Mainos

Tobias Salmelainen HIFK:n urheilujohtajana

  • 1 439 840
  • 8 319

Oliko valinta sopiva?

  • Kyllä

    Ääniä: 115 44,4%
  • Ei

    Ääniä: 37 14,3%
  • En osaa sanoa

    Ääniä: 107 41,3%

  • Äänestäjiä
    259
  • Poll closed .

Salmelainen kertoo, ettei veriruplia hakemaan lähteneet venäläisten puudelit ole tervetulleita IFK:hon.

Iso hatunnosto Salmelaiselle!

Näin sen kuuluukin mennä.

Kiitokset Hifkille ja Salmelaiselle myös täältä Turusta. Toivottavasti kaikilta muiltakin Liigaseuroilta löytyy selkäranka.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
On paljon puhuttu prosessista, että HIFK:ta viedään johonkin pidempikestoiseen. Salmelainen jopa lipsautti, että yksittäisellä mestaruudella ei ole väliä, kun ollaan matkalla eurooppalaiseksi huippuseuraksi. Tavallaan hän on oikeassa, koska 1998 ja 2011 eivät ole johtaneet pitkäkestoiseen menestykseen, vaan yhtä kovaa on tultu aina alas. Itse en silti ymmärrä sitä, että miksi tämän prosessin aikana tulokset laahaavat. Rahaa käytetään joukkueen rakentamiseen kuitenkin niin paljon, että myös nopeata menestystä olisi syytä tulla. Ei se yksittänen mestaruus varmaan esteenä pitkäkestoisen projektin läpiviemiselle ole. Mestaruus antaisi tilaa hengittää.

Mikäli olen käsittänyt oikein, niin tässä eurooppalaiseksi suurseuraksi pyrkimisessä on muutamia asioita, joita HIFK/Salmelainen hakevat. Tukeeko HIFK:n toiminta tällä hetkellä näitä asioita.

1. Oma pelaajatuotanto: Tämänkin voi jakaa kahteen alakategoriaan. 1.1. Ison profiilin pelaajat, kuten Lundell, Granlund, Heiskanen sekä myös muihin kovempiin eurooppalaisiin liigoihin lähtevät pelaajat. Pelaavat muutaman kauden kärkipelaajina loistavalla hinta-laatusuhteella ja säästävät euroja ulkopuolelta tehtäviin hankintoihin. Osa kenties palaa. 1.2. Lisäksi Liigaan nousee myös Jääskän tasoisia IFK-identiteetin omaavia pelaajia, joille seura on tärkeä ja pelaavat täällä mahdollisesti pitkään. Osa saattaa käydä ulkomailla, mutta aina välillä palataan kotiseuraan. Tämä kategoria IFK:lta on puuttunut. Tosin ei noita NHL-pelaajiakaan liukuhihnalta tule.

1. Toteutuminen: Juniorijoukkueet A, B, C ovat pelanneet hyvän syksyn, mutta mistään pitkästän aikavälin menestyksestä sielläkään on turha puhua. IFK:n rosteri on kiistatta pullollaan lupaavia nuoria pelaajia, mutta kuinka moni pelaa vakioroolissa? Salin pelaisi, jos olisi pelikuntoinen ja maalivahdit. Usemapaa on yritetty ajaa sisään (Teissala, Kaskimäki, Halttunen), mutta ei vain tapahdu kentällä tarpeeksi. Toisaalta paha on mennä syyttämään heitä, koska myös kokeneella osastolla on vaikeaa. Tullaan myöhemmin pelitapaan, mutta ei lähes puhtaasti kamppailupelaamiseen ja prässipelaamiseen pohjautuva pelisysteemi kenties edesauta nuorien pelaajien esiinmarssia. Kamppailuvalmiit ja nopeat luistelijat menestyvät VP:n pelisysteemissä. Harmillisesti heitä on kovin vähän. Jesse Seppälä esim. ansaitsisi roolin, mutta peliesityksillä ei tunnu olevan merkitystä, kun ottokarviset ajaa roolissa ohi. Tässä on merkitystä myös sillä, että kun IFK joka kausi aloittaa sen selviytymiskamppailunsa, niin nuorien rooli pienenee, kun voittoja haetaan "varmemmilla ja kokeneemmilla" pelaajilla ja lisäksi joka kausi keskeneräiseksi jäänyttä joukkuetta paikkaillaan hätähankinnoilla. Nytkin jos hankitaan pakki, sentteri ja ehkä vielä laitahyökkääjäkin, niin vähiin jää rooli nuorille.

2. Pelitapa: Itselleni on jäänyt täysin auki se, että miten HIFK haluaa pitkällä suunnitelmalla pelata. On puhuttu IFK:n identiteetin mukaisesta kiekosta. Mitä tämä tarkoittaa? Mikäli oikein muistan, niin HIFK:hon on aina kuulunut tai ainakin pitänyt kuulua vastustajan kannalta vittumaisen taitavia pelaajia ja kovia pistemiehiä: Hagman, Salmelainen, Caloun, Granlund, Harkins, Rafalski, Zidlicky. Sellaisia pelaajia, joita mennään katsomaan, että minkälaisia taikatemppuja ne tänään tekee. Toki on myös puhuttu brändilätkästä, eli fyysisyydestä, jota IFK:n pelaamisessa pitää myös olla. Näiden yhdistelmä on sitten se haluttu HIFK, jonka ilmentymä oli vuoden 1998 mestarijengi. Siinä oli kaikkea sitä mitä HIFK-fani voi ikinä uneksia.

Vuodet kuitenkin vierii ja niin kovia pelaajia ei Liigaan enää saa ja fyysisyyttäkin halutaan kiekosta karsia. HIFK:ssa on pyritty bärndilätkän "modernisoimiseen", eli pyritään pelaamaan kovaa ja kamppailemaan, mutta ei oteta jäähyjä, koska boxista ei voiteta pelejä. Tämän kauden IFK on viety niin pitkälle tässä ajattelutavassa, että lähes koko joukkue rakennettiin tämän ideologian mukaan. Nyt unohtui se, että IFK:ssa pitää olla niitä vastustajan kannalta vittumaisen taitavia pelaajia, joita kannattajat haluavat tulla katsomaan. Minusta tässä Salmelainen on unohtanut siis yhden tärken elementin HIFK:n historiasta ja identiteetistä.

Kaikkihan sanovat tavoitteekseen, että oma joukkue on nopea, fyysinen, luova ja taitava. Se suunta mihin kiekko on kehittymässä tällä hetkellä, niin fyysisyys tulee melkein viimeisenä vaadittavana kriteerinä tai sanotaan näin, että fyysisiltäkin pelaajilta odotetaan peliä edistäviä ominaisuuksia. HIFK:n kohdalla se fyysisyys tai kamppailupelaaminen on vallitseva elementti. Tämän kauden HIFK:ssa on ihan liikaa pelaajia, joista ei voi sanoa, että he olisivat erityisen nopeita, luovia tai taitavia. Mihin suuntaan HIFK:ta siis halutaan viedä? Luulisi että tässä prosessissa joukkuetta olisi tähän suuntaan kuitenkin rakennettu, mutta ei olla. Puolustukseksi sanon kuitenkin sen, että vaikka pakiston kiekolliset hankinnat menivät kiville, niin totaalisista "pleksin kautta ulos" puukäsi-pakeista on luovuttu.

Itse pelitavasta, niin HIFK kipuilee tämän asian kanssa. Vallitseva pelisysteemi Liigassa on tämä viivelähtö/trap-pelaaminen. Peltosen HIFK on vain tehnyt siitä omanlaisensa version, eli trapin sijaan HIFK pyrkii prässäämään. Tosin viimeisen erän johtotilanteessa myös HIFK näyttää valitsevan trapin, mutta aika harvoin sitä päästään käyttämään. Oma näkemykseni on se, että HIFK on valinnut Liigassa vallitsevan pelitavan, mutta tekee sen muita huonommin. HIFK vasta opetteleee sitä mitä muut ovat tehneet vuosia. Olisin ainakin itse toivonut, että HIFK olisi ollut tässä se viihdearvoltaan laadukkaamman kiekon suunnannäyttäjä ja lähtenyt murtamaan viivelähtöjä ja trappeja enemmän suoraviivaisen kiekon kautta, kuten Törmäsen aikana. Ei tässä kuitenkaan mitään voiteta, niin pelataan edes omalla tyylillä ja haastetaan yleistä linjaa. Törmäsellä jäi aikanaan luu käteen finaaleissa ja Matikaisen Petu törmäsi Erkan trappiin. En ole varma, että voiko suoraviivaisella kiekolla oikeasti mestaruutta voittaa trappiliigassa, mutta toivoisin HIFK:n sitä yrittävän. OJ:kin muutti Jukureiden pelitapaa täksi kaudeksi, kun pudotuspeleissä tuli seinä vastaan, eli haasteita riittää. Sinänsä hassua, jos Tappara on se joukkue, joka ensi kaudella Grönborgin valmennuksessa lähtee viemään pelitapaa aktiivisempaan suuntaan ja menestyy sillä. Pelataanko me sitten viivelähtöä ja trappia, kun Tappara nostelee vauhtilätkällä kannua ilmaan vai törmääkö Tappara Peltosen puolustusmuuriin?

Aika paljon HIFK:ta on kirtisoitu siitä, että ei ole pelitavallista jatkumoa. Ei sitä ole Tapparaa lukuunottamatta muillakaan ja heilläkin se johtuu siitä, että siellä on kaksi valmentajaa vetänyt vuosikymmenen vuorotellen. Liiga on niin valmentajakeskeinen sarja, että valitaan kovin nimi ja sillä mennään. Toinen dynastia Kärpätkin poukkoilee pelitapansa suhteen sinne tänne. Heidän menestys, kuten Tapparankin perustuu laatuvalmentajien hankkimiseen sekä ennen kaikkea laadukkaaseen pelaajamateriaaliin. Heillä on näitä omataustaisia paluumuuttajia ja pitkän linjan pelaajia, joita IFK nyt yrittää tuottaa.

Edellisen kerran HIFK:n pelaaja (Hirschovits) on voittanut pistepörssin kaudella 2008-09. TOP5 sijoitus on edellisen kerran tullut kaudella 2015-16 Teemu Ramstedtin toimesta. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö meille olisi ollut potentiaalisia voittajaehdokkaita. Nytkin Koivistoinen olisi teoriassa pelaaja, jonka uran kannalta suunnitelma varmaan oli IFK:ssa ottaa pörssivoitto ja isolla lapulla ulkomaille. Onhan IFK kuitenkin se näyteikkuna. Täällä kun pelaat hyvin, niin taivas on auki. Huolestuttava piirre vain on se, että pistepörssien kärkipelaajat taantuvat IFK:ssa ynnämuut sijoille. Eikä tämä ole tämän kauden piirre, vaan vaivannut IFK:ta pidemmän aikaa. Innala loppujen lopuksi sitten vaisun alkukauden jälkeen taiteili itsensä pistepörssin sijalle 6 ja sai lapun Ruotsiin. Pelitapaan tämä liittyy siten, että joka kausi IFK kipuilee pelisysteemin kanssa alkukaudesta, tulokset laahavat, yksilöt eivät saa onnistumisia ja pelin viihdearvo laskee. Tämän kauden joukkueella taitovajeen takia vielä käytiin korostetun pohjalla. Pitkässä juoksussa tämä johtaa siihen, että IFK ei ole se ensimmäinen paikka, johon pelaajat haluavat tulla.

3. Helsinki Garden: Lyhyesti sanottuna enemmän katsojia ja enemmän oheistuloja. Etenkin Ilveksen kohdalla näki miten budjetti ampui ylös ja Ilves pystyy ihan eri tavalla kilpailemaan pelaajista sekä valmentajista. Mikäli tämä jää piippuun, niin IFK:lla on kova työ paikata tämä vaje.

Yhteenvetona voisi sanoa, että mikäli nuo kolme mainitsemaani asiaa ovat ne prosessin kulmakivet, niin kompastellen mennään eteenpäin joka sektorilla. Hallia ei kuulu eikä näy. Nuoria pelaajia halutaan ajaa sisään, mutta sitten kuitenkaan ei ihan uskalleta. Aika moni sitten lähtee sen läpimurron tekemään muualle ja IFK:ssa breikkaa pääsääntöisesti vain NHL:n kärkiprospektit, joista ilo usein on lyhytaikainen. Pelitavassa ja pelaajamateriaalissa en näe mitään aallon harjalla ratsastamista. Pelitavallisesti tullaan muiden perässä ja pelaajamateriaali on vähän vanhanaikainen. Pikkaraisen ajoista lähtien IFK on ollut hyvin urheilullinen ja työteliäs joukkue. Siitä ei ole jäänyt kiinni. Jotenkin tuntuu, että Salmelainen ja Peltonen ovat lähteneet vahvistamaan sitä osa-aluetta, joka oli jo vahvuus. Pelaajamateriaalin tasapaino ja pelitapa olivat ne asiat, joissa oltiin perässä. Nyt tuntuu, että niissä ollaan entistä enemmän.
Erinomaista! Täysin samaa mieltä.
Jos pitää kopioida Tapparaa - mieluummin ei - pitää se tehdä hyvin ja lopputuloksen oltava parempi. Ville huomasi viime vuonna, kuten OJ, että vauhtikiekko ja taito ei pärjää poffseissa jarru- ja trapkiekolle.
 
Incognito

Otetaan teoreettinen kysymys, että jos joku NHL-joukkue siirtyisi pelaamaan Liigaan, niin totevaisitko he joulukuussa, että perkele pakko alkaa vetämään trappia ja viivelähtöä, kun ei muuten pärjätä? Tiedän kysymyksen olevan tyhmä, kun taitotaso on ihan eri levelillä, mutta halusin kärjistää.

Kaukalon kokonaan ei voi olla este, koska muutenhan suomalaiset joukkueet dominoisivat esim. CHL:ää. Toki myös ruotsalaisilla ja sveitsiläisillä joukkueilla on laadukkaammat materiaalit. Sveitsiläiset tosin eivät ole CHL:ssä isossa mittakaavassa pärjänneet.

Kyllä minä uskon, että liigamestaruuden voisi voittaa muullakin pelitavalla, jos sen tekee tarpeeksi laadukkaasti. Törmäsen IFK parhaimmillaan teki Tapparasta finaaleissa ihan reikäjuustoa ja runkosarjakin voitettiin. Mielestäni sen finaalikauden jälkeen ongelma oli se, että materiaali vietiin täysin väärään suuntaan pelitapaa ajatellen.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Ville huomasi viime vuonna, kuten OJ, että vauhtikiekko ja taito ei pärjää poffseissa jarru- ja trapkiekolle.
Kyllä pärjää mutta valmennuksen pitää olla riittävällä tasolla. HIFK ei saa olla pelintappokiekko -joukkue. Valitettavasti meidän rosteri ei vaan kykene vauhtikiekkoon, niinpä sellainen ei ole meille vaihtoehto. Ja tästä syystä Tobiaksen kyvyt urheilujohtajana on kyseenalaistettava. Kun tähän saadaan muutos, voidaan taas aloittaa puheet brändistä.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kyllä minä uskon, että liigamestaruuden voisi voittaa muullakin pelitavalla, jos sen tekee tarpeeksi laadukkaasti.
Lyhyt on ihmisen muisti, kun täälläkin kerrotaan ettei taito- ja vauhtikiekolla pärjää pudotuspeleissä.

Lukkohan nimenomaan voitti mestaruuden edelliskauden hyökkäämällä ja teki sen kaikenlisäksi täysin suvereenisti.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Otetaan teoreettinen kysymys, että jos joku NHL-joukkue siirtyisi pelaamaan Liigaan, niin totevaisitko he joulukuussa, että perkele pakko alkaa vetämään trappia ja viivelähtöä, kun ei muuten pärjätä? Tiedän kysymyksen olevan tyhmä, kun taitotaso on ihan eri levelillä, mutta halusin kärjistää.

Kaukalon kokonaan ei voi olla este, koska muutenhan suomalaiset joukkueet dominoisivat esim. CHL:ää. Toki myös ruotsalaisilla ja sveitsiläisillä joukkueilla on laadukkaammat materiaalit. Sveitsiläiset tosin eivät ole CHL:ssä isossa mittakaavassa pärjänneet.

Kyllä minä uskon, että liigamestaruuden voisi voittaa muullakin pelitavalla, jos sen tekee tarpeeksi laadukkaasti. Törmäsen IFK parhaimmillaan teki Tapparasta finaaleissa ihan reikäjuustoa ja runkosarjakin voitettiin. Mielestäni sen finaalikauden jälkeen ongelma oli se, että materiaali vietiin täysin väärään suuntaan pelitapaa ajatellen.
Kyllä, kyllä voi taito- ja vauhtikiekolla voittaa, mutta sitä pitää silloin kehittää nykyisestä.
J. Jalosen maajoukkue pelaa myös puolustuslähtöisesti ja sillä tyylillä on toistaiseksi pärjätty.
Mutta se johtuu siitä, että kaikki ns. modernia vauhtikiekkoa harrastavat ryntäävät pääsääntöisesti päättömästi eteenpäin ja suuri osa maaleista tulee roiskaisuista tai räkäkiekkoina maalin edustalla. Se vaatii paljon energiaa ja maskipelaamista ja hyvää ribareihin osumista.
Mutta siitä seuraavaa askelta ei oikein kukaan ole vielä onnistunut toteuttamaan.
Se edellyttäisi "kadonneiden" pelinrakentajien uudelleensyntymistä. Ne entiset olisivat aivan liian hitaita nykykiekkoon, mutta uusi sukupolvi tulee osaamaan nopeamman ajattelun ja reagoinnin.
Sama on tapahtunut futiksessa.
 
RedIsMyColor

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Detroit
Lyhyt on ihmisen muisti, kun täälläkin kerrotaan ettei taito- ja vauhtikiekolla pärjää pudotuspeleissä.

Lukkohan nimenomaan voitti mestaruuden edelliskauden hyökkäämällä ja teki sen kaikenlisäksi täysin suvereenisti.

Vain ja ainoastaan suvereenisti sen takia, kun juuri ennen play-offeja kuntopuntarin ykkönen joutuu sivuun kuukaudeksi ja paras pelaaja (Lundell) sivuun 2kk ajaksi koronan takia. Tuo Lukon mestaruus on täysi vitsi. Kuinka paljon olisi esim. TPS ja Jokereiden mestaruuksia 90-luvulla arvostettu jos toinen joukkue olisi tullut käytännössä ilman treenejä pudotuspeleihin. Niinpä. Voittakaa nyt edes yksi mestaruus oikeasti, niin lupaan olla ensimmäisten joukossa onnittelemassa teidän hiekkalaatikolla.
 
Nicky Nichols

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Hohhoijaa. 2 vuotta peräjälkeen kun dominoi runkosarjoja ja pyyhkii meidän peleillä ja viivelähdöillä perseensä niin kyllä siinä mestaruuden ansaitsee vaikka nyt yksi mahdollinen haastaja lisää (IFK) ei päässytkään finaaleihin haastamaan.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Jumppamiehen ulostulo oli hyvä koskien slobo-patonkia. Mielestäni voisi nostaa lisää profiiliaan ja vähän kummolamaisesti jyrähtää Motinin oikeusmurhasta.
 
Synyster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Jumppamiehen ulostulo oli hyvä koskien slobo-patonkia. Mielestäni voisi nostaa lisää profiiliaan ja vähän kummolamaisesti jyrähtää Motinin oikeusmurhasta.

Vaikea tästä on oikeusmurhaa kuitenkaan vääntää. Viisi peliä selkeästä pääniitistä, ja lisät siihen päälle.

Ongelmaksi muodostuu, että tuolla historialla lisät alkavat muodostaa jo suurta osaa rangaistuksesta.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
@Frankie , jatkan tuota meidän keskustelua Kenttäkoostumukset-ketjusta täällä. Vaikka me ollaan kyllä käyty nämä samat asiat varmaan 500 kertaa läpi, joten ehkä tämäkin on vähän turhaa. Mä en edelleenkään niele purematta sitä selitystä, että Salmelainen ei osaisi tai ymmärtäisi asioita. En, vaikka aiemmissa joukkueissa puutteensa on ollutkin.

Jos jätetään isolla rahalla vanhoihin kotiseuroihinsa palanneet ja ne pari muuta KHL-pelaajaa pois, Liigaan ei ihan hirveästi ole tullut uutta verta viime aikoina. Nämä KHL-paluumuuttajatkin ovat pääasiassa enemmän tai vähemmän sellaisia, että eivät parempiin sarjoihin isoihin rooleihin päässeet ja/tai oli ihan mukava palata jo kotiin. Tai näin mä sen näen. Aina nyt tietysti joitain uusia pelaajia tulee, mutta paljon aiempaa vähemmän. Kysymys ei siis ole mun nähdäkseni siitä, että ainoastaan Salmelainen olisi vain niin saatanan laiska, ylimielinen ja vähä-älyinen pelle, joka ei osaa koota jengiä, vaan siitä, että vanhat "lainalaisuudet" eivät enää jostain syystä toteudu ja seurojen riskinsietohalu tai -kyky on samalla melko alhainen. Mä voisin hyvinkin ostaa sellaisen selityksen, että Eurooppaan suuntautuvien pohjoisamerikkalaisten pelaajamarkkinoiden tilanne on muuttunut radikaalisti, eikä siihen oltu valmistauduttu. Missä nämä pelaajat sitten ovat? Joku asiasta tietävä voisi oikeasti kertoa meille uskollisille kannattajille tilanteesta, koska selkeästikään urheilujohtajat eivät halua millään tavalla esimerkein sitä avata. Koska kukaan ei enää halua tai uskalla sanoa mitään.

Jos muistatte vielä muutamien kausien taakse, siis aikaan ennen koronaa, silloinhan oli näitä AHL-ECHL-hakuja, jotka tulivat puskista (ei toki meille!), onnistuivat peippailemaan täällä vastustajat nippuun ja siirtyivät nopeasti rahakkaampiin sarjoihin. Onko niitä näkynyt tällä kaudella? Ennen Liigaan tuli myös pelaajia try outeille milloin mistäkin sarjasta ihan kokeilumielessä ja osa sitten sai paikan ja osa ei. Oliko tällä kaudella näitä? Ei, ainakaan samassa mittakaavassa kuin ennen. Toistan kysymyksen: missä nämä pelaajat ovat ja mitä on tapahtunut?

Itse nyt vain näen tämän Salmelaista suurempana asiana. Tämä ei siis ole yksinomaan Salmelaisen ja HIFK:n ongelma, vaan koko Liigan. Euroopassa alkaa olla nyt jo useampi sarja, joille Liiga ei pärjää. Eikä tämä kananmunat kainalossa träppäily nosta Liigan mielenkiintoa suhteessa muihin yhtään. Eikä heikko euro. Tai Venäjä rajanaapurina. Tässä on monta tekijää, joista mikään yksittäinen ei varmasti selitä juuri mitään, mutta useampi yhdessä vaikuttaakin jo hyvin todennäköisesti aika paljonkin ja kärsijöinä ovat nimenomaan seurat ja sitä kautta me katsojat.

Mä ymmärrän turhautumisen Salmelaiseen tiettyyn pisteeseen asti, mutta sitä mä en ymmärrä, että jankutetaan vain koko ajan Salmelaisesta tekemättä jättämisistä edes haluamatta ymmärtää, että hän on yksi helvetin pieni tekijä vähän isommassa kuvassa. Ei mulla edelleenkään ole mitään sen suurempia intressejä puolustella just Salmelaista henkilönä, mähän saan siitä ihan kivasti paskaa omaan niskaanikin, enkä mä nyt sentään mikään masokisti ole, että erikseen siitä nauttisin. Mä vain yritän ennemminkin saada puusilmäisellekin jakeluun, että kannattaa myös katsoa, mitä ympärillä tapahtuu.

Siellä on arvostettu Kalle Sahlstedtkin ihan yhtä kassalla ja samalla asemalla Salmelaisen kanssa. Ja varmaan muitakin seuroja. Seuroja, joilla on rahaa joko kassassa tai taustalla. Missään ei tapahdu mitään. Paitsi Tampereella. Ovet käy toisessa sisään ja toisessa ulos. Mutta sielläkin on hyvin maltillista. Siitä olen monen kanssa samaa mieltä, että HIFK tippui korona-aikana Kärppien ja Tapparan kelkasta taloudellisesti, eikä se ole mitenkään positiivinen asia, mutta se taas ei ole Salmelaisen vika. Salmelaisen käsiä se kuitenkin sitoo ja vieläpä aika paljonkin.

Ja mun HIFK-fanitus loppuu sitten, kun se loppuu. Tai ehkä se ei lopu koskaan. Haudan takaakin vielä puolustelen sokeasti Salmelaista. En mä uhkaile mun puolisoakaan erolla, vaikka kuinka vituttaisi, joten miksi uhkailisin HIFK:takaan? Kyllä he sitten huomaavat, kun meikäläinen on saanut tarpeekseen. Siis puoliso ja HIFK :).

Jännittävä nähdä, miten HIFK nyt reagoi tähän huutavaan pakkipulaan. Vai reagoiko mitenkään? Tämän saagan lopputuloksen odottaminen on oikeasti aika mielenkiintoista. Voi nimittäin olla ihan mahdollista sekin, että näitä skenaarioita on mietitty siellä jo hyvissä ajoin ja nyt sitten toimitaan suunnitelmien mukaan. Suunnitelmat voivat olla ihan paskoja, ihan ok tai aivan helvetin hyviä. Ken elää, näkee.

Tässä muuten ihan mielenkiintoinen pätkä kuunneltavaksi pelaajabudjeteista. Summasen jutut ovat välillä vähän korkealentoisia ja taattua Raatoa, mutta on siellä asiaakin. HIFK:sta ei varsinaisesti mainita, mutta muuten mielenkiintoista settiä. En mä ihan kassalla ole ollut, jos tähän pätkään on luottaminen. Ja minähän luotan, koska se ajaa minun agendaani.

Suosikkijoukkue
HIFK, Feikkiheikit
Fanin näkökulmasta sääli, että kyseisen kaverin ylivoimaisesti suurin vahvuus on ulkoinen viestintä. Ja sekin on tökkinyt tällä kaudella.
En ole varma tuosta ulkoisesta viestinnästäkään. Kaveri kykenee erinomaisesti kertaluonteisen tarinan kertomiseen, mutta eihän tuota jatkumossa kukaan enää usko. Toki varmaan vahvuus (eli olet oikeassa). Mutta kuinka kyvykäs hän siinä lopulta on? Kouluarvosanalla koko ajanjaksolle 7 laskevin arvosanoin.
 
Suosikkijoukkue
Paws relate, Waggy tails, Wet kisses, I'll bark yo
Mä vain yritän ennemminkin saada puusilmäisellekin jakeluun, että kannattaa myös katsoa, mitä ympärillä tapahtuu.

Ihan ensimmäiseksi sun pitäisi sitten ymmärtää, kuka tässä asiassa on se puusilmä. Apuvälinettä voit kysellä Kibeltä.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Lähdin purkamaan Salmelaisen uraa IFK:ssa. Salmelainenhan nimitettiin urheilutoimenjohtajaksi 2017 marraskuussa eli hänen ensimmäinen kausi mentiin vahvasti Nybondaksen kasaamalla joukkueella. Tuolla kaudella IFK:ta valmensi AP Selin ja apurina oli Pikkarainen. IFK sijoittui runkosarjassa sijalle viisi ja playoffeissa sijalle kolme. Playoffeissa hävittiin välierien seiskapelissä maalilla Oulussa. Tuolla kaudella Salmelainen ei tehnyt vielä mitään, antoi joukkueelle työrauhan ja katsoi sivusta kauden etenemistä. Suurimpana miinuksena voidaan pitää sitä, että Salmelainen ei onnistunut tekemään jatkosopimusta Kasken kanssa, vaan päästi tämän Pelsuihin pelaamaan tykkikauden. Toisaalta kyse voi olla myös siitä, että tuolloin Salmelaisen astuessa puikkoihin vasta marraskuussa, niin oli jo liian myöhäistä.

Kausi 2018-19. Salmelaisen ensimmäinen kokonainen kausi. Salmelainen oli onnistunut saamaan Suomelan nimen papereihin, mutta tämä sai kesällä NHL-sopimuksen. Koko kausi etsittiin korvaajaa, mutta tuloksetta. Kauden alkupuolella Salmelainen ilmoitti, että Pike ottaa jatkossa komennon IFK:ssa eikä mennyt kauankaan tuosta, kun se päätettiinkin tehdä jo kesken kauden ja Selin sai lähteä. Kausi oli vaikea IFK:lle ja vasta päätöskierroksella IFK selvisi nipin napin kuuden parhaan joukkoon runkosarjassa ja sijoittui siis sijalle kuusi. Ensimmäisellä kierroksella laitettiin Pelsut lauluun, mutta toisella kierroksella ei tällä kertaa ollut mitään palaa Kärppiä vastaan, mikä oli vuotta aiemmin laitettu todella tiukoille.

Kausi 2019-20. Salmelaisen ja Piken ensimmäinen kokonainen oma kausi. Nyt runkokin vaihtui enemmän, kun pitkään ja "pitkään" joukkueen runkona olleet Rask, Tyrväinen, Thorell, Varakas jne. poistuivat joukkueesta. Uutta runkoa kasattiin nimien Turunen, Sallinen, Paajanen ja Leskinen varaan ja muita nimiä olivat esim. Keränen, Saarinen, Ahonen, Järvinen jne. Vaihtuvuus oli suurta, mutta mites otteiden kävi? No, tuttu kaava jatkui. IFK pelasi huonon runkosarjan ja piti lopulta kuudennen sijan runkosarjassa täpärästi. Tuo runkosarjan päätöskierros peruttiin ja tilannehan oli se, että kevään kuumin joukkue Lukko olisi isännöinyt IFK:ta Raumalla. HPK:n vastustajaa en muista, mutta melko varmasti IFK olisi tuon pelin mennyt häviämään ja jos HPK olisi hoitanut omansa, olisi IFK ollut säälijoukkue!

Kausi 2020-21. Salmelaisen paras kausi ihan helposti. IFK oli oikeaan aikaan hyvässä lennossa, mutta korona iski joukkueeseen pahasti just playoffien kynnyksellä ja kieltämättä se näkyi. Runkosarjan toinen sija ja lopulta IFK hävisi TPS:lle välierissä ja sijoittui playoffeissa kolmanneksi. Piken aikakausi päätökseen.

Kausi 2021-22. Peltosen aikakausi alkaa. Joukkueessa käy kova turbulenssi läpi koko kauden. CHL:ssä pöllähdetään tuttuun tyyliin ulos heti ja joukkueen peli on läpi koko kauden melko tuskaista. Joulukuussa löytyy paras vaihe, mutta tuttua tutumpi korona iskee joukkueeseen ja vie parhaan terän. Korona iskee joukkueeseen myös playoffien alla ja joukkue hommattiin täyteen hyökkääjiä "koska muuten ei olisi saatu täyttä kokoonpanoa kasaan". Maalivahtiosasto oli surkeasti koottu. Pakisto tuttuun tyyliin surkeasti koottu vailla luisteluvoimaisia ja kiekollisia pakkeja. Peltosen pelityyli ei toiminut. Jälleen kerran kokonaisuudessaan surkea kausi ja avauskierroksella ulos tiukan sarjan päätteeksi. Runkosarjassa IFK oli neljän pisteen turvin kuuden parhaan joukossa.

Summa summarum. IFK:lla oli tuossa välieräputki päällä, mutta aika veitsenterällä se tuntui olevan kun niin monesti oli jo runkosarjassa käydä kylmät ja ylipäätään tuosta putkesta on myös Nybondasta/Törmästä kiittäminen. Tuntuu, että oikeastaan mikään ei ole Salmelaisen aikana muuttunut. IFK ei pysty vakiinnuttamaan tasoaan kärjessä millään. Enemmän epäonnistumisia ja turbulenssia kuin onnistumisia ja vakaata suorittamista. Salmelaisen ylivoimaisesti paras suoritus on kausi 2020-21. Toiseksi paras yhtä ylivoimaisesti on kausi 2017-18, siis kausi jolloin Salmelainen ei tehnyt mitään. Mistään muusta kaudesta tuolla en anna mitään posia. Ne ovat kausia jolloin ollaan nipin napin kitkuteltu kuuden parhaan joukkoon runkosarjassa ja 50/50 menty jatkoon avauskierrokselta. Käyrä tuntuisi osoittavan vankasti alaspäin.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit

Salmelainen on osoittautumassa aivan helvetin kalliiksi virherekrytoinniksi. Valtanenhan häntä muistaakseni omana löytönään markkinoi, mutta se on sitten toinen asia, että mistä IFK-perheen sukulaarista hänet lopulta jouduttiin kaapimaan.

Huolestuttavinta on, että useaan kertaan toistetuista virheistä ei ole otettu millään tavalla opiksi, ja kuten totesit, käyrä osoittaa jyrkästi alaspäin. Varsinkin tämä kausi on ollut todellinen rimanalitus ja herää kysymys, että miksi urheilujohtajalle kuuluva duuni on jäänyt näin pahasti hoitamatta. Laiskoja jatkosopimuksia, tyhjillä arvoilla täytettyjä avainpaikkoja eikä roolituksista tietoakaan.

Jos Peltonen saa valmennettua tuon sekasotkun kuuden sakkiin, niin hän ansaitsee patsaan.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Houkutelkaa nyt se Holtari pois noista svedujen listoilta kykyjä etsimästä. Stadissa olis oikeeta duunia tarjolla.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Houkutelkaa nyt se Holtari pois noista svedujen listoilta kykyjä etsimästä. Stadissa olis oikeeta duunia tarjolla.

Jukka Holtari oli todella kova luu 2010-luvulla, mutta olematta ikärasisti, emmekö haluaisi ennemminkin sellaisen tekijän HIFK:hon, jonka uran parhaat vuodet ovat vielä edessä eikä vuosikymmenen takaa? Holtari tykkää viettää rauhaisaa elämää Keski-Suomessa, joten tuollainen Timrån tarjoama 6 kk pätkäpesti on varmasti siihen tarkoitukseen sopiva. HIFK:n urheilupuolen johtaminen vaatii duunissa olemista 24/7 ja jos siihen ei ole halua, sellaista henkilö ei voi palkata. Holtaria tuskin siis edes on kiinnostanut Salmelaisen pesti missään vaiheessa ja hänen fyysinen "asemapaikkansakin" on jo vuosikaudet ollut Keski-Suomessa.
 
ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Holtari ei ole ikäloppu, kuten en itsekään ja olisi oikeasti vahvistus Salmelaiseen verrattuna. Olen joskus tai muutaman kerrankin jutellut Holtarin kanssa, jo 90-luvulla, mutta ei jotenkin HIFK ainakaan silloin napannut. Se että olisi parhaat vuodet edessä ei ole tapa jolla pitää toimia valittaessa manageria, valmentajaa ehkä joskus pelaajia, siellä pitää olla niitä keillä on parhaat vuodet nyt ja tietyissä rooleissa se voi olla pitkä periodi.

Nyt nähdään, mitä saadaan, kun Salmelaisella on ne ns. parhaat vuodet edessä, ovatko ne jo nykyisessä tehtävässään ohitse saattaa olla enemmän totta. Jollain 60v-ikäisellä ne saattavat olla vielä edessä. Jos vielä löytyy yhtään kannattajaa, joka väittää Salmelaisen olevan HIFK:n tulevaisuus, niin toivotan hyvää matkaa hoitoon. Jossain vaiheessa oli pieniä toiveita paremmasta, mutta viime kauden maalivahtisekoilu vei viimeisenkin uskon siihen.
 
RedIsMyColor

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Detroit
Tämän herran viimeaikaiset sekoilut vetää jo sanattomaksi. Hankitaan pakki joka ei saanut edes allsvenskaniin sopimusta. Ei herranjumala. Monessa firmassa annetaan potkut jos teet koko ajan työsi huonommin. Mutta ei HIFKssa. Sisäsiittoista sakkia koko hallitus. Oli tarkoitus lähteä täältä böndeltä katsomaan HIFKn peliä, mutta se ajatus ei toteudu. Tobias Salmelainen ja epäjääkiekon peluuttaja Ville Peltonen on ensimmäistä kertaa minun yli 40v elämäni aikana saanut HIFK kannatuksen lähes loppumaan. Saavutus on kyllä heiltä hieno, kun kumminkin tämä seura on aina ollut minulle urheilun saralla numero uno. Ja tiedän, että pitäisi kannattaa omaa suosikkiseuraa hyvässä ja pahassa, mutta tämä sekoilu, joukkueen rakentaminen ja pelitapa on jo niin päin sitä itseään hoidettu että ei tässä touhussa ole enää mitään järkeä. Ei siis mitään järkeä.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
@ultrar , mun pointti oli se, että Holtarilla ei itsellään vaikuta enää olevan paukkuja toimia päätoimisena urheilujohtajana. Jo silloin, kun Holtari siirtyi JYPiin hän oli itse sanonut, että hän haluaa mieluiten olla vapaa-ajan asunnollaan Keski-Suomessa ja elää iisimmin ja tästäkin on jo yli vuosikymmen aikaa. Ja tällöin kysymys oli kuitenkin viisikymppisestä henkilöstä. Joku Göran Stubb on noin satavuotias ja pitkään hän on jaksanut olla ihan isossakin roolissa, koska intohimo ja varmasti on saanut suunnitella oman työnkuvansa sellaiseksi kuin itse on halunnut. Mitään pakkoa ei varmasti ole ollut, vaan kysymys on omasta halusta. Kyse ei siis todellakaan ole vain iästä, vaan kokonaisuudesta. Jos itse kokee, ettei halua tai haluaa olla fyysisesti jossain muualla kuin pääkaupunkiseudulla, kyllähän se asettaa omat rajoitteensa.

Jos mietitään, keitä urheilujohtajan pestiin aikanaan haki Köllin ja Salmelaisen lisäksi, kuinka monelle maistuisi paremmin koodinimet "Yanne Naapurista" tai "Piilolinssimiehen vanhempi pikkubroidi"? Olisiko heillä mennyt paremmin? Ehkä, ehkä ei. Mutta pystyn kyllä ymmärtämään hyvin, ettei HIFK kumpaankaan päätynyt. Mutta ehkä seuraavalla kierroksella sitten?

Pitäisin erikoisena, jos seurojen urheilujohtajilla ei olisi sopimuksissaan kilpailukieltopykälää, joka koskee muita Liiga-seuroja, ovathan he seurojen avainhenkilöitä. Tämä taas tarkoittaa sitä, että jonkun nimekkään urheilujohtajan on pitänyt ensin jättää edellinen pestinsä ja toimia kilpailukieltoaika jossain muissa hommissa ennen kuin voi siirtyä toisen seuran palvelukseen. Tällöin uudella seuralla pitäisi avautua urheilujohtajan pesti juuri oikealla hetkellä, mutta näin kai harvemmin kuitenkaan käytännössä tapahtuu. Joskus voi toki niinkin käydä, kuten vaikkapa Tuomenoksan ja Tapparan kohdalla. Itselläni ei ole tietoa, mitä Tuomenoksa teki tuon reilun vuoden pätkän SaiPan ja Tapparan välissä, mutta kovin monella ei ole taloudellisia mahdollisuuksia odottaa seuraavaa pestiä kovinkaan pitkään, vaan siinä välissä pitää mennä johonkin muualle duuniin. Joten itse oletan, että jatkossakin Liiga-seurojen urheilujohtajat ovat joko seuralle ennestään tuttuja tekijöitä, jotka siirtyvät seuran sisältä uuteen pestiin tai sitten nykyisiä scoutteja tai agentteja. Kiinnostaako kaikkia agentteja tai scouttejakaan urheilujohtajan pestit tai riittääkö kompetenssi? Osalla varmasti joo, osalla ei.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös