Se toteamus ei varsinaisesti ollut kenellekkään täällä suunnattu, mutta usein sitäkin puolta kuulee. On huono lähtökohta lähteä hakea elämänkumppania, jos on kovin katkera toista sukupuolta kohtaan - puolin jos toisin. Ne pitäisi ensin aina selvittää.
Niin on. Jos nyt mulle vastasit, niin entäs sitten? Kannattaako miesten vastailla joka käänteessä Valerie Solanasin näkemyksiin miessukupuolesta?
Tunnen empatiaa osaa heistä kohtaan, mutta myötätunnon määrä karisee sitä mukaa, kun törmää naisia halveksivaan kielenkäyttöön, sovinismiin, katkeruudesta juontuvaan vihaan yms.
Ok. Voitko näyttää kuka tässä ketjussa tai palstalla on puhunut näin. Ja itse ymmärrän katkeruuden, samalla tavalla kun ymmärrän niiden naisten katkeruuden (kaikkia) miehiä kohtaan, jotka ovat olleet väkivaltaisessa suhteessa.
Mikäli puhutaan irtosuhteista, niin varmaan tuollainen "karu todellisuus" vallitseekin. Osalle on kysyntää, toisille ei.
Sanoisin, että siihen parisuhteeseen pääsemisessäkin on aika olennaista siellä ensitreffeillä tai jossain ne samat taidot kuin irosuhteissa. Eikö jokainen suhde ole aluksi ''irtosuhde''.
Sitten taas jos käsitellään parisuhteen tavoittelua, ulkonäkö on jopa toissijainen tekijä. Useimmat ihmiset etsivät tyyppiä, joka on aidosti oma itsensä ja jonka kanssa on hauskaa. Ei se sen kummempaa ole. Väitän, että lähes kuka tahansa voi ripauksella huumoria ja avoimutta tehdä itsestään houkuttelevan (myös Tinderissä).
Aha, eli ne asiat eivät pidä paikkaansa, josta puhuin? Naisilla ruumiin vammat eivät vaikuta, ja huumori ja avoisuus eivät pohjaa persoonallisuus- ja tempperamenttipiirteisiin tai sitten, että näitä voi muuttaa haluamallaan tavalla?
Tuolla kadulla kun seuraa käsikynkässä liikkuvia pareja, niin ihan kaikenlaisia yhdistelmiä sieltä löytyy. Pariutuminen kun on siitä hauskaa hommaa, että yhden roska on toisen timantti. Subjektiivisia ihanteita ei yksinkertaisesti voi lajitella kuin arvosanoja todistukseen.
Näin se on kun tapahtuu kiintyminen, mutta väitän, että ensikohtaamisessa on kohtalaisen selkeät positiiviset piirteet, jotka vetoavat. Ja tässä nyt on olennaista se, että Tinderin kaltaisessa ympäristössä nämä pinnalliset ja toisaalta erottelevat seikat korostuvat. Tämä on hei ihan valtavirran näkemys tästä asiasta.
Oma teoria:
Osa miehistä on yksinkertaisesti (naisnäkökulmasta) parisuhdekelvottomia. Ennen vanhaan näille peräkammarin pojille löytyi viimeistään latotansseista morsian, mutta nykyisessä valintojen maailmassa naiset ovat mieluummin yksin kuin katselevat väkivaltaista, alistavaa tai muutoin epämiellyttävää kumppania.
Lisäksi yhteiskunnan sisäiset arvoerot ovat jyrkentyneet. Naiset muuttavat sankoin joukoin yliopistopaikkakunnille, hankkivat koulutuksen ja odottavat kumppaniltaan pehmeitä arvoja, osallistumista perhe-elämään sekä turvallisuutta. Sen sijaan osa miehistä on täysin hukassa, kun kotoa opitut maskuliiniset ihanteet eivät pure vastakkaiseen sukupuoleen. Tämä sitten johtaa katkeruuteen, naisten ja yhteiskunnan syyttämiseen sekä pahimmillaan syrjäytymiseen.
Jos nyt ajatellaan, että nämä asiat ovat enemmänki rakenteissa kuin yksilöissä - miehen malli ja näin - niin tunnut kuitenkin viestittävän, että vastuu asian korjaamisesta on miesyksilöillä ja et tunnu sympatiseeraavan miehiä, jos kokevat tilanteen epäoikeudenmukaisena ja ehkä katkeroituvan. Mutta sitten kun yhteiskunnassa on rakenteellisia asioita, jotka syrjivät naisia, niin tunnut suhtautuvan näihin epäkohtina, jotka yhdessä tulee korjata ja ymmärrät, että asia harmittaa naista. Itse ymmärrän työelämässä miehille katkeroituvaa naista, joka ei saa ylennystä koska ei osallistu saunotteluun, samoin kuten ymmärrän katkeroituvaa ja yksinäiseksi jäävää miestä esim. joltain muuttotappiopaikkakunnalta, joka elänyt nimenomaan kuvaamassasi maailmassa. Mutta sinun mielestäsi ampukoon ressukka päänsä pois, jos joskus on erehtynyt jotain väärää sanomaan.
Mutta jos nyt tosiaan mietitään, niin se miten itse hahmotan maailmaa, on syntynyt peruskoulun jälkeen lukiossa ja yliopistossa. Miten voisin tuomita ja evätä empatian henkilöltä, joka on mennyt töihin suoraan peruskoulusta, ja ei hahmota maailmaa kuten minä?
Eikö tämä ole vähän ristiriidassa sen teorian kanssa, että naiset vain ilkeyttään eivät kelpuuta "tavallisia miehiä"?
Eli että maailmassa on ''ilkeät naiset'' ja ''tavalliset miehet'', jotka käyvät sukupuolten sotaa tai jotain? Eikö kannattaisi ottaa johonkin Henry Laasaseen yhteyttä, jos haluaa keskustella tällä tasolla?
Sen verran kun olen naisia haastatellut, niin hyvien tyyppien haravoiminen sieltä satojen samankaltaisten profiilien seasta on aidosti haastavaa puuhaa.
Raiskaajatkaan eivät ole mitään polttomerkittyjä laitapuolen kulkijoita, vaan enimmäkseen niitä luotettavan oloisia "perusjamppoja", jotka jossain vaiheessa paljastavat pimeän puolensa. Minun on vaikea uskoa, että kovinkaan moni ihminen ajautuisi vapaaehtoisesti suhteeseen, jossa on väkivaltaa tai hyväksikäyttöä. Kyllä ne ongelmat tulevat yleensä enemmän tai vähemmän yllätyksenä.
No ei ajaudu vapaaehtoisesti ei. Mutta, ehkä niitä raiskareita on vähemmän mitä esitetään...
ja, tästä nyt tulee paskamyrsky, mut voisko jollain tavalla myös miettiä, että (joidenkin) naisten preferensseissä on jotain sellaista, että raiskarit menestyvät suhteessa hyvin näillä markkinoilla? Saattaa olla statusta, röyhkeyttä, sitä itsevarmuutta, ehkä pientä jännitettä joka houkuttaa, ja näiden vetämänä ei huomioda hälytysmerkkejä tai miehen empatiavajetta, sitä miten mies kohtelee muita tavallisessa elämässä, minkälaisia mielipiteitä ja näkemyksiä on, mitä harrastaa jne. En nyt voi olla miettimättä Ari Lähdemäen tapausta, jossa herran kusipäisyys oli piireissä tiedossa, mutta seuraa riitti.
No ehkä tämä nyt tarkoittaa sitä, että kun osaksi miesten vaikeudet voi kuitata sillä, että kannattais muuttaa tapaa toimia (minkä kyllä uskon tiettyyn pisteeseen olevan mahdollista), niin osaksi myös naisten vaikeudet (sanoit itse, että yksi vaikeus on raiskareiden pelko) voi kuitata, että kannattaa pyrkiä paremmin ottamaan kumppanista selvyyttä.
