lehdistötilaisuutta en ole halunnut katsoa, mutta ymmärtääkseni se ei ollut täysin vailla koomisia piirteitä. En naura Sopalle, stressi on taatusti totinen ja yöuni laihaa. Ihmettelenpä vaan, miksi miestä itseään ja sidosryhmiä vielä kiusataan tällaisella paskalla.

Summanen ja Heikkilä ovat olleet vapaana luoja tietää kuinka kauan, ja puhelinsoiton päässä. Molemmat jotain joskus voittaneita, ahavoituneita ammattipäävalmentajia. Kirstussa pitäisi olla rahaa, ja Nybarin sanoin HIFK tavoittelee aina vain mestaruutta. Nyt kuitenkin roikotetaan Soppaa löysässä hirressä ja poltetaan rahaa NHL-miehiin. Perreault jo mentiin ostamaan, mutta toivottavasti Jokinen ja Zidlicky eivät tule. Sama kuin kaataisi laatukonjakkia maahan.

Quo vadis, IFK? Välikausi vai ei?
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HIFK pääsi pelaajahankinnoissa KJ:n viimeisen kauden ja Paska Matikaisen kauden aikana niin helpolla, kun Janne Pesosen tasoiset pelaajat suorastaan tyrkyttivät itsänsä HIFK:hon, että nälkä metsästää kovan tason pelaajia puuttui ja samalla työnteko unohtui. Mestaruusjoukkueen runko pysyi Matikaisen kaudelle vielä, niin hyvin kasassa, että tilanne korostui.

Lisäksi HIFK:lla kävi vähän sama tilanne, kuin -98 mestaruuden jälkeen, jolloin julkisuuteenkin vuoti tietoja siitä miten Moberg oli arvostellut mestaruusjoukkueen hintaa. 2011 mestaruuden jälkeen puolestaan Nybondas antoi kommentin, jossa sanoi ihmisillä olevan epärealistinen kuva siitä mitä mestaruuden voittamiseen vaaditaan. Itse tulkitsen tämän niin, että HIFK on pyrkinyt rakentamaan mestaruuden jälkeistä tulevaisuutta HIFK:n näköiseksi. Ei muiden (KJ, Kekäläinen) opeilla, vaan HIFK:n näköisellä valmennuksella ja joukkueella. Nyt näistä visioista maksetaan hintaa.

HIFK on tällä pelaajamateriaalilla erittäin työteliäs joukkue, joten siinä mielessä Nybondas on onnistunut joukkueen rakentamisessa, vaikka kärjen rakentamisessa ja valmentajavalinnassa hän onkin flopannut totaalisesti. On erittäin harvinaista, että joukkue vieläkin jaksaa taistella tuulimyllyjä vastaan noin uskollisesti. Selän suoristumisia jäällä ei näy, kuten kriisijoukkueilla monesti. Tosin viime peleissä on lakanut näkyä rivien rakoilua. Pelaajat kyllä edelleen puurtavat jäällä, mutta intohimo pelaamiseen on kadonnut. Tämä johtunee siitä, että pelaajilta on mennyt usko siihen, että nykyisen valmennuksen kanssa tästä voidaan nousta. Esimerkiski Robidaksen pelaaminen on sellaista ammattimiehen virkamieskiekkoa ilman intohimoa.
 

Snaibeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kari Jalonen on menestysvalmentaja ja aivan varmasti sai kritiikkiä ylhäältä omaa pelitapaa koskien kausien aikana.

Tämä on totta ja varmasti yksi tärkeimmistä menestyksen edellytyksistä HIFK:n valmentajalle. Mutta PS:n puolustukseksi on sanottava, että olihan tilanne aivan toinen: mestaruuden voittanut jengi, mestaruuden takuumiehinä olleet kansalliset kiekkoikonit, maajoukkueen 'hyvän jätkän rooli', Jalosen valokeilassa paistatellut Nybari jne. Pieleenhän se tosiaan meni, mutta ei tämän kauden epäonnistumista voi sälyttää PS:n harteille enää; peilit esiin!
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
mutta ei tämän kauden epäonnistumista voi sälyttää PS:n harteille enää; peilit esiin!

Ei toki voida sälyttää kokonaan ja vähintäänkin pitää katse olla tulevassa, mutta tosiasia on, että päävalmentaja (paskan valmentamisen ohella) voi eniten tehdä organisaatiolla hallaa juuri Matikaisen tekojen mukaisesti. Tuossa vaiheessa, kun valmentaja lähtee, on varteenotettavat tekijät korvaajiksi käytänössä jo sopimuksen alla, joukkue rakennettu vastuuvalmentajan näkemysten mukaisesti, pelaajta tekevät kesäharjoittelua nyt jo entisen valmentajan oppien/vasallien oppien mukaisesti jne..

Tällä hetkellä en tiedä mitkä tahot omaa mitkäkin näkemykset Sormusesta ja hänen jatkamisestaan, mutta Nybari on siinä yksi pala. HIFK:n organisaatiossa UTJ:lla on lienee mahdollisuus vaikuttaa omilla näkemyksillään valmentajan asemaan korkeampien voimien silmissä, mutta ei päättää siitä. Nyt on vähän vaikea sanoa, mistä suunnasta ja mitäkin näkemyksiä on olemassa Sormusen roikottamista koskien. Pahin epäomnnistuminen Nybarilta on tähän asti Redenbachin tuominen joukkueeseen.
 

King Jeremy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool, Bayern München ja Boston Celtics
HIFK:lla on sen tason henkilöitä johtoryhmässä että onhan se selvää ettei sielläkään tällaista menoa katsella. Yleensä tällainen pidempi hiljaiselo ennakoi suurempaa ulostuloa. Tässä tilanteessa ei enää riitä potkut Sormuselle, vaan syitä katsotaan syvemmältä ja reagoidaan todellisiin ongelmiin.

Osin sopii tähän, osin ei, mutta ottaisin vertailuun FC Bayernin tavan toimia. Jumalauta, jengi on varmistanut 5 matsin jälkeen paikan CL-jatkopeleissä, ja johtaa nyt Bundesliigaa 9 pisteellä (mahd. ylikin, jos voittavat tänään). Bundesliigassa saldo on 11 voittoa, 1 tasuri, 1 tappio.

Kuitenkin, kun ennen viime viikonlopun matseja alla oli 2 tasuria vieraissa (Nürnbergiä ja Valenciaa vastaan), niin seurapomo K-H Rummenigge valitti joukkueen esiintyneen huonosti, ja vaati joukkuetta palaamaan tasolleen. Siis kyllä, 2 tasurin jälkeen!!! Mitä tapahtui? Joukkue murskasi Hannoverin kotonaan 5-0.

Tuossa on sitä vaatimustasoa, jota toivoisin näkeväni myös IFK:ssa. Ymmärrän, että IFK ei ole läheskään samalla tasolla Bayernin kanssa, mutta vaatimustaso tulisi pitää korkeana. Ja kyllä johtoporraskin voi kommentoida esityksiä, jos homma ei suju. Aina ei tarvitse odottaa 25 matsia nähdäkseen, että sujuuko se. En tarkoita, että pitää jokaisen epäonnistumisen jälkeen valittaa, mutta jos trendi on laskeva, siihen pitää reagoida. Lisäksi tuollaisen, että jengi aina päästää viime minuuteilla vastustajan tasoittamaan, tulisi loppua ihan heti. Sitä ei voi tapahtua noin usein kuin IFK:lle on tällä kaudella sattunut.
 

scholl

Jäsen
Osin sopii tähän, osin ei, mutta ottaisin vertailuun FC Bayernin tavan toimia. Jumalauta, jengi on varmistanut 5 matsin jälkeen paikan CL-jatkopeleissä, ja johtaa nyt Bundesliigaa 9 pisteellä (mahd. ylikin, jos voittavat tänään). Bundesliigassa saldo on 11 voittoa, 1 tasuri, 1 tappio.

Kuitenkin, kun ennen viime viikonlopun matseja alla oli 2 tasuria vieraissa (Nürnbergiä ja Valenciaa vastaan), niin seurapomo K-H Rummenigge valitti joukkueen esiintyneen huonosti, ja vaati joukkuetta palaamaan tasolleen. Siis kyllä, 2 tasurin jälkeen!!! Mitä tapahtui? Joukkue murskasi Hannoverin kotonaan 5-0.

Niin ja kun viime kaudella tuli 3 kpl kakkossijoja (Champions League, Bundesliga ja DFB-Pokal) niin Uli Hoeness erotti ensimmäisenä urheilutoimenjohtaja Nerlingerin tai korvasi tinkimättömällä perfektionistilla Matthias Sammerilla hänet. Samanaikaisesti hankittiin valtavasti laatupelaajia, jotta joka pelipaikalle on kaksi huippumiestä ja kenenkään pelipaikka ei ole jatkossa itsestäänselvyys.

Rummenigge, Hoeness, Beckenbauer ovat siinä mielessä hyviä esimerkkejä, että he ensinnäkin ovat itsekin olleet huippupelaajia, jotka ovat menestyneet hienosti ja toisekseen heillä on iso ego, eivätkä pelkää sanoa, mitä mieltä ovat asioista. Muuten sitä seuraa ei olisikaan rakennettu noin suureksi tyyliin nollasta viimeisen 50 vuoden aikana.

Espanyol muuten erotti tänään sekä valmentajan että urheilutoimenjohtajan. Laittaisin Sormusen ja Nybondasin molemmat kanssa täällä nyt pihalle. En tosin usko, että se tapahtuu. Ensinnäkin saunakaveruus velvoittaa ja toisekseen täällä kelpaa mikä vain. Ei ole korkeata vaatimustasoa ja kun fanit, yhteistyökumppanit ja media eivät vaadi, että asioista tiedotetaan, vaan on mukamas ok, että "keskeneräisistä asioista ei puhuta", "loukkaantuminen on pelaajan oma, henkilökohtainen asia" jne. niin mistään ei tule mitään. IFK on menettänyt täysin sidosryhmien luottamuksen. Ainoastaan hallihanke voi pelastaa jotain.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei voi, kun hallitus valitsee valmentajan ja antaa mahdolliset potkut, ei Nybondas. Siinä Tompan kädet ovat sidotut.

Kyllä se varmaan teoriassa noin menee, mutta käytännössä Nybondas tekee ehdotuksen valmentajaksi urheilutoimenjohtajana ja hallitus lähinnä hyväksyy. Käänteisesti erottamistilanteessa Nybondas halutessaan saa Sormuselle potkut ja tekee tästä esityksen hallitukselle.
 

King Jeremy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool, Bayern München ja Boston Celtics
Niin ja kun viime kaudella tuli 3 kpl kakkossijoja (Champions League, Bundesliga ja DFB-Pokal) niin Uli Hoeness erotti ensimmäisenä urheilutoimenjohtaja Nerlingerin tai korvasi tinkimättömällä perfektionistilla Matthias Sammerilla hänet. Samanaikaisesti hankittiin valtavasti laatupelaajia, jotta joka pelipaikalle on kaksi huippumiestä ja kenenkään pelipaikka ei ole jatkossa itsestäänselvyys.

Kyllä vain. Sitä paitsi Mestarien liigan voitto oli hyvin hyvin lähellä, ja olisi ollut täysin ansaittu. Mutta kun "lähellä" ei Baijerissa riitä, on selvää, että joku tuosta vastaa. Nyt siitä vastasi Nerlinger - entinen pelaaja hänkin.

Materiaaliakin hankittiin, ja itse asiassa Bayern ei ole pitkään aikaan lähtenyt kauteen siten, että tärkeimmät palaset olisivat vaillinaisia, ja nyt tarkoitan avausmiehistön avainpelaajia. Se, että materiaalin ei esim. viime kaudella katsottu riittävän, jos tulee paljon loukkaantumisia, on juuri sitä perfektionismia, joka on luontaista Bayernille. Voi, kun täällä olisi edes sen verran tavoitteellisuutta, että osattaisiin kasata jengi edes sillä tavalla, että ne avainpelaajat olisi hankittu ennen kauden alkua. Nytkin sentteriosasto jäi hieman ohueksi, ja valmentajasta ei varmaan tarvi edes aloittaa keskustelua.
 

scholl

Jäsen
Kyllä vain. Sitä paitsi Mestarien liigan voitto oli hyvin hyvin lähellä, ja olisi ollut täysin ansaittu. Mutta kun "lähellä" ei Baijerissa riitä, on selvää, että joku tuosta vastaa. Nyt siitä vastasi Nerlinger - entinen pelaaja hänkin.

Materiaaliakin hankittiin, ja itse asiassa Bayern ei ole pitkään aikaan lähtenyt kauteen siten, että tärkeimmät palaset olisivat vaillinaisia, ja nyt tarkoitan avausmiehistön avainpelaajia. Se, että materiaalin ei esim. viime kaudella katsottu riittävän, jos tulee paljon loukkaantumisia, on juuri sitä perfektionismia, joka on luontaista Bayernille.

Kaksi asiaa.

1. Nerlinger
Hoeness näki, ettei hänestä ikinä tule samantasoinen kuin mitä Uli oli itse. Niinpä kun oli paras mahdollinen mies tarjolla kuten Sammer, joka on voitontahtoinen perfektionisti, jolla on valtava intohimo tehdä itse ja saada muut tekemään kovasti töitä, niin mies vaihdettiin.
2. pelaajisto
Kysymys ei ollut pelkästään loukkaantumisista, vaan siitä, että valmentaja koki, ettei penkillä ollut miehiä, jotka voivat ratkaista otteluita. Gomez esim. on hieman yksipuolinen. Kun Klose lähti pois niin ei ollut samaa valinnanvaraa. Nyt on kun siellä on Mandzukic ja Pizarro. Toki Ribéry ja Robben ovat erittäin loukkaantumisalttiita, joten on hienoa, että on Müller ja Shaqiri. Sama keskustan pohjalle Martinez, Schweinsteiger, Gustavo ja jopa Kroos. Siis joka paikalle on vaihtoehtoja ja parhaat pelaavat.

IFK:n pitäisi ehdottomasti pyrkiä samaan eli a) urheilupuolen johtajan pitää olla se määrätietoisin, voitontahtoisin ja kunnianhimoisin ihminen organisaatiossa, mitä tulee menestymiseen ja voittamiseen. Toki hänen pitää ymmärtää lajistakin niin paljon, että osaa löytää parhaat mahdolliset valmentajat ja pelaajat sekä tulla heidän kanssa toimeen. b) kiintiöpaikkoja ei saa olla avauksessa, vaan jos pelit eivät suju niin pienempää peliaikaa tai katsomoon. Toki tässä pitää huomioida se, mitä valmentaja osaa eli nyt tässä tilanteessa, missä valmentaja ei oikein osaa ja ei löydä ketjukokoonpanoja niin ei se täysin pelaajien vika ole, mutta jos joku sluibailee ihan hillittömästi niin kyllähän hän katsomoon joutui. Niin joutui Teemu Pukkikin, mutta on sittemmin tsempannut itsensä takaisin.

Mitään en vihaa niin paljon kuin sitä, että johtoa ei kiinnosta menestyminen tai sen puute.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
On tästä ennenkin kirjoitettu, mutta silloin yritetään oikeasti voittaa mestaruus, kun katsomoon saakka riittää playoffeissa Teemu Ramstedtin tasoisia pelaajia. Näin oli tilanne 2011 ja myös keväällä 1998, kun esim. Kuhta istui katsomossa. Yleensä HIFK kasaa sellaisen joukkueen, jossa osan porukasta pitäisi ylisuorittaa, että tulisi menestystä ja reservejä on noin 0 kpl, jos tulee loukkaantumisia tammikuun lopun jälkeen. Rahaa säästyy pelaajapalkkioissa, mutta turha odotella mestaruuksia HIFK:lle. Kausi 12-13 on tietysti sellainen, että sääleihin pääseminen on ihan hyvä tavoite nykyiselle joukkueelle.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Kyllä se varmaan teoriassa noin menee, mutta käytännössä Nybondas tekee ehdotuksen valmentajaksi urheilutoimenjohtajana ja hallitus lähinnä hyväksyy. Käänteisesti erottamistilanteessa Nybondas halutessaan saa Sormuselle potkut ja tekee tästä esityksen hallitukselle.

Juuri näin se menee. Nybondaksen tekemisiä ja asemaa arvioi sitten hallitus. Totta kai hallituksen kaveritkin ovat vastuussa asioista, mutta typerää minusta huudella potkuja Valtaselle, joka on tehnyt toimarina aivan huikeaa työtä. Nyt on alkukauden osalta UTJ ja valkku tehneet surkeaa työtä, niin pitäisikö heti nostaa kädet ylös ja erota. En lähtisi vielä Nybondastakaan kivittämään, sillä Cacan ihannejoukkueenhan hän on raapinut kasaan. Virhe tässä on enemmän se, että lähdettiin ihan liikaa valmentajan halujen mukaan joukkuetta rakentamaan unohtaen seuran imagon ja perinteet. Ylipäänsä Cacan kaltaisia valmentajia ei toivottavasti enää edes hankita, vaan keskitytään valmentajiin, joilla on edes samansuuntaiset ajatukset jääkiekosta kuin HIFK:ssa. Jos Tomppa epäonnistuu ensi kaudenkin suhteen, niin Valtasen ja kumppanien on oltava hereillä. Päätökset jätän heidän tehtäväkseen.
 

Dale Cooper

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Mother Nature Hockey
Niin, Nybondaksen onnekseen/onnettomuudekseen ensimmäinen päävalmentaja hänen UTJ-ajallaan oli Nenä. Nenä, joka palstatotuuden mukaan itse lähinnä sanelee, että keitä pelaajia hän joukkueeseensa haluaa. Tomppa kapinoi muutaman kerran hankkimalla Brennaneita ja Belfasteja, ja kun ne arvat osoittautuivat tyhjiksi, nosti Tom tassut pystyyn ja antoi Jaloselle niitä pelaajia, joita hän halusi.

Uskooko joku, että Sormuspasilla on minkäänlaista ajatusta siitä, millaisia pelaajia hän tarvitsee? Ei sillä, että häntä tästä voisi ihan julmetusti syyttää, olihan hän valmistautunut kauteen kuitenkin lähinnä kivana kakkoskoutsina, jolle voi avautua sitten, kun päävalkku luistelee taas munasillaan liekinheitin kädessä.

Nyt siis Tomin pitäisi itse osata valita puuttuvia palasia joukkueeseen, eikä se tunnu luonnistuvan. Ilman ykkössentteriä lähdettiin kauteen ja liian monen ottelun jälkeen hankittiin O'Sullivan, jonka potentiaali ei koskaan ehtinyt realisoitua. Lähinnä tässä herää kysymys, että onko IFK:n scouttausosasto millään mittarilla katu-uskottava? Track-recordista löytyy Dan Hackereita, Evan Barloweita, Mafia DelGrossoja ja Lempeitä Jättiläisiä. Ovatko NHL-pelaajia kaikki nykyään? Eikö? No sen täytyy johtua työsulusta.

Ps. Olen jotenkin siinä käsityksessä, että Soppa ja Nybondas ovat toisilleen hyvinkin tuttuja ja hyviä frendejä? Ei siis ihme, että vähän katsellaan sormien läpi, kun sadatta kertaa vihollinen tekee maalin viimeisellä minuutilla. Luulisi tosin Sopastakin löytyvän sen verran ammattiylpeyttä, että lähtisi vapaaehtoisesti meneen, jos tämä sama meno jatkuu vielä joulutauolle asti.
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Fakta 4: Nybari tiesi jo hyvissä ajoin että Cacan kausi on viimeinen jolloin tuo 75% kolmikko pelaa HIFK:ssa. Aikaa oli koko kausi scoutata korvaajat. Vaikka valmentajaksi olisi tullut Josef Stalin niin kaikki tietää ettei noin kovia nimiä voida korvata millään junnuilla tms. Uudetkin valmentajat haluaa heti hyvät pelaajat vaikka mikä olisi.

Mihin fakta perustuu? En siis kysy toki mitään tarkkaa inside-lähdettä, vaan perustooko tämä johonkin mediassa olleeseen tietoon vai sisäpiiritietoon. Toukokuun lopussa Matikainen ilmoitti jättävänsä maajouokkueen, koska haluaa keskittyä täysillä HIFK:n eteen ja kehui samalla työympäristöä. Summanen lähti Omskista yllättäen vasta heinäkuun toisella viikolla, joten kakka on ollut aika meedio. Lisäksi HIFK:n pelaajat olivat yllättyneitä Matikaisen tempauksesta ja Omskin pelaajat Summasen lähdöstä. Isoista kiekkonimistä ainakin Jortikka ja Summanen arvistelivat kovin sanoin Matikaista, ja tuosta saattoi päätellä, että ei heillekkkään ollut kulkeutunut asemastaan huolimatta mitään insideläppää muka HIFK:n hallussa jo hyvissä ajoin olleesta tiedosta koskien Ameeban lähtöä. Ja Matikainen omin sanoin kertoo venäläislehdessä tarjouksen tulleen vasta Summasen lähdön jälkeen. Tässä linkki: Petri Matikainen kertoi oman versionsa Omsk-sopimuksestaSuomiKiekko

Summa summarum. Kaikella loogisuudella Petri Matikainen, tuo selkärangaton lusmu, jätti HIFK:n paskamaisesti pulaan käytännössä pahimmassa vaiheessa kautta valmentajaasioita koskien ja huolimatta mistä tahansa tulevasta menestyksestä tai menestymättömyydestä, en ikinä halua nähdä tätä läjää HIFK:n organisaatiossa. Paljon puhetta, vähän tekoja.
 
Viimeksi muokattu:

Isaksson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Uskooko joku, että Sormuspasilla on minkäänlaista ajatusta siitä, millaisia pelaajia hän tarvitsee?

Ei varmaan, mutta on hänkin osannut pyytää senttereitä, joita Nybondas ei ole viitsinyt/osannut/halunnut hankkia, ennen kuin ruvettiin pelaamaan putoamista vastaan. Eroa Nybondas, olet suurin syypää seuran alennustilaan.
 

radwar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Brynäs, Dynamo Mockba
Ei varmaan, mutta on hänkin osannut pyytää senttereitä, joita Nybondas ei ole viitsinyt/osannut/halunnut hankkia, ennen kuin ruvettiin pelaamaan putoamista vastaan. Eroa Nybondas, olet suurin syypää seuran alennustilaan.

Samaa mieltä ja ihmettelen ettei syyttävä sormi ole useammin osoittanut.
 

scholl

Jäsen
Jokerit ovat onnistuneet paljon paremmin noiden tuntemattomien, ns. yliopistotyyppisten pelaajien kanssa. Sinne on tullut nimiä kuten Stapleton, Dehner, Moses. Toki myös huteja, mutta monia tuollaisia, jotka on saatu halvalla ja ovat täyttäneet hyvin paikkansa. IFK ei ole koskaan osannut tätä asiaa eli joko scouttaus on ihan hanurista tai sitten utj:t ovat olleet sellaisia, etteivät ole ymmärtäneet mitä scoutit puhuvat.
 

Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Jokerit ovat onnistuneet paljon paremmin noiden tuntemattomien, ns. yliopistotyyppisten pelaajien kanssa. Sinne on tullut nimiä kuten Stapleton, Dehner, Moses. Toki myös huteja, mutta monia tuollaisia, jotka on saatu halvalla ja ovat täyttäneet hyvin paikkansa. IFK ei ole koskaan osannut tätä asiaa eli joko scouttaus on ihan hanurista tai sitten utj:t ovat olleet sellaisia, etteivät ole ymmärtäneet mitä scoutit puhuvat.

Pitää muistaa että naapurilla on maailman mittapuullakin kova nuorten pelaajien asiantuntia kehissä. Kekäläisellä on varmasti aika huikea kontaktiverkosto yliopistoissa yms. joten Jokerit on valitettavasti aika vaikea voittaa tuolla saralla. Eikä scoutaus osaston tarvitse edes olla hanurista jos naapurille häviää tässä asiassa.
 

scholl

Jäsen
Pitää muistaa että naapurilla on maailman mittapuullakin kova nuorten pelaajien asiantuntia kehissä. Kekäläisellä on varmasti aika huikea kontaktiverkosto yliopistoissa yms. joten Jokerit on valitettavasti aika vaikea voittaa tuolla saralla. Eikä scoutaus osaston tarvitse edes olla hanurista jos naapurille häviää tässä asiassa.

Ei kysymys ole siitä, että häviää, vaan me emme ole mukana edes siinä kilpailussa. Miksei Goran Stubbia käytetä hyväksi? Hänellä pitäisi olla about keklumaiset kontaktit.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.50
  • 5.10
  • 5.20
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös