Tietenkin oli myös parempia aseita kuten mg-42 konekivääri, 88-millinen tykki, tankkien tähtäimet verrattuna liittoutuneitten vastaaviin. Nopeampaa, tehokkaampaa ja tarkempaa liittoutuneitten vastaavat aseet.
En ole tämän aiheen asiantuntija, mutta olen jonkin verran lueskellut ranskalaista Guerres et Histoire ("sodat ja historia") -lehteä. Siinä on useamman kerran palattu toiseen maailmansotaan, ja Saksan armeijan perustavanlaatuisiin ongelmiin. Yksi näistä oli fiksaatio ylivertaisiin ja käänteentekeviin aseisiin. Esimerkkinä juuri MG-42. Se ampui tosiaan 1200 laukausta minuutissa, ja ääni oli vaikuttava. Mutta sen ansiosta se myös kulutti ammukset nopeasti loppuun. Lisäksi korkea tulinopeus kuumensi piipun nopeasti, jolloin se piti vaihtaa. Siinä ei kuitenkaan ollut nopeaa mekanismia irrottamiseen, eikä puuosia, joista ottaa kiinni. Niinpä itse asiassa todellinen tulinopeus MG-42:lla oli 154 laukausta minuutissa, kun MG-34:lla se oli "vain" 150...
Vastaavaa kirjoitti myös @Rommeli.
Laajemmin katsottuna (edelleen G&H:iin nojaten) Saksan armeijan doktriini oli syntynyt Preussin armeijan pohjalle. Preussi oli pienehkö (mutta militaristinen) valtio, joka yritti sinnitellä kooltaan suurempien Puolan, Venäjän ja Itävallan puristuksessa. Sillä ei ollut reursseja käydä pitkää sotaa näitä suurempia naapureitaan vastaan, joten sen oli pakko pyrkiä nopeaan sotilaalliseen voittoon. Doktriini periytyi yhdistyneen Saksan armeijalle, jonka sinänsä erinomaiset kenraalit pyrkivät sotilaalliseen voittoon laiminlyöden sellaiset asiat kuten huolto, resurssit yms. Tästä tietenkin selkeimpänä esimerkkinä Operaatio Barbarossa, jossa saksalaiset keskittyivät puna-armeijaan motittamiseen ja antoivat teollisuuden siirtyä junilla Siperiaan. Myöhemmin resursseja haaskattiin V-1:iin ja V-2:iin, miksei suihkuhävittäjiinkin, kun olisi ollut järkevämpää tuottaa peruskalustoa. No, ehkä sillä ei enää tuossa vaiheessa ollut merkitystä.