On paljon puhuttu prosessista, että HIFK:ta viedään johonkin pidempikestoiseen. Salmelainen jopa lipsautti, että yksittäisellä mestaruudella ei ole väliä, kun ollaan matkalla eurooppalaiseksi huippuseuraksi. Tavallaan hän on oikeassa, koska 1998 ja 2011 eivät ole johtaneet pitkäkestoiseen menestykseen, vaan yhtä kovaa on tultu aina alas. Itse en silti ymmärrä sitä, että miksi tämän prosessin aikana tulokset laahaavat. Rahaa käytetään joukkueen rakentamiseen kuitenkin niin paljon, että myös nopeata menestystä olisi syytä tulla. Ei se yksittänen mestaruus varmaan esteenä pitkäkestoisen projektin läpiviemiselle ole. Mestaruus antaisi tilaa hengittää.
Mikäli olen käsittänyt oikein, niin tässä eurooppalaiseksi suurseuraksi pyrkimisessä on muutamia asioita, joita HIFK/Salmelainen hakevat. Tukeeko HIFK:n toiminta tällä hetkellä näitä asioita.
1. Oma pelaajatuotanto: Tämänkin voi jakaa kahteen alakategoriaan. 1.1. Ison profiilin pelaajat, kuten Lundell, Granlund, Heiskanen sekä myös muihin kovempiin eurooppalaisiin liigoihin lähtevät pelaajat. Pelaavat muutaman kauden kärkipelaajina loistavalla hinta-laatusuhteella ja säästävät euroja ulkopuolelta tehtäviin hankintoihin. Osa kenties palaa. 1.2. Lisäksi Liigaan nousee myös Jääskän tasoisia IFK-identiteetin omaavia pelaajia, joille seura on tärkeä ja pelaavat täällä mahdollisesti pitkään. Osa saattaa käydä ulkomailla, mutta aina välillä palataan kotiseuraan. Tämä kategoria IFK:lta on puuttunut. Tosin ei noita NHL-pelaajiakaan liukuhihnalta tule.
1. Toteutuminen: Juniorijoukkueet A, B, C ovat pelanneet hyvän syksyn, mutta mistään pitkästän aikavälin menestyksestä sielläkään on turha puhua. IFK:n rosteri on kiistatta pullollaan lupaavia nuoria pelaajia, mutta kuinka moni pelaa vakioroolissa? Salin pelaisi, jos olisi pelikuntoinen ja maalivahdit. Usemapaa on yritetty ajaa sisään (Teissala, Kaskimäki, Halttunen), mutta ei vain tapahdu kentällä tarpeeksi. Toisaalta paha on mennä syyttämään heitä, koska myös kokeneella osastolla on vaikeaa. Tullaan myöhemmin pelitapaan, mutta ei lähes puhtaasti kamppailupelaamiseen ja prässipelaamiseen pohjautuva pelisysteemi kenties edesauta nuorien pelaajien esiinmarssia. Kamppailuvalmiit ja nopeat luistelijat menestyvät VP:n pelisysteemissä. Harmillisesti heitä on kovin vähän. Jesse Seppälä esim. ansaitsisi roolin, mutta peliesityksillä ei tunnu olevan merkitystä, kun ottokarviset ajaa roolissa ohi. Tässä on merkitystä myös sillä, että kun IFK joka kausi aloittaa sen selviytymiskamppailunsa, niin nuorien rooli pienenee, kun voittoja haetaan "varmemmilla ja kokeneemmilla" pelaajilla ja lisäksi joka kausi keskeneräiseksi jäänyttä joukkuetta paikkaillaan hätähankinnoilla. Nytkin jos hankitaan pakki, sentteri ja ehkä vielä laitahyökkääjäkin, niin vähiin jää rooli nuorille.
2. Pelitapa: Itselleni on jäänyt täysin auki se, että miten HIFK haluaa pitkällä suunnitelmalla pelata. On puhuttu IFK:n identiteetin mukaisesta kiekosta. Mitä tämä tarkoittaa? Mikäli oikein muistan, niin HIFK:hon on aina kuulunut tai ainakin pitänyt kuulua vastustajan kannalta vittumaisen taitavia pelaajia ja kovia pistemiehiä: Hagman, Salmelainen, Caloun, Granlund, Harkins, Rafalski, Zidlicky. Sellaisia pelaajia, joita mennään katsomaan, että minkälaisia taikatemppuja ne tänään tekee. Toki on myös puhuttu brändilätkästä, eli fyysisyydestä, jota IFK:n pelaamisessa pitää myös olla. Näiden yhdistelmä on sitten se haluttu HIFK, jonka ilmentymä oli vuoden 1998 mestarijengi. Siinä oli kaikkea sitä mitä HIFK-fani voi ikinä uneksia.
Vuodet kuitenkin vierii ja niin kovia pelaajia ei Liigaan enää saa ja fyysisyyttäkin halutaan kiekosta karsia. HIFK:ssa on pyritty bärndilätkän "modernisoimiseen", eli pyritään pelaamaan kovaa ja kamppailemaan, mutta ei oteta jäähyjä, koska boxista ei voiteta pelejä. Tämän kauden IFK on viety niin pitkälle tässä ajattelutavassa, että lähes koko joukkue rakennettiin tämän ideologian mukaan. Nyt unohtui se, että IFK:ssa pitää olla niitä vastustajan kannalta vittumaisen taitavia pelaajia, joita kannattajat haluavat tulla katsomaan. Minusta tässä Salmelainen on unohtanut siis yhden tärken elementin HIFK:n historiasta ja identiteetistä.
Kaikkihan sanovat tavoitteekseen, että oma joukkue on nopea, fyysinen, luova ja taitava. Se suunta mihin kiekko on kehittymässä tällä hetkellä, niin fyysisyys tulee melkein viimeisenä vaadittavana kriteerinä tai sanotaan näin, että fyysisiltäkin pelaajilta odotetaan peliä edistäviä ominaisuuksia. HIFK:n kohdalla se fyysisyys tai kamppailupelaaminen on vallitseva elementti. Tämän kauden HIFK:ssa on ihan liikaa pelaajia, joista ei voi sanoa, että he olisivat erityisen nopeita, luovia tai taitavia. Mihin suuntaan HIFK:ta siis halutaan viedä? Luulisi että tässä prosessissa joukkuetta olisi tähän suuntaan kuitenkin rakennettu, mutta ei olla. Puolustukseksi sanon kuitenkin sen, että vaikka pakiston kiekolliset hankinnat menivät kiville, niin totaalisista "pleksin kautta ulos" puukäsi-pakeista on luovuttu.
Itse pelitavasta, niin HIFK kipuilee tämän asian kanssa. Vallitseva pelisysteemi Liigassa on tämä viivelähtö/trap-pelaaminen. Peltosen HIFK on vain tehnyt siitä omanlaisensa version, eli trapin sijaan HIFK pyrkii prässäämään. Tosin viimeisen erän johtotilanteessa myös HIFK näyttää valitsevan trapin, mutta aika harvoin sitä päästään käyttämään. Oma näkemykseni on se, että HIFK on valinnut Liigassa vallitsevan pelitavan, mutta tekee sen muita huonommin. HIFK vasta opetteleee sitä mitä muut ovat tehneet vuosia. Olisin ainakin itse toivonut, että HIFK olisi ollut tässä se viihdearvoltaan laadukkaamman kiekon suunnannäyttäjä ja lähtenyt murtamaan viivelähtöjä ja trappeja enemmän suoraviivaisen kiekon kautta, kuten Törmäsen aikana. Ei tässä kuitenkaan mitään voiteta, niin pelataan edes omalla tyylillä ja haastetaan yleistä linjaa. Törmäsellä jäi aikanaan luu käteen finaaleissa ja Matikaisen Petu törmäsi Erkan trappiin. En ole varma, että voiko suoraviivaisella kiekolla oikeasti mestaruutta voittaa trappiliigassa, mutta toivoisin HIFK:n sitä yrittävän. OJ:kin muutti Jukureiden pelitapaa täksi kaudeksi, kun pudotuspeleissä tuli seinä vastaan, eli haasteita riittää. Sinänsä hassua, jos Tappara on se joukkue, joka ensi kaudella Grönborgin valmennuksessa lähtee viemään pelitapaa aktiivisempaan suuntaan ja menestyy sillä. Pelataanko me sitten viivelähtöä ja trappia, kun Tappara nostelee vauhtilätkällä kannua ilmaan vai törmääkö Tappara Peltosen puolustusmuuriin?
Aika paljon HIFK:ta on kirtisoitu siitä, että ei ole pelitavallista jatkumoa. Ei sitä ole Tapparaa lukuunottamatta muillakaan ja heilläkin se johtuu siitä, että siellä on kaksi valmentajaa vetänyt vuosikymmenen vuorotellen. Liiga on niin valmentajakeskeinen sarja, että valitaan kovin nimi ja sillä mennään. Toinen dynastia Kärpätkin poukkoilee pelitapansa suhteen sinne tänne. Heidän menestys, kuten Tapparankin perustuu laatuvalmentajien hankkimiseen sekä ennen kaikkea laadukkaaseen pelaajamateriaaliin. Heillä on näitä omataustaisia paluumuuttajia ja pitkän linjan pelaajia, joita IFK nyt yrittää tuottaa.
Edellisen kerran HIFK:n pelaaja (Hirschovits) on voittanut pistepörssin kaudella 2008-09. TOP5 sijoitus on edellisen kerran tullut kaudella 2015-16 Teemu Ramstedtin toimesta. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö meille olisi ollut potentiaalisia voittajaehdokkaita. Nytkin Koivistoinen olisi teoriassa pelaaja, jonka uran kannalta suunnitelma varmaan oli IFK:ssa ottaa pörssivoitto ja isolla lapulla ulkomaille. Onhan IFK kuitenkin se näyteikkuna. Täällä kun pelaat hyvin, niin taivas on auki. Huolestuttava piirre vain on se, että pistepörssien kärkipelaajat taantuvat IFK:ssa ynnämuut sijoille. Eikä tämä ole tämän kauden piirre, vaan vaivannut IFK:ta pidemmän aikaa. Innala loppujen lopuksi sitten vaisun alkukauden jälkeen taiteili itsensä pistepörssin sijalle 6 ja sai lapun Ruotsiin. Pelitapaan tämä liittyy siten, että joka kausi IFK kipuilee pelisysteemin kanssa alkukaudesta, tulokset laahavat, yksilöt eivät saa onnistumisia ja pelin viihdearvo laskee. Tämän kauden joukkueella taitovajeen takia vielä käytiin korostetun pohjalla. Pitkässä juoksussa tämä johtaa siihen, että IFK ei ole se ensimmäinen paikka, johon pelaajat haluavat tulla.
3. Helsinki Garden: Lyhyesti sanottuna enemmän katsojia ja enemmän oheistuloja. Etenkin Ilveksen kohdalla näki miten budjetti ampui ylös ja Ilves pystyy ihan eri tavalla kilpailemaan pelaajista sekä valmentajista. Mikäli tämä jää piippuun, niin IFK:lla on kova työ paikata tämä vaje.
Yhteenvetona voisi sanoa, että mikäli nuo kolme mainitsemaani asiaa ovat ne prosessin kulmakivet, niin kompastellen mennään eteenpäin joka sektorilla. Hallia ei kuulu eikä näy. Nuoria pelaajia halutaan ajaa sisään, mutta sitten kuitenkaan ei ihan uskalleta. Aika moni sitten lähtee sen läpimurron tekemään muualle ja IFK:ssa breikkaa pääsääntöisesti vain NHL:n kärkiprospektit, joista ilo usein on lyhytaikainen. Pelitavassa ja pelaajamateriaalissa en näe mitään aallon harjalla ratsastamista. Pelitavallisesti tullaan muiden perässä ja pelaajamateriaali on vähän vanhanaikainen. Pikkaraisen ajoista lähtien IFK on ollut hyvin urheilullinen ja työteliäs joukkue. Siitä ei ole jäänyt kiinni. Jotenkin tuntuu, että Salmelainen ja Peltonen ovat lähteneet vahvistamaan sitä osa-aluetta, joka oli jo vahvuus. Pelaajamateriaalin tasapaino ja pelitapa olivat ne asiat, joissa oltiin perässä. Nyt tuntuu, että niissä ollaan entistä enemmän.