Väitän, että tämä asia on muuttumaan päin. Tuolloin kun vielä elettiin aivan erilaista aikaa työelämässä. Kärjistetysti vakisopparia pidettiin eläkevirkana, eikä kouluja kannattanut liiemmin käydä, koska paikkakunnan tehtaalta sai mainion palkkatason. Toisaalta tutkintoja ei niin katsottukaan, tunnen esimerkiksi Nokialla ulkomaiden tehdasprojekteja käynnistäneen henkilön, jolla on asentajan paperit amiksesta. Eihän nykyisin amiksilla ole mitään asiaa satojen miljoonien investointien keskeiseksi toteuttajaksi.Muistan kun joskus 25 vuotta sitten markkinoinnin opettaja arvosteli että suomalaisilla ei ole kunnianhimoa menestyä, vaan tyydytään siihen keskivertohyvään ja että tämä tyytyminen on hidaste Suomen menestymiselle maailmanmarkkinoilla.
Murros on saanut aikaan sen, että uria suunnitellaan yhä tarkemmin. Kunnianhimosta on tullut oletus - mikä ei ole pelkästään hyvä asia, sen verran paljon ihmiset uupuvat jo työuran alussa. Itsekin markkinointia lukevana olen monta kertaa kuullut "viiden vuoden säännöstä", eli älä ole yhdessä paikassa viittä vuotta pidempään. Muuten työantajat alkavat kyseenalaistaa työmoraalin. Osin aiheesta, osin taas ei, koska jos ihan aidosti viihtyy jossain paikassa ja saa siellä mielekkäitä työtehtäviä, niin miksei sitten pysyisi siellä?