Mainos

Tobias Salmelainen HIFK:n urheilujohtajana

  • 1 439 840
  • 8 319

Oliko valinta sopiva?

  • Kyllä

    Ääniä: 115 44,4%
  • Ei

    Ääniä: 37 14,3%
  • En osaa sanoa

    Ääniä: 107 41,3%

  • Äänestäjiä
    259
  • Poll closed .

scholl

Jäsen
Asian sivusta, mikä oli muuten Keklun tausta kun alle kolmikymppisenä hyppäsi IFK:n UTJ hommiin? Oli pelaajataustaa vähän joka puolelta mutta mikä oli syy että oli paras valinta isoon pestiin tuolloin.

Tuo pesti oli siihen aikaan varmaan niin uusi, että oliko edes sellaisia hakijoita. Frank sanoi tuolla kotisivujen videolla, että Keklu oli jäähallin kahviossa ja Frank oli mennyt kysymään kiinnostaako tehtävä. Paikka oli laitettu hakuun, kun Moberg itse koki, että hänen eväänsä olivat syöty. Kekäläinen tuli siis suoraan peliuralta tuohon hommaan, mutta hänellä oli toki yliopistotutkinto Amerikasta. Aikaa on kulunut niin paljon, että nykyään hakijoiden taso on korkeampi kuin silloin. Joka tapauksessa hyvä, että miehelle aikanaan annettiin mahdollisuus.
 
PPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
IFK:lla ilmeisesti 12 sopimusta ensi kaudeksi joten aika hyvin saa alkaa rakentamaan oman näköistä joukketta. Runkopelaajista sopimus on Lankisella, Finleyllä, Varakkaalla, Tyrväisellä, Petrellillä, Malisella ja Thorellilla. Nuorilla on sitten pitkiä sopimuksia. Kyllä tuossa saa jo rakennettua oman näköisensä jengin.
En usko, että jatkosopimuksia on tehty viellä lainkaan.

Tuo nimilista ja valmentaja varmistavat sen ettei vielä ensi kaudella voi odottaa mitään varsinaista menestystä. Parempaa kuin tällä kaudella toki, mutta tuskin on asiaa kärkinelikkoon. Lanksien voisi ehkä pitää, muut joutavat eläkkeelle tai takaisin landelle,
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks

Öö.. Tuossa on 7 pelaajaa joista Tyrväisen, Thorellin, Lankisen ja Finleyn voi laskea olevan laatupelaajia. Joukkueessa tietääkseni pelaajia huomattavasti enemmän joten ei mitään estettä rakentaa kärkeen hamuavaa joukkuetta.
 
Laadusta voi olla montaa mieltä, mutta ylipalkattuja he ovat lähes varmuudella. Eli heti alkuun Tobias joutuu antamaan muille tasoitusta sillä että hänellä on keskinkertainen valmentaja ja liian kalliita 1-2 ketjun pelaajia jo kiinnitettynä. Mutta tottahan se on että jengiin mahtuu muitakin ja siksi ensi vuonna voi ehkä jo odottaa sijoitusta taulukon paremmalle puoliskolle. Mutta ennen kuin mitaleista ja mestaruuksista voidaan haavelilla pitää Nybarin jätökset saada kokonaisuudessaan puhdistettua.
 
Stigu

Jäsen
Laadusta voi olla montaa mieltä, mutta ylipalkattuja he ovat lähes varmuudella. Eli heti alkuun Tobias joutuu antamaan muille tasoitusta sillä että hänellä on keskinkertainen valmentaja ja liian kalliita 1-2 ketjun pelaajia jo kiinnitettynä.
Tuohon vielä turhien omien poikien eli Petrellin ja Varakkaan liksat päälle, niin ollaankin budjetin suhteen yhtäkkiä altavastaajina.

Nyt Tobias jos luet tätä, niin täällä on annettu sinulle hyviä neuvoja, mutta muista neuvo numero 1:

Älä ikinä palkkaa jengiisi omia poikia, elleivät he ole sen arvoisia. IFK-tausta ei saa olla mikään itseisarvo. Hoida ensin junioritoiminta kuntoon, ja odota sen hedelmiä vasta noin 3-4 vuoden kuluttua.

Toi tämän juhlakauden jengi on kyllä omapoika-konsentraationsa suhteen surkuhupaisaa katseltavaa. Karavaanarin kuningasidea on selvästi ollut se, että hänet muistettaisiin paitsi rautaisena edareiden urheilutoimenjohtajana, myös ansiokkkaasta työstään junioritoiminnan saralla. Tämän seurauksena kentällä vipeltää noita omia poikia, joiden parasta ennen-päiväys meni umpeen suunnilleen 12 vuotta sitten.

On siinä Tobiaksella työsarkaa, mutta toisaalta: edeltäjän kompetenssin ylittämistä en epäile hetkeäkään.
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Laadusta voi olla montaa mieltä, mutta ylipalkattuja he ovat lähes varmuudella. Eli heti alkuun Tobias joutuu antamaan muille tasoitusta sillä että hänellä on keskinkertainen valmentaja ja liian kalliita 1-2 ketjun pelaajia jo kiinnitettynä. Mutta tottahan se on että jengiin mahtuu muitakin ja siksi ensi vuonna voi ehkä jo odottaa sijoitusta taulukon paremmalle puoliskolle. Mutta ennen kuin mitaleista ja mestaruuksista voidaan haavelilla pitää Nybarin jätökset saada kokonaisuudessaan puhdistettua.

Se on varmasti totta tai nyt Tyrväisen tapauksessa en niin sanoisi koska on tällä hetkellä IFK:n ykköshyökkääjä. Silti loppujoukkueen rakentamiseen jää yli 2 miljoonaa jolla pystyy aivan hyvin kilpailukykyisen rosterin rakentamaan.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Nyt Tobias jos luet tätä, niin täällä on annettu sinulle hyviä neuvoja, mutta muista neuvo numero 1:

Älä ikinä palkkaa jengiisi omia poikia, elleivät he ole sen arvoisia. IFK-tausta ei saa olla mikään itseisarvo. Hoida ensin junioritoiminta kuntoon, ja odota sen hedelmiä vasta noin 3-4 vuoden kuluttua.

Toi tämän juhlakauden jengi on kyllä omapoika-konsentraationsa suhteen surkuhupaisaa katseltavaa. Karavaanarin kuningasidea on selvästi ollut se, että hänet muistettaisiin paitsi rautaisena edareiden urheilutoimenjohtajana, myös ansiokkkaasta työstään junioritoiminnan saralla. Tämän seurauksena kentällä vipeltää noita omia poikia, joiden parasta ennen-päiväys meni umpeen suunnilleen 12 vuotta sitten.

On siinä Tobiaksella työsarkaa, mutta toisaalta: edeltäjän kompetenssin ylittämistä en epäile hetkeäkään.

Jos et pistä pahaksesi, niin laminoin tuon tekstin ja teippaan officen seinään!
 
Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Näkisin kumminkin, että kenellekään ei ole automaattista paikkaa IFK:ssa sopimuksesta huolimatta. Jos ei sovi suunnitelmiin niin sitten etsitään uusi seura. Tässä tapauksessa se voisi kohdistua Finleyyn, Varakkaaseen ja/tai Maliseen.
Samaa mieltä. Tokikaan ”kaikille kenkää”-henkinen lähestyminen ei käytännössä ole mahdollista, kun kentälle pitää saada pelikelpoinen joukkue, mutta siltikin tuosta aiemmin mainitusta seitsikosta pyrkisin pitämään ainoastaan Tyrväisen ja varauksin Lankisen. Muut veks ja ensimmäisenä liipaisimelle juurikin massi-Malinen, Varakas ja Finley.

Katto-Kassisen ulkoistaminen tulisi olla työlistalla kärkipäässä jo kuluvan vuoden aikana.
 
Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Ja mä haluaisin tuon Atun helvettiin ja vähän äkkiä. Aivan saatanan turha jätkä.

Tähän ketjuun tämä liittyy vaikka siten, että Tobias voisi miehekkäästi vapauttaa Atun tehtävistään ensi töikseen. Tämä liittyisi vahvasti Tompan jälkien puhdistamiseen.

Edit. Liipaisin oli liian herkällä ja viestistä lähti ensin vain osa.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Minulta täysi tuki tähän valintaan.
Syyt:
- Virkistävä tuulahdus ja nuori positiivinen kaveri, jolla on kunnianhimoa, selvästikin tavoitteellisuutta ja halu menestyä. Avoin.
Toki aika näyttää.
- Ei kai kukaan voi sanoa, että voi juurikaan huonompaan suuntaan mennä.
- Kokemusta yhdestä tärkeimmistä eli scouttauksesta ja pelaaja-agenttina olemisesta.
Toki on toivottava, että osaa neuvotella ja tietää mihin kannattaa vetää rajat.
Salmelaisen klaanista se urheilussa heikoimmin menestynyt, mutta se ei tarkoita ettei voisi menestyä aktiiviuran ulkopuolella.
- Taitaa olla hyvät kontaktit edelliseen työnantajaansa, joka voi helpottaa työtä.
- Osaa varmasti kieliä ja omaa kontaktit eri suuntiin.
Let's wait and see!
Ensimmäiset tehtävät on nopeasti korjata tämän kauden joukkueen status niin, että meillä on kevätkaudella ykkössentteri ja ehjä pakisto (toinen järeä puolustava pakki, joka mielellään osaa laukoa).
Ensi kauden rakentaminen niin, että valtaosa joukkueesta ja varsinkin avainpelaajat ovat joukkueessa jo toukokuussa.
Joukkueen on oltava tasapainossa.
Tähän pystyvät monet pienemmän budjetin joukkueet ja hyvällä johtamisella myös HIFK.
Kiitokset Valtaselle!
Onnea Tobbelle!
Lainaan itseäni, sillä unohdin muutaman tärkeän asian:
- Yleisö takaisin
- Avoin tiedottaminen (loukkaantumisten arvioitu kesto riittää, ei syytä tarvitse kertoa)
- Tämä kausi: jos on munaa, löytyy kyllä juhlakaudelle ratkaisut (tarvitsemme ykkössentterin ja jykevän pakin, ehkä enemmänkin riippuen loukkaantumisten pituudesta)
Missään nimessä nyt ei kannata piiloutua selitysten taakse, vaan avoimesti kertoa mikä on tilanne. Jos ei rahaa ole, fanit saa nielaista sen ja ehkä jäädä pois katsomosta. Mutta piilottelu ja valheet vievät viimeisetkin fanit.
 
PPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Se on varmasti totta tai nyt Tyrväisen tapauksessa en niin sanoisi koska on tällä hetkellä IFK:n ykköshyökkääjä. Silti loppujoukkueen rakentamiseen jää yli 2 miljoonaa jolla pystyy aivan hyvin kilpailukykyisen rosterin rakentamaan.

Tämän hetken IFK:ssa ei tarvitse olla kovin kummoinen pelimies ollakseen joukkueen ykköshyökkääjä. Se ei kuitenkaan tarkoita että taso riittäisi liigan kärkijoukkueen ykkösketjuun. Eikä silloin palkkakaan saisi olla liigan kärkitasoa. Tyrväiset sun muut sopaset sopisivat ehkä kärkijoukkueen kolmosketjuun.
 
Beagle Boy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Luomuteurastajat (RIP)
Tämän hetken IFK:ssa ei tarvitse olla kovin kummoinen pelimies ollakseen joukkueen ykköshyökkääjä. Se ei kuitenkaan tarkoita että taso riittäisi liigan kärkijoukkueen ykkösketjuun. Eikä silloin palkkakaan saisi olla liigan kärkitasoa. Tyrväiset sun muut sopaset sopisivat ehkä kärkijoukkueen kolmosketjuun.

Tyrväinen on tänään (4.11.2017) pistepörssin 10. Tyrväinen on pistepörssissä keskushyökkääjistä (Liigan tilastot ja pelipaikkatiedot) pisteussä kolmas, edellään JYPin Suomela ja Immonen.

Minusta J. Tyrväinen (+7 ja aloitusprosentti yli 54) on tällä hetkellä sarjan kärkipelaajia keskushyökkääjänä koko sarjassa, vaikka pelailee tämän hetken HIFK:ssa.
 
Viimeksi muokattu:

doppelgänger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Tämän hetken IFK:ssa ei tarvitse olla kovin kummoinen pelimies ollakseen joukkueen ykköshyökkääjä. Se ei kuitenkaan tarkoita että taso riittäisi liigan kärkijoukkueen ykkösketjuun. Eikä silloin palkkakaan saisi olla liigan kärkitasoa. Tyrväiset sun muut sopaset sopisivat ehkä kärkijoukkueen kolmosketjuun.

Paljon oot ilmeisesti pelejä katellu... Tyrväinen ollut erinomainen pelillisesti ja pisteitäkin ropissu. Ja sekin pitää hyväksyä, ettei nykypäivän liigaan saada enää paljoa parempiakaan ja Tyrväinen on yksi nygyliigan parhaita senttereitä tällä hetkellä.
 
PuukäsiPakki

Ei negaosaston johtoportaalle kannata edes yrittää puolustella, siihen on syynsä miksi he istuvat pelikiellossa vähän väliä vuorollaan. Tuskin kukaan meistä on tyytyväinen kerättyyn pistesaldoon, mutta Tyrväinen on yksi harvoista jotka ovat hoitaneet oman tonttinsa kiitettävästi.

Pääsyyllinen on jo kengitty palliltaan mutta sekään ei riitä. Atukin pitäisi vielä kenkiä ja Tyrväisen edelle hommata kaksi parempaa sentteriä ja kolme pakkia ja ja ja.. Nää tyypit on kadottanu todellisuuden tajunsa jo kauan sitten. Jotain korjausliikkeitä voidaan toki vielä tehdä, mutta virheet on tehty jo kauan ennen kauden alkua, syyllisen nimi on onneksi poistunut IFKn kotisivuilta.
 
Tämä ihan totta ja hetken mietin että vastaanko tuohon PPK:n negailuun, mutta pakko oli tarttua.
Laakson ulostaminen oli kyllä ensimmäinen ja hyvä peliliike ja nyt vain jos mahdollista niin Kassiselle uutta seuraa ja sitten voitaisiin sitä sentteriä katsella. Uuden pakin tulohan taitaa nyt olla vain ajan kysymys. Tobiakselle nyt hauiksen näytön paikka ja kovaa omanpään luutaa kehiin vaan!
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Positiivisesti suhtaudun tähän Salmelaisen nimitykseen, oikealla tavalla HIFK:n näköinen hahmo. Toki saappaat, johon astuu on helppo ainakin täyttää, ne eivät tässä tapauksessa missään nimessä olleet liian isot, edeltäjälleen oli.
 
PPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Ei negaosaston johtoportaalle kannata edes yrittää puolustella, siihen on syynsä miksi he istuvat pelikiellossa vähän väliä vuorollaan. Tuskin kukaan meistä on tyytyväinen kerättyyn pistesaldoon, mutta Tyrväinen on yksi harvoista jotka ovat hoitaneet oman tonttinsa kiitettävästi.

Pääsyyllinen on jo kengitty palliltaan mutta sekään ei riitä. Atukin pitäisi vielä kenkiä ja Tyrväisen edelle hommata kaksi parempaa sentteriä ja kolme pakkia ja ja ja.. Nää tyypit on kadottanu todellisuuden tajunsa jo kauan sitten. Jotain korjausliikkeitä voidaan toki vielä tehdä, mutta virheet on tehty jo kauan ennen kauden alkua, syyllisen nimi on onneksi poistunut IFKn kotisivuilta.

Tai sitten se on realismia. Keklulla meni yksi kausi ihan mönkään ennen kuin sai homman toimimaan ja samoin kävi myös Nybari/Jalonen kaksikolle. Se etten vielä ensi vuonna odota menestystä ei tarkoita ettenkö näkisi valoa tunnelin päässä.
 
Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kävikös kukaan kuuntelemassa, mitä Topi jorisi toisella erätauolla Brewer Streetillä? Tokkopa tosin siellä vielä mitään mullistavia suunnitelmia paljastettiin.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Kävikös kukaan kuuntelemassa, mitä Topi jorisi toisella erätauolla Brewer Streetillä? Tokkopa tosin siellä vielä mitään mullistavia suunnitelmia paljastettiin.

Ei oikeastaan mitään, mitä ei olisi keskiviikon haastatteluissa tullut ilmi. Ihmisiin tutustuminen on vielä kesken, mutta joukkueen otteet kaukalossa on kuulemma paremmat kuin tulokset antavat ymmärtää. Scouttauspuolta valotti sen verran, kun siitä kysyttiin, että 14-vuotiaista pitää osata jo erottaa jyvät akanoista, jotta 15-vuotiaina niitä voi lähestyä. Muuten aika ympäripyöreätä liirumlaarumia.
 
Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Salmelaisen pelaajauran kaikki tietää, muttä tässä lista pelaajauran jälkeisistä saavutuksista.

2014-2017 Acme World Sports Finland, pelaaja-agentti
2013-2014 Blues U18 apuvalmentaja
2013-2014 Financial Advisor, Vauraus Suomi Oy

Koulutus:
2015-2016 Master in Sports Managment, Johann Cruyff Institute
2016 Post Graduate Diploma Sports Managment, Johann Cruyff Institute
2015 Post Graduate Diploma Sports Marketing, Johanna Cruyff Institute
2004 High School Diploma Avon Old Farms School, Connecticut, USA

Siirretty urheilujohdon organisointi ketjusta,

Niin, kyllähän tossa vähän valehdellaan sillä tuo Master in Sports Management koostuu noista kahdesta "Post Graduate Diploma" -moduulista. Yhteensä tuo on vain 60ECTS mutta on saatu vaikuttamaan kolmelta eri tutkinnolta. Tuo on siis yhteensäkin vain vuoden verran kursseja. Kuusi pakollista kurssia plus jotain valinnaisia siihen päälle sekä "Business plan". No, on sentään jotain. Ei tuo tutkinto yhtä tyhjän kanssa ole.

Salmelainen vaikuttaa näin äkkiseltään ajateltuna hyvältä hankinnalta. Vaan kuten usein muallakin on sanottu, mistäs näistä koskaan etukäteen tietää. Vain tulevaisuus tulee näyttämään mihin mies pystyy.

Mutuna plussat ja miinukset:

+ Nuori (luultavasti siis kunnianhimoinen, työtäpelkäämätön ja ahkera)
+ Löytyy pelaajataustaa sekä Suomesta että ulkomailta
+ Löytyy myös valmentajataustaa
+ Entinen pelaaja-agentti (verkostojen ja kontaktien pitäisi olla kunnossa)
+ Koulutettu ja kielitaitoinen

- Nuori (ei yhtään kokemusta kovan luokan pesteistä)
- Sanoi lehdistötilaisuudessa oleva "keskusteleva" moderni johtaja. Onko tämä sittenkään sitä mitä HIFK tarvitsee vai pitäisikö ennemminkin olla piinkova ammattilainen joka lyö nyrkkiä pöytään ja sanoo että näin tehdään a'la Rautakorpi?
- Vaikka tulee näennäisesti ulkopuolelta niin selkeä HIFK-tausta olemassa. Olisiko sittenkin pitänyt olla kokonaan ulkopuolinen urheilujohtaja?

Aika lailla samat plussat ja miinukset itsekin listaisin. Sen sijaan tuohon viimeiseen riviisi ottaisin sen verran kiinni, että tämä ulkopuolisuuden näennäisyys kulminoituu siihen, että hän on ligaföreningen-jäsen Tommy Salmelaisen poika. Olisi edes ollut jonkun muun legendapelaajan poika, mutta kun oma isä on dino, niin kyllä mulla varoituskellot soi. Annan silti Salmelaiselle aikaa näyttää kyntensä. Kriittisintä on nyt se, että on ilmeisen kunnianhimoinen ja ilmeisesti/toivottavasti omaa hyvät kontaktit ja verkostot. Toivottavasti on myös älykäs, tästä en ole vielä muodostanut minkäänlaista kuvaa. Ja toivottavasti on päättäväinen ja määrätietoinen, olematta arrogantti. Paljon toiveita, joiden realisoitumista voi vain odotella.

EDIT: Toisaalta sitten monien muiden tavoin on kyllä laskettava plussaksi se, että Kekäläinen ja etenkin Stubb niin vuolaasti Salmelaista kehuu. Eivät nämäkään kehut ihan tyhjästä tule.

Ihmettelin agentin hommien ja nopean valmistumisen yhdistelmää (ja kandin puutetta), joten selvittelin vähän mikä ihmeen tutkinto Salmelaisella on. Netin mukaan suurin osa näistä maisteritutkinnoista on 60 opintopisteen arvoisia, eli vastaavat vuotta suomalaisessa yliopistossa. Suunnattu ex-urheilijoille. Aika pilipalitutkinto siis, mutta joka tapauksessa koulutetumpi kuin suurin osa muista suomalaisista urheilujohtajista.

Ei vain suurin osa, vaan kaikki kolme ovat tuollaisia vuoden pituisia. En nyt ihan pilipalitutkinnoksi kutsuisi, mutta aika kevyeltähän toi Salmelaisen tutkinto tosiaan vaikuttaa. Netissä suoritettava puoli-masteri (eli 60ECTS ja vain 10-12h/vko eli normivuoden verran opintopisteitä mutta vain puolen vuoden duunilla), mutta on sekin varmaan enemmän kuin Nybondaksella, Matikaisella tai Mobergilla. Mitään kandia hänellä ei myöskään ole alla, vaan pääsi tuohon puolimasteriin urheilijan uran meriiteillä. Master in sport management online -ohjelman admission requirements -osion alla kun lukee näin:

"To be admitted, you must meet one of the following requirements:
  • Have a Bachelor’s degree, diploma or equivalent.
  • Have at least 3 years experience in the field of sport management.
  • Have developed a career as a professional athlete."
 
Viimeksi muokattu:

Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Tervetuloa Tobias.

Näillä eväillä onnistut:

-Laita junnupuoli kuntoon. Tee siitä houkutteleva pelaajapolku maan parhaille junnuille.

-Löydä ja hanki parhaista parhaat nuoret pelaajat. Hanki muiden jengien 'Granlundit' meille, viimeistään 17-18 -vuotiaina.

-Anna tarpeeksi näyttömahdollisuuksia ja aikaa. Mutta jos pelaaja ei lunasta, ohjaa eteenpäin. Älä polta siltoja.

-Rakenna joukkueet tasapainoisesti, valmentajan kanssa suunnitellun pelityylin mukaiseksi, säilyttäen IFK:n peli-identiteetti. Sopiva yhdistelmä johtajuutta, taitoa, kovuutta, suoritusvarmuutta ja toisaalta potentiaalia (riskiä), iloisuutta, luovuutta. Hanki pelaajia, joilla on jotain juuri tätä joukkuetta hyödyttäviä erikoisominaisuuksia ja hyödynnä niitä.

-Huolehdi että avainpaikoilla on parasta laatua, 1. kenttä puolustajineen, 4. kenttä ja maalivahti ovat tärkeimmät. Kun ne on huippuja, on myös yv ja av huippuja.

-Hanki aina joukkueeseen vähintään yksi pelaaja, joka on erityisen viihdyttävä/kiinnostava.

-Pohdi tarkkaan, mikä IFK:n peli-identiteetti on tulevaisuudessa pitkällä tähtäimellä ja toteuta sitä.

-Pidä pää kylmänä. Kuuntele neuvoja, mutta tee päätökset itse.

-Kunnioita faneja, perinteitä ja kaikkia seuran työntekijöitä. Ole herrasmies, ole ammattilainen.

-Maksa avainpelaajille hyvin, muille kohtuudella.

-Tee työtä aktiivisesti, näe vaivaa.

Onnea matkaan!

Tässä oli kyllä erinomaiset ohjeet. Toivon ja uskon, että Salmelainen on herrasmies, joka ei polta siltoja, mutta joka toivottavasti silti osaa olla jämäkkä ja määrätietoinen.

Lainaan itseäni, sillä unohdin muutaman tärkeän asian:
- Yleisö takaisin
- Avoin tiedottaminen (loukkaantumisten arvioitu kesto riittää, ei syytä tarvitse kertoa)
- Tämä kausi: jos on munaa, löytyy kyllä juhlakaudelle ratkaisut (tarvitsemme ykkössentterin ja jykevän pakin, ehkä enemmänkin riippuen loukkaantumisten pituudesta)
Missään nimessä nyt ei kannata piiloutua selitysten taakse, vaan avoimesti kertoa mikä on tilanne. Jos ei rahaa ole, fanit saa nielaista sen ja ehkä jäädä pois katsomosta. Mutta piilottelu ja valheet vievät viimeisetkin fanit.

Tässäkin muutamia tärkeitä pointteja. Avoimen tiedottamisen osalta voisi kertarysäyksellä julkistaa kaikki Nybarin jatkosopimukset, jos niitä on. Pääsisi ikäänkuin puhtaalta pöydältä aloittamaan, niin että tietää mitkä jatkosopimukset ovat Nybondaksen ja mitkä Salmelaisen käsialaa.

Tämän kauden osalta voi ja pitää kyllä vielä tehdä kaikki voitava. Mestaruus on hyvin epätodennäköinen jopa Ramstedt+Laakson korvaaja+Jalasvaara -triolla, mutta palauttaisi uskottavuuden ja etenkin sen yleisön. Ensi kauden budjettia ajatellen vaaditaan kyllä melkoinen yleisöryntäys eikä se onnistu jos nyt laitetaan pillit pussiin tämän kauden osalta. Kyllä se vaatii ne 2-3 huippuhankintaa, että jengi palaa hallille sankoin joukoin. Toivottavasti myös Kingit tuovat fiilistä ja jengiä karvaan fudispettymyksen jälkeen.

Valtanen ilmeisesti sanoi, että budjetti olisi tapissa. En kyllä mitenkään voi uskoa tätä, mutta se kyllä varmistaisi että Nybari tosiaan on maksanut aivan tähtitieteellisiä summia kaiken maailman Carlssoneille, Varakkaille jne. En silti myisi Carlssonia, ellei tilalle saisi parempaa vasempaa laituria, mutta jos Varakkaan saa myytyä niin se auttaisi pakollisten lisähankintojen tekemistä. Silti, kyllähän fyrk finns, joten kyllä budjetin ulkopuolelta voi puoli milliä laittaa muutamaan huippupelaajaan, jos se varmistaa samalla sen, ettei tule puoli miljoonaa takkiin yleisökadossa. Näin ajatellen ne kolme huippua olisivat jopa ilmaisia! ;)

P.S. Kyllä mä tässä pikkuhiljaa alan olemaan varovaisen luottavainen. Voisin pian vaihtaa ääneni EOS:stä Kyllä:än.
 
Viimeksi muokattu:
4

444

Silti, kyllähän fyrk finns, joten kyllä budjetin ulkopuolelta voi puoli milliä laittaa muutamaan huippupelaajaan, jos se varmistaa samalla sen, ettei tule puoli miljoonaa takkiin yleisökadossa. Näin ajatellen ne kolme huippua olisivat jopa ilmaisia! ;)
Oletetaan, että yhdestä myydystä piletistä kilahtaa firman kassaan n. 24 € (alv 0), niin käytännössä kauden kaikissa lopuissa himapeleissä pitäisi käydä keskimäärin yli 1000 katsojaa enemmän, jotta tuohon puoleen miljoonaan päästäisiin kiinni. Riittäisikö pari-kolme tuon hintatason pelaajaa vetämään hallille niin paljon enemmän ihmisiä? Vaadittava yleisöka:n lisäys tietenkin nousee, mikäli myymättä jääneiden lippujen keskihinta on pienempi.
 
MHPeg

Mites muuten yleisesti ottaen runkosarjapelien lipputulot menevät? Jos miettii 6200 katsojan keskiarvolla, tekisi se pelkästään lipputuloina kauden 30 kotipelin osalta n. 4,8 miljoonaa euroa. Tähän oheistuotteet, mainospaikoista tulevat tulot, sponsoritulot ja etc, tekee tämä sen n. 5,0 miljoonaa lisää jolla päästään esim. HIFK Hockey Oy Ab:n 04/2016-04/2017 9,9 miljoonaan euron liikevaihtoon. Toki tämä 9,9 miljoonaa euroa kattaa sitten ihan kaiken, ja plussallahan tuo näyttäisi olevan sen vajaa 300 000 euroa.

Mitä tulee postaukseen, niin 1000 katsojan keskimääräinen lisäys ei pelkästään tarkoita lipputuloja. Vaan sen myötä tulevat myös auttamatta n. 15€/katsoja/per ottelu laskettu rahankäyttö, joka nostaakin potin lähes 70% isommaksi, mikä tekisi teidän miettimänne 0,5 miljoonan euron potin jo 1,2 miljoonan euron suuruiseksi. Täytyy myös muistaa mahdolliset säälit ja pudotuspelit. Toki nekin ovat jaollisia muille liigajoukkueille prosentuaalisesti, mutta osa ainakin.

Eiköhän Tobiaksen kalkulaattori tällä hetkellä savuta aika rajusti ja päivät ovat heti kättelyssä jo pitkiä. Ballerinan kengät mitkä pitää täyttää, on täytetty jo pelkästään sillä että Tobias astui tilalle. Kaikki muu suorastaan tursuaa yli nyt pitää lähteä tekemään jälkeä puuhun. Uskon itse ainakin yhden kohtuu kovan nimen julkaisuun lähiaikoina, pitäähän se omassakin duunissa näyttää osaaminen koeajalla ;-)
 
4

444

Mitä tulee postaukseen, niin 1000 katsojan keskimääräinen lisäys ei pelkästään tarkoita lipputuloja. Vaan sen myötä tulevat myös auttamatta n. 15€/katsoja/per ottelu laskettu rahankäyttö, joka nostaakin potin lähes 70% isommaksi, mikä tekisi teidän miettimänne 0,5 miljoonan euron potin jo 1,2 miljoonan euron suuruiseksi. Täytyy myös muistaa mahdolliset säälit ja pudotuspelit. Toki nekin ovat jaollisia muille liigajoukkueille prosentuaalisesti, mutta osa ainakin.
Mä en suoraan sanottuna tiedä, mikä oheismyynnin osuus otteluissa katsojaa kohden keskimäärin on. En myöskään sitä, mikä osuus tästä voidaan laskea seuran liikevaihdoksi ja mikä menee suoraan vuokralaisen taskuun. Eli jääkö kalja- ja nakkimyynnistä (ehdottomasti suurimmat myyntimäärät) pennin jeniä seuran fikkaan vai meneekö kaikki Restelin liikevaihtoon ja palautuu sieltä kiinteän vuokran kautta seuralle, vai saako IFK tuosta jonkin siivun itselleen? Entä fanituotteet? Minkä verran niitä oikeasti ostetaan? Itse olen viimeisen 25 vuoden aikana ostanut 1 lipun (ehkä vuonna 1996), 1 lompakon (saattoi olla sama vuosi), 1 fanipaidan (2012) sekä 1 gameworn pelipaidan (2016).

Toisin sanoen en usko, että 0,5M€ lisäinvestointi pelaajiin tulee palautumaan yleisöka:n nousun myötä. En runkosarjan osalta. Parempi rosteri voisi tarkoittaa pidempää kevättä, mutta valitettavasti uskoni Selinin pudotuspelimenestykseen on pyöreä 0.
Kuitenkin osoittamalla faneille, että mitään ei ole vielä luovutettu sekä parempi menestyminen tällä kaudella heijastuvat myös ensi kauden kausari- ja lipunmyyntiin, joten liian tiukasti persettää ei kannata liimata kirstun kanteen kiinni. Etenkään jos meillä ei jatkossakaan ole kuin yksi tuloksentekoon kykenevä viisikko.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös